Aihe: Viimeisin keikka
1 2 3 4 517 18 19 20 2132 33 34 35 36
Teijo K.
01.12.2006 09:23:53
 
 
- bändi
Cover/loungebändi Trio Sekamehu
 
- tyylilaji
Jazz/elokuvamusiikki/lounge/cover
 
- ohjelmisto
Tyylinmukaisia lauluja
 
- miltä itestä tuntui
Hienolta tuntui.
 
- minkälaista palautetta
Pelkkää positiivista. Alustavasti puhuivat ensivuodelle uudestaan keikalle.
 
- paljonko yleisöä
Tupa täynnä. jotain 130 henkeä.
 
- mikä ja minkälainen keikkapaikka
Jyväskylässä yliopiston luentosali, kaaaaaiiiiiiiiikuuuuu
 
- kuinka järjestelyt toimivat
Mukavasti rullasi.
 
- tekniikka-asiat
Omat kamat, uuden kaapit ekaa kertaa testissä. Pientä arpomista alussa, hankaloitti kun kontran pietsomikki meni sitten irtisanomaan työsopimuksensa. Puhemikki kontran eteen puheitten jälkeen ja menoksi. Uudet kaapit vaativat lievää säätelyä ja ekan setin ajan niitä siinä sitten väkerrettiin, mutta kun se oikea kohta löytyi niin sitten oli loistavaa juttua. Tila oli sellainen isohko ja pitkänomainen ja Bill Fitzmaurice DR200 ansiota oli, että ääni oli silti tasainen koko yleisölle.
 
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena
Ei ollut muita.
 
- jälkitunnelmat
Mahtavat. Hienoa kun tullaan kädestä pitäen keikan jälkeen kiittämään.
 
- keikkaliksa
Liiton minimi, tällä maksetaan harrastuksia.
Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #1

Silloin olet ajatteleva asioita, ja kun käsität basson Tieksi. olet ymmärtävä Tien bassona.

Älä klikkaa tät
Angus
03.12.2006 03:35:49 (muokattu 03.12.2006 11:03:02)
 
 
bändi
- Lawbreakers, projektimuotoinen bändi enemmänkin jossa treenataan vaan keikkoja varten.
 
tyylilaji
- Rokki- ja heviklassikoita. Judas Priest, Iron Maiden, Motörhead, AC/DC, The Who, Peer Günt...
 
ohjelmisto
- 10 biisin coverisetti yllämainittua materiaalia. Alkuillasta soitettiin myös yhteislauluina muutama joululaulu.
 
miltä itestä tuntui
- Ihan hauskaa. Ei ollut oikein oikea tapahtuma meille, mutta yllättävän hyvin kuitenkin tuntuivat edes vähän pitävän, muutamassa kohdassa oli kyllä ihan fiilistäkin yllä yleisössä.
 
minkälaista palautetta
- Eipä oikeastaan mitään palautetta...
 
paljonko yleisöä
- 50 kuulemaan mukaan.
 
mikä ja minkälainen keikkapaikka
- Poselli Raumalla. Rauman Seudun Kehityksen järkkäämät pikkujoulujuhlat Olkiluodon ulkomaalaisille työntekijöille. Projektin muut tyypit ovat pääbändinsä kanssa joskus soittaneet samassa paikassa ja silloin oli kuulemma ollut akustiikan kanssa pahoja ongelmia, nyt meillä taisi olla volumetaso niin pieni ettei sellaisia ongelmia ollut.
 
kuinka järjestelyt toimivat
- Keikkaa ennen oli vähän epävarma fiilis kun ei oikein ollut mitään ideaa koko tapahtuman luonteesta jne. Kuitenkin järjestelyt paikalle päästyä pelasivat mukavasti, oli tarjolla oikein kunnolla kaljaa, safkaa ja järkyttävän isot backstage-tilatkin.
 
tekniikka-asiat
- Ihan ok, kaikki äänentoistakamat oli omasta takaa. Äänentaso pysyi aika alhaisena (ihan pakollista tuossa tilassa ja tuolle yleisölle) kun rummut pakon edestä jouduttiin pistämään seuraavan salin puolelle oviaukkoon. Kaikki vahvarit ja PA-kaapit pistettiin oviaukon toiselle puolelle jossa yleisökin oli, joten monitori rumpalille tuli todellakin tarpeeseen. Ihan OK soundit ja ei mitään suurempia ongelmia tullut... verrattuna tämän projektin edelliseen keikkaan.
 
oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena
- Meidän setin puolivälissä oli joku kaveri opettamassa salsaa (tai sambaa tms.). Kokonaisuutena... öhhhh... ei ihan toimiva paketti.
 
jälkitunnelmat
- Ei mikään oikea paikka meille soittaa, mutta oli kuitenkin ihan mukavaa soittaa ja muutenkin koko päivä rullasi kivasti, illan lopuksi vielä saunottiin. Sellanen mukava yhteishenki oli bändin jätkien kanssa jne. joten ei voi valittaa. Roudaamaan ei jaksaisi aamulla lähteä...
 
keikkaliksa
- Eipä vissiin mitään saatu... korillinen kaljaa kyllä ja ruokaa niin paljon kuin jaksaa syödä.
Teijo K.
03.12.2006 12:01:36
 
 
- bändi
Alkuperäiskokoonpano
 
- tyylilaji
Omaa musaa, akustista popetnojatsia
 
- ohjelmisto
No niitä itse tehtyjä ralleja.
 
- miltä itestä tuntui
Hienolta tuntui.
 
- minkälaista palautetta
Pelkkää positiivista.
 
- paljonko yleisöä
Jotain 30 henkeä. Pienet mutta lämpimät bileet
 
- mikä ja minkälainen keikkapaikka
Jyväskylässä Ilokivessä
 
- kuinka järjestelyt toimivat
Mukavasti rullasi.
 
- tekniikka-asiat
Ilokiven kamat + Jannu miksasi = toimii!
 
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena
Tellus, paketti toimi niin hyvin että toivottavasti jatkoa seuraa.
 
- jälkitunnelmat
Mahtavat. Hienoa kun tullaan kädestä pitäen keikan jälkeen kiittämään.
 
- keikkaliksa
Ruuat, ja hyvää olikin. Näitä on varaa tehdä kun on Trio Sekameehu pohjalla, mahtava homma!
Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #1

Silloin olet ajatteleva asioita, ja kun käsität basson Tieksi. olet ymmärtävä Tien bassona.

Älä klikkaa tät
Teijo K.
04.12.2006 10:33:50
 
 
- bändi
Tri.Jekyll & Mr. Hyde teatteriesityksen säestystä. Meillä ei siis nimeä ole lain.
 
- tyylilaji
Omaa musaa, itte tehtyä.
 
- ohjelmisto
No niitä itse tehtyjä teemoja.
 
- miltä itestä tuntui
Hienolta tuntui.
 
- minkälaista palautetta
Pelkkää positiivista.
 
- paljonko yleisöä
Katsomo täynnä, ovella myytiin eioota.
 
- mikä ja minkälainen keikkapaikka
Jyväskylässä Vanhalla Juomatehtaalla.
 
- kuinka järjestelyt toimivat
Mukavasti rullasi.
 
- tekniikka-asiat
Akustiset soittimet, kontra, polku-urku ja alttoviulu. Ei ongelmia kuten voi arvata.
 
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena
Eipä ollut bändejä ollenkaan. :) Näyttelijöiden kanssa yhteispeli toimi taas kerran 100%. Ei kysyttävää.
 
- jälkitunnelmat
Mahtavat. Hienoa kun tullaan kädestä pitäen keikan jälkeen kiittämään.
 
- keikkaliksa
Harrastajateatteria, joten...
Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #1

Silloin olet ajatteleva asioita, ja kun käsität basson Tieksi. olet ymmärtävä Tien bassona.

Älä klikkaa tät
JTL
04.12.2006 13:08:42
 
 
- bändi
Skullfucker
 
- tyylilaji
extreme metal
 
- ohjelmisto
10 biisiä, vajaa 40 min
 
- miltä itestä tuntui
soittaessa ei kuullut kitaraa mutta muuten hyvältä
 
- minkälaista palautetta
tosi hyvää. etenkin meininkiä kehuttiin kovasti.
 
- paljonko yleisöä
80-100
 
- mikä ja minkälainen keikkapaikka
Koboltti. Paikallinen räkälä. Keikkapaikkana päällisin puolin ihan hyvä.
 
- kuinka järjestelyt toimivat
Erittäin huonosti. Baarimikko valitti äänenvoimakkuudesta koko ajan, vaikka sitä laskimmekin. Ei metallia voi soittaa millään helvetin karaoke-äänenvoimakkuuksilla. Viimeistä bändiä eivät edes päästäneet soittamaan. Portsari häröili, taisi vetää välistä rahaa sekä ei enää yhdessä vaiheessa päästänyt porukkaa sisälle vaikka olisi hyvin mahtunut vaikka tuplasti.
 
- tekniikka-asiat
Pääasiassa itse jouduin PA-kamojen ja mikserin kanssa häröilemään. Saundit olisivat olleet ihan kelvolliset jos emme olisi joutuneet vähentää volaa. Heti soundcheckimme jälkeen nupistani poksahti sulake paskaksi. Jouduin lainaamaan toisen bändin kitaristin vahvaria.
 
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena
Meidän lisäksi oli The Coven ja Stillburned (joka ei päässyt soittamaan). Eiköhän se ihan ok:sti toiminut kokonaisuutena.
 
- jälkitunnelmat
Hyvät jälkitunnelmat vaikka melkein kaikki mikä voi mennä pieleen meni.
 
- keikkaliksa
Taisi yhteensä 8 euroa / per naama (meidän bändissä) kertyä rahaa lipputuloista. Eipä se haittaa paskaakaan, ei tätä rahan takia tehdä.
http://bedimmed.kypara.net/ -+- http://skullfucker.kypara.net/ -+- http://www.kolumbus.fi/meolli/jtl/
Exhausted
04.12.2006 16:28:38 (muokattu 11.12.2006 14:22:26)
 
 
1.12. Joensuu Scream ja Teatteriklubi
- bändi: Jermaine
- tyylilaji: Emo/pop/punk
- ohjelmisto: Omia biisejä sekä yksi hassu kasaricoveri
- miltä itestä tuntui: Hyvältä
- minkälaista palautetta: HyvääMerchiä meni kaupaksi
- paljonko yleisöä: Screamissa 5, Teatteriklubilla n. 50
- mikä ja minkälainen keikkapaikka: Nuorisokeskus Scream ja Teatteriklubi Joensuussa
- kuinka järjestelyt toimivat: Hyvin suunniteltu oli puoliksi tehty
- tekniikka-asiat: Screamissa oli liian pieni PA, Teatteriklubin tila oli ongelmallinen, ja rummut sijoitettiin nurkkaan poikittain.
- Muut bändit: Voltas molemmissa mukana.
- keikkaliksa: en muista
gulfstream650
09.12.2006 11:04:03
 
 
Itsenäisyyspäiväjuhla Vantaalla 5.12.2006/Tulisuudelma
 
- bändi: Overkover
- tyylilaji: cover-rockia (Ganes, Stones, Aerosmith, Beatles jne...)
- ohjelmisto: vain coveria
- miltä itestä tuntui: ihan okei
- minkälaista palautetta: hyvää. Jengi äityi tanssimaan kovasti!
- paljonko yleisöä: loppuunmyyty Tulisuudelma Hotelli Vantaassa (pääesiintyjä oli Sleepy Sleepers, me olimme vain lämppäri...). Olisiko 700?
- mikä ja minkälainen keikkapaikka: Tulisuudelma, Sokos Hotelli Vantaa. Erinomainen backstagejärjestely, sapuskat ja juomingit Jalluineen ja vodkineen. Lisäksi hotellihuoneet vaikka helsinkiläisiä oltiin...
- kuinka järjestelyt toimivat: Hyvin. Tietokatkoksista huolimatta Sliippareiden kundit hoitivat tekniikan hienosti. Meillä mukana oma miksaaja ja valomies. Käytössä oli kuulemma Maija Vilkkumaan PA, joka potki tilassa erinomaisesti. Sain lainaksi Sliippareiden Samin Pearlit, joten en vaivautunut kasaamaan omia rumpujani lainkaan. Basisti käytti Sliippareiden Ampegia, kitaristeilla mukana omat Fenderin styrkkarit.
- tekniikka-asiat: ks. edellinen.
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena: Sleepy Sleepers. Toimi ihan hyvin. Elävää musiikkia sai mukavasti 17 euron hintaan.
- keikkaliksa: laskun ja sopimuksen mukaan...
Svengaa kuin saksanhirvi.
Hakki
11.12.2006 13:37:51
- bändi - Ablaze In Hatred
- tyylilaji - Death/Doom metal
- ohjelmisto - 6 biisiä, vajaa 50 minuutin setti
- miltä itestä tuntui - Todella hyvältä
- minkälaista palautetta - Olivat ihmiset tykänneet kovasti.
- paljonko yleisöä - 120
- mikä ja minkälainen keikkapaikka - Bar 15, Seinäjoki. Pieni mutta hyvä paikka soittaa. Tunnelmaltaan varmaan Suomen paras hevipaikka.
- kuinka järjestelyt toimivat - Hyvin, ei mitään valittamista.
- tekniikka-asiat - talon puolesta pa, miksaaja ja valomies. Hyvin toimi.
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena - Oltiin yksin ja toimi silti
- jälkitunnelmat - Istuttiin pilkkuun asti baarissa ja juotiin juotavia. Sain värisuoran pokeripelissä joten kolikoista ei ollut pulaa. Mukavaa oli varsinkin kun paikka on todella kiva.
- keikkaliksa - Jonkinverran rahaa ja juotavia
while(true) {play(metal);} | Ablaze In Hatred - Deceptive Awareness nyt kaupoissa. www.ablazeinhatred.com | Kaikki tänään päättyy...
Exhausted
11.12.2006 14:19:48 (muokattu 11.12.2006 14:22:47)
 
 
6.12. Autobahn-Klubi Kuudennella Linjalla Helsingissä
- bändi: Jermaine
- tyylilaji: Emo/pop/punk
- ohjelmisto: Omia biisejä sekä yksi hassu kasaricoveri
- miltä itestä tuntui: Yksi parhaista keikoista
- minkälaista palautetta: Kehuttiin
- paljonko yleisöä: Jotain 100?
- kuinka järjestelyt toimivat: Ei mitään moittimista
- tekniikka-asiat: Monitoreista ei saatu rumpalille basaria vaikka se olisi siitä tykännyt.
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena: Alun perin paikalla piti olla tanskalainen Marvins Revolt, mutta bändin peruttua keikkojaan tilalle tulivat Teenage Lesbians ja 20 000 Hz
- keikkaliksa: en muista.
-razz-
11.12.2006 21:16:31
 
 
sellainen punainen sulka-viihde konsertti! väkee melkein 600!hyväntekeväisyys kun oli niin ei tullu liksaa!
henkiluu
19.12.2006 16:08:26 (muokattu 19.12.2006 16:09:05)
- bändi: The Snakepit
- tyylilaji: Rock
- ohjelmisto: 1 Oma kappale oppilaskunnan gaalassa
- miltä itestä tuntui: Siinähän se aluksi jännitti tietty, vasta toka "kunnon keikka".
- minkälaista palautetta: Sekä että...Positiivista enimmikseen.
- paljonko yleisöä: Koko koulullinen eli joku 450.
- mikä ja minkälainen keikkapaikka: Koulun juhlasali, Ihan hyvä, akustiikka nyt ei paras mahdollinen.
- kuinka järjestelyt toimivat: Hyvinhän nuo, symbaalit ja vahvistimet ja kitarat piti roudata ite.
- tekniikka-asiat: Koulun tekniikka...
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena: Oli 1 bändi joka toimi oikein hyvin meidän kanssa, ja yhteistyökin meni nappiin. +1 Rap-artisti
- jälkitunnelmat: Ihan hyvähän tuo, kun hyvää palautetta tuli kumminkin ja keikka meni muuten nappiin, paitsi että kitaristilta katkesi kieli pari sekuntia ennen loppua.
- keikkaliksa: Hyvä fiilis + Roudausta ja opettajat taputtelivat päähän
-ph
baron
19.12.2006 20:27:05
 
 
- bändi COB (Children of Baron)
- tyylilaji monipuolinen
- ohjelmisto kaikkea mahdollista, jatsia, rokkia, funkkia, poppia, polkkaa ym
- miltä itestä tuntui hirveän kivaa
- minkälaista palautetta kilvan kehuttiin toinen toisiamme!
- paljonko yleisöä yleisöhän on häiriöksi kun kunnon musaa soitetaan
- mikä ja minkälainen keikkapaikka pieni kapakka, jossa yleisöä ei haitaksi
- kuinka järjestelyt toimivat
- tekniikka-asiat
tietysti hyvin kun itse järjestin
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena jatkuvasti vaihtuvia kokoonpanoja, joissa kaupungin parhaat kiipparistit ja kitaristit loistavan rytmiryhmän säestämänä esittivät parastaan
- jälkitunnelmat tätä täytyy saada lisää!
- keikkaliksa ruokaa ja juomaa riittävästi, hyvä mieli
"The piano is the ultimate percussive and harmonic instrument"
gulfstream650
30.12.2006 18:19:24
 
 
- tyylilaji
Jazz/elokuvamusiikki/lounge/cover

 
Ihan mielenkiinnosta kysyn: millaista leffamusaa settinne piti sisällään? Siis mitä biisejä?
Svengaa kuin saksanhirvi.
Torniojaws
22.01.2007 21:22:54 (muokattu 22.01.2007 21:24:03)
 
 
- bändi
Relativity / Coldway
 
- tyylilaji
Grindcore / Death Metal
 
- ohjelmisto
14 kpl omia grindibiisejä ja 2 Unlimitedin No Limit!-cover encorena / 8 kpl omia biisejä
 
- miltä itestä tuntui
Mukavasti meni ja yleisö tykkäsi varsinkin Coldwaystä. Relan grindimeininki ei meinannut upota metalliväelle, mutta saatiin sitä pari tukanpyörittäjää lavan eteen.
 
- minkälaista palautetta
Porukka tykkäsi ja soitto kulki.
 
- paljonko yleisöä
20 / 30
 
- mikä ja minkälainen keikkapaikka
Dark Border Metal Festival, Folkets Husissä Ruotsin Haparandassa. Tilat olivat ihan näppärät ja homma toimi hyvin kun paikan päällä oli kunnan (?) puolesta pääosa soittimista. Ei tarvinut roudailla paljoa.
 
- kuinka järjestelyt toimivat
Homma toimi, ei ollut mitään epäselvyyksiä eikä muuta.
 
- tekniikka-asiat
PA:t, valot, monitorit ja kaikki talon puolesta.
 
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena
8 muuta bändiä oli mukana, niin Suomesta kuin Ruotsista. Kaikki olivat metallia, metallifestari kun oli, joten sula sopu pysyi halki illan :)
 
- jälkitunnelmat
Soitto kulki ja taas tuli lisää kokemusta ensimmäisen ulkomaankeikan merkeissä :)
 
- keikkaliksa
Perinteinen 0 euroa. Backstagella sokerivettä ja hot dogeja.
 
- Muuta
Tässäpä livevideota Relativityn setistä yhden biisin muodossa:
 
http://youtube.com/watch?v=cN4uktYLaC4
Relativity [Grindcore] | Vortech [Industrial Progish Metal] | Coldway [Death Metal]
Hakki
30.01.2007 14:13:16
- bändi - Ablaze In Hatred
- tyylilaji - Death/Doom metal
- ohjelmisto - 6 biisiä+encore, vajaa tunnin setti
- miltä itestä tuntui - Bändin varmaan paras keikka ikinä, soitannollisestikin meni hyvin.
- minkälaista palautetta - Jengi oli tykännyt todella paljon ja porukkaa tuli juttelemaan keikan jälkeen niin paljon että ei meinannut ehtiä ollenkaan rauhoittua
- paljonko yleisöä - n. 400
- mikä ja minkälainen keikkapaikka - Orlandina Club, Pietari, Venäjä. Pietarin yksi parhaista rokkiklubeista. Kahdessa kerroksessa hyvin tilaa, kohtuullisen kokoinen lava.
- kuinka järjestelyt toimivat - Venäläinen vieraanvaraisuus on luku sinänsä. Ruoat ja juomat tuli pöytään kannettuna, soundcheck oli nopea ja vaikka osa porukasta ei puhunut edes englantia niin hyvin pärjättiin.
- tekniikka-asiat - Kaikki tarvittava oli paikan päällä, pa:t oli laadukkaat ja soundit olivat jykevät. Itse en ollut roudannut kaikkea tarvittavaa mukaan, mutta sain lainattua helposti muilta soittajilta. Oli ilo soittaa. Talon rumpusetti oli järeähkö Sonorin setti, hyvät soundit. Basari oli täyttä murhaa.
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena - Tapahtuma oli PetroDoom 2007, yhteensä 11 bändiä. Soitto alkoi kuudelta iltapäivällä ja loppui joskus kuudelta aamulla, mikä on kuulemma aivan normaalia sielläpäin. Pääesiintyjänä saatiin soittaa siinä puoli yhdentoista aikaan, jolloin oli hyvin porukkaa paikalla ja meno ylimmillään. Muut bändit olivat:
 
Te -deum
Septima
Elnordia
Comatose Vigil
Wine From Tears
The Amber Tears
Sanctorium
Inspiramentum Aeoli
The Gray Bastion
Iraventus
 
Suurin osa oli paikallisia yhtyeitä, Comatose Vigil oli tullut Moskovasta asti. Tyylilajit olivat laidasta laitaan, deathia, doomia, grindiä, goottia. Ihan ok paketti, vähän niinkuin kaikille jotain.
 
- jälkitunnelmat - Aika surrealistiset. Keikka meni hyvin, porukka tuli juttelemaan ja halusi valokuvia ulkomaan ihmeistä. Kaljaa ja skumppaa kannettiin pöytään ja tuli oltua aikasta humalassa. Valokuvaaja eksyi pää täynnä vodkaa Pietariin ja löytyi lopulta Ladan takapenkiltä eräältä metroasemalta, hengissä. Lopulta hotelliin nukkumaan ja seuraavana päivänä takaisin Suomeen.
- keikkaliksa - Vähän saatiin kuluja peittoon
while(true) {play(metal);} | Ablaze In Hatred - Deceptive Awareness nyt kaupoissa. www.ablazeinhatred.com | Kaikki tänään päättyy...
Hepetintti
18.02.2007 00:18:07
- bändi - Säröhirmu
- tyylilaji - Metallia
- ohjelmisto - In flames - only for the weak
- miltä itestä tuntui - helvetin hienoa
- minkälaista palautetta - Tähän mennessä vain hyvää
- paljonko yleisöä - Oisko ollu jotain 350-400
- mikä ja minkälainen keikkapaikka - Koulun liikuntasali
- kuinka järjestelyt toimivat - Hyvin
- tekniikka-asiat - Hyvin
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena - 2 muuta bändiä, ihan jees
- jälkitunnelmat - Aivan mahtava
- keikkaliksa - Lisä kokemus
Se mikä ei ole paskaa on ehdottomasti kusta.
Epämuusikko
18.02.2007 00:35:22 (muokattu 18.02.2007 08:53:30)
- bändi - Oulun työväen soittokunta
- tyylilaji - Puhallinorkesterin tanssiohjelmistoa, 2 x 45 min
- ohjelmisto - kts. edell. valsseja, tangoa, jne
- miltä itestä tuntui - olosuhteisiin nähden tyytyväinen
- minkälaista palautetta - Kiitos ja näkemiin :)
- paljonko yleisöä - Pari sataa
- mikä ja minkälainen keikkapaikka - Hotellin keskusaula. Ei ollut edes niin paha kuin kuvittelin, mutta melko katedraali-meininki
- kuinka järjestelyt toimivat - OK:sti
- tekniikka-asiat - Eijjole
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena - Toinen bändi oli, 99%:sti samoja soittajia. En ollut siinä.
- jälkitunnelmat - Ei oteta tavaksi, mutta ihan kivaa.
- keikkaliksa - Oli, mutta en kommentoi.
It's sounds good! Bustard #1
Bald Anus
20.02.2007 00:03:41
 
 
- bändi
Brick

- tyylilaji
Hard Rock

- ohjelmisto
Omia ja covereita (Kissiä, AC/DC: tä, Pink Floydia, Kummelin Hän-mies ja yleisön pyynnöstä Paranoid)

- miltä itestä tuntui
Hyvältä, paras yleisö pitkään aikaan

- minkälaista palautetta
Kyllä tykättiin

- paljonko yleisöä
Suhteellisen paljon

- mikä ja minkälainen keikkapaikka
Nuorisotalo, hyvä paikka, pääsee melkein milloin haluaa keikalle

- kuinka järjestelyt toimivat
Ei mitään moittimista

- tekniikka-asiat
PA ja valot tuli talolta, kaikki muut oli omaa.
 

- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena
Ainoa bändi oltiin, hyvin toimi

- jälkitunnelmat
Hyvät.

- keikkaliksa
Pizzakupongit kaikille, talo tarjosi kans kaikille välipalaa.
"Remember, Sully when I promised kill you last? I LIED!" ~John Matrix
THV-Klubi #12
Paskakitaristit #1
RekoS
20.02.2007 10:54:42 (muokattu 20.02.2007 10:55:09)
- bändi
Disposed
 
- tyylilaji
Metal / heavy metal
 
- ohjelmisto
Covereita mm. In Flamesia, Dimension Zeroa, Diablo
 
- miltä itestä tuntui
Ihan jees, yleisö oli mahtava ja pitti ei loppunut kesken
 
- minkälaista palautetta
Positiivista enimmäkseen
 
- paljonko yleisöä
Enemmän kuin odotin
 
- mikä ja minkälainen keikkapaikka
Kylätalo, jossa yhteiskeikka 3 muun bändin kanssa
 
- kuinka järjestelyt toimivat
erittäin hyvin
 
- tekniikka-asiat
ENGLin kamat, lainattuja bändiltä Adlivion. PA kamat saatiin lainattua sekä valot ja savukoneen.
 
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena
oli muita bändejä ja kaikki vetivät hyvin.
 
- jälkitunnelmat
Hyvät.
 
- keikkaliksa
Hampurilainen / ranskalaiset sekä juoma.
 
tässä vielä videota keikasta
http://www.youtube.com/watch?v=tXALYyexAGc
http://www.youtube.com/watch?v=ir34C09K35U
pienien virheiden siivittämä :)
Juntunen
20.02.2007 11:24:31 (muokattu 21.02.2007 21:28:42)
 
 
- bändi
Dian
 
- tyylilaji
Funk-vaikutteinen räimintärock
 
- ohjelmisto
Omia biisejä ja yksi FNM-coveri.
 
- miltä itestä tuntui
Hyvä meininki. Vireongelmat kiusasivat lämpötilaerojen takia ja ekan biisin aikana runnoin telecasterista kielen poikki, mutta muuten oli kyllä tosi hauskaa.
 
- minkälaista palautetta
Hmm, enpä ole vielä juurikaan kuullut.
 
- paljonko yleisöä
Enemmän kuin odotin. Oisko joitakin satoja.
 
- mikä ja minkälainen keikkapaikka
Iso teltta Oulun torilla. Tapahtuma oli nimeltään Oulu Inspiroi. Päivällä freestyle-hyppimistä ja illalla rock-konsertti.
 
- kuinka järjestelyt toimivat
Erittäin hyvin.
 
- tekniikka-asiat
PA:t ja valot jostain torniosta. Olikohan Eventworks-niminen firma. Kaikki pelasi niinkun pitääkin. Omat kitararojut ja rumpusälät, muuten yhteisellä backlinella mentiin.
 
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena
Oli muita bändejä. Viimeisenä Maj Karma. Kokonaisuus toimi ihan hyvin, mitä sitä nyt kerkesin arvioimaan kun oli niin kiire roudata kamat pois.
 
- jälkitunnelmat
Hyvät.
 
- keikkaliksa
Ruuat ja vähän korvausta. Pitääkin soitella tuosta vielä järkkääjille.
 
tässä vielä videota keikasta
http://www.youtube.com/watch?v=tXALYyexAGc
http://www.youtube.com/watch?v=ir34C09K35U
pienien virheiden siivittämä :)

 
Pistänpä minäkin Youtubeen tänään jotakin, kunhan kotiin pääsen.
 
EDIT: Tässäpä kolme biisiä Youtuben tarjoamana:
http://www.youtube.com/watch?v=mNohAQ8NSRc
http://www.youtube.com/watch?v=7fG7DjcjKd4
http://www.youtube.com/watch?v=GDy4CAIoCJI
Dian päivitti sivunsa ja MySpacensa.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)