Jo 26. kerran järjestettävä Turku Bandstand on Turun kaupungin nuorisopalvelujen bänditapahtuma, joka tarjoaa yhtyeille palautetta, kokemusta, kontakteja ja näkymiä tulevaan tekemiseen musiikkialalla. Turku Bandstand järjestetään 13.15.1.2022.
Turku Bandstandia on järjestetty vuodesta 1997 lähtien. Kyseessä ei ole kilpailu vaan palautesessio, jossa musiikkialan ammattilaiset antavat esiintymisestä kokonaisvaltaista palautetta. Tapahtumassa on vuosien saatossa esiintynyt yli tuhat yhtyettä.
Turku Bandstand -tapahtumasta valitaan myös uusia bändejä mukaan Turku Rock Academyn toimintaan. Tänä vuonna kymmenen vuotta täyttävä Turku Rock Academy on kokonaisvaltainen bänditoiminnan kehittämisalusta. Rock Academy tarjoaa yhtyeille musiikin esituotantoa, studiotyöskentelyä, julkaisuja, promokuvia ja keikkamahdollisuuksia.
Katselmus on tarkoitettu yhtyeille Turun, Laitilan, Forssan ja Salon rajaamalla alueella. Yhtyeen jäsenten tulee olla alle 29-vuotiaita. Tapahtumassa kukin yhtye soittaa kaksi kappaletta, ja yhtye voi esittää omia kappaleitaan tai covereita.
Tapahtuma järjestetään nuorten taide- ja toimintatalo Vimman salissa (Aurakatu 16, Turku). Tilassa on äänentoisto, valokalusto ja henkilökuntaa. Lisäksi saatavilla on rumpuja, vahvistimia, mikrofoneja ja muuta tarpeellista kalustoa. Vain omat henkilökohtaiset soittimet on otettava mukaan.
Ilmottautuminen:
https://www.lyyti.fi/reg/turkubandstand2022 https://www.turku.fi/uutinen/2021-1 … GUJgBU2OgLA8gJYStOasnC7D6qT5J9zgpZ8