Bänditoiminta ›

Bändissä soittaminen olisi erittäin siisti juttu ja haluttava asia.
 
Viime pari yritystä ovat kaatuneet siihen, kun lopulta on käynyt ilmi että esim. kitaransoiton teoria olisi pitänyt olla rutkasti tukevammin hanskassa kuin mitä se nyt on. Aiemmin kun olin soittoseuranhakuilmoituksissani rehellinen osaamisestani, homma ei kantanut hedelmää sitten yhtään ja mulle tultiin sanomaan että älä nyt mollaa itseäsi kun kitaristeja on eritasoisia ja sun kaltaisiakin muutama piljoona.
 
Okei, jätin siis jatkossa mainitsematta mitään että millä tasolla liikutaan, ja lopputuloksena haaskasin sekä omaani että toisten aikaa koska taitotasosta ei kyselty mitään enkä itsekään jakanut mitään konkreettista tietoa. Piti olla hyvä rento meininki, rok rok ja silleen. Mutta kun olisi pitänyt ottaa uusia biisejä korvakuulolta haltuun todella tiukalla aikataululla ja improvisoida omat kitarasoolot tässä ja tossa moodissa, piti todeta että mä en ehkä ole oikea kepittäjä heidän poppooseen ja latoa kintaat tiskiin.
 
Sitten hain tarkoituksella aloittelijameiningillä jamiseuraa. Tulos olikin sit taas päinvastainen, sillä turhauduin jatkuvasti siihen että mun tarvitsi toimia homman vetävänä voimana ja opettaa niitä juttuja mitkä jo hanskasin, ja musiikillisesti samanhenkisiä oli ongelmallista löytää koska porukalla oli ukko-nooan hapuilu vielä kesken.
 
Lopputuloksena itseluottamus missään porukkatoiminnassa pärjäämiseen on aivan nollissa, ja wanted-palstan kitaristihauissa mainitut vaatimukset tuntuvat järjestään aivan liian kovilta. Osaan tuottaa musiikkia jotenkuten, mutta pelkän sävellystaidon maininta vaatimuksena kuulostaa siltä että pitäisi mennä komeroon paperin ja kynän kanssa ja tulla valmis sinfonia kädessä sieltä ulos. Moodien kanssa mulla on oltava vieressä itse kyhätyt muistiinpanot että miten mikäkin nyt meni että pysyn kärryillä kun tietokoneella duunaan juttuja, joten jamittelu ja improvisionti kylmiltään jossain treeniksellä kuulostaa todella tukalalta. Eikä kyse ole koskaan ollut mistään akateemisesta leuhkimisprogesta, vaan aina on ollut tarkoitus soittaa jotain simppeliä hyvänkuuloista hevimeteliä/stoneria/rautalankaa/jne.
 
Teoriaa olen yrittänyt tämän karvan vajaan 16 vuoden aikana tankata sekä netin että kirjallisuuden kautta, ja soitonopettajakin yritti parhaansa. Kaikki tuntuu vain menevän lähes täydellisesti yli hilseen ja mulle lähinnä syntyy lisäkysymyksiä mihin annettu materiaali ei vastaa. Ei auta että tiedän että X on asia koska Y, jos en tiedä miksi tarkalleen näin on. Vertaa tietoon siitä että kaasupolkimen painaminen saa auton kiihtymään, mutta etpä osaa korjata rikkinäistä poljinta jos sulla ei ole mitään käsitystä että mitä se polkimen painaminen tarkalleen tekee mikä johtaa auton kiihtymiseen. Ehkä mun ajatuskulkuni on jotenkin omituinen ja tarvitsen erityisopetusta, ja opettajalta vaaditaan pyhimyksen kärsivällisyyttä sekä maailman vahvinta pinnaa.
 
En oikein tiedä miksi kirjoitin tämän. Kyse on vaihtelevissa määrin avautumisesta sekä siitä, että haluan kuulla palautetta ajatuksistani musiikki-ihmisiltä. Ei olisi pahitteeksi jos jollakulla olisi jotain neuvontynkää että mitenkä tästä eteenpäin edistämään asioiden laitaa, mutta en oleta saati vaadi että tähän sellaisia vastauksia tippuu.
 
Menen nyt pelaamaan tietokonepelejä todellisuuspakoharjoituksena.

Osa havainnoista kuulostaa ihan tutuilta vaikka en samassa tilanteessa nyt olekaan. Sen voin sanoa että bänditoiminta on usemmiten haastavaa. Siinä on jokaisella omat unelmat ja näkemykset pelissä - taitotasosta riippumatta. Jos on mahdollisuus ja halua pysyä mukana niin ei auta muu kuin opetella tulemaan toimeen epävarmuuden kanssa. Joskus täytyy vain purra hammasta ja koittaa selviytyä vaikka osa menee yli hilseen ja sitten yrittää päästä hiljalleen samalle tasolle. Välillä taas yrittää nauttia kun voi opettaa juttuja muille.
 
16 vuotta kuulostaa aika pitkältä ajalta. Ehkä sulla on kuitenkin taitoa, mutta et vain oikein tajua sitä. Tai havittelet koko ajan jotain uutta, vaikka opitkin koko ajan. Kuulostat aika teoria-orientoituneelta. Kokeile välillä vain soittaa niillä taidoilla ja teorialla, joilla osaat, mutta niin että kuulostaa sinusta itsestä kivalta. Jos joku vaatii sinulta jotain monimutkaiselta kuulostavaa, niin myönnä rehellisesti että et osaa ja pyydä kertomaan lisää aiheesta kun kerran tietää. Välillä huomaa jutun edetessä että ei tällä konkarillakaan aina se teoria ole ihan niin vimpan päälle..
 
No, nämä on näitä. Sivullisen on aina helppo neuvoa. Tsemppiä joka tapauksessa!

Tsemppiä. Itse oon ollut niin onnekas, että (varmaan aika vastaavilla taidoilla) oon päässyt soittamaan omia biisejä ja kehittymään siinä samalla. Mua on auttanut se, että on saanut esim. soolot harjoitella ja säveltää rauhassa kotona.
 
Mä luulen, että sul on ihan hyvät mahkut pärjätä monessakin bändissä. Meitä keskinkertaisia kitaristeja, jotka soittaa taitojen äärirajoilla on paljon ihan kovissakin bändeissä. Mä en esim. itse pystyisi ikinä improamaan treeneissä hyvää sooloa jostain jännästä skaalasta, mutta ihan hyvin pystyn treenaamaan ja rauhassa säveltämään kiinnostavia sooloja kotona. Silti ihan hyvin pärjään bändini kanssa, keikkaillaan paljon ja joku joskus jopa tulee katsomaan keikkaa.

Basifisti: Kuulostat aika teoria-orientoituneelta.
 
Heh, päinvastoin, kun esteeksi on muodostunut usein juuri se etten ole.
 
On kuitenkin ihan fakta, että teoriatuntemus auttaa tulkitsemaan musiikkia sekä kääntämään niitä omia tuntoja musiikiksi. Tietyn fiiliksen hakeminen musaan yritys-erehdys -meiningillä on tuskastuttavaa sokkoammuntaa, kun taasen joku tietty skaala/moodi/whatever toisi just halutunlaista tyyliä vaivattomasti sekä helposti.
 
Lisäksi olen kitaransoitossa yhäkin aivan paska enkä osaa ns. "puhua" kitaran kautta, kääntää tunnetta musiikiksi. Kaikki soitto on about yksinomaan etukäteen harjoiteltuja juttuja joita toistan parhaani mukaan. Taaskin, koen että teoriaosaaminen auttaisi paikkaamaan tätä vajetta koska hanskaisin paremmin niitä mekaniikkoja minkä päälle musa rakentuu.
 
Eli siis, teorialla ei ole mulle mitään itseisarvoa ja jos jonkun hommat pyörii hyvin ilman pätkänkään vertaa teoriatuntemusta, se on ihan ok asia. Mutta mä tunnen että itse tarvitsen sitä että pystyn toimimaan näissä hommissa sillä tasolla millä haluan. Ja se taso ei ole kovin kummoinen, mutta just minä satun tarvitsemaan vähän jeesiä.

Bänditoiminta on tosiaan tavoiteltavan arvoista ja todella mukavaa, kunhan kasassa on hyvin keskenään toimeentuleva porukka ja jotakuinkin taidollisesti samalla tasolla olevat henkilöt. Sinänsä on kyllä hyvä päästä soittamaan itseään "parempien" kanssa. Siinä on mahdollisuus oppimiseen ja lisäksi se kannustaa treenaamaan, jotta pääsee ns. samalle tasolle.
 
Ajattelen bändihommista kitaristina niin, että on tärkeää opetella soittamaan mahdollisimman hyvin juuri ne biisit, mitkä soitetaan sitten keikoilla. Eli täytyy vaan tehdä toistoja niin paljon, että homma on riittävällä tasolla sitten keikallakin. Se ei siis riitä, että osaa jutut kotona ja treeneissä, kun keikkatilanne on kuitenkin aika tavalla toinen verrattuna noihin tilanteisiin. Näin ainakin omalla kohdalla.
 
Itse osaan teoriaa kohtalaisen hyvin. Osa noista jutuista on jo varmaan unohtunut käytön puutteesta johtuen ja muutenkin, mutta vielä on jotain muistissakin. Olen opiskellut teoriaa omatoimisesti. On siitä varmaankin ollut jonkin verran apua (lähinnä ehkä jatsin soittamisessa - tai ainakin yrittämisessä), mutta kyllä tärkeämpää on mielestäni soiton fiilis ja melodiat, jos siis haluaa, että soitto on melodista. Oma tyyli on myös tärkeää. Ainakin itse arvostan ns. itseoppineita soittajia. Yleensä heillä on jokin tunnistettava oma juttu.
 
Jos haluat opiskella teoriaa, niin sitten sitä pitää opiskella tavalla taikka toisella. Tapoja on nykyään monia. Ehkä kannattaa myös miettiä, mitä haluaa soittaa ja valita sitten sellainen opettaja, joka osaa teorian lisäksi niitä juttuja. Näyttäisit asuvan Tampereella, joten opettajia lienee saatavilla ihan hyvin. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että ajattelet teoriaa liian monimutkaisesti tai liian pitkälle. Teoria on loppujen lopuksi ainakin oman kokemukseni mukaan simppeli juttu. Rinnastuu mielestäni helppoon matematiikkaan, joten kaikilla on varmasti mahdollisuus oppia sitä.
 
Itseluottamus onkin sitten laajempi kysymys. Sitä tarvitaan ja sitä olisi hyvä olla tarpeeksi bändihommissa ja varsinkin sitten keikoilla, jos sellaisiin päätyy. Mutta pitää myös muistaa, että jokainen tekee (parhaatkin) virheitä. Oman kokemukseni perusteella kukaan ei myöskään odota, että kaikki sujuisi aina ihan tuosta vaan ja virheettömästi. Täytyy siis olla armollinen myös itseään kohtaan, vaikkei se aina ihan helppoa olekaan.
 
Parhaimmillaan bänditoiminta on tosiaan antoisaa monella tasolla, joten sitä kannattaa tavoitella. Mielestäni on kuitenkin tärkeää nauttia myös "matkanteosta" eli treenaamista yms. Eipä siis muuta kuin tsemppiä jatkoon minunkin puolesta.

play: Sinänsä on kyllä hyvä päästä soittamaan itseään "parempien" kanssa. Siinä on mahdollisuus oppimiseen ja lisäksi se kannustaa treenaamaan, jotta pääsee ns. samalle tasolle.
 
Toistaiseksi mulla ei ole hyviä kokemuksia tästä. Joskus teininä kaverin kanssa jammaillessa hän sanoi ihan suoraan että ei usko että mun kanssa hommasta tulee mitään. Jokunen vuosi sitten toinen kaveri korotti ääntään että mikä helvetti siinä on niin vaikeaa, kun en meinannut saada jotain juttua soitettua narulle hyväksyttävästi. Ja sitten on näitä keissejä että porukan vaatimustaso on vaan liian kova.
 
On siitä varmaankin ollut jonkin verran apua (lähinnä ehkä jatsin soittamisessa - tai ainakin yrittämisessä), mutta kyllä tärkeämpää on mielestäni soiton fiilis ja melodiat, jos siis haluaa, että soitto on melodista. Oma tyyli on myös tärkeää. Ainakin itse arvostan ns. itseoppineita soittajia. Yleensä heillä on jokin tunnistettava oma juttu.
 
Tämä on ehkä vain lahjakkuuskysymys. Itse koen, että mun täytyy ymmärtää mitenkä kuunneltava, järkiperäinen musiikki (ei siis mitäsattuu kakofoniaa) rakentuu, että voi rakentaa sitä fiilistä ja melodioita. Jollakulla se hyvä meininki ehkä lähtee automaattisesti kun vaan pistää menemään.
 
Omasta tyylistä tms en tiedä mitään. Harjoittelen asian X ja Y ja soitan ne niin kuin harjoittelin.
 
Jos haluat opiskella teoriaa, niin sitten sitä pitää opiskella tavalla taikka toisella. Tapoja on nykyään monia. Ehkä kannattaa myös miettiä, mitä haluaa soittaa ja valita sitten sellainen opettaja, joka osaa teorian lisäksi niitä juttuja. Näyttäisit asuvan Tampereella, joten opettajia lienee saatavilla ihan hyvin. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että ajattelet teoriaa liian monimutkaisesti tai liian pitkälle. Teoria on loppujen lopuksi ainakin oman kokemukseni mukaan simppeli juttu. Rinnastuu mielestäni helppoon matematiikkaan, joten kaikilla on varmasti mahdollisuus oppia sitä.
 
En osaa sanoa mitään tuohon, että ajattelisin asioita liian monimutkaisesti. En koe, että tieten tahtoen tekisin asioista hankalampia kuin mitä ne ovat, vaan yritän sisäistää sekä jäsennellä mulle esitettyä tietoa mahdollisimman tehokkaimmalla tavalla, niin kuin kaikki muutkin. Ehkä, kuten sanoin, mun ajatuskulkuni on jotenkin valtaväestöstä poikkeavaa, että tarvitsen jonkin tietyn tavan mitenkä tämä tieto esitetään mulle. En pidätä henkeäni, että löytyisi jokin (halpa) opettaja joka saa taottua näitä asioita kaaliini niin että pysyy.
 
Kaikki opiskeluyritykset ovat toistaiseksi kariutuneet aiemmin mainitsemiini seikkoihin. Samaan aikaan on vierestä huudeltu että ei nämä jutut ole mitään vaikeita, mikä ei sinänsä ole nostanut itseluottamusta asioihin kun sormi on aina väistämättä löytynyt suusta (omasta).

Näen aloittajan kirjoituksissa itseni hyvin vahvasti, ihan samoja mietteitä, bändisoitosta ei ole kokemusta kuin muutamasta pyörähdyksestä toisten treeneissä kokeilemassa mutta jokatapauksessa
 
Itseni ilmaisu kitaralla on hakusessa, niitä osaan mitä opettelen ja jauhan tuntikaupalla mutta ns improvisointi ei suju, tai tuntuu että teoria pitäisi olla todella kovalla tasolla niin että jos pitäisi joku pätkä tai sointu heittää hatusta niin pitäisi siinä sekunnin puolikkaassa tunnistaa sävellaji, moodit, mitä äsken soitettiin ja mistä kohtaa ja mitä muut soittavat, sitten saada se oma tunne kehitettyä jonka jälkeen miettiä mikä sointu tai sävel sitä kuvaisi ja mitä voi käyttää tästä sävellajista, hakea se otteena ja ja ja... Tilanne menikin jo kauan sitten :)
 
Toinen asia mitä tuosta tunnistan niin teorian oppiminen, itsellä on kaikessa oppimisessa kaiken a ja o ymmärtää että miksi. Jos tähän ei ole vastausta, on aivan turha opetella jotain koska jossain näin lukee tai joku sanoo, jos jotain asiaa en ymmärrä että miksi näin tapahtuu niin tietoa ei voi käyttää tai soveltaa missään muualla kuin esimerkin tapauksessa.
 
Itse opiskelussa myös sama homma että uusia kysymyksiä ehtii syntyä enemmän kuin yhden vastauksen saaminen ja näihin kysymyksiin / oletuksiin ei saa varmistusta että onko asia näin tai jos vastausta lähtee kaivamaan muualta niin homma karkaa laajuutensa takia käsisitä ja sitten on entistä enemmän avoimia kysymyksiä tai vastaan tulee ristiriitaista tietoa ja taaskaan kun ei tiedä että miksi niin ollaan pulassa kun ei osaa soveltaa

En toki voi tietää millaista musiikkia haluat soittaa/soitat. Muusikoiden netistä olen kuitenkin ajan saatossa saanut kasaan/osallistunut muutamaan varsin hyvän kokemuksen bändeistä.
 
Itse olen resupersepelimanni. Teoriaa ymmärrän ja olen tahkonnut joskus. Se liittyy mielestäni hyvin paljon sävelten kuljetteluun ja sointuasteiden ymmärtämiseen (toki rytmikin on). Lopulta ei ajattele teoriaa vaan soittaa yhtälailla pieleen tai oikein kuin ennenkin. Tietää kuitenkin jotain siitä mitä ääntä pitää yllä. Tai miten korostaa sointua.
 
Soittamisen tulisi olla hauskaa. Ei teoria ole suurin päämäärä vaan väline soittajalle. Jotkut kehittävät omat muotonsa sille. Minä tuskin olen paras esimerkki kertomaan kenellekään mitä tehdä, mutta nautin parhaimmillani äänistä joita soittimeni tuottaa.
 
Bänditouhuissa kemia on hyvin tärkeää. Hyvänkin pumpun kanssa voi hakata päätään seinään jos ei osaa nauraa.
 
Mutta minä en näistä tiedä. Jatkakaa. Ja onnea soittamisen ilosta, se tulee löytää!