Aihe: bändinne tarina 1 | |
---|---|
![]() 22.02.2007 18:44:04 | |
kertokaapa bändinne tarina. aloitetaanpa omalla. bändi perustettiin 14.7.2003 joutsenon klassisen musiikin leirillä yhdessä rumpalin kanssa. bändi alkoi kahden nuoren miehen epätoivoisena ponnistuksena saada black metal yhtye kasaan. dimmu borgirin kahta levyä kuunneltiin kymmeniä tunteja yön valoisina hetkinä ja naurettiin ja tehtiin biisejä. ensimmäiset puolitoista vuotta lennettiin musiikkityylistä ja kokoonpanosta toiseen löytämättä toimivaa. soitettiin death metallia, trash metallia, black metallia, speed metallia, stoner metallia blaa blaa.. viimeisen kakkos kitaristin lennettyä ulos alkoi musiikillinen into kuolla. bändissä ei edelleenkään ollut kuin kitaristi ja rumpali ja kaikki muut oli heitetty ulos. bändi heitti saksassa kaksi keikkaa sessiobasistilla ja minä kitarassa ja vokalistin hommassa. ei osattu laulaa mutta porukka tykkäsi. otimme epätoivoisena eleenä metalli basistin bändiimme joka osoittautui virheeksi. harjotuksista tuli kahvin tai kaljan juontia ja höpöttelyä ja vähäinenkin teknisyys katosi.. sitten tapasin valon.. valo oli rasvaisilla pitkillä varustettu hassusti naurava ed van halenin näköinen itseäni vuotta vanhempi erakkomainen rock kitaristi joka 18 vuotis synttäriviikonloppuna opetteli yngwien trilogy albumin kannesta kanteen. tämä herra soitti minulle van halenin hot for teacherin ja musiikkityyli oli löytynyt. ROKKIA sen jälkeen rumpali otti basson kteensä ja otimme uuden rumpalin. opettelin laulamaan ja nyt aurinko paistaa taas. teemme ensimmäisen levymme neljän kappaleen nauhoitukset kuukauden kuluttua. tästä elämä lähtee! nähdään tvssä pojat ja tytöt.. hard being me | |
![]() 23.02.2007 01:31:09 | |
Vuonna 1994 kännissä päätettiin perustaa bändi. Alkuun meitä oli kolme, basistia ei ollut. Pyydettiin semmoinen tyyppi basson varteen jolla oli varaa bassokamoihin. Ei se kyllä soittaa osannut. Treenattiin, dokattiin ja keikkailtiin. Bändi hajosi 1998. Vuonna 1999 kännissä päätettiin perustaa uusi bändi. Alkuun meitä oli kaksi. Basistia eikä toista kitaristiakaan ollut. Basisti tilattiin postimyynnistä, ja kitaristi löytyi vissiin jostain festareilta. Treenattiin, dokattiin ja keikkailtiin, kunnes kitaristi päätti jättää bändin ja muuttaa maalle. Sitten dokattiin treenikämppä alta, jonka jälkeen vaan dokattiin. Ei se soittaminen niin justiinsa. Hiukan myöhemmin varastettiin kaverin bändistä kitaristi, vallattiin treenikämppä ja sitten vasta dokattiin ja treenattiinkin. Kun kaikki oli dokattu, oli pakko tehdä keikkaa että voimme dokata takahuoneen tarjoamia viinoja. Kun nekin oli juotu, aloimme miettiä levyn tekoa. Tosin rahaa ei kellään ollut. Lopulta keksimme miten rahoitamme studioon menon. Dokattiin vuosi treenikämpällä, jonka jälkeen vietiin pullot kauppaan ja niillä maksoimme studion. Nykyisin dokataan, juodaan kaljaa, ryypätään, saadaan naisia, ajellaan hienoilla autoilla, kirjoitellaan paljastuskirjoja, ostellaan lentokoneita ja sen sellaista, aika perussettiä. "Olen ohjannut suurimman osan elokuvistani kännissä. Poliisikoirakaan ei pysty sanomaan mikä niistä on tehty selvinpäin" - Aki Kaurismäki | |
![]() 23.02.2007 02:17:55 (muokattu 23.02.2007 02:18:54) | |
2004 koulumme vappujuhlaa varten kasattiin kokoonpanoa ja musatuntisoitteloiden johdosta olin mukana basson varressa. Treenattiin ja soitettiin, ei siinä mitään. Saman vuoden kevätjuhlassa soitimme samalla kokoonpanolla myöskin. Kesällä ei ollut mitään aktiivista bänditoimien saralla, mutta lopulta rumpalimme äidin syntymäpäivillä oli tarkoitus heittää "keikka". Tämä oli ensimmäinen kerta kun aloimme toimia koulun ulkopuolella. Keikan jälkeen kaikki olivat kyllästyneitä kitaristimme toimintaan ja käytökseen, joten hänen paikalleen saatiin vielä saman illan aikana järjestettyä lähikaveripiiristä tyyppi soittimen varteen. Seuraavaksi oli vuorossa taas koulun tapahtumaa, koulun diskossa oli tarkoitus soittaa. Tässä vaiheessa itse vaihdoin soittimekseni kitaran. Tämän jälkeen esiinnyimme myös joulujuhlassa. Seuraava etappi, joka tällä hetkellä on käynnissä sai alkunsa saman kouluvuoden kevätpuoliskolla, vuonna 2005. Kaveriporukalla oltiin samalla musakurssilla jossa soiteltiin paljon yhdessä ja oltiin mukana kaikessa mahdollisessa musajutussa. Kevätjuhlassa oli kokoonpano taasen vaihtunut kun entinen laulaja ei enää ollut mukana, vaan rumpali hoiti vokaalipuolen myöskin. Tässä vaiheessa vieläkin olimme koulupainotteinen kokoonpano. Kevätjuhlan jälkeen kuitenkin toinenkin kitaristi meni vaihtoon, paikalle tuli hyvä ystävämme ja ensimmäistä kertaa päätimme aloittaa oikean treenaamisen (tätä ennen oltiin aina treenattu keikan sattuessa kalenteriimme). Tässä vaiheessa uskalsimme alkaa kutsua itseämme jo bändiksi, porukka vakiintui ja juttu alkoi rullaamaan. Keikat painottuivat vielä koulun tapahtumiin. Viime kesänä homma vakiintui entisestään, alettiin saada keikkoja paljon koulun ulkopuolelta, ja bänditoimintakaan ei nykyään liity kouluun mitenkään, bändin jäsenten ollessa eri kouluissa. Nyt vuosi "vakiintumisen" jälkeen keikkoja alkaa pikkuhiljaa olla runsaamminkin, ensimmäistä kertaa biisimateriaali alkaa kuulostaa lupaavalta, ja näyttää siltä että olisimme sen oman juttumme löytämässä. "Kaunianen on oikeesti persereikä keskellä espoota. Tai sit semmoinen tulehtunut näppylä espoon pakaroissa. Ja siellä muuten haisee oudolle, ootko huomannu? Paska mesta." -Diego | |
![]() 23.02.2007 09:39:24 | |
Puhelin entisen toisen kitaristin kanssa musakoulussa bändin perustamisesta vuonna 2003 ja hän tunsi rumpalin kenen kanssa oli jotain joskus soitellu. 2004 ekat treenit, alun perin bassossa toinen kitaristi. Tämän jälkeen pattarallaa vuoden verran jammailua, covereita, jotain omia juttuja viikkotasolla. Sitten päätimme vetästä yhden keikan samaisella nutalla, missä olimme treenaamassa. Toinen jätkä tuli bassoon tässä vaiheessa, mutta hänen kanssaan ei kestänyt kauaa. puolitoista viikkoa ennen keikkaa kysyin eräältä koululaiselta, jonka kanssa olin myös samalla ala-asteella ollut, että haluaisiko hän tulla soittamaan, kun musa mitä soitimme oli aivan hänen kaltaistaan. noh, soitimme keikan. Viikko keikan jälkeen näytin ensimmäisen oman biisin, josta lähti kierre, jossa lopussa oli yhteensä 13 biisiä vuoden aikana tehtynä ihan aloittelevalta porukalta. Soitimme keikkoja, huonolla menestyksellä, suurimmaksi osaksi oman taitamottumuuteni takia. Teimme jopa demonkin. Noin vuosi takaperin toinen kitaristi ja minä olimme riidoissa treenikämpä muuttamisesta, bändin linjasta ja toisista projekteista (piiiiitkä juttu, sanotaan vaan ettei mulla ikinä ollut mitään ketään vastaan, muilla sitten sen puolesta mua vastaan, kliseen just joo). Tämä kitaristi, myös oma paras kaverini, päätti lähteä. Asiat kuitenkin käytiin ihan asiallisesti läpi kahvilla ja kaikki ymmärsivät päätöksen. Hän antoi biiseihin täydet oikeudet (kaikki olleet oikeastaan mukana kirjottamassa osaa). Vietimme viikon tauon, jonka jälkeen palasimme treenikselle; soitimme pink floydin comfortably numbin ja uusi tyyli oli aika selvää. Basisti ja minä olimme nimittäin ruvenneet about samoihin aikoihin kuuntelemaan kingston wallia ja pink floydia (+ muita 70 luvun proge jättiläisiä). Aloimme uudestaan soittamaan uudella innolla ilman minkäänlaista paniikkia. Huomattavaa on, että omat taitoni ottivat näihin aikoihin aika harppauksen kun jouduin kaiken hoitamaan itse (soolot, kompit, riffit, laulu). Soitimme keikan ja toisenkin ja tähän päivään mennessä on vuosi mennyt 6 keikalla ja yhteensä 15 biisiäå tätä kirjottaessa, jotka kaikki ovat syntyneet yhteisellä toiminnalla; minä / basisti saattaa keksiä jotain hassua kotona ja treeneissä katotaan kaikki yhdessä. Loistavaa kommenttia tullut muilta ihmisiltä ja soitto menee sen verran mukavasti että voimme pelleillä toistemme kustannuksella soittaessa. | |
![]() 23.02.2007 12:41:42 | |
Pojat alkoi kait soitella Mokomaa keskenänsä ja onnettomat pyys meikäläistä nelikielisen varteen. Minä että "en välttämättä sormilla oo niin haka". Sittemmin on tullut kieliä yksi lisää, pleku jäänyt nurkkaan, omia biisejä paljon ja soittotaitoa vitusti kaikille muille paitsi minulle, joka korvaan sen lisäkielellä ja huonolla säröllä. "Henkeni tuoksuu munavoille." -Julmettu | |
![]() 23.02.2007 13:22:34 (muokattu 23.02.2007 13:25:12) | |
Jos ette pahastu, niin pistän bion tähän englanniksi kun suomenkielistä versiota en ole vielä tehnyt: VORTECH was formed in early 2000 by Juha Untinen and Tero Konola. The band was named AFTERSHOCK for a short time, before being renamed to SOUND OGRE. During that time, a handful of demos were made and posted in various online music sites. The songs received a good response and a little bit of local fame. The original style was more traditional heavy metal with occasional samples here and there. The band performed live at the Kevari Rock Exhibition in Tornio during late 2001. A few months later the band went into hibernation for a few years. During summer 2004, a new inspiration struck. It was time to resurrect SOUND OGRE and two new EPs were written. After some consideration and thinking how the band no longer was what it used to be, it was decided that a new name was in order. VORTECH was born in fall 2005 during a weekend leave from the Finnish Defence Forces. Once the service was completed, it was time to start the work towards a full length album. During the span of January 2006 to March 2006, 11 new songs were written and then finally released in April 2006. Even though the new album had only been out for a few months, the band had started writing material for the next album. A number of songs were written during the summer of 2006, with the songwriting process being a little more refined compared to the previous release. This enabled quicker and more efficient composing. Halfway through October 2006, the majority of the songs had been finished and ready for recording. All guitars were recorded during December and the work towards writing the storyline and lyrics of the album could be started... | |
![]() 23.02.2007 18:07:31 | |
Oli katkennut parisuhde, sairas mieli, Fender Jaguar ja m.net... Your funeral, my trial. | |
![]() 24.02.2007 12:38:45 | |
Vuonna 1994 kännissä päätettiin perustaa bändi. Alkuun meitä oli kolme, basistia ei ollut. Pyydettiin semmoinen tyyppi basson varteen jolla oli varaa bassokamoihin. Ei se kyllä soittaa osannut. Treenattiin, dokattiin ja keikkailtiin. Bändi hajosi 1998. Vuonna 1999 kännissä päätettiin perustaa uusi bändi. Alkuun meitä oli kaksi. Basistia eikä toista kitaristiakaan ollut. Basisti tilattiin postimyynnistä, ja kitaristi löytyi vissiin jostain festareilta. Treenattiin, dokattiin ja keikkailtiin, kunnes kitaristi päätti jättää bändin ja muuttaa maalle. Sitten dokattiin treenikämppä alta, jonka jälkeen vaan dokattiin. Ei se soittaminen niin justiinsa. Hiukan myöhemmin varastettiin kaverin bändistä kitaristi, vallattiin treenikämppä ja sitten vasta dokattiin ja treenattiinkin. Kun kaikki oli dokattu, oli pakko tehdä keikkaa että voimme dokata takahuoneen tarjoamia viinoja. Kun nekin oli juotu, aloimme miettiä levyn tekoa. Tosin rahaa ei kellään ollut. Lopulta keksimme miten rahoitamme studioon menon. Dokattiin vuosi treenikämpällä, jonka jälkeen vietiin pullot kauppaan ja niillä maksoimme studion. Nykyisin dokataan, juodaan kaljaa, ryypätään, saadaan naisia, ajellaan hienoilla autoilla, kirjoitellaan paljastuskirjoja, ostellaan lentokoneita ja sen sellaista, aika perussettiä. Jostain syystä repeilin tätä lukiessani. Ota plussa ja dokaa! + Ota Mobilatia jos närästää | |
![]() 24.02.2007 12:57:48 | |
Laulusoitinyhtye Synestesian tarina alkoi vuoden 2001 kevät-talvella Suomen Porissa Timo Harjun ja Eero Kuusiston toimesta. Timo tunsi instrumenteista rummut ja Eero basson, sekä kaikenlaisen ääntelehtimisen. Kokoonpano saavutti ensimmäisen pysyvän muotonsa kolmimiehisenä pelimannikollektiivina kun kitaristi Jonne-Pekka Stenroos liittyi orkesteriin. Pari ensimmäistä viikkoa orkesteri etsi itseään niin musiikillisesti, kuin sanomallisestikin, mutta alkukangertelujen jälkeen musiikkityyliksi valittiin, luonnollisesti, jonkinlainen metalli ja sanomaa päätettiin jakaa suomen kielellä. Jonne-Pekan astuttua kitaristin saappaisiin alkoi armoton harjoittelu; verta, hikeä ja kyyneliä. Siinä sivussa syntyi myös useampia kappaleita. Näiden uusien, ensimmäisten kappaleiden aikaan Jonne-Pekan vielä ollessa yksinään kitaristina, olimme viisuihin sinänsä tyytyväisiä - mutta selvää oli, että niistä jotain vielä uupui. Johtopäätös oli yksimielinen, yhtye kaipasi toista kitaristia tuomaan lisää ilmaisuvapautta sävellyksiinsä. Niinpä Synestesia lähti luolastaan, kohti uusia haasteita - etsimään orkesteriinsa lisää verta. Eräänä päivänä sessioihimme eksyi matkalainen Viasvedeltä, nimekseen saneli Professori Kalle Hahtamo. Tämä tarjosi kitaransoittotaitoaan käyttöömme, hänelle ei kuitenkaan silloin aikaa eikä tahtoa riittänyt, joten leikki jäi hänen osaltaan kesken. Kerran kellarissa ollessamme, vuoden 2001 loppupuolella, muistelisimme, meille ilmestyi herra Aaltonen ja hän sanoi "Älkää peljästykö, sillä minä tuon teille lahjan, kitaran lahjan". Tuosta hetkestä lähtien Synestesian miehitys vakiintui nelihenkiseksi: lyömäsoittimissa Timo Harju, 1. kitarassa Jonne-Pekka Stenroos, 2. kitarassa Kalle Aaltonen ja bassossa/laulussa Eero Kuusisto. Uusia kappaleita sävellettiin pääosin edelleen Jonne-Pekan toimesta, ja lopulta Synestesia oli valmis tulemaan kellaristaan päivänvaloon. Kuin tilauksesta Porissa oltiin juuri järjestämässä bändi-iltamia (02.02.2002), joissa yhtye menetti neitsyytensä keikkailun saralla. Samana iltana nauhoitettiin myös jonkinlainen live-äänite, joka muutamalta uskolliselta fanilta saattaa hyllystä löytyäkin. Se totteli nimeä "Eloperformanssi" ja piti sisällään reilu puolisen tuntia orkesterin kappaleita. Mitään näistä kappaleista ei ole sen jälkeen nauhoitettu, eikä mikään niistä enää orkesterin repertuaariin kuulu, joten todellisesta harvinaisuudesta on kyse. Eräänä synkkänä marraskuun sunnuntaina, 17. maaliskuuta, yhtye astui ensimmäistä kertaa studioon. Päivän aikana nauhoiteltiin "Talvimyrkky"-nimeä kantanut nauhoite, joka sisälsi kaksi yhtyeen biisiä. Yhtye keikkaili, enemmän tai vähemmän, aktiivisesti tästä eteenpäin aina kesään 2003 asti, jolloin oli edessä kaksi uutta mullistusta; osa miehistöstä oli siirtymässä armeijan harmaisiin ja ensimmäinen ep:n mittainen studiojulkaisu piti saada aikaan. Studio varattiin loppukesälle ja Jyrki Heloahon avustuksella hektisten neljän päivän kuluessa saatiinkin ulostettua "Aikamme orjat"-nimeä kantanut äänite. Jokainen yhtyeen jäsenistä siirtyi vuorollaan suorittamaan isänmaallisia velvoitteitaan eikä, ennakkoarvailuista poiketen, kukaan urakkaansa 6 kk minimipalvelukseen jättänyt. Synestesia päätti siirtyä telakalle, odottelemaan uutta vesillelaskua. Promootiomylly kuitenkin pyöri myös näiden välivuosien aikana. Pääsipä yhtye oikein kansalliseen radiosoittoon, tunnettuun metallisaran printtijulkaisuun sekä eräälle rapakon toisella puolella julkaistulle kokoelmalätylle. Alkuvuonna 2006 oli aika mullistusten. Eeron ja Kallen palvelusaika oli päättymässä ja yhtyeen välinen yhteydenpito oli ollut jo kuukausia tiheää. Yhtye myös istui ensimmäistä kertaa liki kolmen vuoden tauon jälkeen kokonaisuudessaan saman pöydän ääreen juhlistamaan 5 vuotista uraansa. Lopulta pääsimme kompromissiin; nauhoittaisimme uuden kahden biisin mittaisen äänitteen ja tämän jälkeen heittäisimme keikkaa ja laatisimme jatkosuunnitelmia. Mutta kuinkas kävikään? Oli tullut myös aika yhtyeen ensimmäisen miehistönvaihdoksen. Uskollinen basisti/laulajamme Eero Kuusisto ilmoitti pitkän harkinnan jälkeen päättäneensä jättää jomman kumman instrumenteistaan. Laulu ja ääntelehtiminen on aina ollut liki hänen sydäntään, joten ratkaisu oli helppo. Vain pari päivää päätöksen teon jälkeen treenikämpällemme ilmaantui uusi matkamies. Laulajamme kaimamies Eero Hammais, kielisoittimien taitaja ja erinomainen seuramies. Välittömästi hänet nimettiin Keski-Eeroksi ja seuraavien kuukausien aikana hän vakuutti yhtyeen sekä soitollaan, että muilla avuillaan ja hänen jäsenyytensä vakinaistettiin. Aloimme aktiivisesti tutkia Jonne-Pekan pöytälaatikkoa ja synnyttämään uutta materiaalia. Eero laittoi myös omat sanoitusrattaansa vauhtiin ja vuosien saatossa takaraivoon olikin sanottavaa kertynyt. Kappaleita sekä löytyi että syntyi, eikä mikään näistä vaikuttanut toista heikommalta, vaan kaikilla oli vahvat puolensa. Biisilista venyi venymistään, kunnes levylle lopulta päätyi 5 ja 1/2 kappaletta. Ennen kuin kukaan ehti sanoa "Heikkojen herralle", olikin studioajat jo alustavasti sovittu ja biisilista valmis. 30.6.2006 "Heikkojen Herralle"-ep julkaistiin kaiken kansan kuultavaksi sopivaan asevelihintaan, eli täysin ilmaiseksi! Tämä tarina ei pääty tähän, sillä yhtyeellä on vielä paljon sanottavaa! Chuck Norris is just like you and me, he puts his pants on one leg at a time. Except when he puts his pants on, he fights North Koreans. | |
![]() 26.02.2007 14:54:43 | |
Ensimmäinen systeemi tavallaan muodostui omalla painollaan, porukkaa kertyi mukaan ja siitä se lähti. Autotallista tie kävi treenikämpälle joka dokattiin alta. Se homma on nyt hieman kuivunut siihen. Tosin rumpali ja basisti kovasti haluaisivat soittaa jälleen uudestaan koska kai jonkiasteen kateus iskenyt koska tämän poppoon toisen kitaristin sekä erään toisen rumpalin kanssa perustettiin.... Kolmen miehen thrashpoppoo, joka myös oli melko äkkiä tullut idea, rumpuja soittava kaveri heitti et ois siistiä soittaa thrashbändissä, sitten toinen sano et mikä siinä, laitetaan pystyyn sellanen. Entisen bändin kitaristista tuli basisti/laulaja ja miä pysyttelen kitaran varressa vielä. Tästä tapahtumasta on kai 3-4 viikkoa, ja 2 kappaletta jo kasassa ja hauskaa on taas. Archt!!! Etsitään treenikämppää Mikkelistä! | |
![]() 26.02.2007 21:43:39 | |
yläasteelle mennessäni(2002) sattui samalle luokalle eräs jäbä mikä soitti myös kitaraa ja kaiken lisäksi oli ilmottatunut samaan kansalaisopiston kitarapiiriin. no sit eräs toinen jätkä halus rumpuja soitella ja sit mietittiin että perkeles aletaanhan soittamaan kimpassa ja sit alotettiin tietenkin Metallicalla, Nirvanalla jne... sit vuos eteenpäin ja yks luokkakaveri tarttui basson varteen ja sit oli sellanen kaveripiiri/bändi homma meneillään.. päästiin treenikämppään nuokkarin alakertaan, missä soitetaan muuten edelleen :) kuitenkin jonkun aikaa meni covereita vääntäessä joskus aina ei niin mukavasti, mutta hieman enmmän jyvällä oltiin. sitten vuonna 2004 kesällä/syksyllä tuli ongelmia , rumpali ei ollu ihan maanpinnalla ja suusta tuli usein "vittu se on minun bändi, minä tulen treeneihin millon haluan" oltiin vielä kansalaisopiston piirissä ja soitettiin sillontällön kauhea vitutus päällä rumpalin takia, ei mies opetellu biisejä, ei uusia fillejä ei mitään, samoja paskoja juttuja... mukana oli silloin kylläkin kaksi melko lahjakasta tyttöstä vielä, (laulaja, kiippari) sitten päätettiin että rumpali saa kyllä lähteä. rumpaliin liittyy paaljon muutakin mutta en ala tässä nyt selittämään. no sitten mukaan tuli toinen luokkakaveri, mikä oli joskus rumpuja paukuttanut. soitettiin yksi "keikka" tällä kokoonpanolla eli uus rumpali messissä ja muutamia cover biisejä soitettiin. sitten oli kesäloma 2005 ja alkoi tapahtua sain kyhäiltyä ekat omat biisit joistain riffeistä ja jotenki "hiljaisesti" päätettiin että jatketaan ilman tyttöjä bänditoimintaa koska enteet olivat hyvät tällä poppoolla, tosin rumpali vaikeutti jonkun verran, koska tuli kesken kaiken mukaan ja meinas jäädä jalkoihin, mutta nyt näyttää aikas paremmalta, biisejä on tullut aika tuhdisti ja parempaan päin menossa. kusta kiukaalle! | |
![]() 26.02.2007 21:46:52 | |
Oli Jukio. Jukio halusi tehdä bändin. Hän oli halunnut sitä pitkään. Oli myös Aki, joka samoihin aikoihin soitti toisessa bändissä. Sitte Teemu joka soitti toisessa bändissä. Ja Petri, joka ei tehnyt mitään. Yhdessä vaiheessa Teemu vapautui toisesta bändistä ja rupesi etsiskelemään itselleen uutta. Hän oli kyselemässä toisesta bändistä paikkaa, kun Jukio iski silmänsä Teemuun. Nämä kaksi sitten ystävystyivät ja päättivät ruveta etsimään muita jäseniä. Jukio oli jo aatellut Peteä basistiksi jonkun aikaa ja kun ei muita oikein kuulunut niin sehän siihen hommaan sitten otettiin. Aki päätti häipyä vanhasta bändistään ja Jukio jo hänen vanhana kaverina otti hänet (väkisin) mukaan. Niihin aikoihin Aki keksi bändin nimen "Kabe". Sitten muutaman kuukauden päästä kun kaikki näytti menevän hyvin, kävi köppänästi. Ei saatu pidettyä reenejä pitkään aikaan, kun Teemu ei valitettavasti kyennyt. Saimme sitten vaihdettua rumpalimme vanhaan tuttavaan, Sakariin. Ja näillä eväillä yritetään nyt saada kunnolla eloa aikaan. (Jukio, laulaja, Japaninkieli. Aki, minä, kitaristi. Pete, basisti. Teemu, rumpali (nykyään LOA:ssa vaikuttaa). Sakari, rumpali (ennen vaikutti Dictionary bob yhtyeessä, tsekatkaa viime ä&v) Japaninkielistä PUNK musiikkia www.mikseri.net/kabe !!!! | |
![]() 27.02.2007 19:23:42 | |
Pitkä ja liukas tie, jossa ei uskalla jarruttaa, koska silloin voi renkaat sutata ja perä lähteä luisuun.. Kerran yksi kaveri sanoi bändistäni näin- "Hyvähän se teillä, ku te ootte syntyny valmiiseen maailmaan", minä nauroin ja vastasin että- "Niin, mutta se maailma on ite rakennettu ja vielä ihan helevetin kesken" Terve, ja kiitos kaloista! | |
![]() 28.02.2007 12:53:58 | |
Tässä ois Circusfolk yhtyeen alkutarina, valitettavaksi Lontooksi, mutta en jaksa kääntää: It was Friday, August 6th 2004. In the notorious Riverpoint area of the forsaken town of Wanda four young men were gathered in stereo-owner and rock policeman Michael Paisley's small apartment that was the modest scene of a 'music night', a local phenomenon, to which only a handful of people have yet to this day been introduced, a rare event in a music world dominated by Britney, Justin and other brilliant musical masterminds. However, this was not an ordinary night of good music, bad opinions and ugly criticism (and efficient beer disappearance). As usual, the topic of writing, playing and producing crappy pieces of "popular" music, and its fast-growing existence came up, only this time it actually moved onto a new level. As he heard the words "It's not enough just to stand and stare" coming out of the dearly beloved stereo system, one of the men present, the free poet and even more free bass guitarist Paco Pedroso was hit by an idea; Let there be a band. A band rebelling against all cheap, redundant and meaningless music is needed, he thought. And at that moment he founded a band, a group, an orchestra, call it what you will. He himself decided to call it the 'Riverpoint Rebellion', for starters, and do a band t-shirt, because that, as we all know, is the one single factor that makes a band a band. The t-shirt never actually saw light of day. But as Pedroso's decisive words flew out of his mouth, they were followed by "Yeah, and who will be in it?", swung from the direction of Mr. Peter Palaceway, a local all-around music fan and promising sofa critic. In the next few minutes that followed, Paisley had become the band manager, Palaceway (showing truly unconditional love) a life-long die-hard fan and supporter, and legendary countryside guitarist Albert Fox, the fourth man at location, the band's guitar player. Two days later Pedroso's recruiting operation continued. He told the next-door singer-songwriter Arnold Pinely, with whom he had worked and performed in several occasions, about the project. "I have no choice but to take the case!" exclaimed Pinely and became the bands guitarist/lead vocalist. Before seven days had past and the group had come together for the first jam session next Friday (yes, Friday the 13th), a fourth musician had also agreed to join the guitar-trio for the gathering. Another mysterious man from the past, Dany von Bavaria, a continent-born percussionist (who had not sat behind a drum kit for over two years) showed up at Riverpoint Room, a small rehearsal space organized by Mr. Paisley. Although the quartet's first musical adventure was not a perfect success, it immediately revealed a good connection and positive tension between the men of this lineup. They produced some "relatively nice" improvisation and kicked off their own song writing process by doing an early version of 'The Fool' based on themes by Pinely and Pedroso. It soon became evident that these musicians didn't give a damn about any trumpet playing band, it wasn't what they call 'pop fusion', a bizarre term that would later come up when the band had to categorize themselves as a representative of some musical genre. Basically, though, it was clear already from the beginning that there were no limits considering musical styles or simplicity/ complexity, as long as the material was done well and with a purpose. After playing with different covering ideas the band opted to focus completely on making own material instead, partly due to a lack of time and decisiveness, but most of all the burning will to create. Bit by bit the bits began to fit with each other like ...bits. Although the band's rehearsing activity varied between inactive and lazy, they were able to create a handful of "relatively neat" pieces of pop fusion in a few rainy months of a grey and miserable winter. Besides being truly original the band also gave new, alternative treatments to a few all-time classics, including the 'Knight Rider' theme (the length of which peaking at 38 minutes) and Monsieur Jarre's 'Oxygene 4'. In February 2005, on the brink of recording their first demo, the band left their working title behind and reformed as Circusfolk. www.circusfolk.net Circusfolkilta uutta materiaalia, www.myspace.com/circusfolkband | |
![]() 01.03.2007 10:36:12 | |
Piru Kangen tarinaa, copy/pastettu omilta myspace-sivuilta: -clip- Piru Kangen tarina alkaa joskus vuoden 1997 kesällä kun tuolloin Lammilla asustelevat lukiolaiset Ville Pekkanen (s.-80), Kalle Sistola (s.-80) ja Timo Ollikka (s.-80) päättävät kuluttaa pitkää kesälomaansa musiikin merkeissä. Parin vuoden sisällä yhtye täydentyy lopulliseen muotoonsa ja Riku Silpola (s.-80) sekä Vesa-Heikki Lindberg (s.-82) liittyvät yhtyeeseen. Lopullisessa kokoonpanossa Ville soittaa kitaraa ja laulaa, Vesa-Heikki on toisessa kitarassa ja hoilottaa taustoja samalla. Timo hoitaa basson, Riku rummut ja Kalle koskettimet. Yhtye soittaa alkuun puhtaasti covereita omaksi ilokseen vailla mitään sen suurempia tulevaisuuden suunnitelmia. Kappalemateriaalista löytyy esimerkiksi Ismo Alangon, Juice Leskisen ja Eppu Normaalin tuotantoa. Ensimmäiset omat kappaleensa yhtye tekee vuosituhannen vaihteen tienoolla ja ensimmäinen oikea keikka tulee soitettua Lammin legendaarisessa Safari-Pubissa 1.7. 2000. Yhtyeen jäsenet hajaantuvat eri puolille Suomea opiskelemaan, mutta se ei vaikuta mitenkään musiikkiharrastukseen. Päinvastoin. Treenejä pidetään säännöllisesti ja keikkoja heitetään Lammilla silloin tällöin. Omia biisejä alkaa syntymään entistä enemmän. Vuodesta 2003 alkaen yhtye alkaa väsätä toden teolla ensimmäisiä nauhoituksiaan. Ensimmäinen demo "Sumuhumala" saadaan nauhoitettua kuitenkin vasta vuoden 2004 kesällä. Demo ei vielä herätä suuremmin kiinnostusta, mutta se saa kuitenkin muutaman ihan kohtuullisen arvostelun demopalstoilla ja pääsee myös kertaalleen soimaan Radio Helsingin Levylaukku-ohjelmassa. Keväällä 2005 yhtye ottaa osaa Ääni ja Vimma -kilpailuun, mutta menestys jää tulematta. Kesällä 2005 nauhoitettu "Absintti Palaa" vie yhtyeen progressiivisempaan suuntaan. Demo otetaan varsin positiivisesti vastaan ja se herättääkin orastavaa kiinnostusta. Keikkarintamallakin tapahtuu ja yhtye pääsee esiintymään muun muassa Tampereella, Helsingissä, Hämeenlinnassa ja Jyväskylässä. Maaliskuussa 2006 yhtye muuttaa kotikuntansa Hämeenlinnaan. Kolmas demo "Torakat Perivät Maan" tulee ilmoille keväällä 2006. Levyltä lohkaistu tango-rock "Viimeisen ihmisen hautajaiset" tuo yhtyeelle paikan valtakunnallisessa Rock-lyriikka 2006 -kilpailun finaalissa, jossa palkitosijat jäävät kuitenkin saavuttamatta. Kiinnostus yhtyettä kohtaan kasvaa. Keikkoja saadaan etenkin loppuvuodesta varsin hyvin. Syyskuussa Piru Kange lämmittää Suomen virallisella albumilistalla parhaimmillaan neljäntenä majaillutta Lauri Tähkä ja Elonkerjuuta Tuuloksen Kapakanmäellä. Marraskuussa 2006 yhtye nauhoittaa vielä kolmen biisin LIVE-demon "Seitsemän Absintin Temppeli". Vuosi 2007 tulee aikanaan ja aika näyttää mitä silloin tapahtuu... -clip- 2007:n aikana on tapahtunut se, että ainakin keikkoja on saatu ihan hyvin. Yötä pitäisi lämpätä kesäkuussa, mikäli saadaan vain sijaisbasisti tuolle keikalle (oikea bassomies on estynyt tuolloin). Samoin alustavia puheita ihan oikean tuottajan johdolla tehtävistä nauhoituksista on käyty. Tosin tällä hetkellä mitään varmuutta ei vielä ole asiasta... mutta katsotaan. | |
![]() 03.03.2007 13:23:46 (muokattu 05.03.2007 16:46:09) | |
pari vuotta sitten rumpalin kanssa vedettiin epätoivoisesti jotain Metallicaa. Sitten liittyi toinen kitaristi joka ei teknisillä taidoillaan loistanut. Pari kk ja liittyi kolmas.Pitkän suostuttelun jälkeen toinen kitaristi siirtyi bassoon. Sen jälkeen taas kolmas kitaristi ja rumpali innostui Grincoresta / death corpse blast mikälie mätöstä ja oma osa bändissä jäi siihen että "opetteles tuo biisi nii vedetää keikalla". Tällä hetkellä ei oo mitään tietoa jatkuuko bändin toiminta. EDIT. pari päivää sitten lähdin koko bändistä. nyt tarttis toista tilalle. | |
![]() 03.03.2007 13:46:03 | |
Vuonna 1994 kännissä päätettiin perustaa bändi. Alkuun meitä oli kolme, basistia ei ollut. Pyydettiin semmoinen tyyppi basson varteen jolla oli varaa bassokamoihin. Ei se kyllä soittaa osannut. Treenattiin, dokattiin ja keikkailtiin. Bändi hajosi 1998. Vuonna 1999 kännissä päätettiin perustaa uusi bändi. Alkuun meitä oli kaksi. Basistia eikä toista kitaristiakaan ollut. Basisti tilattiin postimyynnistä, ja kitaristi löytyi vissiin jostain festareilta. Treenattiin, dokattiin ja keikkailtiin, kunnes kitaristi päätti jättää bändin ja muuttaa maalle. Sitten dokattiin treenikämppä alta, jonka jälkeen vaan dokattiin. Ei se soittaminen niin justiinsa. Hiukan myöhemmin varastettiin kaverin bändistä kitaristi, vallattiin treenikämppä ja sitten vasta dokattiin ja treenattiinkin. Kun kaikki oli dokattu, oli pakko tehdä keikkaa että voimme dokata takahuoneen tarjoamia viinoja. Kun nekin oli juotu, aloimme miettiä levyn tekoa. Tosin rahaa ei kellään ollut. Lopulta keksimme miten rahoitamme studioon menon. Dokattiin vuosi treenikämpällä, jonka jälkeen vietiin pullot kauppaan ja niillä maksoimme studion. Nykyisin dokataan, juodaan kaljaa, ryypätään, saadaan naisia, ajellaan hienoilla autoilla, kirjoitellaan paljastuskirjoja, ostellaan lentokoneita ja sen sellaista, aika perussettiä. Sä olet kyllä hieno mies +++ Mystisesti hintahtavat romantikot #2 Steven Seagal | |
![]() 06.03.2007 21:26:26 | |
http://www.abandcalledstreetcar.net/history.php Siitä oikealta voi lukea 32 sivua koottuja selityksiä. :-) Toylike people make me boylike | |
![]() 06.03.2007 23:39:17 | |
bändimme tarina: otettiin yks pääsiäinen poikien kanssa kaljaa ja päätettiin perustaa pänti jonka nimeksi tulee mummonvittukiisseli eli MVK..... ...ekat treenit n.1 kk myöhemmin..... surkeaa.. perin surkeaa.... ....4 vuotta myöhemmin käydään kaikki "oikeissa" töissä kunnianhimo, menestymis paineet ja muu sellainen on kadonnut mutta hauskaa on treeneissä aina. PS. Nimi on muutes muutes muuttunu. Nyt nimeä ei ole. Yksijalkaisia naisia on helppo kaataa sänkyyn. | |
![]() 10.03.2007 00:25:39 | |
Bändimme Liisa ja linnut tarina (itsehän kysyitte :) ) : Varasin undulaatit kasvattajalta. Odotin niitä kärsimättömästi - olin jo netistä nähnyt niiden vanhempien kuvatkin. Reilu kuukausi sitten luin vanhaa undulaattirunoani ja siihen syntyi sävel (Pieni ystävä undunduu). Pari päivää sen jälkeen syntyi biisi Äiti, mä miksen saisi undulaattia. Ja pari päivää sen jälkeen olin tylsällä luennolla ja syntyi kappale Undulaatit ja talitintit. Ja biisejä tuli lisää ja lisää. Soittelin biisejä opiskelijabileissä joitain viikkoja sitten ja ajattelin, että tämän jälkeen mulla ei ole täällä kavereita. Yllätyksekseni vastaanotto oli huomattavan paljon positiivisempi kuin mitä 'vakavat' poplauluni olivat koskaan saaneet. Joten laulujen tekemisen motivaatio kasvoi. Kun lopulta sain hartaasti odotetut sydänkäpyseni kotiin, he olivat pelosta jäykkiä vaikka soittelin radiota ja lempilevyjäni. Vasta kun aloin itse laulaa - ja tietysti undulauluja - he rentoutuivat, ja ryhtyivät sirkuttamaan, vaikka kasvattaja oli juuri sanonut niiden olevan vielä niin pieniä, etteivät ne edes tajua lauleskella. Ne olivat ekat elävät olennot maailmassa jotka valitsivat mieluummin minun esittämäni livemusiikin kuin hienosti tuotetut studiolevytykset. Joten meistä tuli bändi. Vaikka en voi niiden kanssa keikkailla, ne ovat hengessä mukana. Kodissamme nauhotetuissa videoissa ne laulavat ja säksättävät ja poseeraavat. Ja ne ovat muusani! Kannatan eläinten oikeuksia ja toivon, ettei joku pidä tätä eläinten hyväksikäyttönä. Ne linnut ihan aidosti (enkä tosiaan voi ryhtyä arvailemaan, miksi) diggaavat mun kanssani lauleskelusta. http://www.myspace.com/liisahenriksson | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)