Bänditoiminta ›

Keikkaliksaketjussa on ollut keskustelua coverbänditoiminnan ja originaalimatskun esittämisen eroavaisuuksista. Koska aihe on sellainen, johon monet (useimmat?) ennen pitkää törmäävät jossain vaiheessa tehdessään valintoja siitä mitä aikoo (elämällään) tehdä, ajattelin että sille voisi perustaa omankin ketjun.
 
Itse olen tehnyt kumpaakin. Covertoiminnassa on tietysti ensiviehätys siinä että yleisölle tuntematon bändi saa helposti hulvattomankin meiningin aikaiseksi tanssilattialle; samaten rahaahan sitä kautta on saatavilla kyllä. Mielestäni olisi kuitenkin itsepetosta ajatella, että nuo saavutukset olisivat vertailukelpoisia originaalimateriaalia esittävään yhtyeeseen nähden - koska kyse on kovin erilaisista asioista (kuten siinä toisessa ketjussakin oli jo todettu).
 
Tällä hetkellä teen musiikkia vain ja ainoastaan musiikin itsensä takia - siitä syystä että mulla on mahdollisuus tehdä niin, juuri sellaisissa kuvioissa joista olen eniten kiinnostunut, ja jopa erittäinkin paljon arvostamieni ihmisten kanssa. Raha on sen rinnalla epäolennainen asia.
 
Tämä avauksena. Jatkakaa =)

Cover muusikot on kuin näytteliöitä, he yrittävät näyttellä toisten luomia tunteita parhaansa mukaan.
 
Muusikot jotka tekevät itse musiikkinsa ovat niitä aitoja tunteen luojia, joita coveroijat yrittävät matkia.

Cover muusikot on kuin näytteliöitä, he yrittävät näyttellä toisten luomia tunteita parhaansa mukaan.
 
Muusikot jotka tekevät itse musiikkinsa ovat niitä aitoja tunteen luojia, joita coveroijat yrittävät matkia.
 
Mitenkäs ne, jotka versioivat covereita aika rankasti?

Mitenkäs ne, jotka versioivat covereita aika rankasti?
 
Ketkä?
 
Sama hommahan se tietenkin on, jos joku bändi vetää oman version jonkun toisen biisistä (vaíkka olisi omaakin materiaalia) niin "näyttelemistä" sekin on. Näyttelijä on vain toinen...

Cover muusikot on kuin näytteliöitä, he yrittävät näyttellä toisten luomia tunteita parhaansa mukaan.
 
Muusikot jotka tekevät itse musiikkinsa ovat niitä aitoja tunteen luojia, joita coveroijat yrittävät matkia.
 
Ei se nyt noinkaan mene.
 
Covereista voi soittaa varsin omintakeisia sovituksia yleisön häiriintymättä (siis sovituksia jotka ovat selvästi enemmän esittäjän kuin originaalin näköisiä), ja toisaalta varsin monet "originaalimateriaalia" esittävät henkilöt jättävät kappaleiden kirjoittamisen muille (usein siitä riippumatta mitä levynkansissa lukee).

Ei se nyt noinkaan mene.
 
Covereista voi soittaa varsin omintakeisia sovituksia yleisön häiriintymättä, ja toisaalta varsin monet "originaalimateriaalia" esittävät henkilöt jättävät kappaleiden kirjoittamisen muille (usein siitä riippumatta mitä levynkansissa lukee).
 
Onhan eri näytteliölläkin omat tapansa tulkita asiansa, ja silti aina on kuitenkin kyse vain näyttelemisestä.
Tuskin Titanic olisi ollut samanlainen jos sen olisi näytellyt Arnold Schwarzenegger..
..mutta varmasti olisi ollut omintakeista!
 
Ja jos joku valehtelee kansipahveissa että on ollut biisin kirjoittaja vaikkei olisikaan , niin se ei liity tähän keskusteluun mitenkään.. ja jos joku niin tekee, niin näyttelijähän sekin olisi, jonka takaa löytisi se aito tekijä.

Siirsin eteenpäin...

Ei se nyt noinkaan mene.
 
Covereista voi soittaa varsin omintakeisia sovituksia yleisön häiriintymättä (siis sovituksia jotka ovat selvästi enemmän esittäjän kuin originaalin näköisiä), ja toisaalta varsin monet "originaalimateriaalia" esittävät henkilöt jättävät kappaleiden kirjoittamisen muille (usein siitä riippumatta mitä levynkansissa lukee).
 
Lisäksi vielä bändin sisälläkin saattaa olla niin, että vain yksi jäsen säveltää, ja musa on hänen omaansa. Muu bändi on ikäänkuin hänen tunteittensa tulkki. Coverhommissa ollaan sitten jonkun bändin ulkopuolisen säveltäjän tunteiden tulkki.
 
Rollarit, Van Halen, Lynyrd Skynyrd ja monet muut ovat olleet alunperin coverbändejä. Covereita soittamalla oppii helposti soittamaan ja bändistä tulee bändi, joka voi sitten halutessaan säveltää omaa musaa, ja se toimii heti.
 
Musa on musaa, hyvin yksinkertaista.

Ketkä?
 
Sama hommahan se tietenkin on, jos joku bändi vetää oman version jonkun toisen biisistä (vaíkka olisi omaakin materiaalia) niin "näyttelemistä" sekin on. Näyttelijä on vain toinen...
 
Eikös sitä voisi verrata pikkaisen, että näyttelijä onkin laittanut kirjoitusta uusiksi, muuttamatta koko ideaa. Silloinhan siinä on uutta kirjoitusta näyttelijältä ihan samaan tapaan kuin käsikirjoittajalta. Jos nyt näin näyttelijöinä halutaan tämä vääntö käydä......
 
Mun mielestä kumpaakaan tapaa ei voi laittaa toista ylemmälle jalustalle. Molemmat vaativat taitoa, usein vain erilaista.

Molemmat vaativat taitoa, usein vain erilaista.
Tämä on totta...
 
Mun mielestä kumpaakaan tapaa ei voi laittaa toista ylemmälle jalustalle.
...Mutta ilman musiikin TEKIJÄÄ ei olisi covermuusikoitakaan.

Joo, olihan tästä jotain vääntöä tuolla. http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=12&t=134415&o=80

Olisi ihan hyvä tietysti, jos porukka jaksaisi lukea, mitä asiasta on jo kirjoitettu, jottei ihmisten tarvitse toistella sanomisiaan.

Cover muusikot on kuin näytteliöitä, he yrittävät näyttellä toisten luomia tunteita parhaansa mukaan.

Muusikot jotka tekevät itse musiikkinsa ovat niitä aitoja tunteen luojia, joita coveroijat yrittävät matkia.

Heh, tätä analogiaa mukaillen aidot muusikot ovat kuin käsikirjoittajia. Ei sikäli, minulla ei ole mitään kumpaakaan ammattiryhmää, ei näyttelijöitä eikä käsikirjoittajia, vastaan. Päinvastoin. Dramaturgeista puhumattakaan.

Lisäksi vielä bändin sisälläkin saattaa olla niin, että vain yksi jäsen säveltää, ja musa on hänen omaansa.
 
Joskus näin, kyllä.
 
Täytyy kuitenkin muistaa että originaalimatskua tekevässä bändissä osallistuminen kipaleen syntyprosessiin (ensiesitykseen, -levytykseen ja sillai) voi olla uskomattoman upea kokemus vaikkei itse olisikaan viisua rustannut. Ja sovittamiseenhan osallistuu usein koko bändi - silloin koko porukka tekee luovaa prosessia nollapohjalta, mikä on eri asia kuin covereita soittaessa jolloin on vähintään yksi aikaisempi esitys johon yleisökin esitystä peilaa.

Tällä hetkellä olen mukana bändissä joka soittaa vain covereita sekä bändissä joka soittaa pääosin omaa tuotantoa.
 
Coverbändin ohjelmisto koostuu yksinomaan T.Rexin biiseistä. Ne ovat helppoja ja meneviä, niissä on hienot melodiat ja niistä on helppo värkätä omanlaisia versioita - eikä niitä soita juuri kukaan muu. Tossa bändissä on sellasta wanhaa kunnon rokkimeininkiä, spontaaniutta, hauskanpitoa ja soittamisen sekä sovittamisen iloa.
 
Omaa tuotantoa soittava Murhaliiga on paljon syvällisempi ja vakavampi juttu, ikuisuusprojekti, jota voisi nimittää jonkinlaiseksi musiikilliseksi päiväkirjaksi sekä itseilmaisun välineeksi. Mulla on ollut onni saada siihen mukaan soittajia, jotka pystyvät omalla soitollaan ja instrumenttiensa hallinnalla rikastuttamaan tota juttua ja luomaan lihaa siihen mun vajavaisilla taidoillani duunaaman luurangon päälle.
 
Molemmissa on puolensa. Kummankin bändin voi tavallaan nähdä toisensa terapiaprojektina ja niissä pääsee toteuttamaan persoonallisuutensa eri puolia.
 
Rahasta en sano mitään. Mä en tee musiikkia rahan takia. Mulle henkilökohtaisesti on ihan sama vaikken saisi keikoista kuin bensakulut, enkä tarvitse niitäkään välttämättä. Se, että pääsee toteuttamaan itseään musiikin keinoin, on palkinto itsessään.

Ei kai siinä, eri hommia, eri haasteet. Joo. Kuten monilla muillakin, myös minulla on molempaa lajia. Yhtä hauskoja bändejä molemmat. Kivaa on ollut.

Kyllähän se oman matskun soittaminen on se tärkein juttu, mutta mä en kuitenkaan näe syytä soittaa väkisin omaa materiaalia, jos se ei tunnu luonnolliselta. Covereiden soittaminen on helvetin hienoa ja siinä voi yhtä paljon nauttia siitä musiikin tärkeimmästä hommasta, soittamisesta. Tällä hetkellä mulla on omaa matskua soittava bändi, joka on se ihan ehdoton ykkösjuttu ja mulle on tärkeätä päästä esittämään niitä mun kirjoittamia biisejä yleisölle, sekä sen lisäksi on pari coveriprojektia. En kuitenkaan osaisi kuvitella soittavani missään muussa omaa matskua soittavassa bändissä, koska se ei tämän hetkisillä fiiliksillä tuntuisi luonnolliselta.
 
Tehdään siis sitä mikä luonnolliselta tuntuu, molemmissa on puolensa, mutta tärkeintä on juuri se että ei väkisin yritetä soittaa covereita eikä väkisin omaa matskua. Ihmiset on erilaisia ja joillain ei ole halua/tarvetta ilmaista itseään omilla biiseillä.

Tehdään siis sitä mikä luonnolliselta tuntuu, molemmissa on puolensa, mutta tärkeintä on juuri se että ei väkisin yritetä soittaa covereita eikä väkisin omaa matskua. Ihmiset on erilaisia ja joillain ei ole halua/tarvetta ilmaista itseään omilla biiseillä.
 
...kun sen voi tehdän tulkitsemalla hyviä valmiita biisejä.
 
Kaikin puolin hyvin sanottu.
 
Muutenkin mietityttää, missä menee uuden luomisen ja coveroinnin raja? Milloin säveltäminen on todella uuden luomista eikä opittujen asioiden yhdistelemistä? Johin jonkin tyylisuunnan tiukka noudattaminen säveltämistä? Onko silloin jammailukin säveltämistä? Sama varmasti pätee lyriikkaan.
 
Varsinkin rockmusiikki tuntuu lopettaneen uudistumisensa 70-luvun jälkeen. Jopa paljonparjattu mainstreampop on omaksunut sen jälkeen enemmän uusia tuulia. Eniten ehkä saa olla huolissaan iskelmästä, joka on alkanut muuttua varsinkin viime vuosina silkaksi sonnaksi. Kenties dramaattisimmin on kuitenkin jaksanut ja uskaltanut muuntautua taidemusiikki. Toki tässä threadissa onkin kyse kevyastä musasta janka on kuitenkin seurattava markkinoituja ihanteita ja jota luvista suurin osa on jo valmiiksi kiintynyt valtavirtaihanteisiin.
 
Tässä valossa olen vahvasti sitä m ieltä, että laadukkaasti, asenteella ja syvällisellä näkökulmalla tehty cover (esim. Loirin Ystävän Laulut) voi olla jopa luovempaa, kuin uusi biisi.
 
Mitenkään väheksymättä biisintekijöitä. Kunnioitettava taito sekin.

Hyviä kysymyksiä:
 
Muutenkin mietityttää, missä menee uuden luomisen ja coveroinnin raja?
 
Ja, milloin coverointi on uuden luomista?
 
Esim. Eläkeläiset on bändi joka on tehnyt muiden säveltämien kappaleiden esittämisestä mielenkiintoista ja omannäköistään. Ja klassisesta musiikistahan löytyy paljon helposti miellettäviä esimerkkejä; mielenkiintoinen tulkinta on uuden luomista.
 
Entä "bändijukeboksi", missä määrin sellainen toiminta on uuden luomista? Ja pitäisikö sen sellaista ollakaan? Jos, niin miksi?

Milloin säveltäminen on todella uuden luomista eikä opittujen asioiden yhdistelemistä?
 
Ihan yksinkertaisesti, silloin kun luodaan uusi sävellys?
 
Johin jonkin tyylisuunnan tiukka noudattaminen säveltämistä?
 
On tietenkin, edellyttäen siis että oikeasti luodaan se uusi sävellys. Olisiko tässä sittenkin enemmän tarkoitettu sovittamista? Sovittamista "alalle vakiintuneiden käytäntöjen" mukaan?
 
Palaan taas siihen klassiseen musiikkiin, otetaan esimerkiksi vaikkapa Mozart: monet hänen vahvimmista sävellyksistään on tehty muotoihin jotka olivat olleet olemassa jo entuudestaan. Silti näiden sävellysten alkuvoimaisuutta ei ole mitään järkeä kyseenalaistaa.
 
Onko silloin jammailukin säveltämistä?
 
Ottaen huomioon sen tosiasian, että sävellystapahtuma on muutenkin monessa tapauksessa varsin spontaani tapahtuma, olen sitä mieltä että jammaillessa voi syntyä merkittävääkin uutta musiikkia. Ja sitten taas, voi olla syntymättäkin.
 
tässä threadissa onkin kyse kevyastä musasta janka on kuitenkin seurattava markkinoituja ihanteita ja jota luvista suurin osa on jo valmiiksi kiintynyt valtavirtaihanteisiin.
 
Eri mieltä tästä: kevyessä tai missään muussakaan musalajissa ei ole automaattisesti seurattava mitään markkinoituja ihanteita, tai seurattava valtavirtaihanteita. Joku, joka hakee pikahittiä logiikalla "vastaava juttu meni isoille levy-yhtiöille läpi, tehdään samannäköistä niin päästään koneistoon sisään", tekee ehkä niin.
 
Mutta, mä palaan sanaan jonka Sormunen ansiokkaasti toi edelliseen ketjuun: intohimo. Omaa musiikkia intohimoisesti tekevä taiteilija noudattaa omaa (ja silloin kun asiat toimivat, ryhmänsä) näkemystä, kokonaisvaltaisesti. Olipa viitekehys mikä vaan.

Cover muusikot on kuin näytteliöitä, he yrittävät näyttellä toisten luomia tunteita parhaansa mukaan.
 
Muusikot jotka tekevät itse musiikkinsa ovat niitä aitoja tunteen luojia, joita coveroijat yrittävät matkia.
 
Joo joo, ja jokainen nykymuusikko tietysti tekee ihan omanlaistaan musiikkia, ilman mitään vaikutteita. "Hei kato keksin uuden tavan soittaa Am-G-F -sointukierron, viddu oon originaali".

Joo joo, ja jokainen nykymuusikko tietysti tekee ihan omanlaistaan musiikkia, ilman mitään vaikutteita. "Hei kato keksin uuden tavan soittaa Am-G-F -sointukierron, viddu oon originaali".
 
Ei nykyaika tähän mitään muutosta oo tuonut.
 
Kyllähän Mozartkin kuulemma käytti surutta musiikkinsa raaka-aineena kaikkea kuulemaansa, kansansävelmistä kilpailijoiden töihin.
 
Ei ruutia tarvi keksiä uudestaan. Sen sijaan sellaiset versiot kuin John Calen tulkinta Heartbreak Hotelista ovat koko tarinansa syvyydeltä niin erilaisia kuin originaaliversio, että voidaan hyvällä syyllä kysyä josko kyseessä sittenkin olisi uniikkiteos. (Tai vaikka Sensational Alex Harvey bandin tulkinta useimmiten Ritchie Valensin nimissä kulkevasta blues-klassikosta Framed, tiedättehän tän Juice Leskisen "Pilvee pilvee" -kappaleen, eipä paljon muistuta Valensin poikaa se.)
 
Joku sanoi että "lahjattomat lainaa, nerot varastaa", ja siinä oli tietty totuus mukana.
;-D

Joku sanoi että "lahjattomat lainaa, nerot varastaa", ja siinä oli tietty totuus mukana.
;-D
 
Missä menee lainaamisen ja varastamisen raja?
 
Ja voisiko tähän keskusteluun vetää tämän johtopäätöksen?
Nero / muusikko joka tekee itse biisinsä, varastaa jonkun hyvän jutun toiselta omaan biisiinsä?
 
lahjaton / covermuusikko lainaa toisten biisien pohjia keikkojensa ajaksi?
 
:)