Bänditoiminta ›

Crimsomnia: En minä vinkkejä tarvitse, haluan vain esitellä että tämmöstä sain aikaseks.
 
Ihan sama. Esität vaan sen asian niin, vaikka et niistä vinkeistä mitään välitäkään. Ne kuuntelee sitä silloin ihan eri kantilta.

PJS: Jos sä et itse usko omiin biiseihisi niin kuka niihin sit uskoo. Kyl se mulla ainakin lähtee siitä, että bändille tehtävien biisien on oltava omasta mielestä niin vahvoja että niiden takana voi seista sataprosenttisesti ja kyl mä silloin luotan että niistä diggaa muutkin.
 
Mut haters gonna hate, et aina tulee olemaan tyyppejä jotka ei diggaa ja sen kanssa pitää vaan oppia elämään.
 
Ite oon kanssa tätä mieltä, miksi tekee sitten edes sävellyksiä jos ne tulee kuitenkin olemaan perseestä. Vaikka koko kappaleessa olis vaan neljä sointua, mutta siinä onse tietty jippo/koukku, mikä nappaa mukaansa.
 
Kun ite teen sävellykset, niin en edes mieti sitä että halutaanko tätä soittaa, miten tämä toimii, millainen kokonaisuus tästä tulee. Loppujenlopuksi viimeistään livenä soitettuna, yleisön edessä tulee huomaamaan toimiiko vai ei.
 
Teen sellasta musiikkia, mistä mie pidän. En sellasta mistä mie en pidä, enkä tykkää soittaa.

neuvone: Teen sellasta musiikkia, mistä mie pidän. En sellasta mistä mie en pidä, enkä tykkää soittaa.
 
No mutta tässähän on kolme eri asiaa:
-Musiikki josta henkilökohtaisesti pidän (pari hassua biisintekijää joista kukaan ei oo koskaan kuullut)
-Musiikki joka on mielestäni hyvää (suurin osa maailman musiikista jollain tasolla, ja ainakin kaikki "klassikot", uudet ja vanhat), ja musahan voi olla ihan loistavaa vaikkei sitä pystyisi kuuntelemaankaan
ja
-Musiikki jota tykkään soittaa (ihan mikä vaan menee, folkki ja gospel ja hevi ja humppa, jos vain saa soittaa niin soitan vaikka afrikan-jazzia, kaikki musa on vaan musaa kumminkin)
:-D

PJS: Mä esittelen bändille omat biisit yleensä innosta pompsahdellen samalla kun toiset pakkokuuntelee himassa värkkäämääni demoa. Aluksi reaktio on usein sellainen "ok, et tämmöistä. Hyvä biisi." Myöhemmin sitten kun on pari kertaa soiteltu uutukaista porukalla alkaa aina sekä bändikaverien ehdotuksista ja sellaisista yhteissoiton tuomista oivalluksista muodostua semmoinen näkemys miten hyvästä sais ehkä vielä paremman.
 
Tässä kirjoituksessa, josta nyt lainasin vain osan, ollaan ehkä tämän jutun juurilla. Samoin kuin aiemmassa kommentissa, että jos muu bändi haluaa sitä kyseistä biisiä soittaa, niin ollaan hyvällä pohjalla. Jos yleisössä yksikin tykkää, niin se on pelkkää bonusta ja plussaa jo saavutetun päälle. Ja mitä useampi tykkää, sitä parempi.
 
Mulla on hiukan sellanen käsitys, ettei omasta tuotannostaan voi koskaan olla 100% varma. Biisit on kuitenkin vähän niinkuin omia lapsia, väistämättä tulee sellanen "looks only a mother could love" -fiilis. Täysin objektiivisesti omiin lapsiinsa nyt vaan ON melko hankala suhtautua. Niinpä on vähän pakkokin toimia muualta saadun palautteen varassa. Itse en ainakaan halua joutua siihen tilanteeseen, että olisin varauksettoman tyytyväinen kaikkiin tekemisiini. Sen kaltainen ajattelu tappaa kaiken kehittymisen mahdollisuuden.
 
Omat biisini on kämpälle tuotaessa käytännössä sanoja ja sointuja. Tunnelmasta tai tyylistä voi joku ohuehko ajatus olla, mutta muuten ne on melko hauraita viritelmiä. "Lopullisen" muodon sille kappaleelle tuo ne kaikki muut jäbät orkesterissa. Jokainen virittelee juttuja mitä mihinkin soittaa tai on soittamatta ja sitä myötä pikkuhiljaa muotoutuu kokonaisuus josta kaikki tykkää. Jos ei tykkää niin korjataan. Usein lopputulos on helvetisti parempi mitä alunperin on itse päissään kaavaillut. Eikä sekään ole mitenkään kiveen hakattu, uusia sovituksia värkätään aika-ajoin jos siltä sattuu tuntumaan. Biisi kehittyy ja muuttuu vuosien varrella ehkä paljonkin erilaiseksi kuin mitä se oli alunperin.
 
Tässä nyt lienee syytä muistaa, että musiikki on parhaimmillaan äärimmäisen abstraktia taidetta. Jokaikinen kappale on olemassa vain sen aikaa kuin sitä soitetaan; kun viimeinen sointu feidautuu niin kappale lakkaa olemasta. Äänitettynäkin tuotos edustaa vain yhtä tapaa ja yhtä näkemystä aiheesta. Tärkeää olisi olla ottamatta niitä biisejään liian vakavasti. Vaikka selkeää scheissea joskus suoltaisikin, niin mitään ei silti ole menetetty. Maalareidenkin tiedetään maalanneen taulujaan uudestaan silloin kun valmis työ ei olekaan miellyttänyt. Aina voi tehdä paremmin ja näkemys paremmuudesta kumma kyllä muuttuu aika-ajoin, osin sen saadun kritiikinkin myötä.
 
Avoin mieli on pirun hyvä työkalu.
 
Edit: Kännissä näköjään tulee satuiltua turhankin pitkästi. Olennaisin välittynee ensimmäisestä kappaleesta.

kerpuusi: Omat biisini on kämpälle tuotaessa käytännössä sanoja ja sointuja. Tunnelmasta tai tyylistä voi joku ohuehko ajatus olla, mutta muuten ne on melko hauraita viritelmiä. "Lopullisen" muodon sille kappaleelle tuo ne kaikki muut jäbät orkesterissa. Jokainen virittelee juttuja mitä mihinkin soittaa ja sitä myötä pikkuhiljaa muotoutuu kokonaisuus josta kaikki tykkää. Jos ei tykkää niin korjataan. Usein lopputulos on helvetisti parempi mitä alunperin on itse päissään kaavaillut.
 
Tää vois olla mun näppikseltä suoraan. Mä vien sanat, soinnut ja melodian. Ja niitäkin saatetaan muutella.

Numb: Tää vois olla mun näppikseltä suoraan. Mä vien sanat, soinnut ja melodian. Ja niitäkin saatetaan muutella.
 
Näin juuri. Ja vaikka itsellä olisikin olemassa jokin demo josta selviää karkeat suuntaviivat niin helposti kuitenkin käy niin että lahjakkaat ja luovat ihmiset joita se bändi tietenkin on täynnä, laittavat sovituksen sellaiseen uskoon jossa jokainen pääsee hyödyntämään omia vahvuuksiaan tavalla joka parhaiten tukee biisiä. Omissa bänditouhuissa myös vallitsee positiivisessa mielessä sellainen kulttuuri jossa biisin tekijälle on lupa ja pitääkin sanoa mitä pitäisi muuttaa jotta biisi toimisi paremmin. Esim. nykyistä settiä treenatessa rumpali ehdotti moneen biisiin, että "tää kaipais C-osaa" tai "yks säkeistö lisää". Ja eihän siinä silloin auta kuin yrittää kirjoittaa. Hienointa oli huomata, että vaikka aluksi suhtautui vähän epäilevältä vaikka uuden osan lisäämisestä ei biisiä nykyään voisi mitenkään kuvitella esitettävän ilman sitä.

PJS: Hienointa oli huomata, että vaikka aluksi suhtautui vähän epäilevältä vaikka uuden osan lisäämisestä ei biisiä nykyään voisi mitenkään kuvitella esitettävän ilman sitä.
 
Tai niin kuin meillä toisin päin: "Tämän osan voisi vaikka poistaa." Poistaa?! Leikkaisitko itse lapseltasi raajan?
 
Niin se vain kuitenkin on, että kill your darlings toimii ja yleensä bändiläisten näkemys tiivistää ilmaisua kivasti.

Juoppis: Tai niin kuin meillä toisin päin: "Tämän osan voisi vaikka poistaa." Poistaa?! Leikkaisitko itse lapseltasi raajan?
 
Niin se vain kuitenkin on, että kill your darlings toimii ja yleensä bändiläisten näkemys tiivistää ilmaisua kivasti.
 
Heh. Mut tuntien mieltymyksesi "polveileviin" biisirakenteisiin, en ole oikeastaan millään tavoin yllättynyt :D

Ei biisien tekeminen mitään salatiedettä ole. Kun alkaa väsäämään biisejä, niin pitää tottua siihen, että aluks saattaa tulla todella huonoakin matskua. Ihan sama homma kuin soittamisessakin: aluks sä soitat huonommin, mutta se paranee harjoittelemalla. Pitää soittaa aluksi huonosti ennen kuin voi soittaa myöhemmin hyvin. Sama pätee säveltämiseenkin. Tee huonot biisit pois alta. Odottelemalla jotain jumalaista kosketusta tai muuta ihmettä ei pääse koskaan eteen päin.

Joo, mutta mites se on, että kun on tehnyt omasta sekä bändin mielestä hyvänm veisun ja parin soittelukerran jälkeen, omaan korvaan, se alkaa kuulostaa laihalle ja kuluneelle, mutta muu bändi on innoissaan?

neuvone: Joo, mutta mites se on, että kun on tehnyt omasta sekä bändin mielestä hyvänm veisun ja parin soittelukerran jälkeen, omaan korvaan, se alkaa kuulostaa laihalle ja kuluneelle, mutta muu bändi on innoissaan?
 
Se tapahtuu, kun tarpeeksi monta kertaa veivaa, antaa olla pari viikkoa ettei soittele, niin avot, taas kuullostaa ihan hyvältä...
 
Meitin bändi aikoinaan monet viisut soitti puhki ja sit "hylätään" päätös. Ei tallennettu minnekään ja nyt 5 vuoden jälkeen ei enää muista miten meni :-))

Meillä bändin säveltäjän luupäähän ei yleensä pysty vaikuttamaan. Hänelle kun kokeneempana kertoo, että tuon sointu ei toimi tuossa, laitetaan mollin tilalle duuri tai jotain, hän ei ota kuuleviin korviinsa ehdotuksia. Tuo pistää välillä vituttamaan. Jonakin päivänä poltan vielä päreeni tuohon ja aloitan bassolakon!

Thuneberg: Meillä bändin säveltäjän luupäähän ei yleensä pysty vaikuttamaan. Hänelle kun kokeneempana kertoo, että tuon sointu ei toimi tuossa, laitetaan mollin tilalle duuri tai jotain, hän ei ota kuuleviin korviinsa ehdotuksia. Tuo pistää välillä vituttamaan. Jonakin päivänä poltan vielä päreeni tuohon ja aloitan bassolakon!
 
Itsehän en viihtyisi tuollaisessa bändissä kovinkaan pitkään, mut johtuu toki siitä että se semmoinen puhdas rivisoittajuus ei ole ollut koskaan se omin juttu itselle ja onneks kaikissa bändeissä onkin aina päässyt vähintään sovitukseen vaikuttamaan. Toiset tietty diggaa just tosta et on joku selkee säveltäjämies joka tekee biisit ja stressaa siitä puolesta.
 
Toikin on kyllä jännä miten oma materiaali alkaa saundata erilaiselta muutamalla kuuntelulla kun se uutuuden viehätys kuluu pois ja biisi tulee tutuksi. Tavallaan voisi sanoa että jos osaa tarkastella omia töitään jotenkin "ulkopuolelta" niin tämä on se hetki jolloin voi todella nähdä mikä biisissä on hyvää/huonoa. Itse en silti lähtisi hyllyttämään mitään vaan ennemminkin pitäisin ne saadut opit mielessä seuraavia biisejä työstettäessä.
 
Biisien sovittaminen on kyllä jännittävä ilmiö. Eilisissä treeneissä kokeiltiin soittaa yhtä biisiä puoltoista sävelaskelta korkeempaa koska se tuntui soivan laulujen osalta paljon komeemmin Bb:stä kuin G duurista. No kokeilun myötä biisin tekstikin alkoi näyttäytyä jotenkin erilaisessa valossa; Siinä missä matalempaa vedettäessä teksti vaikuttaa jotenkin kyyniseltä ja luovuttaneelta, niin korkeampi versio tuntuu melkeimpä optimistiselta. Kumpaakaan vaihtoehtoa en oikein näe toista parempana, mutta veikkaampa että pian nauhoitettavalle albumille tallennetaan tuo optimistisempi versio. Täysin sama juttu erään toisen biisin kanssa, jonka tapauksessa kokeiltiin hitaampaa tempoa ja nopeampaa tempoa ja taas nopeampi tempo sai biisin luonteen muuttumaan.
 
Tekstin ja melodian/sävellyksen suhde on muutenkin todella kiehtova asia. Jotenkin tuntuu että parhaimmillaan juuri tuo suhde tuottaa onnistuessaan sellaista jälkeä mikä ei vanhene koskaan. Esimerkkejä onnistumisesta on toki niinkuin meren mutaa mut väitän et mm. The Beatles on niin kiistattoman mahtava bändi just siks että toi puoli on lähes poikkeuksetta täydellisesti hallussa.

Jos omasta kamastaan on epävarma, ei sitä kannata silloin tehä. Asenne oman musiikin tekemiseen on se että jos se susta kuulostaa hyvältä (ellei jopa parhaalta) ja sä saat nautintoa sen soittamisesta, se biisi on silloin hyvä. Jos biisistä on yhtään epävarma se kannattaa suosiolla heittää vaan roskiin. Tänään just guitar pron avulla soittelin omaa biisiäni kitaralla. Tippa meinas tulla linssiin, sen verta hyvät fibat se mulle anto. Oma biisi!

Itselläni ei ole koskaan ollut ongelmia esitellä ideoita soittokavereille. Viime yhtyeessä aloitettiin 15-vuotiaina ja sillon biisit tehtiin treenikämpällä soittelemalla ja nakeltiin ideoita peräjälkeen tempoista ja sävellajeista piittaamatta. Paskaltahan se nyt kuulostaa, mutta silloin tuntui maailman parhaalta. Nykyisessä bändissä on lentänyt roskakoriin useita kappaleita joko suoraan työpöydältä tai sitten muutaman kuukauden treenaamisen jälkeen. Ei musiikinteossa saa ajatella liian pitkälle tulevaisuuteen, että "kuulostaakohan tämä joskus paskalta?". Ei sitä voi tietää, aika sen näyttää. Nyt kun kohta kaksi vuotta ollaan soitettu samassa bändissä taas, niin taaksepäin katsottuna oikeat biisit on valikoitunu ohjelmistoon. Eräs biisi tosin on eräs ensimmäisistä sävellyksistä tälle yhtyeelle, mutta toimii silti.
 
Eli luottoa vaan omiin tekemisiin. Voi ajatella jopa niin kusipäisesti, että jos muut ei tuo ideoita, ja ette halua coverlinjalle pyrkiä, niin sinun ideasi ovat parhaita sille bändille.

Mysteria: Voi ajatella jopa niin kusipäisesti, että jos muut ei tuo ideoita, ja ette halua coverlinjalle pyrkiä, niin sinun ideasi ovat parhaita sille bändille.
 
Tähän tuntuu monella tyssäävän bändin kanssa, ei uskalleta tehdä näin. Tolla tapaa saahaan homma rullaamaan, mun bändissä ainakin toteutetaan tätä. Lopulta muutkin on oppinu tekee biisien eteen jotain niin matsku paranee kun saahaan useampaa pätevää mielipidettä ja tyyliä.

Evoluutiovirhe: Asenne oman musiikin tekemiseen on se että jos se susta kuulostaa hyvältä (ellei jopa parhaalta) ja sä saat nautintoa sen soittamisesta, se biisi on silloin hyvä.
 
Mutta jos se on vain minun korvaani hyvää, mutta objektiivisemmin tarkasteltuna hirveää skeidaa?

Crimsomnia: Mutta jos se on vain minun korvaani hyvää, mutta objektiivisemmin tarkasteltuna hirveää skeidaa?
 
Mikä on musiikissa objektiivista? Tai miten se on edes mahdollista kun kaikki perustuu kaikkien omiin mielipiteisiin? Jos se on sinun korvaasi hyvän kuuloista, se riittää. Vielä kun saat ympärillesi bändin joka kappaleista tykkää niin eikö se riitä? Vai pitääkö ensin tehdä mielipidetutkimus teidän musiikista ennen kuin voitte sitä soittaa? Minun mielestä sulla on vähän erikoinen asenne musiikin tekemiseen.

Crimsomnia: Mutta jos se on vain minun korvaani hyvää, mutta objektiivisemmin tarkasteltuna hirveää skeidaa?
 
Tätäkö meinaat? http://www.youtube.com/watch?v=MmHtnrkijYE&feature=related

Hyvä esimerkki siitä miten biisin fiilis kadotetaan totaallisesti.
tein tuossa kolmisen vkoa sitten sellainen E:stä menevään, hieman Whole Lotta Loven tyyliseen riffiin perustuvan kappaleen. Mielessäni pyöri hämyinen clubi, jossa tällaisiin ns. huorasaappaisiin pukeutunut viehko brunette naikkonen sipsuttelee.
 
Kun lopulta basistimme oli tehnyt sanat siihen, ja luin ne. Niin eiisss, sen jälkeen automaattinen oksennusrefleksi, ja mitä vittua. Aivan paskat sanat, jotka ei kerro mistään, nyt koko biisin fiilis on vituillaan, sillä "No, en mie nyt vittu uusia sanoja käy tekemää"