Aihe: Bänditraditio?
1 2
Werihukka
30.09.2006 00:34:55
 
 
Eli onko jotain toistuvaa "traditiota" bändillänne? Vuosittaista, kuukausittaista, viikottaista tai päivittäistä jopa?
 
Omalla on, että uutena vuotena soitetaan armottomasti ja kovempaa kuin muina kertoina sekä täysin omaksi huviksi ilman reenimieltä. Pelleilyä sun muuta. Ja jossain vaiheessa oli myös sellainen, että uutena vuotena juuri ennen kuin kello lyö 12 aloitetaan nimeltä-mainitsematon biisi ja vedetään asenteella seuraavan vuoden puolelle.
Pois alta porot ja punahilkat! Taas tuli kirveelle töitä!
Janus
30.09.2006 04:11:06
Omalla on, että uutena vuotena soitetaan armottomasti ja kovempaa kuin muina kertoina sekä täysin omaksi huviksi ilman reenimieltä. Pelleilyä sun muuta. Ja jossain vaiheessa oli myös sellainen, että uutena vuotena juuri ennen kuin kello lyö 12 aloitetaan nimeltä-mainitsematon biisi ja vedetään asenteella seuraavan vuoden puolelle.
 
Mä olen joka uusi vuosi keikalla, traditio on ettei ikinä saman bändin kanssa.
Da Make
30.09.2006 15:16:34
Aina vieraassa tilanteessa joku kuiskaa juuri ja juuri kuuluvalla äänellä:
"Muistakaa, ei paljasteta, että ollaan urpoja."
 
Toinen traditio:
Kimppakyyti kulkee KehäI:stä Itäväylän suuntaan, Myllypuron Shellin jälkeen on Kontula kyltti, apukuski avaa ikkunan ja heittää liikkuvasta autosta purkan tähän kyltiin.
Jos mahdollista, käykää katsomassa!
Pitäisi siinä ainakin 5 olla kiinni. Osumatodennäköisyys on muuten 1/5.
Katso omat plussasi täältä! : Kamarinki: H&K ZenTera Combo - Helsinki : "Oh Yeah! E-minor!" - Patrick
JE
30.09.2006 21:40:05
Siivous kerran vuodessa :) ja sit katotaan parvekkeelta Prisman ilotulitus (samana päivänä ku bändi synty).
apenaattori
30.09.2006 23:07:07
Aina kun jollakulla on synttärit niin me kustannetaan synttärisankari Raxiin syömään. Sitten me mätetään itsemme ähkyiksi ja heitetään ultimate huonoa läppää.
Voi myrkky.
KiiminkiJoe
30.09.2006 23:19:17
Keikkareissujen "marjapussikisa".
Jokainen arvaa ennen liikkeellelähtöä kuinka monta marjapussia, eli yliajettua raatoa tieltä löytyy matkan aikana. Säännöt ovat muokkautuneet hyvin tarkoiksi. Esim. marjapussin täytyy olla suurimmaksi osaksi asfaltin puolella ja nimenomaisesti menosuuntaan vievän kaistan puolella. Pelkkä märkä läntti ei riitä vaan mukan tulee olla myös rippeitä. Epäselvissä tapauksissa kohde tuomitaan ULO:ksi (Unidentified Lying Object).
X -klassinen puumerkki
Moimies
01.10.2006 01:00:44
Ihan vitun tyhmät jutut.
Paskan möivät.
milkman
01.10.2006 22:31:05
 
 
yhteiset kännit jossa ilmeisesti tavoitteena pyllyraiskata toiset
Räyhä
Mikko/DE
01.10.2006 22:52:56
 
 
yhteiset kännit jossa ilmeisesti tavoitteena pyllyraiskata toiset
 
Kannattaa tarkistaa toi tavoite, kaikkien olis hyvä olla samalla viivalla, muuten voi tulla ikäviä tilanteita...
saastara
01.10.2006 23:03:53 (muokattu 01.10.2006 23:04:22)
Kannattaa tarkistaa toi tavoite, kaikkien olis hyvä olla samalla viivalla, muuten voi tulla ikäviä tilanteita...
 
Äläs nyt.. Raastuvassahan ne bändin sisäiset kemiat vasta testataan.. :D
Lisää middleä ja vähemmän volumea.
Epik
02.10.2006 03:19:34
Meillä on tapana ostaa keikkareissulla aina tietyn merkkinen leikkiauto ja sit ajaa keikka-autolla sen päältä ja tietty kuvata videolle koko pätkä.
 
Mut onhan noita tyhmäilyjä jos tosissaan alkais miettimään. Se ainakin tapahtuu aina että soitetaan monta virhettä.
BaariMikko
02.10.2006 03:23:28
 
 
Erästä tiettyä biisiä ei koskaan ole soitettu setissä millään muulla paikalla kuin viimeisenä.
"Taide on kyllä hirveetä. Mopot, ne on jotain." -Zarmo
Selitys - vasta-avattu
Groovelover
02.10.2006 08:42:05
Erästä tiettyä biisiä ei koskaan ole soitettu setissä millään muulla paikalla kuin viimeisenä.
 
Sama juttu oli itsellä yhdessä bändissä, yksi biisi oli aina absoluuttisen ehdottomasti keikan viimeinen biisi, se oli yhteinen sopimus että sen jälkeen ei vedetä enää mitään.
"It's not really what you play, but what you leave out that counts." Rick Danko, 1976
arse
02.10.2006 13:50:56
 
 
Heroes Of Life pitää syyskokouksen aina tilaisuuden tullen. Ja JOKA keikalla soitetaan Sankarit vikana.
el maraquero
cosmob83
02.10.2006 17:57:03
Bar mendocinossa soitettiin jameissa aina tasan kahdeltatoista yöllä Midnight special. Ei saanut soittaa sitä aikaisemmin eikä myöhemmin. Sama juttu joka kerta.
www.theshafts.com
migreeni
03.10.2006 01:34:47
 
 
Ihan vitun tyhmät jutut.
 
Veitte meidän tradition!
Antti1
03.10.2006 17:20:58
Traditio ja traditio, mutta kovin usein käydään jossain kebab-syöttölässä tai pizzalla.
 
Tuon lisäksi myös sellaisia satunnaisia palavereja on tapana järjestää. Huomenna on ensimmäinen tällä uudella kokoonpanolla. Jänskättää vähän, vaikkei mitään aihetta ole.
Maailma on paska paikka. Mä en jaksa puhua siitä, enkä jaksa kuunnella siitä puhuttavan, joten painukaa vittuun.
Da Make
03.10.2006 23:54:14
YESH!
Tänään tuli yksi purkka lisää "KONTULA" kylttiin. 1/5 kuten sanoin.
Katso omat plussasi täältä! : Kamarinki: H&K ZenTera Combo - Helsinki : "Oh Yeah! E-minor!" - Patrick
Q_Raketti
05.10.2006 20:41:38
Aina vieraassa tilanteessa joku kuiskaa juuri ja juuri kuuluvalla äänellä:
"Muistakaa, ei paljasteta, että ollaan urpoja."
 
Toinen traditio:
Kimppakyyti kulkee KehäI:stä Itäväylän suuntaan, Myllypuron Shellin jälkeen on Kontula kyltti, apukuski avaa ikkunan ja heittää liikkuvasta autosta purkan tähän kyltiin.
Jos mahdollista, käykää katsomassa!
Pitäisi siinä ainakin 5 olla kiinni. Osumatodennäköisyys on muuten 1/5.

 
Ajelin tänään töihin ja tsekkasin ton kontulan kyltin, ei näkynyt mitään ainakaan 80km/h vauhdista. Pitää kuitenkin jatkossa seurata ko. kylttiä erityisellä mielenkiinnolla. :D
Friends applaud, the Comedy is over. Ludwig von Beethoven , Last words
Da Make
06.10.2006 15:44:14
Ajelin tänään töihin ja tsekkasin ton kontulan kyltin, ei näkynyt mitään ainakaan 80km/h vauhdista. Pitää kuitenkin jatkossa seurata ko. kylttiä erityisellä mielenkiinnolla. :D
 
Tänään, (purkka meni ohi) en itse enään huomannut purkkia mainitusta nopeudesta, liekkö nämä vesistateet liuottaneet ne!
 
Pitää käydä itsekin tarkemmin katsomassa, mutta siihen ne koko kesän olivat kertyneet komeasti!
Katso omat plussasi täältä! : Kamarinki: H&K ZenTera Combo - Helsinki : "Oh Yeah! E-minor!" - Patrick
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)