Aihe: Bändin ja seurakunnan suhde
1 2
Fortune
29.01.2004 16:32:53
Sitäpaitsi, emme kai me mitenkään rahoittamiseen osallistu, alaikäiset? Minä en ainakaan tietääkseni ole mitään kirkollisveroa koskaan maksanut.
 
Niinpä.
 
Kirkko on kuitenkin yleishyödyllinenkin järjestö eikä mikään Lions-klubi, jolla tuo yleishyödyllisyys taitaa käsittää lähinnä leijonaveljien kakaroiden sponssaamista (näin ainakin meillä päin >;).
 
Ja kyllähän tuommoinen treenikämpän käyttömahdollisuuden olemassaolo on paljon vähemmän yhteiskuntaa rasittavaa toimintaa kuin sosiaalitoimen syöttiläiden ruokkiminen.
"Look behind you, a three-necked guitar!"
Nassu Muunvalo
29.01.2004 16:35:05
Oletteko miettineet, miksi teidän annetaan soittaa srk:n tiloissa?
 
Uskoisin, että srk:n nuorisotoimi vain haluaa tukea järkevää harrastustoimintaanne. Kuuluu nuorisotoimen työhön. Luulisi srk:n ajattelevan, että mitä enemmän saatte soittaa, sitä vähemmän olette ulkona hakkaamassa mummoja ja hajottamassa katulamppuja :). Srk:lla ei tunnu olevan mitään teitä vastaan, mutta jos teitä alkaa tilanne ahdistaa tai häiritä, niin ei muuta kun pois vain. Tuskin mikään vala teitä sitoo siellä olemaan.
 
Omasta puolestani voin sanoa, että meidän kaupungissa srk on tukenut bändiämme siinä, missä kaupungin nuorisotoimi ei ole kyennyt. Vastaavasti olemme käyneet ikään kuin maksuksi kirkolle soittamassa muutamissa tilaisuuksissa. Ei se ole ylivoimainen toimenpide opetella muutama gospel-biisi ja esittää ne.
Miksei täällä ole kukaan vielä alasti?
Velko
29.01.2004 16:40:36
Vastaavasti olemme käyneet ikään kuin maksuksi kirkolle soittamassa muutamissa tilaisuuksissa. Ei se ole ylivoimainen toimenpide opetella muutama gospel-biisi ja esittää ne.
 
Näin. Ei minulla siis mitään seurakuntaa vastaan ole, se uskomishomma vaan on enempi henkilökohtainen asia. Minä olen hyvin kiitollinen seurakunnalle heidän tekemisistään bändimme hyväksi, ja toki heitämme vastaisuudessakin keikkaa heille, vastalahjana. Vielä palatakseni tuohon uskomiskysymykseen, mukavinta minusta voisi olla se, ettei kuuluisi kirkkoon mutta kuuluisi seurakuntaan :) Niillä on kuitenkin aina kaikkea mukavaa touhua.
Ihminen on vain värisokea pallokala elämän tiskialtaassa.
Shaft
29.01.2004 16:58:53
Ai vähän niinkuin sosiaalitoimen ja työttömyyskassan toiminta :)
 
En lähtisi ihan tuollaista vertausta tekemään. Kyllä useimmat noidenkin palvelujen käyttäjistä ovat ainakin jossakin vaiheessa elämäänsä osallistuneet niiden rahoitukseen. Sitäpaitsi sosiaalitoimi on muutenkin luonteeltaan viimesijainen tukimuoto- bänditilojen ylläpito ei ehkä tätä kuitenkaan ole?
 
Tarkoitukseni ei ole mitenkään paheksua kysyjän menettelyä. Kaikki on tapauskohtaista. Yleisemmin ajattelen vain, että kirkosta eroavien on syytä etukäteen miettiä käyttävätkö/tarvitsevatko he kuitenkin seurakunnan tarjoamia palveluja.
Fortune
29.01.2004 20:11:51
En lähtisi ihan tuollaista vertausta tekemään. Kyllä useimmat noidenkin palvelujen käyttäjistä ovat ainakin jossakin vaiheessa elämäänsä osallistuneet niiden rahoitukseen. Sitäpaitsi sosiaalitoimi on muutenkin luonteeltaan viimesijainen tukimuoto- bänditilojen ylläpito ei ehkä tätä kuitenkaan ole?

 
No tarkoituksena oli lähinnä verrata noita kahta väärinkäyttötapauksissa, ei oikein käytettyinä. Valitettavan paljonhan noita instansseja kusetetaan ja kupataan ihan moraalittomuuttaan ja selkärangattomuuttaan.
"Look behind you, a three-necked guitar!"
Reddie
30.01.2004 16:02:53
Pienenä porkkanana sinulle joka pelkäät: Juustopäät nousi meidän seurakunnasta "kuuluisuuteen", eli pojat tutustu osalti isoskoulutuksessa toisiinsa. Samaten tietenkin meiän bändin pojat ollaan tutustuttu seurakunnan toiminnassa, ja IHAN KOHTA valloitetaan maailma! ;)
 
Niin ja ilman gospel-leimaa, vaikka taitaa se olla niin että laulaja on johonkin lauluun jopa God-sanan heittänyt..
"Tilanne on traagisuudessaan koominen"
Formed - Nu-metallia suomesta
sormunen
30.01.2004 17:27:27

Ja kyllähän tuommoinen treenikämpän käyttömahdollisuuden olemassaolo on paljon vähemmän yhteiskuntaa rasittavaa toimintaa kuin sosiaalitoimen syöttiläiden ruokkiminen.

 
Roskaa. Vai tarkoitatko opintotuella eläviä? Ehkä.
Bonham
30.01.2004 18:29:50
Roskaa. Vai tarkoitatko opintotuella eläviä? Ehkä.
 
No, on siinä sellanen perä, että nuoriso on poissa pahanteosta kun ne on hyvän harrastuksen parissa... ennealtaehkäisevää toimintaa...
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Jonte
30.01.2004 23:27:35
Meillä on ?
 
Kyllä, todella. Teillä on. Asianne ovat kunnossa. Tehkää musiikillanne itsenne tiettäväksi, harjoittelu/esiintymispaikat avautuvat sittemmin. Prosper.
Sleepy Sleepers:"Kaksi asiaa meidän musiikissa pitää muuttaa. Laulu ja soitto on jätettävä pois".
Hot RedX
02.02.2004 11:47:35
Jos asia häiritsee, niin voisko aatella jotain talon valtausta ja oman treenikämpän perustamista? kamoja vois aatella hommaavansa vaik kimpassa ja keikkatuloilla? ja saattahan olla, et muut bändit(?) lähtis kimppaan. Oishan se vähän enempi rock nääs!
Nassu Muunvalo
03.02.2004 18:42:20
Vielä palatakseni tuohon uskomiskysymykseen, mukavinta minusta voisi olla se, ettei kuuluisi kirkkoon mutta kuuluisi seurakuntaan :) Niillä on kuitenkin aina kaikkea mukavaa touhua.
 
Nyt puhutaan asiaa.
Miksei täällä ole kukaan vielä alasti?
Veikko
03.02.2004 22:50:30
Soitin joskus vuonna 1 ja 2 metallia yhtyeessä, joka soitti seurakunnan omistamissa tiloissa. Bändikämppä oli loistava. Vuokran maksoimme säestämällä/soittamalla/sovittamalla/esittämällä messuja sun muita kirkkotapahtumia. Tuntuhan se vähän oudolta virsiä ja jumalansanaa soittaa, mutta tuli siinä opittuakin kaiken näköistä. Kaikki vedot mitä kirkossa soitimme tehtiin ihan kunnolla eikä ns. juosten kustuna. Joten minä olen tässä suhteessa ihan kiitollinen tälle kyseiselle seurakunnalle.
-Multilatentti-
Veikko
03.02.2004 22:52:58
Jos maksaisin kirkollisveroa, niin toivoisen ....
 
Maksat sinä kirkolle veroa, tavallaan. Maksat näet yhteisöveroa, mistä menee 1.3 prosenttia suoraan kirkon kirstuun. Halusit tai et.
-Multilatentti-
jerboa
04.02.2004 11:00:51
En oikeastaan usko että gospelbändiksi leimautumisen vaara on kovinkaan suuri. Todellakin, seurakunnan nuorisotoimintaan tulisi kuuluakin kirkosta ja uskonnosta irrallista toimintaa, ja mielestäni täällä takapajulassa se on onnistunut suhteellisen hyvin...
Sen lisäksi, tässä kunnassa asiat ovat niin, ettei kunnan puolesta olla lainkaan aktiivisia avustamaan paikkakunnan nuoria bänditoiminnan suhteen. Seurakunta on tullut vastaan kuntaa huomattavasti paremmin, mm. antamalla meille sen treenitilan.

Mitä omiin uskomuksiin tulee, niin on minussakin roima annos ateistia, mutten anna sen häiritä.
Musiikki menee edelle. :)
"being hedgehog is underestimated."
Fortune
05.02.2004 16:36:53
Roskaa. Vai tarkoitatko opintotuella eläviä? Ehkä.
 
Perusteettomasti sillä eläviä ja perusteettomasti sosiaaliturvan varassa roikkuvia. Hyvä systeemi tarvitseville, mutta nykyihmisen moraali ei näytä kertovan, mikä on kohtuullista ja mikä ei.
"Look behind you, a three-necked guitar!"
evis
05.02.2004 21:56:38
Kai tähän juttuun täytyy ottaa osaa, kun olen itse kirkon palkkalistoilla ja vastaan srk:mme bändi toiminnasta. Vastuullani on yksi harjoitustila ja olen hankkinut sinne paremman laitteiston kuin useimmilla keikkailevilla keskiverto suomalais bändeillä. Meillä harjoittelee n. 10 bändiä, joista alle puolet soittaa gospelia. Minusta ei ole mitään väliä sillä, minkälaista musiikkia harjoitteleva bändi soittaa. Itse soitan sekä kapakassa, että kirkossa. Tärkeintä on musiikki. Ainoa vaatimus on, että edes yksi bändin jäsenistä on tekemisissä seurakuntamme kanssa. Ja toinen, että bändi tekee vuoden harjoitus vuoroja vastaan yhden keikan osoittamassani tilaisuudessa(soittaen omaa musiikkiaan). Ei lienee kohtuutonta.
 
Srk ei ole paha harjoituspaikka, ainakaan kaikkialla. Suurimmat ennakkoasenteet tuleekin usein bändin jäseniltä. Tosi muusikko ei kuitenkaan siitä piittaa missä soittaa, vaan haluaa tosissaan tehdä musiikkiaan. On myös turha koittaa määritellä musiikkia gospeliksi ja maalliseksi sanojen perusteella. Moni "maallinen" biisi on sanomaltaan paljon parempi kuin moni hengellinen. Unohtakaa ennakko asenteet. Moni pakanakin haluaa viettää joulua, pääsiäistä jne. vaikka kieltääkin uskovansa Jumalaan. Fanaattisuus asiassa suuntaan tai toiseen, osoittaa vain henkilön omaa heikkoutta/epävarmuutta!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)