Aihe: Kummallisin fani 1 2 | |
---|---|
![]() 28.06.2006 13:20:55 | |
Monenlaista hiihtäjää osuu yleisöön ja selkääntaputtelijoita ja pummeja piisaa. Mutta mikä on kummallisin fani, joka on kohdallanne sattunut? Sanaa fani ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti. Itelle tulee mieleen muinainen Lunatunes-keikka Tampereen JoJossa. Siellä oli sellainen väsähtänyt neljäkymppinen täti, joka oli selvästi väärinkäyttänyt montaakin ainetta jo pidempään. Kävin vessassa ennen keikkaa ja se tuli perässä: "Saaks mä kattoa kun sä kun kuset?" Siitä vaan. Sitten kun keikka alkaa (henkilökunta kännissä, katsojia yhteensä ehkä seitsemän), täti alkaa esiintymään selkä bändiin päin ja elehtii luovasti sekä antaa kehon puhua. Pari kertaa meinaa kaatua pedaalien päälle. Katsojilla (jotka on myös sikakännissä) on hauskaa, meillä taas ei, kun kukaan ei tunnu musiikista välittävän. Onneksi päästiin sieltä pois ilman sen lähempää kontaktia tämän fanin kanssa. | |
![]() 28.06.2006 13:55:18 | |
Itelle tulee mieleen muinainen Lunatunes-keikka Tampereen JoJossa. Siellä oli sellainen väsähtänyt neljäkymppinen täti, joka Kyllähän se täti otti kontaktia lavaankin päin. Asettui kontilleen lattialle, valutti tuopillisen olutta rintojensa päälle ja housuilleen, hieroskeli itseään ja roikotti kieltä suupielestä. Joku hampaaton sadetakkimies sen takavasemmalle talutti olin huomaavinani. Sen koommin ei tuota nähty. Hmm. Itselle on kerran myöhemminkin sattunut samalla lailla selkeän määrätietoinen "fani", tällä kertaa Kuopion Maitolaiturissa. Kyseinen sinnikäs naisihminen haki lavan eteen tuolin, istui sillä kahareisin hameenalustaan esitellen, pyöritti kieltä suussa ja kun ei saanut lavalta välitöntä vastausta, siirtyi tuoleineen seuraavan soittajan eteen toistamaan samat eleet. Tällä tavoin hän "kokeili" kaikkien illan bändien kaikki soittajat, ennen kuin poistui paikalta. Muuten noita "faneja" on kyllä tullut tavattua ruotsalaisesta vankilasta pakomatkalla olevasta äidinmurhaajasta kivitalon kokoiseen uusnatsiin joka kokee kääntymyksensä pois natsiaatteesta heti keikalle saavuttuaan ja saman tien säntää lavalle saarnaamaan natsiuden menetystä. Kätyrien 2. helmikuuta ilmestyvän levyn studiopäiväkirja on nyt netissä! Lue ja hämmenny!
Siirry studiopäiväkirjaan. | |
![]() 28.06.2006 14:02:42 | |
Kyllähän se täti otti kontaktia lavaankin päin. Asettui kontilleen lattialle, valutti tuopillisen olutta rintojensa päälle ja housuilleen, hieroskeli itseään ja roikotti kieltä suupielestä. Tuon olinkin onnellisesti unohtanut. Tai sitten en tohtinut katsoa siihen suuntaan. | |
![]() 28.06.2006 14:08:57 | |
Oliskohan se ollut se Oranssilla tavattu plikka, josta ei tiennyt oliko se syntymähumalassa vai muuten pöllyssä. Kysy vielä sillonkin kun kamat oli jo autossa ja tehtiin lähtöä kotiinpäin, että "koska te alatte soittaa..." Ei, kyllä se oli se Porissa ollu eukko, joka liimaantu keikan jälkeen kiinni kuin iilimato ja vuodatti ylistyslauluja kuin ekstaattisen jumalhengen valtaama körttipastori ikään. Yleensähän kaikki haluaa nimmarin, mutta tuo halusi kirjoittaa minuun. Niinpä mulla oli pian koko vasen käsi ja kaula täynnä kuulakärkikynällä raapustettua tekstiä... Ja kummallista tuo oli sikälikin, että mulla oli koko keikan ajan kitara täysin epävireessä ja soitin muutenkin ihan päin vittua. Kenenkään ei olis pitänyt tykätä sellasesta. The road never ends for me, kid. | |
![]() 28.06.2006 15:41:38 | |
Taisipa olla juhannuksena Käyrälammella kun hoilasin Hard Rock Hallelujaa (ikävä kyllä taas) jolloin joku 70-vuotias eukko tuli kiittelemään kuinka hienosti lauloin ja pyysi vielä lisää. Joko lauluni kännissä kuulostaa hyvältä taikka kyseinen eukko oli puolikuuro. Ja itse olen vahvasti jälkimmäisen kannalla. Withered Within
Vastajulkaistu demo kuunneltavissa täällä! | |
![]() 28.06.2006 17:19:26 | |
Eipä kyseinen henkilö varmaan fani ollut, mutta yleisössä ilmeisesti musiikkia diggaili kuitenkin. Oltiin hevikeikalla pienessä baarissa tuolla haukiputaan suunnalla ja katseltiin että mitähän tästä tulee, kun yleisöä oli ehkä n. 10 henkeä, ja joista ehkä n. 70% muodostui iältään "vanhemman puoleisista" ihmisistä. Siinähän sitten alettiin soittamaan, ja mielettömän kuolonmetalli riffin + nopean blastbeatin aikana jokaisen bändin jäsenemme naama kääntyi kyllä hymyyn, kun havaitsime ehkä n. 50-60v iältään olevan pariskunnan vetävän valssia aivan täydellä sydämellä, keskellä tanssilattiaa, armottoman blastin pauhaessa taustalla. Nuo olivat vielä ainoat yleisön jäsenet jotka eivät kyyhöttäneet jossain nurkassa. Siinä sitten naureskeltiin, koitettiin soittaa parhaimpamme mukaan, ja olla edes jotenkin vakavasti otettavan näköisiä. Lisää hymyä kasvoille toi se, kun hetki blastbeatin loppumisen jälkeen kyseinen pariskunta "poistui arenalta". Aika /,,/ meininki. Oli muutenkin hivenen kummallista menoa kun piti vetää kolme 45min settiä (tästä että pitää vetää 3X45min tietenkin informoitiin meitä muutama päivä ennen keikkaa) melkein tyhjälle baarille. Loppuillasta meininki alkoi olla jo äärimmäisen koomista kun yleisössä oli vain pari autollista erittäin humalaisia kavereita, jotka olivat saapuneet kemistä n. 80km päästä paikalle törttöilemään + kaksi (vai olikohan niitä jopa kolme?) paikallista hevin ystävää. Siinä sitten vedettiin jotain typeriä covereita (mm. juodaan viinaa biisistä vartissa tehty hupaisa heviversio) joita jouduttiin ottamaan settiin mukaan että tuo 3X45min saataisiin täyteen, ja naureskeltiin kun ei oikein ollut kovin "rock" meininki. | |
![]() 28.06.2006 18:42:10 | |
Mulle loi yksi naisihminen koko ajan katsekontaktia ja hymyili. Kun en oikein ollut huomaavinani, niin tämä alkoi raapimaan lavan lattiaa "kissamaisen eroottisesti". Minä Rakenna itse pedaalisi Myy Schallerin hihnalukot. | |
![]() 28.06.2006 18:52:52 | |
Ja niin, multa on pyydetty ihan tosissaan ja selvinpäin nimmaria! Siinäpä vasta kummalinen fani! | |
![]() 28.06.2006 19:13:30 | |
Eioo paljo faneja näkynyt.. Virhe! Tyhmä tai liian lyhyt muna! | |
![]() 28.06.2006 23:27:53 (muokattu 28.06.2006 23:28:28) | |
Itse kiikutin demoa Tampereen Räpärällään viime keväänä, kun olin keikkavastaavan kanssa sähköpostikeskustelua käynyt. Hän lupaili kuunnella demon. Noh, tuona maaliskuisena iltana hän ei sattunut olemaan paikalla. Sen sijaan DJ otti levyn vastaan ja laittoi sen samantien soimaan. Funk-vaikutteinen proge-biisimme kuulosti hänen mielestään ihan pätevältä (tai sitten hän oli vain kohtelias), mutta ennen kaikkea musiikkiin ihastui paikan strippari (nainen). Hän halusi välttämättä vaihtaa puhelinnumeroa kanssani, ja lupaili tulla tanssimaan keikkamme ajaksi. Lisäksi hän kyseli suostumustani siihen, että hän käyttäisi demoamme taustanauhana tanssiesityksensä aikana. Mikäpä siinä, myönnyin toki tähänkin. Tytteli vaati meikäläisen jäämään seurakseen oluelle ja kyseli kovasti kaikkea bändistämme. Noh, yhden tuopin join, pitäähän sitä aina fanien toivomuksia jonkin verran kuunnella. Sen jälkeen poistuin paikalta. Vaikka DJ ja strippari tykkäsivätkin musiikista, keikkavastaava ei ilmeisesti tykännyt. Pariin otteeseen koitin kysellä, tuleeko keikkaa. Eipä saanut äijää kiinni. Eikä sähköposteihinkaan tullut vastausta. Sääli, keikka strippari-tanssijan tanssiessa taustalla olisi voinut olla mielenkiintoinen kokemus. www.mikseri.net/pirukange |
Piru Kange - Proge-rockia på finska. LIVE: 22.7. HKI, Clipper, w: Circusfolk & Dramatuner | |
![]() 29.06.2006 10:50:31 | |
Itse kiikutin demoa Tampereen Räpärällään viime keväänä, kun olin keikkavastaavan kanssa sähköpostikeskustelua käynyt. Hän lupaili kuunnella demon. Noh, tuona maaliskuisena iltana hän ei sattunut olemaan paikalla. Sen sijaan DJ otti levyn vastaan ja laittoi sen samantien soimaan. Funk-vaikutteinen proge-biisimme kuulosti hänen mielestään ihan pätevältä (tai sitten hän oli vain kohtelias), mutta ennen kaikkea musiikkiin ihastui paikan strippari (nainen). Hän halusi välttämättä vaihtaa puhelinnumeroa kanssani, ja lupaili tulla tanssimaan keikkamme ajaksi. Lisäksi hän kyseli suostumustani siihen, että hän käyttäisi demoamme taustanauhana tanssiesityksensä aikana. Mikäpä siinä, myönnyin toki tähänkin. Tytteli vaati meikäläisen jäämään seurakseen oluelle ja kyseli kovasti kaikkea bändistämme. Noh, yhden tuopin join, pitäähän sitä aina fanien toivomuksia jonkin verran kuunnella. Sen jälkeen poistuin paikalta. Hm...oiskohan tässä ollut pikemminkin asiakassuhde kuin fanisuhde... | |
![]() 29.06.2006 11:02:58 (muokattu 29.06.2006 11:03:59) | |
Hm...oiskohan tässä ollut pikemminkin asiakassuhde kuin fanisuhde... Muutenkin tarina ihmetyttää. Voisihan sitä keikkaa hakea soittamalla ko neitokaiselle jos ei keikkajärkkäri vastaa. Sähköpostilla ei oo muutenkaan mun tietämäni mukaan yhtään keikkaa sovittu, vaikka sitä kuinka tarjotaan kontaktiksi. Onko Räpärälläässä muuten nykyään strippareita? Kerran oon siellä soittanut ja hirveä valitus tuli bändipostiin: "Ei siellä saa soittaa, se on natsipaikka... tiedettiin että olitte Tampereella mutta ei siihen baariin voi tulla... miks te sinne punaniskabaariin menitte soittamaan?" mutta tästä on kyllä jo vuosia. Silloin ei ollut :-P Perinteistä tankotanssia toki voi ollakin. PS. Palkitsevinta go-go-tyttöjen (köh!) edustalla soittamista oli vankilakeikalla. Ymmärrettävästi sai anteeksi setin pikku puutteet. "This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba) | |
![]() 29.06.2006 11:09:21 | |
PS. Palkitsevinta go-go-tyttöjen (köh!) edustalla soittamista oli vankilakeikalla. Ymmärrettävästi sai anteeksi setin pikku puutteet. Ja villasukat ja suklaalevyn keikkaliksaksi ;) | |
![]() 29.06.2006 11:12:47 | |
Ja villasukat ja suklaalevyn keikkaliksaksi ;) No ne. Heh. :-) Voi olla vaarallista ottaa tankotanssijoita ainakaan lämppäriaktiksi. Kerran Karjaalla yleisö raivostui kun bändi tuli lavalle - "nyt ne karkotti ne tytöt pois!" "This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba) | |
![]() 29.06.2006 11:45:13 | |
Muutenkin tarina ihmetyttää. Voisihan sitä keikkaa hakea soittamalla ko neitokaiselle jos ei keikkajärkkäri vastaa. Sähköpostilla ei oo muutenkaan mun tietämäni mukaan yhtään keikkaa sovittu, vaikka sitä kuinka tarjotaan kontaktiksi. En mää enää jaksa, tuosta episodista on jo muutama kuukausi aikaa. Ja kun siihen asti keskustelut hoidettiin spostin välityksellä, niin olisin odottanut, että saan edes vastauksen maililla esitettyyn kysymykseen: "Onko demo jo kuunneltu?"... Ja en minä sen neitokaisen kanssa vaihtanut numeroa, vaikka se niin halusikin. Tuntui niin sekopäiseltä naikkoselta, ettei edes vahingossakaan halunnut sen yhteystietoja, saatika antaa omia.... Ja joo, olen minä saanut keikkoja sovittua ihan sähköpostillakin. Onko Räpärälläässä muuten nykyään strippareita? Kerran oon siellä soittanut ja hirveä valitus tuli bändipostiin: "Ei siellä saa soittaa, se on natsipaikka... tiedettiin että olitte Tampereella mutta ei siihen baariin voi tulla... miks te sinne punaniskabaariin menitte soittamaan?" mutta tästä on kyllä jo vuosia. Silloin ei ollut :-P En mää tiedä, mikä tanssijatyttö se oli. Strippariksi se kuitenkin esitteli itsensä. Aika junttipaikka se kyllä onkin, mutta kunhan yritin, jos sieltä olisi saanut jonkun shown, mutta ilmeisesti pitivät meitä liian hyvinä ihmisinä sinne. www.mikseri.net/pirukange |
Piru Kange - Proge-rockia på finska. LIVE: 22.7. HKI, Clipper, w: Circusfolk & Dramatuner | |
![]() 29.06.2006 12:31:30 | |
Sähköpostilla ei oo muutenkaan mun tietämäni mukaan yhtään keikkaa sovittu, vaikka sitä kuinka tarjotaan kontaktiksi. Ei nyt ihan kuulu aiheeseen, mutta kyllähän sähköpostitse sovitaan keikkoja nykyään. Tai ainakin meilläpäin, eli siis amatööripiireissä. :) | |
![]() 29.06.2006 16:31:19 | |
Siinähän sitten alettiin soittamaan, ja mielettömän kuolonmetalli riffin + nopean blastbeatin aikana jokaisen bändin jäsenemme naama kääntyi kyllä hymyyn, kun havaitsime ehkä n. 50-60v iältään olevan pariskunnan vetävän valssia aivan täydellä sydämellä, keskellä tanssilattiaa, armottoman blastin pauhaessa taustalla. Ei jumaleissön, onkohan nuo samat ihmiset, jotka oli huhtikuussa meidän keikalla Oulussa? Hieman meinasi meitäkin hymyilyttää, kun matikkametallirunttauksen aikana porukka pyörähtelee tanssilattialla kuin lavatansseissa. | |
![]() 30.06.2006 11:46:54 | |
Faneista en tiedä kun en sellaisia ole vilaukseltakaan nähnyt, tai ylipäätänsä ihmistä joka meidän musiikille olisi tapunuttanut, mutta roudarista... Nuorena rockaripoikana meillä oli yksi keikka johon oltiin saatu houkuteltua yksi kaveri "roudariksi". Kyseisen herran taipumukset olivat enemmän insinöörille sopivat kuin roudarille. Joten hillittömän rock repäisyn päätteeksi rumpali heittää kapulat yleisöön ja kyseinen roudari syöksyy heti yleisöön ja nappaamaan kapulat joltakin joka oli ne ottanut ja tuo takaisin rumpalilla. Tästä nimi Ran-tan-plan, lännen tyhmin roudari... | |
![]() 30.06.2006 12:51:51 | |
Eipä oo mitään kovin ihmeellistä sattunut kohdalle, Eikä faniksi välttämättä voi sanoa sellaista ihmistä, joka ei tiedä bändin nimeä, mutta menköön: Iltaseitsemän nurkilla soundcheckia tehdessä paikalla oli ehkä kymmenkunta ihmistä, muiden istuessa pöydissä, mutta yksi tuli lavan eteen heti kun saatiin ääntä vahvistimista. Huojui siinä tukevassa humalassa koko parin biisin mittaisen checkin ajan, takoi nyrkkiä kun rumpali polki bassaria jne. Sit ku lähettiin lavalta, ni äijä koiti saada meitä takasin "soittamaan". Sanottiin, että soitetaan vasta yhdeltätoista. Ei miekkonen oikein tiennyt, missä mennään. Ulkonäkönsä puolesta olisi voinut olettaa hänellä olleen tarkoitus mennä Yölinnun keikalle. M.net onkin ämmien net. | |
![]() 30.06.2006 20:05:17 | |
Kerran keikalla oli semmosia niinsanottuja "sienimiehiä" jotka olivat hieman höyryissä eturivissä ja leijailivat kovasti musiikin tahdissa (meidän musiikki kun on hieman maalailevaa välillä). Ilmeisesti yrittivät lentää vaaleanpunaisten pilvien päällä. Oli siinä kyllä pokassa pitämistä... THV-klubi#48 IHAN HUIPPUA! | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 2 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)