Moi. Varmasti monikin on kiinnostunut, mutta ottaen huomioon tämänhetkisen kotimaisen kevyen musiikin tilauksen ja tarjonnan välisen epäsuhdan, taistelet Turkkustenkin suunnalla vähintään kymmenien kaltaistesi muusikonalkujen kanssa samoista yhteistyökumppaneista. Ja keikoista, radiosoitoista yms. taistelet toki satojen eri tasoisten tuotantojen kanssa. Em. syistä johtuen kannattaa tuohon mahdolliseen "wanted-palstan" ilmoitukseen (tai minkä kanavan kautta nyt aiotkin asiassa edetä) liittää BIOa, ääninäytteitä, biisinäytteitä, kuvaa yms. SOMEn tai kotisivujen suomien mahdollisuuksien avittamana.
Jos tallennustekniikka ääni-/biisinäytteitä varten ei ole systä tai toisesta haluamallasi tavalla hanskassa, kiitos harrasteäänittämisen hurjan suosion on "studiossa"kin oman demon tekoa haikailevalla nykyään todella varaa mistä valita. Harrastepohjalla jos/kun mennään ovat em. studiot tottakai kovasti eri tasoisia ja eri hintaisia, ihan kuten asiakaskuntana olevat tuotannotkin ;). Mutta kilpailu asiakkaista on äärimmäisen kovaa, ja kaikki studionpitäjät unelmoivat uuden menestyvän artistin löytämisestä, joten irtokympeilläkin handuun on mahdollista päästä äänittelemään teknisesti varsin kovatasoisilla vehkeillä. Irtokympeillä per jannu handuun saat harrastelijamuusikoita demosi taustallekin jos koneilla väännetty ei riitä. Toisaalta, samoilla irtokympeillä saat vanhemman digitallentimen tai äänikortin/etuasteen tietokoneeseen, ja koska mikki ja piuha jo varmaankin entuudestaan löytyy, ei se itsekään väsääminen korkean kynnyksen ylittämistä vaadi.
Lykkyä tykö, tai lycka till, kuten valtaväestö teilläpäin ruukaa sanoa. Tie menestykseen -pienimuotoiseenkin- tulee olemaan pitkä ja kivinen, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen. T:Samuli |