Aihe: Kertokaa teidän bändin tarina 1 | |
---|---|
![]() 25.06.2019 21:05:41 (muokattu 25.06.2019 22:03:32) | |
Facen puolella oltiin kovasti sitä mieltä, että bändillä pitää olla kiinnostava ja muukansa tempaava tarina kerrottavanaan, ja parempi jos erottuu joukosta omaperäisyydellään. No, kuulaas nyt niitä tarinoitanne että onko kellään tosi omaperäistä tarinaa? Toki voi kyllä itse aloittaa, että saadaan pallo liikkeelle. Ensin soitin veljeni kanssa minä kitaraa ja hän rumpuja. en oppinut oikeanpuoleisesti, niin käänsin kitaran toisinpäin kuten olin nähnyt Jimi Hndrixin tv:ssä soittavan. Veljeni joutui lopettamaan yhteiset soitot kun mielenterveys rupesi järkkymään ja se kaikki päättyi pian. Olin yksin helsingin asunnolla musiikkia kuunnellen kun näyssä näin kuinka Veljeni kiikahtaa hirteen en ajatellut asiaa sen koommin sen jälkeen, mutta kun muutaman viikon päästä äitini soitti ja kertoi että veljeni oli löydetty kuolleena hirttäytyneenä puusta tämä palasi mieleeni. Hän lähti polttaen minun akustisen kitarani mennessän. Tein biisejä sen jälkeen vain omaksi iloksi, ja osan siitä tallensin youtubeen. (nyt biisejä on yli 600 ja youtubessa yli 150)...Hieman sen jälkeen kun äänitin biisin Free your mind: https://www.youtube.com/watch?v=xiwsBgaSkPY minut suljettii pakkohoitoon kellokosken sairaalaan kolmexi viikoksi. Näihin aikoihin ajattelin että jos viettäisi lopun elämää eläen erillaista eloa, ja päätin perustaa keikkailevan yhtyeen: Twin Flame. Kun menin nukkumaan (yksin, selvinpäin, vesisänkyyn) en voinnut mitenkään arvata että kun herään, niin molemmat olkapääni olivat pois sijoiltaan ja pirstaleina. Voisi kuvitella että kipuun ku yksi olkapää menee pois sijoiltaa herää, mutta että kummatkin ja että vielä luut eivät vain murtuneet siististi vaan pirstaloituivat, enkä herännyt kipuun. Laittaa miettimään kohtaloa, koska en olisi voinut tehdä yhtään mitää estääkseni sitä tapahtumasta. korkeammat voimat tai jotain.. Kun vuoden vaihteessa 2019 pääsin pois sairaalasta kun olin melkeen kuollut, niin päätin että pitää olla repertuaarissa edes yksi blues biisi:https://www.youtube.com/watch?v=cfSrPGuwl5o Blues biisin sessiot venyivät yli 26 tuntiin, ilman taukoja, jonka aikana kirjoitin, sanoitin ja äänitin koko seuraavan LP:n: https://open.spotify.com/album/6rWoJE6ugMf4QpkB0XMg0J päätin etsiä rinnalleni ammatisoittajat, jotka pystyvät oppimaan biisit ilman yhteisiä treenejä. Nyt olemme lähdössä kiertelemään Suomen keikkapaikkoja. p.s. Rummuissa mukana on Marko Siira (ex-Osmos Cosmos) joka myös tuntee paljon ihmisiä alalta kun hän on ammattilaisena soittanut jos yhdeksänkymmentä luvulta (ainakin) saakka. Bassossa Tatu Korhonen joka on opiskellut laulua ja basson soittoa ja on korvaamaton osa kokonaisuutta. Biisimme ovat yksinkertaisia ja helposti nautittavissa. tyylisuuntana voidaan pitää kolmen soinnun grungea jota missään ei kukaan muu tarjoa. Muutoksen aika on tuleva. Ole valmis: Revolution: https://www.youtube.com/watch?v=FQn0x0h5TlI | |
![]() 22.09.2019 19:42:05 | |
Mun bändin tarina menee näin: Olin ohjaamassa protu-leiriä joka oli musiikkiteemainen (protuleirit on uskonnottomia aikuistumisleirejä) ja perustin kahden muun ohjaajan sekä yhden leiriläisen kanssa leirin jälkeen bändin. Myöhemmin porukkaan tuli kaksi jäsentä lisää. Bändin nimi on Zanüssï - nimi tuli leiripaikan jääkaapista, joka oli Zanussi-merkkinen. Me vaihdettiin u saksalaiseen ü:hyn ja lisättiin i:hin toinen piste jottei olisi aivan sama nimi. Arvaatte kaikki varmaan, mikä tässä elektroniikkafirman nimessä meitä nauratti. Oman elämänsä Mick Jagger | |
![]() 07.10.2019 22:31:36 | |
Twin Flame: Facen puolella oltiin kovasti sitä mieltä, että bändillä pitää olla kiinnostava ja muukansa tempaava tarina kerrottavanaan, ja parempi jos erottuu joukosta omaperäisyydellään. No, kuulaas nyt niitä tarinoitanne että onko kellään tosi omaperäistä tarinaa? Toki voi kyllä itse aloittaa, että saadaan pallo liikkeelle. Ensin soitin veljeni kanssa minä kitaraa ja hän rumpuja. en oppinut oikeanpuoleisesti, niin käänsin kitaran toisinpäin kuten olin nähnyt Jimi Hndrixin tv:ssä soittavan. Veljeni joutui lopettamaan yhteiset soitot kun mielenterveys rupesi järkkymään ja se kaikki päättyi pian. Olin yksin helsingin asunnolla musiikkia kuunnellen kun näyssä näin kuinka Veljeni kiikahtaa hirteen en ajatellut asiaa sen koommin sen jälkeen, mutta kun muutaman viikon päästä äitini soitti ja kertoi että veljeni oli löydetty kuolleena hirttäytyneenä puusta tämä palasi mieleeni. Hän lähti polttaen minun akustisen kitarani mennessän. Tein biisejä sen jälkeen vain omaksi iloksi, ja osan siitä tallensin youtubeen. (nyt biisejä on yli 600 ja youtubessa yli 150)...Hieman sen jälkeen kun äänitin biisin Free your mind: https://www.youtube.com/watch?v=xiwsBgaSkPY minut suljettii pakkohoitoon kellokosken sairaalaan kolmexi viikoksi. Näihin aikoihin ajattelin että jos viettäisi lopun elämää eläen erillaista eloa, ja päätin perustaa keikkailevan yhtyeen: Twin Flame. Kun menin nukkumaan (yksin, selvinpäin, vesisänkyyn) en voinnut mitenkään arvata että kun herään, niin molemmat olkapääni olivat pois sijoiltaan ja pirstaleina. Voisi kuvitella että kipuun ku yksi olkapää menee pois sijoiltaa herää, mutta että kummatkin ja että vielä luut eivät vain murtuneet siististi vaan pirstaloituivat, enkä herännyt kipuun. Laittaa miettimään kohtaloa, koska en olisi voinut tehdä yhtään mitää estääkseni sitä tapahtumasta. korkeammat voimat tai jotain.. Kun vuoden vaihteessa 2019 pääsin pois sairaalasta kun olin melkeen kuollut, niin päätin että pitää olla repertuaarissa edes yksi blues biisi:https://www.youtube.com/watch?v=cfSrPGuwl5o Blues biisin sessiot venyivät yli 26 tuntiin, ilman taukoja, jonka aikana kirjoitin, sanoitin ja äänitin koko seuraavan LP:n: https://open.spotify.com/album/6rWoJE6ugMf4QpkB0XMg0J päätin etsiä rinnalleni ammatisoittajat, jotka pystyvät oppimaan biisit ilman yhteisiä treenejä. Nyt olemme lähdössä kiertelemään Suomen keikkapaikkoja. p.s. Rummuissa mukana on Marko Siira (ex-Osmos Cosmos) joka myös tuntee paljon ihmisiä alalta kun hän on ammattilaisena soittanut jos yhdeksänkymmentä luvulta (ainakin) saakka. Bassossa Tatu Korhonen joka on opiskellut laulua ja basson soittoa ja on korvaamaton osa kokonaisuutta. Biisimme ovat yksinkertaisia ja helposti nautittavissa. tyylisuuntana voidaan pitää kolmen soinnun grungea jota missään ei kukaan muu tarjoa. Muutoksen aika on tuleva. Ole valmis: Revolution: https://www.youtube.com/watch?v=FQn0x0h5TlI Aika kolhuinen tarina ja vitun kova biisi tuo Free Your Mind! Marko on yx kovimpia kannuttajia tässä maassa, oon heittäny sen kans läppää täällä jos tulis joskus tuuraan mikäli tulee tilanne päälle. Laitahan rundilistaa kun saatte buukattua paikkoja, jos osuu kulmille tuun moikkaamaan. Keep going on dude! | |
![]() 05.11.2019 17:05:20 | |
aslak: Aika kolhuinen tarina ja vitun kova biisi tuo Free Your Mind! Marko on yx kovimpia kannuttajia tässä maassa, oon heittäny sen kans läppää täällä jos tulis joskus tuuraan mikäli tulee tilanne päälle. Laitahan rundilistaa kun saatte buukattua paikkoja, jos osuu kulmille tuun moikkaamaan. Keep going on dude! Loppusuoralla ollaan setin kanssa. tarkoitus o 12 biisii/n.1h.. ollaan yht... mitä musaa sul jos vaik keikkaa jne jotain ..? | |
![]() 05.11.2019 23:07:32 | |
Twin Flame: Loppusuoralla ollaan setin kanssa. tarkoitus o 12 biisii/n.1h.. ollaan yht... mitä musaa sul jos vaik keikkaa jne jotain ..? Cover keikkoja painellaan menemään, sellasta OC tyyppistä kamaa ilman väkinäistä pelleilyä. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)