Aihe: Jäsen joka ei tee mitään
1 2 3
ltg
12.03.2004 18:21:15
Meillä basisti lähinnä soittaa, mitä pyydetään. Kuitenkin, soittokokemuksen huomioonottaen sälli on kehittynyt sen verran nopsasti, että vuoden päästä on jo aika tekijä, tätä menoa kun jatkaa. Homma toimii hyvin näin, eikä muutokseen ole tarvetta. Kitaristi säveltää biisit, minä ideoin rumpukompit sun muut.
Silmät kiinni, korvat tukkoon, henkitorvet kaasupulloon / ei tarvitse miettiä, mitä seuraavaksi tulloo -Avaruuspallo
mie
12.03.2004 20:17:29
 
 
Meillä oli aluksi ideana että yksi henkilö tekee biisin kokonaa yksin, mutta kun lopputulos ei miellyttänyt kaikkia niin alettiin tekemään kaikki yhdessä (sitä yhtä lukuunottamatta).
Minun kirjootuskistani et löydäkirotus virhe itä ,etkä kieli oppi etkä yhdysja väli, merkki virheet. IHKK #10
kid ego
13.03.2004 00:56:54 (muokattu 13.03.2004 00:57:18)
Tulipa tässä mieleeni, että itsekin soittelin klassista nelisen vuotta ja improvisaatio oli nollissa. Nuoteista vedin joskus 12-vuotiaana sen mitä eteen laitettiin, mutta ilman lappuja en saanut ääntäkään aikaiseksi. Muutaman vuoden pidin breikkiä ja aloittelin riparin jälkeen uudestaan sähkiksellä. Nyt olen soitellut uuden aloittamisen jälkeen viitisen vuotta ja olen maailman huippuja.
Jonte
13.03.2004 01:16:41
Minusta sellainen kosketinsoittaja, joka soittaisi vain mitä käsketään, olisi ihanne-eliö :)
 
Siis siinä mielessä, että omat biisit ovat minulle kuitenkin siinä määrin rakkaita lapsia, että liian monta kokkia sopassa vie biisin ihan jonnekin muualle kuin sinne minne haluan.

 
Näinhän siinä käy. Jätkillä on omaa tulkintaa siitä, miten Sinun kappaleesi menee. Tempo ja jopa genre on lopulta ehkä joku muu kuin se, miten sen kirjoitit. Eivätkä vahingossakaan viitsi soittaa niitä riffejä mitä olet tehnyt. Muuten, minusta hyvä kosketinsoittaja on sellainen joka täyttää sekä on samanaikaisesti sekä melodia/harmonia-assistentti että komppiryhmän (vasen handu) jäsen.
Sleepy Sleepers:"Kaksi asiaa meidän musiikissa pitää muuttaa. Laulu ja soitto on jätettävä pois".
KB
13.03.2004 17:41:41
Onko muissakin bändeissä jäseniä jotka eivät yksinkertaisesti tee mitään biisien eteen?
 
Oivoi, tolkuttomasti ollu vuosien varrella ja omakohtaisestikin oon ollut se tekemätön.
 
Jos biisintekijä ehdottaa vaan lakoonisesti soittamaan "jotain", niin ei siitä - ainakaan ihan hetkessä - valmista sovitusta synny. Mä ainakin kaipaisin - jos niitä nuotteja/ valmista ideaa ei oo - hiukan selvitystä, et tehdäänkö nopeeta/hidasta/heviä/humppaa/urkua/pianoo/viulua/vai niitä synatorvia ;) Tuttujen kanssa toimiessa ajatus tietty kirkastuu pienemmälläkin selittämisellä.
 
Sovittaminen on ihan helvetin tärkee osa biisintekemistä ja siinä vaan jollakin on enemmän annettavaa kuin toisella. Ja kokemus opettaa - kyllä se sunkin pianistis vielä voi näyttää närhen munat ;)
Tasan ei käy jalkapohjat™
Keny
13.03.2004 22:06:11 (muokattu 13.03.2004 22:10:35)
Täällä kans 8 vuoden klasaripohja ja auta armias kun menin ekaan bändiin niin lapuista meni kevyesti mut kun piti jammailla jotain uutta biisii niin ho ho.
 
Nykyään basistina teen noin puolet meijän bändin biiseistä tosin aikaa siin meni et siihen oppi.
Klasaripohjaa en kadu kyllä hetkeekään hyötyä siitä on ollu ja paljon.
 
Nii joo ne ongelmat.Meijän bändissä minä ja kitaristi tehään biisit ja muut niin kun niille sanoo.Täytyy myöntää ett välillää aika turhauttavaa.
Blow wind blow, where ever you may go... - Tom Waits
tbw
14.03.2004 01:17:49
Meidän bändeissä kaikilla on oma selkä roolinsa: yhdessä minä teen biisit hyvin valmiiksi, toisessa kaikki tuo biisejään ja molemmissa kaikki tuovat haluamansa mausteet mukaan. Jos jotain erityistä sovitusta omalle soittimelleen vaaditaan, siitä puhutaan.
 
Näin se kuuluu olla.
"Polttohautaus ei sytytä suomalaisia."
KTR
14.03.2004 11:18:38
Meidän bändissä biisi-ideat on yleensä multa lähtöisin, mutta sitten porukalla niitä hiotaan ja mietitään paremmiksi. Ja onneksi kaikkia bändissä kiinnostaa itse biisin soitto, eikä oma jammailu kesken biisin.
Exhausted
16.03.2004 10:32:01
 
 
Tämän hetkisessä bändissä teen kaiken paitsi basson ja rumpujen soittamisen. nekin tekisin jos olisi fyysisesti mahdollista. viime levyllä soitin studiossa bassot kun basistia ei homma kiinnostanut. meillä on varmaan maailman paras bändihenki.
mr_b
16.03.2004 12:06:49
 
 
Onko muissakin bändeissä jäseniä jotka eivät yksinkertaisesti tee mitään biisien eteen?
 
Tuli tässä mieleen että brittiläisessä Happy Mondays - yhtyeessä oli jäsen, jonka ainoa tehtävä oli tanssia marakassien kanssa lavalla (mikittämättömänä). Levyissä äijä kreditoitiin soittajaluettelossa vain "Bez: vibes".
 
(Hassua tässä on muuten vielä se että Bez oli oikeasti erittäin tärkeä jäsen bändissä. Ja se että äijä on tehnyt samaa vielä muissakin kokoonpanoissa.)
Damn right it's better that yours!
Satis
16.03.2004 15:55:28
Eh.. taitaa meidän bändissä olla minä, joka ei tee mitään.. Puolustuksekseni voin kertoa, että on pirun hankalaa osallistua sillon, kun ite asuu yli 200 kilsan päässä muista jäsenistä.
Omenan kohtalo on kara
NahkaAlbertti
16.03.2004 20:36:26
Joo, kyylä se vähän v#####aa kun alkaa soittaan ja sit toinen kitaristi soittaa siinä vieressä jotain ihan epävireistä ja ihmettelee, et mitenkäs tää menikään....
Zarmo
18.03.2004 11:24:35
 
 
Soitan basso sellaisessa bändissä, joka on oikeastaa solistin sooloprojekti. Mielestäni on ihan selvää, että soitan suunnilleen mitä pyydetään ja se on ihan minusta ok. Toteutan itseäni sitten muissa jutuissa enemmän.
Don´t you know there ain´t no Devil That´s just God when he´s drunk - Tom Waits
Noita
18.03.2004 16:48:24 (muokattu 18.03.2004 16:48:37)
Miulla nyt ei enää ole mitään osaa eikä arpaa teidän bändin asioihin, mutta luulisin että Sanna tuntee olonsa aika ulkopuoliseksi eikä uskalla keksiä ja soitella omiaan.. Ainoana tyttönä ja muutenkin kenties jutuistanne pihalla olevalla ei välttämättä hirveästi ole rohkeutta tuollaisiin hommiin.. Olkaa sille kilttejä, joohan?
Learning to fly
mie
18.03.2004 20:03:53
 
 
Miulla nyt ei enää ole mitään osaa eikä arpaa teidän bändin asioihin, mutta luulisin että Sanna tuntee olonsa aika ulkopuoliseksi eikä uskalla keksiä ja soitella omiaan.. Ainoana tyttönä ja muutenkin kenties jutuistanne pihalla olevalla ei välttämättä hirveästi ole rohkeutta tuollaisiin hommiin.. Olkaa sille kilttejä, joohan?
 
Mie oon sitä mieltä, että Sanna on ihan turha jäsen ja ilman sitäkin pärjättäis oikein hyvin.
Minun kirjootuskistani et löydäkirotus virhe itä ,etkä kieli oppi etkä yhdysja väli, merkki virheet. IHKK #10
Mustasurma
18.03.2004 23:31:51 (muokattu 18.03.2004 23:33:32)
 
 
Meillä homma toimii paria poikkeusta lukuunottamatta niin että kaksi kolmesta kitaristista ja basisti hoitavat säveltämisen. Lyriikat sitten jäävät kitaristin ja minun (rumpali) hommaksi.. Eipä muuten meidänkään kosketinsoittaja hirveästi tee mutta eipä tuosta jaksa hermostua.
LEEWI
19.03.2004 12:18:50
No minä olen taas äärettömän tyytyväine asemaani jossa teen lähes kaiken itse. Sovitukset tehdään sitten porukalla. Mikään ei myöskään ole niin raivostuttavaa kuin näkemyksettömät ideat ja huonojen kitaristien huonot mielipiteet. Itse soitan kitaraa.
 
Mun mielestä hyvässä bändissä pitää olla ns "taiteellinen johtaja" jotta homma pysyy käsissä. Soittajissa arvostan nöyryyttä, eli hoidetaan hommaa niinkuin biisintekijä on ideansa saanut ei vingutella tai sooloilla joka väliin.
 
Olen huomannut että nimenomaan kitaristeissa on tällaisiä biisiterroristeja joihin hyvin usein palaa käämit. Ja vieläkun usein tuppaa olemaan niin että niiden perustaidot ovat jostain syvältä. Kaikkee vaikeeta ns. osataan soittaa muttakun ei se mene rytmiin eli taimiin. Ja sointujakin saa välillä kädestäpitäen opettaa...
Kaiken takana on Itä-Saksalainen hanurin soittaja
Nassu Muunvalo
21.03.2004 16:27:17
-"Lähetkö keikalle, pitäis päättää tänään otetaanko?"
-"Enpä tiedä, katotaan myöhemmin"
 
-"Minähän kirjoitin sulle oman stemman, tarkoitus oli ettei
kaikki kitarat vedä samalla tavalla!"
-"Ai jaa, enpä ole nähnyt. Monistatko uuden?"
 
-"Minähän kopioin sulle uuden pahvin, kai sulla vissiin on se
mukana?"
-"No tais kuitenkin hävitä jonnekin"
 
-"Sovittiin, että soolot treenataan kotona ettei
bändiharkoissa tarvii opetella. Et sitten muistanut"?
-"No joo, oli vähän muuta puuhaa."
 
-"Eikös sitä meinattu, että yhden setin takia ei tarvitse pitää
pahveja näkyvissä. Eikö tosiaan mene ulkoa?"
-"Ei mulle mene nämä kaaliin millään yhden viikon aikana."
 
-"Voisi muutkin opetella PA:n piuhoituksen, ettei minun aina
tarvitsisi tehdä sitä. Katsoisitko nyt tällä kertaa kun minä
teen sen."
-"Hei, mulla on vielä viritys kesken. Kävisikö vartin päästä."
 
Prkl.

 
Kuullostaa niin tutulta, että alkaa ihan itkettään.
 
Prkl!
Miksei täällä ole kukaan vielä alasti?
Exhausted
23.03.2004 15:29:10
 
 
No minä olen taas äärettömän tyytyväine asemaani jossa teen lähes kaiken itse. Sovitukset tehdään sitten porukalla. Mikään ei myöskään ole niin raivostuttavaa kuin näkemyksettömät ideat ja huonojen kitaristien huonot mielipiteet. Itse soitan kitaraa.

 
jos bändissä vain ei pitäisikään tehdä muuta kuin biisejä...
Velko
23.03.2004 15:35:54
Mie oon sitä mieltä, että Sanna on ihan turha jäsen ja ilman sitäkin pärjättäis oikein hyvin.
 
Pois sitten vaan. Se on raaka peliä tämä bänditoiminta! Mutta kohteliaasti ja sivistyneesti hoitakaa.
Ihminen on vain värisokea pallokala elämän tiskialtaassa.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)