Bänditoiminta ›

Keikka oli yli kymmenen vuotta sitten Uudella YO-talolla Helsingissä ylioppilaiden bileissä ja juomapalkalla (kuinkas muuten...). Bändinä oli silloinen punk-jazz-bändini, joka oli ottanut vahvistuksiksi laulajan ja toisen kitaristin (ei olisi kannattanut)
 
Jotka paikan tietää niin tietää, ettei siellä ole hissiä ja keikka kai neljännessä kerroksessa. PA:na oli jumalattoman raskailla kaapelilla varustettu Yamahan laitteisto, joka kannettiin hikisesti juhlapaikalle (kaikki hyvin toistaiseksi). Menovettä luonnollisesti kiskottiin sopivissa puitteissa ja kamat toimivat.
 
Keikka alkaa jossain vaiheessa (muistikuvat hivenen sumeita jo - monestakin syystä). Jossain neljännen-viidennen kappaleen kohdalla alkavat basisti ja laulaja väittelemään seuraavasta kappaleesta ja jotain epämääräistä tönintää tapahtuu. Itse rumpujeni takaa en aluksi huomaa muuta kuin, että uusi biisi ei oikein ala kuten pitäisi. Väittely yltyy eksponentaalisesti kuten humalaisilla niin usein...minä ja bändin vakituinen kitaristi seuraamme uuden käänteen saanutta lavashow:ta kunnes lähdemme lavalta - hetken kuluttua lavalla on vain keikalle pestattu kakkoskitaristi, joka alkaa soittelemaan soittoharjoituksinaan olleita Joplinin ragg-time klassikoita. Minä ja kitaristi istumme jossain huoneessa kuluttaen "keikkapalkkiota" murjottaen ja aina nähdessämme vilauksen jostakusta bändinjäsenestä ilmoitamme hänen olevan erotettu...laulajasta ei havaintoa...basisti yrittää maanisen raivon vallassa myydä bassoaan yleisön joukossa kelle hyvänsä miltei millä hinnalla hyvänsä...Joplinin jazz-klassikot soivat taustalla...

Tää ei oo ikävä kyllä sattunut mulle mutta olen todistanut kyseistä tapahtumaa. Vuonna 90 oli kaveri PA-keikalla eräällä paikallisella nuorisotalolla. Sinne sitten moikkailemaan että mitäs kuuluu ja katselemaan esiintyjiä. Tilaisuus oli paikallisen (sittemmin EVR-kuvioissa kunnostautuneen) punkkarin järjestämä tapahtuma, johon ihkaoikeita harjastukkia oli saapunut ympäri maata. En muista orkesterin nimeä mutta kyseessä oli illan viimeinen akti. Pänti (niinkuin yleisökin) oli TODELLA vahvassa kännissä, kun aloittivat keikin. Kukin soitti aivan omaa komppiansa/melodiaansa/biisiänsä. Käsittämätön möyrästys oli ilmeisesti kulttikamaa, koska porukka oli hurjasti mukana: Ekan biisin aikana kaverin PA:n yläpää-kaapit lensivät pogoilun voimasta pitkin tannerta.
 
Muutaman minuutin keskeytyksen jälkeen päästiin taas jatkamaan mutta tässä piili epäonni. Jo valmiiksi hyvin rohkaistunut orkesteri oli ehtinyt muutaman minuutin tauon aikana tissuttelemaan itsensä tärviön puolelle, mikä ilmeni uuden biisin alkaessa: Rumpali aloitti biisin ja ryhtyi soittamaan hurjaa puolikomppia. Kitaristi tuli mukaan hurjaan tykitykseen kun taas laulaja ja basisti katsoivat suu auki näiden kahden herran toimia. Laulaja huutaa mikkiin: "Vittu tän piti olla ballaadi!". Meluava kaksikko lopettaa ja kitaristi ryhtyy tapailemaan balladin sointuja tässä kuitenkaan onnistumatta, hurjassa kännissä kun on.
 
Nyt laulaja päättää yrittää. Hän riistää Les Paul -kopion kitaristilta ja aloittaa intron, joka kuulostaa paikoin oikeilta soinnuilta. Ilman soitinta jäänyt kitaristi jää lavalle seisomaan ja päättää hyödyntää tilanteen ottamalla mehukatti-tonkastaan kiljua oikein pohjanmaan kautta ja kiroilemalla laulajakitaristiksi muuttuneelle laulajalle. Intro loppuu ja rumpalin on määrä aloittaa. Hän on kuitenkin ilmeisesti yrittänyt intron lopussa nojata hyvin lähellä takana olevaan seinään, sillä hänen jalkansa ovat ilmassa lattiatomin ja virpan yläpuolella käsien pyöriessä tyhjää ilmassa kummallakin sivulla. Seinä ei ole riittävän lähellä, ei rumpalia eikä edes metrin korkuista lavaa. Rumpali hupsahtaa paskaiset tennarit viuhahtaen lavan ja takaseinän välissä olevaan noin metrin pituiseen rakoon rumpupallin ja virvelin kaatuessa toistensa päälle kolisten. Jotain on tehtävä, koska rumpali ei vaikuta nousevan ylös.
 
Basisti päättää yrittää. Hän aloittaa Ramonesin Blitzkriegpopilta kuulostavan rynkytyksen hurjalla raivolla, koska ilmeisesti ymmärtää lyömäsoitinten määrän äänikudoksessa vähentyneen ja yrittää näin ollen ylläpitää tasapainoa takomalla nyt omaa bassoaan aivan sekopäisenä. Laulaja huomaa tilanteen ja ilmeisesti tempautuu punkin pauloihin ryhtyen myöskin takomaan kitaristin Les Paulia raivokkaasti. Soittimeton kitaristi huomaa tämän ja ryhtyy ilmeisen suivaantuneena pogoilemaan mehukattinsa kanssa lavalla rajusti pyrkien nyt oikeutetusti vuorostaan kohti mikkiä ja huutaen Blitzkriegpopin kertosäkeen sanoja. Raivokkaan pogoamisen tuoksinnassa kitaristin ja laulajan päät osuvat yhteen, saattaapa siinä olla jotakin tekemistä laulaja(kitaristi)n mustasukkaisella suhtautumisella kitaristin mikinlähentely-yrityksiin. Kitaraa pitelevä laulaja reagoi tilanteeseen kuin avoimeen sodanjulistukseen ja tempaa kaulassaan roikkuvan sähkiksen käsiinsä sitä kaulasta kaksin käsin tanassa pidellen. Varsinainen kitaristi ei ehdi kissaa sanoa kun Les Paul -kopio jo tärskähtää ensimmäistä kertaa lavan kanteen ja voimalla. Kitaristin pogoaminen lakkaa kun hän pysähtyy katselemaan laulajan, vannoutuneen siviilipalvelusmiehen tappovimmaista kitaranmestausta. Les Paul iskeytyy lavan pintaan täydellä voimalla useita kertoja, kunnes kaulan ja bodyn välinen liitos pettää ja kitara pysyy yhtenä kappaleen enää kielten laihalla avustuksella. Tässä vaiheessa yläosaton ja hyvin syönyt laulaja on jo aivan hikinen, huohottava ja ilmeisen uupunut ja hän lopettaa raivoamisen. Basisti jaksaa vielä hetken pitää illuusiota yllä yksinään samalla kun palavasilmäinen kitaristi kaataa laulajan alleen ja ryhtyy lyömään tätä vuorokämmenillä kasvoihin, istuen hajareisin hänen lantionsa päällä. Järkkärit rientävät apuun erottaen tappelupukarit toisistaan. Valot sytytetään ja basistikin huomaa lopettaa. Huohottavat kitaristi ja laulaja päästetään irti ja nämä istahtavat lavan reunalle lähelle toisiaan. Tila tyhjennetään, PA-kaverini on aivan raivona kamojensa kohtalosta, korvissa soi kun sali hiukan hiljenee. Kitaristi parahtaa laulajalle: "Voi vittu Antero! Jätkä tärveli minuun kitaran!" Ja nieleskelee kyyneleitä. Laulaja huutaa takaisin yhtä liikuttuneena: "Nii-i! Vittu sorii! Emminää vasiite!", ja nappaa lavalta kiljupönikän juoden suruunsa. Mitäänsanomatta ja kitaristiin katsomatta hän tämän jälkeen ojentaa kiljun takaisin kitaristille, joka myös ojentaa kurkkuaan juomalle ahnaasti. Siinä ne istuvat ja ryyppäävät yhdessä. Minä menen tupakalle ja nauran niin saatanasti.

loistavaa!!!!

Pkhlo:
Tää ei oo ikävä kyllä sattunut mulle ...
 
Jaa että 'ikävä kyllä'? Kukas noista järjen jättiläisistä halusit olla?
 
Hoho!

Phkl
 
Tuossa keikassa jos jossain oli sitä asennetta:) Ei jumankauta:) Tuota, kun olisi ollut todistamassa. Kerran jotain punk/hc-keikkaa oli myös todistamassa missä vaalea ohuttukkainen laulaja heilutti kaljamahaansa yläosattomissa ja kiroili kännissä mikkiin. "Ei saatana. Nyt loppuu! Ei tätä biisiä nyt...Lähe uudestaan"

Loistava tarina, voin kuvitella noitten tyyppien äänet, vähän sellaiset naukuvat teinikimitykset kuten Peteliuksella jossain Velipuolikuussa...
 
Intro loppuu ja rumpalin on määrä aloittaa. Hän on kuitenkin ilmeisesti yrittänyt intron lopussa nojata hyvin lähellä takana olevaan seinään, sillä hänen jalkansa ovat ilmassa lattiatomin ja virpan yläpuolella käsien pyöriessä tyhjää ilmassa kummallakin sivulla.
 
Minullekin on jos käynyt lähes näin. Shadow-klubin rumpukorokkeen kohtalaisen jäykkä matto uloittui hieman pidemmälle taakse kuin itse koroke. Kerran tuli keikan alussa (vai encoressa?) istahdettua pallille, pallin takajalka on menee pelkälle matolle, huppistarallaa, rumpali katoaa maan rakoon. Onneksi pääsin myös vauhdilla ylöskin...

Niin monta paskaa bändiä on tullut nähtyä livenä, ettei kännisekoilut - lavalta tippumiset ja rumpalin soittomokat - enää naurata vaan lähinnä säälittää.
 
Rehelliset spinal tap- hetket sentään säilyttävät arvonsa. Mun bändin laulaja veti yhden keikan jalka paketissa. Koomista köpöttelyä lavalla bändin soittaessa raivokasta hardcore/death metallia...
 
Niinkin "pro" bändi kuin Bitch Alert oli ehkä vuosi sitten Torvessa. Basistilta irtosi piuha ennen setin puoliväliä. Ei tajunnu kytkeä sitä takaisin koko keikan aikana. Punk rock! Excellent!
 
Oon pari kertaa tuurannut St.Hoodin toista kitaristia keikalle. Viimeksi Porin Baarikaapissa ekan biisin aikana basisti riehui mikkiständit nurin ja yhden monitorin alas lavalta. Turo tappaa.
 
Bonegrinder Turun clubilla: Känniset naiset ronkkivat laulajan etumusta! Van Halen!!!!
 
Pitfiendin kanssa Porissa keikalla: Biisin jälkeen PA:sta tulee motorhead-rumpukomppia. Rumpali katsoo muhun ihmeissään. Mitä vittua? Rummuissa oli triggerit ja V-drum alkoi paukuttamaan itsestään jotain demokomppia... Joku sen tuli säätämään hiljaiseksi ja keikka jatkui ihmettelyn jälkeen.
 
OK, yksi känniläppä: Morning Afterin laulaja avasi keikan Helsingin semifinaalissa: "Me ollaan Morning After Suomen pääkaupungista, LAHDESTA"! Tsadilaiset olivat naama norsunvitulla.

Tää ei oo ikävä kyllä sattunut mulle... ...Minä menen tupakalle ja nauran niin saatanasti.
 
Ei saatana, ei voinut olla nauramatta. Paras juttu tähän asti.

Oltiin paikallisella pikkufestarilla soittamassa about ekaa tai tokaa keikkaa UUDELLA kokoonpanolla. Vanhasta kokoonpanosta oltiin sitten otettu vierailevaksi tähdeksi entinen basisti kakkoskitaraan ja eräskin ystävämme synaa soittamaan.
 
Keikka alkoi ihan mukavasti, paitsi että katos vuosi ja lavalle oli sijoiteltu ämpäreitä strategisiin paikkoihin tulvan estämiseksi. Setti taisi olla kutakuinkin 5-7 biisiä. Oltiin sitten suunniteltu, että tämä entinen basistimme pistää oman, jo valmiiksi roskiskunnossa olevan Squierinsa säpäleiksi vikan biisin jälkeen.
 
No multahan meni tietysti kitarasta kieli poikki tokavikan biisin kohdalla, enkä saanut sitä jämää sitten ulos siinä kiireessä, joten soitin kaverin Squierilla sen vikan biisin. Sitten hetki ennen loppua arvon herra kakkoskitaristi tuli ja nappasi kitara minulta ja alkoi aivan riemuissaan sitä mäiskimään lattiaan. Siinähän sitten vesiämpärit saivat tietysti kyytiä, eikä varmaankaan ollut kaukana, ettei tekniikka olisi kärsinyt. Onneksi ei.
 
Kitarakaan ei suostunut oikein hajoamaan, joten yhdessä sitten hypimme ja pompimme sen päällä samalla kun basisti ja rumpali soittelivat outroa. Keikan kruunasi sen, että outron OLISI KUULUNUT loppua siihen että basisti soittelee yksinään riffiä. No hyvinhän se meni, mutta kaikista parasta oli se, että yhtäkkiä basisti unohti miten se riffi soitetaan ja soitettuaan pari nuottia väärin tiputti basson lavalle ja käveli pois.
 
Vielä nykyäänkin irtoaa mojovat naurut tästä keikkavideosta. :)

Tämä esimerkki on kyllä nyt ihan jotain muuta....
 
Siis osoituksena siitä, että toisinkin voi käydä. Oltiin tänään (tai siis eilen) soittamassa tanssi/bilemusaa eräässä karonkkatilaisuudessa kotinurkilla. Lähtökohtana oli vetää pari reilut 30min settiä.
 
Noh, roudaukset ja soundcheck vedettiin jo kello hyvissä ajoin iltapäivällä. Siitä sitten kotiin silittämään paitaa ja käymään suihkussa ynnä kuluttamaan aikaa muuten. Suunnitelmissa tavata keikkapaikalla kello 21:00.
 
Saavumme paikalle kollektiivina sovittuun aikaan. Talon henkilökunta opastaa meidät bäkkärille. Ja voi ihme, meinas leuka tippua. Meidän bäkkiksenä toimi kyseisen juhlahuoneiston (kysymyksessä siis kaupunkimme yli 100 vuotta vanhan, tehtaanpatruunoiden, korkea-arvoisten upseerien ja muiden ns. herrojen kerhohuoneisto) minkälie johtokunnan/sikariportaan salonki. Seinistä huokui kalliiden sikarien tuoksu, seinät itse oli koristettu maalauksin ja karikatyyrein herrain olemuksista. Löytyi myös valokuvia pokerikerhossa royal flushin saaneista.
 
Saapuessamme paikalle, meille oli katettu pöytä. Hetken kuluttua tarjoilijat saapuvat tuomaan salaattia tiedustellen samalla, millaista viiniä yhtyeemme mahtaa haluta. Pöytään kannetaan lopulta samaa ruokaa, mitä juhlaväellekin. Ja voin sanoa, että oli HYVÄÄ. Sinänsä mainiota oli polttaa päälle ruokasavut, bäkkärimme kun oli savullista aluetta. Mainiota.
 
Itse keikka tuli ja meni. Keikan jälkeen meille tarjotaan vielä järjestäjän toimesta kierros samaisen klubin baarissa. Mukavata, varsinkin kun ottaa huomioon, että keikkaliksa oli sovittu vielä erikseen.
 
Niin. Tarkoitus ei ollut tällä kirjoituksella mitenkään pröystäillä, että oltiinpa hyviä. Varmasti näitä samanlaisia kokemuksia on kaikilla. Nyt on vaan niin pökerryksissä siitä todella hienosta kohtelusta, jota yhtyeemme sai. Pakko avautua. Tässä vaiheessa tällaisen kokemuksen jälkeen suunta on vain alaspäin. Kun on lukenut kaikesta, mitä keikoilla saattaa vastaan tulla ja millaista kohtelu voi olla, osaa arvostaa tällaisen kokemuksen korkealle.
 
EDIT: Hehee, näky muutama typo olevan ja pari asiaa unohtuneen, taisin kirjoittaessani olla pökerryksissä muustakin kuin hyvästä ruuasta ja kohtelusta.

tuli taas yksi mieleen...oltiin jouduttu soittamaan pari vuotta sitten tamperelaiselle junttitoritapahtumalle, pirkan markkinat tms. soitettiin ilman pa:ta käyttäen paikan äänentoistovehkeitä vain lauluun. lavalla oli ollut aiemmin joku palkintojenjako tms. joten mikrofoni oli yhdistetty markkina-alueen kaiuttimiin...tosin sitähän me emme tienneet. kaveri oli tulossa katsomaan keikkaa vähän myöhässä ja käveli markkina-alueen läpi juuri kun aloiteltiin ja oli kuulemma kuullut pelkän laulun kaiuttimista puoli biisiä...ja aloitettiin sentään aika rankalla biisillä. on siinä mummot saaneet sydänlaakeja varmaan :-D

Niin. Tarkoitus ei ollut tällä kirjoituksella mitenkään pröystäillä, että oltiinpa hyviä. Varmasti näitä samanlaisia kokemuksia on kaikilla. Nyt on vaan niin pökerryksissä siitä todella hienosta kohtelusta, jota yhtyeemme sai. Pakko avautua. Tässä vaiheessa tällaisen kokemuksen jälkeen suunta on vain alaspäin. Kun on lukenut kaikesta, mitä keikoilla saattaa vastaan tulla ja millaista kohtelu voi olla, osaa arvostaa tällaisen kokemuksen korkealle.
 
Tässä maassa bändit saa muutenkin aivan tarpeeksi paskaa niskaansa että on mukava kuulla edes joskus kun joku on saanut parempaa kohtelua. Hitto kun olis ite ollu siellä...

meijjän bändi...
 
http://muusikoiden.net/artikkelit/juttu.php?cat=tunnelmat&id=330

meijjän bändi...
 
http://muusikoiden.net/artikkelit/juttu.php?cat=tunnelmat&id=330
 
No tota. Tuosta debyytistä sille mahdolliselle toka keikalle suunta ei ainakaan voi olla kuin ylös- ja eteenpäin.

No, muistellaanpa. Joskus muutamia vuosia sitten huomasin päätyneeni Nylon Beat -tyyppisen tyttöduon taustabasistiksi, kun kitaristikaveri oli värvännyt minut ja kosketinsoittajakaverin siihen. Rumpali oli jostain muualta.
 
No, päädyimme sitten soittamaan erääseenkin Järvenpääläiseen anniskeluravintolaan. Tytöt olivat keikan hommanneet ja mainostivat että "vähänkö siitä tulee hyvä, paljon porukkaa ja palkan lisäksi tulee ruokaa!" Okei, kuulostaa hyvältä. Puskaradion kautta oli kuulemma kuuluteltu että tule ja tuo kaksi kaveria mukana. Jepujee. Kaiken tämän keskellä ei edes haitannut, että keikka pidettiin sydäntalvella tiistai-iltana.
 
No, sitten alettiin roudata tavaroita kohti anniskeluravintolaa. Saapuessamme paikalle siinä seitsemän-kahdeksan aikaan illalla portsari oli juuri heittämässä yhtä viidesosaa ravintolan senhetkisestä asiakasmäärästä (eli yhtä heppua) pihalle räyhäämisen vuoksi. Seurasimme tapahtumaa kantaessamme tavaraa sisään. Rummut sisään. Heppu lähtee sadatellen pois. Rummut paikalle, takaisin autolle hakemaan kitarakaappia ja nuppia. Portsari seisoo tyytyväisenä. Kitarakaappi ja nuppi paikalleen. Takaisin autolle, bassokaappeja hakemaan. Portsari on kauhuissaan, kun räyhääjäheppu tulee takaisin ja kolauttaa lapiolla pokea otsaan. Bassokaappi paikalleen ja hakemaan soittimia autosta, paikalle tulee päivystävä poliisiauto joka vie räyhääjän pois.
 
Laitettiin kamat valmiiksi ja alettiin odotella keikkaa. Ehkä viidakkorumpu ei ollutkaan toiminut odotetulla tavalla, pohdimme, kun soittoajan alkaessa paikalla oli edelleen neljä asiakasta. Nämäkin ns. kanta-asiakkaita. No, ei muuta kuin soitellen.
 
Koko setin ajan (suomirokkia/poppia ja omia biisejä) yksi yleisön edustajista (harmaantunut likaiseen tuulipukuun sonnustautunut ilmeisen jatkuvahumalainen mies) huusi "Soittakaa Paratiisi!" - tämä on se sukupolvien kuilu.
 
No, settilistassamme oli Paratiisi, joten sen tullessa ukko alkoi iloiten tanssia ja jorata. Muut yleisön edustajat (ne kolme) suunnilleen katselivat kulmiensa alta. Paratiisin jälkeen jatkettiin muilla kappaleilla ja ukko alkoi taas huutaa "Soittakaa Paratiisi!" Tämän huudon saattelemana soitimme keikan loppuun saakka.
 
Päätimme vielä loppuun ukon iloksi soittaa Paratiisin uudestaan ja ukko jorasi ja lauloi taas koko biisin läpi. Sitten pakkasimme kamat ja kysyimme että "onkos täällä sitä safkaa?" "Ai ruokaa vai? No tota, emmä kyllä tämmösestä mitään tienny. Mutta jos haluatte niin voin mä teille jotain nakkeja mikrossa lämmittää." Päätimme, että keräämme kimpsut ja kampsut ja lähdemme. Kantaessamme bassokaappia autoon tuulipuku-ukko tuli vielä tokaisemaan väsyneille soittajapojille että "ette sitten soittaneet Paratiisia". Kiitos vaan kaikille mukana olleille.

http://personal.inet.fi/musiikki/bkaras/paiva.htm
 
Joitain tarinoita vuosien varrelta.
Kattavampaa "päiväkirjaa" olen aikeissa kirjoitella kun aikaa jää...

Tämä ie tavallaan täytä Spinal Tap -kriteeriä, sillä varsinaisesti mikään ei mennyt pieleen, mutta hauska muisto kuitenkin:
 
Down by the Laituri vuonna jotain, neljä fagottia. Mikitys: Jokaiselle fagotille mikki eteen ja toinen ylös torven päähän. Ja fagottipartio säestöö Ju-jutsu-näytöstä. Iloisen kepeää musisointia, mikit tiwetysti gainit kaakossa ja toiset mättää toisiaan vieressä kympillä pataan. Joka kerta, kun tyyppi heitettiin tatamiin, poimi f-partion mikitys jysäyksen kuonnehtisinko massiivisesti. Nauratti koko 15 minuuttia.

Ei tämäkään ihan spinal tap-meininkiin yllä, mutta kuitenkin...
 
Viime kesän keikka, järjestyksessä toinen keikka uudistetulla kokoonpanolla, ts. lisätty toinen kitaristi. Edellinen keikka samassa paikassa oli mennyt ihan hyvin, toiselle keikalle oltiin sovittu että sama nuoriso-ohjaaja tulisi miksaamaan toisen keikan, joten ei sitten pyydetty ketään muuta hoitamaan asiaa. Noh, keikalle jouduttiin lähtemään pienoisella kiireellä ja totta kai saman treenikmäpän jakavalla bändillä oli myös keikka samaan aikaan. Toisin sanoen, osa meidän tarvitsemista kamoista lähtisi heidän matkaansa, mukaanlukien mikit ja toinen kitaravahvistin ja bassokamat. Ei siinä mitään, päätettiin käyttää toiselle kitaralle trankku-fenderiä (Fender Deluxe 112) ja toivottiin että mikkejä olisi tarpeeksi paikanpäällä. Ei muuta kuin matkaan...
 
Saavumme keikkapaikalle, keräilemme kamoja ja mietimme missä miksaaja on. Meille ilmoitetaan tässä vaiheessa että "joo, se ei nyt voinut tulla kun sen pitää hoitaa muksua kun sitä ei voi tuoda näin kovaan meteliin..." Rokkenrol, siitäkään ei tietenkään voinut ilmoittaa etukäteen, eli ei sitten ollut miksaajaa. Kasasimme rojut kovalla kiireellä, yritettiin säätää jonkinlainen balanssi... monitorit pätkivät ja koko aikana en kuullut lauluista kovin paljon. Fender ei suostunut yhteistyöhön kaverin Ibanez Les Paul -78:n kanssa, vaan kiljaisi samantien feedbackit kun avasi mikkejä vähänkään. Onneksi Engl Screamer sentään toimii aina niinkuin pitää... ruokatauon jälkeen vetäydyttiin hetkeksi rauhoittumaan ja valmistautumaan, tunnelmat olivat aikalailla maissa vähän kaikilla (paitsi rumpalilla).
 
Keikka alkaa, ensimmäinen piisi lähtee kitarariffillä (kuinkas muuten.. :P), ensin kuuluu normaalisti, yhtäkkiä pa:sta möyryää hevikitaraa sellaisella volumella että yleisössä pidellään hetki korvia, minä miettimään että mitä v... hetken kuuluu normaalisti, sitten taas ryöjäisee. Muistan että mikin kanssa oli jotain ettei siitä tahtonut sound checkissä alkuun kuulua, joten fiksuina miehinä päätellään että mikkipiuha on paskana. Keskeytän alkuriffin, vaihdetaan piuha, yleisöstä nakitettu miksaaja säätää pikaisesti tason siedettäväksi, aloitetaan uudelleen ja kappale menee kunnialla läpi. Jatketaan, välillä tulee puutaheinää sekaan ja puran kiukkua kitarankieliin... puolessa välissä keikka bassovahvistin mykistyy vaikka sitä on yritetty ajaa kohtalaisen hiljaisella, ehkä kolmanneksen tehoilla. Ei muuta kuin kaivamaan di-boksi esiin ja basso linjaan. Loppumatkasta kaappi taas toimii.
 
Setti loppuun ja encorekin halutaan, joten se soitetaan... pyydetään vielä ekstempore säestämään jotain yhteislauluja mitkä myös soitetaan. Positiivinen puoli keikassa oli se, että vaikka tekisesti kaikki tuntui menevän penkin alle, tasot oli päin persettä ja laitteet prakasivat niin yleisö kuitenkin tuntui pitävän. Joten kaikkea ei sentään mentetty. Saapas nähdä mitä tapahtuu ensi kuun keikalla, minulle tulee uusi kitara sille keikalle ja laitteistoa on sillä keikalla enemmän kuin millään aiemmin soitetulla...

empä oo ikinä bändissä tai keikalla ollu enkä oo mitään noin legendaarista päässy näkemään :(
 
ainoo sinänsä hauska muisto oli "Helluva Rock" tjsp nimisessä tapahtumassa eräässä pikkukaupungissa jo monia vuosia sitten....
 
Barathrum soitti, taisivat jotain alkoholipitoista mehukateista lipsiä ja huutelivat tyyliin "me syödään teidät elävältä" ja sitten alkoivat viskellä lehmän verta yleisön päälle. oi sitä riemua kun vereen rotjatut pikkutytöt huutaa kurkkusuorana ja juoksee ku päättömät kanat :D
 
sitten luettiin lehdistä monta viikkoa kuinka "Paravroom" niminen bändi harrasti saatananpalvontaa ja shokeerasi kaupunkia ja ei kuulemma enää ikinä saa tulla soittamaan.
 
se olikin ensimmäinen ja viimeinen metallikonsertti mikä siellä pidettiin.......

Barathrum soitti......
 
Eikös Barathrum ole se yhtye, jolla on porttikielto kohtalaiseen moneenkin paikkaan enemmäkin tälläisestä GG Allin kuin Spinal Tap tyylisestä riehunnasta?
 
Joskus erään kaveribändin laulusolisti ryömi sekopäissään Semifinalin lavan alle ja esiintyi sieltä yhden biisin verran, mikä ei kyllä ollut kauhean hauskaa. Samalla keikalla mies myös kiipesi (minulta lainassa olevan) rumpusetin päälle ja alkoi riehumaan siellä. Onneksi tipahti nopeasti alas...