Bänditoiminta ›

Välillä sitä toivoo, että olis vähän vähemmän bändiä... Ehtis taas treenata. Vaan eipä auta tän hetkistä tilannetta valittaakaan. Onhan se kiva kun saa taas lauantaimakkaraakin leivän päälle... Vai pitäisköhän ostaa uusi kitara.

Joo näinhän se on. Välillä ei kiinnostaisi yhtään soittaa kitaraa kun ei kunnon bändiä ole. Joskus kyllä kaverin kans soitellaan yhdes mutta sekin alkanu vähän kyllästyttää pitemmän päälle. Välillä löytyy joku hyvä kappale jota tekee mieli jonkun aikaa soittaa, mutta siihenkin kyllästyy.
 
Bändin jäsenet olis kyl tiedos, mut enpä sitten tiedä kuinka paljon he haluavat bändin, enkä heidän soittotaidoistakaan tiedä paljoa :D. Pitää joskus kysäästä mitä mieltä olis bändistä. Ei tätä yksikseen soittelua kauaa jaksa.

Mulla on käynyt ilmeisesti aika hyvä tuuri. Vuoden yksin soittelun jälkeen perustin kavereiden kanssa bändin, ja siitä lähtien on ollut koko ajan (eli viimeiset ~5,5v) ties mitä projekteja pystyssä. Kyllä se bändin kanssa soittaminen on se juttu mistä ne varsinaiset fiilikset tässä touhussa saa. Tuleehan sitä toisaalta itsekseenkin soiteltua päivittäin, välillä ihan älyttömiäkin määriä. Mukavaa se on sekin.

Mä en halua bändiä koska silloin ei kerkeä harjotella koska bänditreenit vie oman aikansa.

Mä en halua bändiä koska silloin ei kerkeä harjotella koska bänditreenit vie oman aikansa.
 
:D
 
Mitä varten sä treenaat? Onko soittaminen susta sitä, että voit tiluttaa jonkun Yngwie Malmsteenin soolon?

:D
 
Mitä varten sä treenaat? Onko soittaminen susta sitä, että voit tiluttaa jonkun Yngwie Malmsteenin soolon?
 
Voisko sitä treenata mahdollisesti omaksi ilokseen? Jos siihen ei mahdu muiden kanssa soittaminen, niin mitäs sitten? Voihan sitä vaikka nauhoitella omia tuotoksiaan tai soitella nauhan perässä jne......

Mulla se bändittömyys juuri tuo sitä tarmoa opettelemiseen, kun koittaa vain kehittyä ja kehittyä, jotta joskus johonkin poppooseen kelpaisi.
Sitten kun johonkin bändiin pääsee, niin voisi mahdollisesti käydä niin, että ei treenaisi niin hulluna, kun on jo saanut "hyväksynnän", kuten naimisiin mentäessä alkavat parit usein lihoa kun ei ole pakollista tarvetta näyttää täydelliseltä, kun on jo se oma :D
 
EDIT: Joo vitsiä vain, paitsi eka osuus.

Mä olen ollut ilman bändiä 17 vuotta. Ja nyt olis tarkoitus kasata Rock / hevy bändi... Mut mä en tunne täl hetkel ketään soittajaa pääkaupunki seudulta.
Itse soitan kitaraa ja laulan...
Pulaa on syntican, soolokitaran, basson ja rumpujen soittajista.
Treenikämppäkin mulla on vielä hakusessa.

Vaihtelevalla menestyksellä treenaillut. Itse olen ehottomasti bändisoittaja, mutta viimeiset kolme vuotta olen ollut soittajia vailla. Joskus motivaatio nousee korkeallekin, silloin tulee napultua rudimenttejakin säännöllisen epäsäännöllisesti ja muutenkin oikeasti reenailtua, mutta hetken päästä tulee taas paluu arkeen. Muutama viikko takaperin reenailin taas erilaisia kompintynkiä ja looppeja, kun päähän hiipi ajatus "Kolme vuotta olen soittanut yksin, tätäkö tämä saatana on? Emmie enään jaksa, myyn koko setin pois."
 
Toisaalta tämähän on myös oravanpyörä. Ei kiinnosta treenata, tuntuu ettei sille ole mitään päämäärää eikä itsellä ole mitään annettavaa koska soittelee vain yksin. Bändin kanssa treenimotivaatio nousisi heti, reeniajat vakiintuisi ja homma alkaisi sujumaan, ja varmasti tulisi enemmän tekniikkatreeniäkin yksikseen. Mutta kiinnostaako bändillä ottaa mukaan soittajaa, joka ei ole riittävän hyvä? Kelpaako selitykseksi "kyllä mie sitten treenaan kun saan bändin kasaan"? Aivan.
 
Kyllä se pitäisi itsekin vaan naputella niitä rudimenttitreejenä ankaran säännöllisesti ja motivoituneena, kyllä vaiva maksaa lopulta takaisin. Vaikka se onkin aika-ajoin turhauttavaa, pitäisi kuitenkin pitää vire yllä. Tunti päivässä ei ole loppujen lopuksi edes paljon, sen sijaan että lueskelen m.nettiä voisin yhtä hyvin käyttää sen yhden tunnin harjoitteluun.
 
Setti on muuten taas myynnissä, soittomotivaation ja talousongelmien vuoksi, soittamista en kuitenkaan aio lopettaa vaikka saisinkin paketin myytyä... Jostain tilalle halpa basari, kaveriksi jäisi pedali, virveli ja hi-hat, tulisipa ainakin keskityttyä perusasioihin!

Ite olin pitkään käytännössä ilman bändiä, välillä jaksoi laittaa ilmotusta wantediin ja muualle, että kitaristi etsii bändiä, mutta eihän niihin kukaan vastaa. Etenkään jos vielä hinku on rokkipuolelle, kasaria ja sensemmosta. Siinäpä sitten tuli loppuvuodesta 07 idea, että ei tässä auta muu kuin laittaa itse bändi kasaan.
 
Bändin etsimisen sijaan etsinkin uusia soittajia, jostain kun joskus oli erehtynyt kuulemaan että sejase jamppa olis rumpalisti tai basisti, niin heti vaan laitoin kysymystä, että kiinnostaisko soittaminen. Ja tottakai jokaista kiinnosti. Itse valitsin sen helpoimman tien ja aloin laulajakitaristiksi. Nyt on vihdoinkin jonkunlainen bändi kasassa, ja pääsee treenaamaan.
 
Vieläkin tekis kyllä mieli päästä soittamaan rokkibändiin, pääkaupunkiseudulta kiitos ;D

Olin välillä muutaman vuoden ilman (aktiivisesti ja/tai järjellisesti toimivaa) bändiä. Motivaationi oli hukassa, mutta niin oli samanhenkiset soittokaveritkin.
 
Sillä välin ikää tuli lisää ja turhautuneisuus saamattomuudestani vain kasvoi (noh, tulipahan toisaalta maisterin paperit hankittua, jos ei muuta). Nyt tuntuu, että heitin kallisarvoisia vuosia hukkaan - mun iässä kun alkaa monilla perheen perustamiset ja pyykinpesuvuorot oleen se ykkösjuttu elämässä.
 
Kyllä se ikäkin vaan kummasti tuppaa vaikuttamaan siihen "poltteeseen": kun ei ole enää niin tarvetta todistella muille olevansa jotain (kuten epävarmana junnuna), bändihommatkin tuppaavat lipsumaan helposti sellaiseksi sunnuntaisoitteluksi. Ei sillä, etteikö siinä olisi hyvätkin puolensa. Nykyään soittaminen nimittäin tuntuu paljon nautinnollisemmalta, kun otsanrypistely ja epäolennaisuuksista turhautuminen on jäänyt vähemmälle.