Bänditoiminta ›

Eli kävipä näin.
Veljekset soitelleet nuoruudessa omissa kokoonpanoissaan,
toinen rumpali ja toinen kitaristi.Välillä vuosien taukoja, mutta kuitenkin mahdollisuus soitella aina välillä.Kunnes sitten yhtä-äkkiä veljekset päättävät aloittaa soittamisen uudelleen ja kunnolla ja yhdessä.Ostetaan kamat ja saadaan vielä treenikämppäkin pienellä vaivannäöllä.Treenikämpän vuokraajasta tehdään laulaja ja omia biisejäkin alkaa syntyä.Pieniä vaikeuksia vain löytää basistia.Treenit pari kertaa viikossa ja hauskaa riittää.Bändin keski-ikä tällä hetkellä 33v.
Mitä jatkossa?
Mahdollisuuksia keikkailuun ensi kesänä, kun vain löytyisi se basisti.
Minkälaisia kokemuksia muilla, kun soittelussa on ollut taukoja?
Mitä on muuttunut vuosien kuluessa?Onko edelleen rahaa liian vähän jne.

Yllätyin vikasta kysymyksestä.

Niin, vika kysymyksellä lähinnä tarkoitin, että rajoittaako rahan puute kuinka paljon harrastamista?

Niin, vika kysymyksellä lähinnä tarkoitin, että rajoittaako rahan puute kuinka paljon harrastamista?
 
Ainahan se rajoittaa. Mutta enemmän rajoittaa se, että kaikilla, minä mukaanlukien, on kaikkea muutakin touhuamista elämässä.

Ei rahanpuute ole niin rajoittava tekijä kuitenkaan kuin esim. ajanpuute.

Ei rahanpuute ole niin rajoittava tekijä kuitenkaan kuin esim. ajanpuute.
 
Meillä olisi mahdollisuus soitella vaikka joka ilta, mutta olemme päätyneet kahteen kertaan viikossa n. 4 tunnin settiin.

Meillä olisi mahdollisuus soitella vaikka joka ilta, mutta olemme päätyneet kahteen kertaan viikossa n. 4 tunnin settiin.
 
Mä sanoisin että teillä on käynyt jo tuossa mahdollisuudessa helkatin hyvä tsägä. Ei muuta kun kaivelette sen basistin jostain kolosta, siitä se lähtee!

Ei rahanpuute ole niin rajoittava tekijä kuitenkaan kuin esim. ajanpuute.
 

jep. Jos on jotkut kamat edelleen olemassa niin mihinkäs sitä suurempia summia tarvitsisi sijoittaakkaan. Aikaa kun jostain saisi lisää niin voisi kuvitella joskus taas soittavansakkin. Että siinä mielessä mapella on asiat hyvin munkin mielestä.
 
..Aina välillä alkaa soittohommat kiinnostamaan itseäänkin kovasti ja tulee tuota wantedia selattua. Käytännössä tiedän kuitenkin ettei aikani yksinkertaisesti riitä mihinkään satunnaista sunnuntaisoittelua vakavampaan joten siihen se sitten jää.

...kaikkea muutakin touhuamista elämässä.
 
Tämähän se ongelma on. Nykyään on paljon vaikeampi löytää tilaa millekkään harrastukselle kuin vaikka kymmenen-viisitoista vuotta aikaisemmin, kun oli aikaa ja energiaa ihan toisella tavalla.

Tämähän se ongelma on. Nykyään on paljon vaikeampi löytää tilaa millekkään harrastukselle kuin vaikka kymmenen-viisitoista vuotta aikaisemmin, kun oli aikaa ja energiaa ihan toisella tavalla.
 
Niin, enpä tiedä, kuinka vaarallista se on, kun 4kymppisellä rumpalilla on taas virtaa kuin silloin 16 vuotiaana kun aloitin rumpujen soiton.

Niin, enpä tiedä, kuinka vaarallista se on, kun 4kymppisellä rumpalilla on taas virtaa kuin silloin 16 vuotiaana kun aloitin rumpujen soiton.
 
Nyt pitäisi tietää että kuinka paljon sitä virtaa oli silloin 16 vuotiaana että osaisi arvioida. ;)
 
Jos nyt vertaan omia alkuaikojani, niin ekan bändin kanssa suurinpiirtein asuttiin treeniksellä. Joka lauantai ja sunnnuntai oltiin aamusta iltaan. Välillä haettiin nakkikioskilta evästä ja taas jatkettiin. Viikolla tultiin iltaisin vielä lisäksi soittamaan parina-kolmena iltana. Nyt saa olla tyytyväinen kun ehtii ne kahdet 3 tunnin treenit viikossa ja välillä on tingittävä niistäkin.
 
Toisaalta silloin me tarvittiin ne treenit, koska ei osattu mitään, nykyään on lähtötaso jo sellainen että on varaa vaikka kikkailla osa noista vähäisistäkin ajoista.
 
Mutta tuollainen treeniksellä asuminen ei olisi missään nimessä mahdollistakaan. Ei me ehdittäisi. Toisilla on duuninsa ja perheensä jne. Tilanteet muuttuu.

Mä sanoisin että teillä on käynyt jo tuossa mahdollisuudessa helkatin hyvä tsägä. Ei muuta kun kaivelette sen basistin jostain kolosta, siitä se lähtee!
 
Juu, samaa mieltä. Basismissahan on se hyvä puoli, että vaikkei paljon osaisi, niin se kuulostaa jo treeniksellä paaaljon paremmalta kuin ilman. Oikeasti hyvää basistia saakin sitten jo vähän etsiä, mutta vähän huonommallakin pärjää jotenkuten.
 
No offence, basistit, vaikea soitin hallita mutta jo vähäinenkin määrä saa kaiken kuulostamaan paremmalta.
 
Hitto, mä täytän tänä vuonna 30, ja vieläkin siellä haisevalla treeniksellä on yhtä mukava käydä kuin 16-v:nä... Toivottavasti vielä 20 vuoden päästäkin.

Nyt pitäisi tietää että kuinka paljon sitä virtaa oli silloin 16 vuotiaana että osaisi arvioida. ;)
 
Jos nyt vertaan omia alkuaikojani, niin ekan bändin kanssa suurinpiirtein asuttiin treeniksellä. Joka lauantai ja sunnnuntai oltiin aamusta iltaan. Välillä haettiin nakkikioskilta evästä ja taas jatkettiin. Viikolla tultiin iltaisin vielä lisäksi soittamaan parina-kolmena iltana. Nyt saa olla tyytyväinen kun ehtii ne kahdet 3 tunnin treenit viikossa ja välillä on tingittävä niistäkin.
 
Toisaalta silloin me tarvittiin ne treenit, koska ei osattu mitään, nykyään on lähtötaso jo sellainen että on varaa vaikka kikkailla osa noista vähäisistäkin ajoista.
 
Mutta tuollainen treeniksellä asuminen ei olisi missään nimessä mahdollistakaan. Ei me ehdittäisi. Toisilla on duuninsa ja perheensä jne. Tilanteet muuttuu.
 
Niin...soittourani alkoi 16v,kun opin kädestä pitäen rummunsoiton aakkoset kaveriltani.
Kauppiksen opintolainalla ostin ensimmäiset Haymann merkkiset rummut.
Vaihdettuani opiskelupaikkakuntaa, saimme vuokralle vanhan omakotitalon, missä oli parhaillaan 3 eri bändiä.Joka ilta joku bändi veivasi musiikkiaan ja minä ja kaverini aina kun vain soittohuone oli vapaana.
Itsekin olen kyllä perheellinen, mutta lapsethan kasvaa samoin puoliso!
Soittamiselle annetaan se oma aika mikä sille kuuluu.

Eli kävipä näin.
 
Hyvä että jotkut jaksaa vielä.
 
Minkälaisia kokemuksia muilla, kun soittelussa on ollut taukoja ?
 
12 vuotta tulee tänä keväänä siitä, kun (ainakin osa "meistä") siirtyi tauolle.
 
Mitä on muuttunut vuosien kuluessa? Onko edelleen rahaa liian vähän jne.
 
Nyt olis enemmän rahaa ja kamoja. Siis ainakin mulla.
 
Ongelma on myös siinä, ett "eräät" ei oo välttämättä muuttuneet yhtään. Toinen haluaa vieläkin vaan jammailla ja toinen taas kontrolloida kaikkea, niin särön määrää, soundeja ja soittotyyliä myöden. Eli "ei mitään hevisäröjä, eikä sitä sun iänikuista sahaamistas !".
 
Ne kaks perusasiaa mun soitossa, on niitä mitä en sais käyttää.
 
Ja inhoan jammailua ylikaiken.
 
Eli olen jo noin 4-5 vuotta toistanut " ei kiinnosta", mutt vieläkin ne jaksaa yrittää.
 
(Olis varmaan pitäny silloin aikoinaan sanoa "tottakai ja heti ! ", kun se eräs ruotsalainen bändi,
kysyi aikoinaan mua niitten kitarististiks. No, ei sille enää mitään voi.)

Ne kaks perusasiaa mun soitossa, on niitä mitä en sais käyttää.
 
Jotenkin kuulostaa, että sinä et välttämättä ole ihan oikeassa orkesterissa?
Mulla ja broidilla on se hyvä puoli, että me molemmat ollaan kuunneltu samanlaista musaa aina ja se myös heijastuu meidän soitteluumme.

Mulla ja broidilla on se hyvä puoli, että me molemmat ollaan kuunneltu samanlaista musaa aina ja se myös heijastuu meidän soitteluumme.
 
Heh, mä myös kerran perustin broidini kanssa bändin, molemmilla kun on ollut aina omia bändejä mutta varmaan lähinnä 6 vuoden ikäerosta johtuen eri kuviot. Huomattiin heti pari juttua: 1) biisejä on todella helppo tehdä kun molemmilla on sama ja varsin laaja perustieto musiikista sekä ehdoton roots-kunnioitus kaikessa musassa, 2) veljet voi olla varsin tylyjä toisilleen ("kyllä sun ääni tähän venyy, emmä jaksa transponoida kaikkia näitä riffejä" mä, kun biisiä jouduttiin laskemaan ensin yksi, lopulta neljä sävelaskelta - "et viittis metelöidä laulun päälle" broidi, kun mä päätin kokeilla kertosäkeeseen stemmaa).
 
Eipä se sitten onnistunut. mutta välit pysyivät kunnossa ja molemmilla on omat musiikkihommansa ja bändikuvionsa, joille löytyy kyllä aikaa ja vakavuutta vaikka ikää on kohta 35 ja 41 vuotta. Broidi on kyllä pitänyt taukoja, viimeksi parin vuoden irtioton lapsen syntymän johdosta. Tietysti vakavuutta musiikkihommiin tuovat molemmilla ihan oikeat keikat, levyt ja tietty taloudellinen vastuu bänditoiminnassakin.
 
Mutta kuten Arvakin sanoi, lapsena sitä asui treenikämpillä. Mä vietin varmaan kaiken aikani 12. ja 18. ikävuoden välillä treenaten tai ainakin treenikämpillä notkuen, ja kun sitten tuli ekoja levytyssoppareita niin treenaamisen paine vain kasvoi - kun katsoin vanhaa kalenteriani noin 20 vuoden takaa, niin viikossa oli viidet treenit ja mahdollisesti pari keikkaa päälle ympäri vuoden.
 
Nykyään soitan lähinnä vain kun tarvitaan. Muutaman kerran vuodessa tulee soitettua sellaisia 10-20 tunnin jamimaratoneja missä kerätään kaikki vanhat äijät studiolle, otetaan hieman olutta ja soitetaan kaikki kappaleet jotka ikinä joku muistaa, mutta niiden lisäksi soittaminen on nykyään aina täsmähommaa, valmistautumista keikkaan, rundiin tai studioon.