Bänditoiminta ›

Vessajono: Jep. Ei jälestäpäin paljon naurata kun tajuaa tuhlanneensa useampia vuosia ihan eri asioita tavoittelevien ihmisten kanssa.
 
Johan minäkin tajusin kun selitettiin. Tavoitteet voivat matkalla muuttua ja porukan yhteinen motivaatio kadota. Sellaista, jolla on pelkkää hauskanpitoa korkeammat tavoitteet, yllättävät käänteet ymmärrettävästi turhauttavat.
 
Itseä ei kyllä kaduta mikään musaprojekti... aina niistä oppii. Jos ei muuta, niin sen, että välillä ei onnistu mikään!

Kefiiri: Johan minäkin tajusin kun selitettiin. Tavoitteet voivat matkalla muuttua ja porukan yhteinen motivaatio kadota. Sellaista, jolla on pelkkää hauskanpitoa korkeammat tavoitteet, yllättävät käänteet ymmärrettävästi turhauttavat.
 
Itseä ei kyllä kaduta mikään musaprojekti... aina niistä oppii. Jos ei muuta, niin sen, että välillä ei onnistu mikään!
 
Kyllä aika monessa yhteydessä myös musiikin ulkopuolella voidaan törmätä siihen, että ihmisten tavoitteet on jossain määrin erilaisia.
 
Ehkä bändin kohdalla yksi vedenjakaja on pyrkiikö se tienaamaan vai ei.
 
Jos rupeaa oikein miettimään, ihan helppo ei ole määrittää omaa tavoitetta. Ehkä voi olla kuin joku vähän epärealistinen tavoite tulla suureksi neroksi, mutta sitä ennen on realistisempia ja maltillisempia välitavoitteita.
 
Näitä välitavoitteita on helpompi jakaa muiden kanssa, kun taas pitemmän tähtäimen suureksi neroksi tulemistavoite on haastavampi kun se on enempi kuin joku kompassi mihin suuntaan kulkea vaikkei perille pääsisikään.

musamies: Ehkä bändin kohdalla yksi vedenjakaja on pyrkiikö se tienaamaan vai ei.
 
Toi pätee coverbändien kohdalla. Mutta sitten taas oman musan duunaamisessa on se, että nykyään niissä merkeissä joutuu kuitenkin keikkailemaan persnetolla tai jos oikein hyvin käy niin keikoista ei joudu maksamaan ihan hirveästi.

Kefiiri: Itseä ei kyllä kaduta mikään musaprojekti... aina niistä oppii. Jos ei muuta, niin sen, että välillä ei onnistu mikään!
 
Mua kaduttaa lähinnä juuri toi yks nimenomanen proggis, jossa loppua kohden meni tavoitteet ja sukset ehkä vähän ristiin, vaikka mitään suurempaa draamaa ei sinänsä syntynytkään. Homma vaan ikään kuin kuoli pois kun ketään muuta ei enää jaksanut kiinnostaa. Jälkeenpäin ei oo voinut kuin todeta, että ois pitäny vaan vetää liinat kiinni jo aikasemmin ja kehittää jotain muuta touhua.

Miten saa bändin toimimaan?
Olis kiinnostavaa kuulla millasia käytäntöjä/sopimuksia bändeillä on, että homma saadaan toimimaan.
 
Kun pitää manipuloida ihmisiä ja myös muusikoita niin wanhat mutta hyväksi koetut konstit käyttöön:
 
- uhkailu
- kiristys
- lahjonta
- katteettomat lupaukset

Vessajono: Toi pätee coverbändien kohdalla. Mutta sitten taas oman musan duunaamisessa on se, että nykyään niissä merkeissä joutuu kuitenkin keikkailemaan persnetolla tai jos oikein hyvin käy niin keikoista ei joudu maksamaan ihan hirveästi.
 
Mun ymmärtääkseni kyse on myös siitä onko ohjelmisto sellaista, että sille on markkinoita. Oman musan duunamisessa voi olla ongelma jos siitä koostuva ohjelmisto on liian yksipuolinen ja markkinanäkökulma ei ole juurikaan esillä.
 
Olisko jotenkin niin, että tänä päivänä suosittu soitin on sähkökitara ja musiikkityylinä joku vähän raskaampi rock. Jos liian moni duunaa tätä suhteessa kysyntään, tulee persnettoa.
 
Suomalaisista bändeistä on jäänyt mieleen esim. Wimwam, joka duunasi 1970-luvulla valtavirrasta poikkeavaa musiikkia, jolle oli kuitenkin kysyntää.
 
Nyt tänä päivänä kysyntä ja tarjonta on eri mallilla. Minun mielestä ei välttämättä pilaa taiteellisia näkökulmia ja kysynnän näkökulma on mukana ja eri tilanteisiin mukautuva vaihtuva ohjelmisto.

musamies: Mun ymmärtääkseni kyse on myös siitä onko ohjelmisto sellaista, että sille on markkinoita. Oman musan duunamisessa voi olla ongelma jos siitä koostuva ohjelmisto on liian yksipuolinen ja markkinanäkökulma ei ole juurikaan esillä.
 
Olisko jotenkin niin, että tänä päivänä suosittu soitin on sähkökitara ja musiikkityylinä joku vähän raskaampi rock. Jos liian moni duunaa tätä suhteessa kysyntään, tulee persnettoa.
 
Suomalaisista bändeistä on jäänyt mieleen esim. Wimwam, joka duunasi 1970-luvulla valtavirrasta poikkeavaa musiikkia, jolle oli kuitenkin kysyntää.
 
Nyt tänä päivänä kysyntä ja tarjonta on eri mallilla. Minun mielestä ei välttämättä pilaa taiteellisia näkökulmia ja kysynnän näkökulma on mukana ja eri tilanteisiin mukautuva vaihtuva ohjelmisto.
 
Ihan yleinen ongelma on se, että suuri osa soittajista on miehiä. Sitten sitä omaa musiikkia soitetaan tutuille (jotka on myös miehiä) ja juu hyvältä kuulostaa.
 
Keikoille pitäisi saada myös naisia, ja silloin musan pitää olla naisten makuun.

Sanoisin, että tärkeintä on että jokainen on samalla sivulla tavoitteiden ja suunnitelmien osalta. Lisäksi on hyvä olla suht yksimielisiä musiikin tyylistä, ettei ketään ketuta soittaa puolia biiseistä. Treenimäärienkin on hyvä olla sellaiset, että se on kaikille mahdollista ja mielekästä (suuntaan tai toiseen). Kyllä näillä eväillä pitäisi jo päästä aika pitkälle.

GiovanniDiRondo: Ihan yleinen ongelma on se, että suuri osa soittajista on miehiä. Sitten sitä omaa musiikkia soitetaan tutuille (jotka on myös miehiä) ja juu hyvältä kuulostaa.
 
Keikoille pitäisi saada myös naisia, ja silloin musan pitää olla naisten makuun.
 
Mikä musiikki on naisten makuun?

nisumaka: Mä ymmärrän joten kuten sellaisen ongelman, että osa bändin jäsenistä havittelee itselleen musiikista esimerkiksi sivuammattia, ja sitten yks kaks joku vaan kertoo muuttavansa muualle työn perässä tms. Eli toisille bändi on ollut merkityksellisempi ponnahduslauta tulevaisuutta ajatellen, toisille enemmän harrastustoimintaa, jonka voi lopettaa, kun ei enää huvita.
 
Mulle kävi juuri näin aikanaan. Oltiin reenattu setit kondikseen ja keikkailtiin 2 vuotta hyvällä menestyksellä. Tehtiin promolevy ja kaikki piti olla kunnossa, kolmatta kesää varten..Keikkaa oli myyty puoli vuotta eteenpäin...kunnes kaksi jäsentä bändistä, ilmoittikin yhtäkkiä, että olivat saaneet duunipaikan muualta ja lähtevät kesän keikkojen jälkeen menemään..Itekkin olin vielä kokopäivätyöläinen tuolloin ja vaihdoin vuorohommat päivätöihin bändin takia, sen verran tosissaan otin hommat. Saatiin sitten yks uusi soittaja mukaan ja onnistuttiin jotenkuten tekemään jäljelle jääneet keikat. Lopulta löytyi toinenkin uusi soittaja ja jatkettiin muutama vuosi eteenpäin, kunnes kuolo korjasi yhden jäsenen bändistä ja sen jälkeen lyötiin pillit pussiin.
 
Tämä bändi kuitenkin opetti mulle sen, kuinka tärkeää on että kaikilla on sama päämäärä ja tavoitteet. Mulla ne tavoitteet oli tehdä musiikkia ammatikseni ja tajusin, etten voi pyöriä päivätyöläisten viikonloppubändeissä, jos meinaan elää soittohommilla.

Jamz: Mulle kävi juuri näin aikanaan. Oltiin reenattu setit kondikseen ja keikkailtiin 2 vuotta hyvällä menestyksellä. Tehtiin promolevy ja kaikki piti olla kunnossa, kolmatta kesää varten..Keikkaa oli myyty puoli vuotta eteenpäin...kunnes kaksi jäsentä bändistä, ilmoittikin yhtäkkiä, että olivat saaneet duunipaikan muualta ja lähtevät kesän keikkojen jälkeen menemään..Itekkin olin vielä kokopäivätyöläinen tuolloin ja vaihdoin vuorohommat päivätöihin bändin takia, sen verran tosissaan otin hommat. Saatiin sitten yks uusi soittaja mukaan ja onnistuttiin jotenkuten tekemään jäljelle jääneet keikat. Lopulta löytyi toinenkin uusi soittaja ja jatkettiin muutama vuosi eteenpäin, kunnes kuolo korjasi yhden jäsenen bändistä ja sen jälkeen lyötiin pillit pussiin.
 
Tämä bändi kuitenkin opetti mulle sen, kuinka tärkeää on että kaikilla on sama päämäärä ja tavoitteet. Mulla ne tavoitteet oli tehdä musiikkia ammatikseni ja tajusin, etten voi pyöriä päivätyöläisten viikonloppubändeissä, jos meinaan elää soittohommilla.
 
Jos halua on muuntua enemmän keikkailevaksi bändiksi, ehkä silloin on pakko muuttaa muotoa kuten joku toukka muuttu perhoseksi. Tilanne on sen verta erilainen, että alkuperäisille jäsenille se ei ehkä sovi mutta voi sopia joillekin toisille.

musamies: Jos halua on muuntua enemmän keikkailevaksi bändiksi, ehkä silloin on pakko muuttaa muotoa kuten joku toukka muuttu perhoseksi. Tilanne on sen verta erilainen, että alkuperäisille jäsenille se ei ehkä sovi mutta voi sopia joillekin toisille.
 
Tämä pistää hiljaiseksi. Yöperhonen?

Kailis: Mikä musiikki on naisten makuun?
 
Paska musiikki?
 
Bändin voi saada toimimaan sillä jos tekee selväksi jokaisen jäsenen intressit. Yksi haluaa olla rokkistara ja toinen haluaa vain hakata rumpuja tai siimasoitinta. Itselle ainoa vaihtoehto bänditoiminnassa olisi sellainen että hyvällä tuurilla joskus kaikki olisivat kämpällä ja soitettaisiin sen mukaan kuka ekaksi avasi äänen (oli eniten humalassa). Keikkoja en soittaisi, koska se olisi vaivaksi myös yleisölle.

LamaAjanElvis: Paska musiikki?
 
Taisi Paskan faneistakin suurin osa olla miehiä.

Kefiiri: Taisi Paskan faneistakin suurin osa olla miehiä.
 
Paskan faneista suurin osa taisi olla mies.

sitoutuminen.
 
Kun kaikki sitoutuu harjoittelemaan ja tekemään asioita bändin eduksi. Myös oman soittimen opetelu ja taitojen jatkuva parantaminen.
 
Kommunikaatio
 
se että voi puhua avoimesti, ilman että syntyy riitaa. Silloin voi antaa kehuja ja kritiikkiä, ja ilman kritiikkiä harvemmin tapahtuu edistystä.
 
Bändissä on hauskaa
 
Koko ajan ei pidä olla hauskaa. Mutta, kun on enempi plussaa kuin negaa auttaa se sitoutumisessa ja kommunikaatiossa. Oli kyseessä harraste tai kunnianhimoisempi bändi tämä on tärkeää. se auttaa pääsemään yli vaikeista hetkistä.
 
Päämäärä
 
Se että kaikilla on päämäärä selvillä ja ollaan siihen sitouduttu.

Me ollaan ainakin pidetty bändipalavereita toisinaan. Silloin ei siis kukaan räplää vempelettään vaan kirjataan parhaimmillaan ranskalaisin viivoin hoidettavat asiat ja tulevat suunnitelmat(laput yleensä päätyvät tavoittelemattomiin.). Toinen on vastuun jakaminen. Pitäisi pyrkiä siihen ettei yksi ukkeli hoida kaikkia asioita, vaan hommat jaetaan tasaisesti parhaalla mahdollisella tavalla.

Hmmmm...
 
Noi on ikäänkuin bändikohtaisia asioita, siis siin mieles, et ei ole yhtä ja ainoaa "oikeeta" tapaa.
 
Mut ketjussa on jo mainittu asioita, joita tapahtuu ja joille bändi ei oikein voi mitään. Työttömyyttä, avioeroja, sairauksia jotka ei mitenkään liity siihen, et onko bändi toimiva. Shit happens.
 
Ja ihmiset kans muuttuu iän myötä. Ja niin muuttuu bänditkin. Harvalla bändillä keikkaohjelmisto ja saundimaailma säilyy ikuisuuksia samana, vaan aika tuo niihin huomattavia muutoksia. Beatles -64 ja -69 on aikas erilaisia. Diren ekaa ja neljättä levyä ei uskois saman bändin tekemiksi, Eput aloittivat punkkareina jne...
 
Mut jonkinmoinen vastuunjako olis ihan asianmukaista, et jokainen kykyjensä mukaan hoitais niit bändin yhteisiä asioita. Jos yks liidaa, niin toinen voi hoitaa bändin rahaliikennettä ja se jolla on helpoin pääsy kopsukoneelle painaa keikkajulisteet tms... kunhan yhden ei tartte hoitaa ihan joka saakelin pikkujuttuakin.
 
Hyvät ja onnistuneet keikat on kumminkin yks parhaita bändiä kasassa pitäviä liimoja.

Meillä erään bändin kohtalona oli huono laulaja ja huonot keikat ja ennen kaikkea se, että yksi halusi liidata kaikkea. Soitetaan edelleen samalla kokoonpanolla ilman laulajaa, Pantera-covereita vemputetaan silloin tällöin, mutta ei mitään kunnianhimoisempaa. Erityisesti vitun huonot keikat (soitannollisesti, kuin venueltaankin), joista maksettiin hädintuskin kilometrikorvauksia, saati sitten kahvirahaa, söivät miestä. Nyt on kiva sitten seurailla parin nuoren oululaisen bändin nousukiitoa, joista tunnen joka jätkän hyvin. En ole katkera, mutta ärsyttää, kun itsekin haluaisin olla mukana kunnianhimoisessa bändissä. Ehkä tässä parin vuoden päästä olisi elämäntilannekin siinä kondiksessa, että voisi harkita vakavampaa proggista. Toisaalta oma henk. koht. palo on tällä hetkellä studiohommissa, joista haluaisin ammatin itselleni, edes soittohommat ammattina eivät kiinnosta aivan yhtä paljon.

Sitten vielä yksi kohta: epärealistiset odotukset. On ihan eriasia haaveilla ja unelmoida breikkaamisesta ja mahtavista keikoista kuin se mitä todellisuus on alkuun.
Puhun siis oman musiikin bändeistä nyt. On aivan turha kuvitella että alku vuosina keikoista saa keikkaliksaa, jos saatte lippuriski diilin se on jo todella hyvä. Keikka paikat voi olla ihan mitä sattuu, tietenkin voi käydä toisinkin. Suhteet helpottaa asioita.
Mutta älkää kuvitelko että ekojen keikkojen kohdalla homma olisi mitään muuta kuin artisti maksaa.
 
Toinen on se että miettikää se mikä on teidän mielestä breikkaaminen. Meinaan sekin on jo kova saavutus ja pääsette kotipitäjässä tilanteeseen missä teitä halutaan tulla katsomaan se 2-3 kertaa vuodessa.Ja että niistä saattaa saada kolikoita taskunpohjalle.
Tuokin on breikkaamista... vai onko se teidän mielestä maailman kiertueita, limusiineja jne...
 
Unelmia ja tavoitteita pitää olla. Tehkää siitä jonkinlainen kartta päähän, ja muistakaa että homma etenee pienin askelin.