Aihe: Motivaatio-ongelmat
1
oo-p
01.11.2007 20:22:19
 
 
Niin, meillähän on tässä semmoinen ongelma käsillä, että basistiin ei tahdo saada soittointoa. Ollaan soitettu nykyisen basistin kanssa vuodesta -04, eli aika pitkään. Alusta asti minä ja rumpalimme ollaan tehty biisit, basisti harvemmin on osallistunut projektiin. Mutta nyt ei olla saatu häntä edes treeneihin melkoisen pitkään aikaan ja innostus soittamiseen tuntuu hiipuneen.
 
Trio on kyseessä, joten basisti on 1/3, joka on paljon. Biisien tekeminen ei ole ongelma, eikä edes niiden äänitys, mutta bändi pitäisi kuitenkin pitää bändinä, eikä vain duona, ja keikkatilanteissa basisti on pakollinen. Ollaan nykyinen kaveri tunnettu n. kuusi vuotiaasta asti, eli pitkään, ja nyt sitten alkaa mennä vähän näkemykset ristiin.
 
Tuntuu siltä, että hän ei itse oivalla kuinka tärkeä osa bändiä on. ..ja motivaation puute on suuri. Uuden otollisen basistin löytäminen Ei ole helppoa.
 
..löytyykö vastaavanlaisia tapauksia?
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
gorgonoidi
01.11.2007 21:22:47 (muokattu 01.11.2007 21:36:21)
 
 
Itse basistiksi kitaristista siirryttyäni jätin biisin teon ja vastuun enemmän muille, aika jännää toisinaan... mutta se tuli kuin itsestään.
Pysyn kuitenkin tyytyväisenä kunhan saan sen oman osaninkin. Bändimme on seitsemän henkinen ja kaikki tosiaankaan eivät ole yhtä suuressa osassa kuin minä, vaikka vain basisti olenkin. Toivoisin kuitenkin että kaikki osallistuisivat hommaan yhtälailla ja homma jaettaisiin jotenkin tasapuolisesti.
No, eipä tässä mitään niin kauan kunnes saan kirjoittaa biiseihin edes jotakin (tosin, nykyään hyvin vähän, omat bassot yleensä kuitenkin, onneksi), saan kirjoittaa lyyrikat (siihen haluan painottaa ja panostaa) ja pysyä hommassa esillä noin yleisestikkin. En ihmettele jos basistiltanne katoaa motivaatio jos hänelle ei jää kuin soittaminen.
Silti, jos minä olisin triossa basistina, olisin varmasti tyytyväinen. Homma olisi helppo jakaa ja ongelmia olisi vähemmän.
 
*haluaa kovasti jonkun toisenkin (erilaisen) bändin...*
oo-p
01.11.2007 22:00:12
 
 
En ihmettele jos basistiltanne katoaa motivaatio jos hänelle ei jää kuin soittaminen.
Silti, jos minä olisin triossa basistina, olisin varmasti tyytyväinen. Homma olisi helppo jakaa ja ongelmia olisi vähemmän.
 
*haluaa kovasti jonkun toisenkin (erilaisen) bändin...*

 
Siinäpä se. Jos basistimme kävisi treeneissä ja osallistuisi biisien tekoon, niin tottakai hän saisi itse tehdä bassokuvionsa, mutta kun häntä niin kovin harvoin näkee, niin olemme rumpalin kanssa sovittaneet bassot biiseihin.
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
ötzi
01.11.2007 22:54:54
Niin, meillähän on tässä semmoinen ongelma käsillä, että basistiin ei tahdo saada soittointoa. Ollaan soitettu nykyisen basistin kanssa vuodesta -04, eli aika pitkään. Alusta asti minä ja rumpalimme ollaan tehty biisit, basisti harvemmin on osallistunut projektiin. Mutta nyt ei olla saatu häntä edes treeneihin melkoisen pitkään aikaan ja innostus soittamiseen tuntuu hiipuneen.
 
Trio on kyseessä, joten basisti on 1/3, joka on paljon. Biisien tekeminen ei ole ongelma, eikä edes niiden äänitys, mutta bändi pitäisi kuitenkin pitää bändinä, eikä vain duona, ja keikkatilanteissa basisti on pakollinen. Ollaan nykyinen kaveri tunnettu n. kuusi vuotiaasta asti, eli pitkään, ja nyt sitten alkaa mennä vähän näkemykset ristiin.
 
Tuntuu siltä, että hän ei itse oivalla kuinka tärkeä osa bändiä on. ..ja motivaation puute on suuri. Uuden otollisen basistin löytäminen Ei ole helppoa.
 
..löytyykö vastaavanlaisia tapauksia?

 
Tuntuu olevan sama tilanne kun mulla on meidän bändin kanssa. Itse olen siis se soittoinnoton-basisti. Varsinainen reenaus/harjoittelu ei oo kiinostanu varmaan pariin kuukauteen. Ratkaisin ongelman ainakin toistaiseksi. Viime viikolla sanoin että pidän taukoa bändistä tammikuun alkuun asti ja että jos on basistin tarve niin etsikää uusi. Eipä niillä ollut mitään sanomista siinä vaiheessa. Uskon että tauko auttaa, josko muut asiat omassa elämässä on vähän rauhottuneet.
 
Jos taas soittointo ei parane millään, vaikkakin homma hoituu usein ajan kanssa, niin basisti pellolle ja uutta peliin.
Nmittäin Nimittäin Nimittäin Nimittäin Nimittäin Nimittäin Nimittäin Nimittäin
Simo78
02.11.2007 09:59:29
Ei muuta kuin uusi basisti hakuun, joko niin että pidätte vanhan mukana remmissä "varamiehenä" tai sitten vaan heitätte sen suoraan pihalla. Voin kokemuksella puhua, yli bändin verran entisiä soittajia/kavereita bändistä erottaneena, että ei se asia tule muuttumaan ainakaan parempaan suuntaan. Kyllä kavereita voi olla vaikka ei enää samassa bändissä soita, tai ei ainakaan mun entisten bändikaverien kaveruus erottamiseen bändistä päättynyt!
oo-p
02.11.2007 15:32:22
 
 
Jos taas soittointo ei parane millään, vaikkakin homma hoituu usein ajan kanssa, niin basisti pellolle ja uutta peliin.
 
Taukoa basisti on pitänyt jo sen pari kuukautta, tosin kertomatta, ettei nyt kiinnosta, vaan lähinnä erilaisin tekosyin on perustellut treenaamattomuuttaan.
 
..ja semmoinen basisti joka meidän muottiin istuu on melkoisen hankala löytää. Nykyajan ihmiset kuuntelevat ja soittavat nimittäin aika harvoin sitä, mitä me. ..Ja treenikämppä on sen verran kaukana urbaanista maailmasta, että välimatkat kasvaa helposti vähän turhan pitkiksi.
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
oo-p
02.11.2007 15:36:02
 
 
Ei muuta kuin uusi basisti hakuun, joko niin että pidätte vanhan mukana remmissä "varamiehenä" tai sitten vaan heitätte sen suoraan pihalla. Voin kokemuksella puhua, yli bändin verran entisiä soittajia/kavereita bändistä erottaneena, että ei se asia tule muuttumaan ainakaan parempaan suuntaan. Kyllä kavereita voi olla vaikka ei enää samassa bändissä soita, tai ei ainakaan mun entisten bändikaverien kaveruus erottamiseen bändistä päättynyt!
 
Eipä ole varaa lähteä riskeeraamaan sillä tavalla, että potkitaan basistia pois ennekuin uusi löytyy, ja sen uuden löytäminen on aivan infernaalisen vaikeaa. Se ei haittaa jos basisti ei osallistu säveltämiseen, mutta keikoilla on pakko olla ja tämä tarvitsee treeniä. Haluamme kuitenkin, että basisti osallistuisi toimintaan täysillä, kuten mekin.
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
Informaatiokameli
02.11.2007 15:53:31 (muokattu 02.11.2007 15:55:16)
 
 
Pitäkää kunnon kriisikeskustelu basistin kanssa. Jos tyypillä ei ole halukkuutta jatkaa soittamista, ei häntä siihen voi pakottaakaan. Sitten vain uuden basistin hakuun. Kysykää toki (ystävällisesti) basistinkin mielipidettä, että miltä tuntuisi jos hänen tilalleen tulisi joku muu soittaja, jolla olisi teidän muiden kanssa samat tavoitteet mielessään. Sekin saattaa herättää hänet horroksesta ja lisätä soittomotivaatiota.
Everybody loves somebody but nobody loves rumpali.
Simo78
03.11.2007 13:26:01
Eipä ole varaa lähteä riskeeraamaan sillä tavalla, että potkitaan basistia pois ennekuin uusi löytyy, ja sen uuden löytäminen on aivan infernaalisen vaikeaa. Se ei haittaa jos basisti ei osallistu säveltämiseen, mutta keikoilla on pakko olla ja tämä tarvitsee treeniä. Haluamme kuitenkin, että basisti osallistuisi toimintaan täysillä, kuten mekin.
 
No sitten alatte etsimään uutta kertomatta tolle vanhalle, eräskin HIM taisi tätä keinoa käyttää(Pätkä vaihtui Kaasuun) ja _öhm_ oon tainnu itsekin samaan sortua...
oo-p
03.11.2007 16:20:53
 
 
Pitäkää kunnon kriisikeskustelu basistin kanssa. Jos tyypillä ei ole halukkuutta jatkaa soittamista, ei häntä siihen voi pakottaakaan. Sitten vain uuden basistin hakuun. Kysykää toki (ystävällisesti) basistinkin mielipidettä, että miltä tuntuisi jos hänen tilalleen tulisi joku muu soittaja, jolla olisi teidän muiden kanssa samat tavoitteet mielessään. Sekin saattaa herättää hänet horroksesta ja lisätä soittomotivaatiota.
 
Jep, kriisikeskustelu on ilmeisesti ajankohtainen juttu.
 
Eteneminen menisi ehkä näin:
 
-Basistin kanta: haluaako jatkaa, kiinnostaako enää, miksi ei?
 
-Ehdotus, ellei aktiivinen osallistuminen kiinnosta: "Aleneminen" keikkabasistiksi. Eli minä ja rumpalimme hoidetaan bassosovitus, ennen keikkailua treenataan basistin kanssa, opetetaan biisit hänelle.
 
-Viimeinen vaihtoehto: Jos tämä ei kelpaa, niin täytyy etsiä uusi. ..mahdollista olisi myös hommata tilalle juuri tällainen keikkabasisti, jonka ei tarvi osallistua biisien tekoon, jos esim. välimatkat, treenaaminen muodostuu ongelmalliseksi.
 
..Luulen, että jos aletaan pelottelemaan uudella basistilla, heittää nykyinen hanskat tiskiin, on ehkä hieman sen sortin kaveri..
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
oo-p
24.11.2007 11:40:40
 
 
Nytpä kävi sitten niin kuin odotettiin, basisti toivotti hyvää jatkoa. ..Eipä siinä sitten muuta kun uutta etsimään, niin vaikeaa kuin se onkin.
 
onneksi tämä eroprosessi sujui kuitenkin hyvin, ketään ei tarvinut erottaa, vaan basisti itse ilmoitti, että on jo puoli vuotta miettinyt tätä. Samoin kuin minä ja rumpali. Eikä jäänyt mitään katkeruutta suuhun.
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
gorgonoidi
25.11.2007 09:46:36 (muokattu 25.11.2007 09:47:23)
 
 
Nytpä kävi sitten niin kuin odotettiin, basisti toivotti hyvää jatkoa. ..Eipä siinä sitten muuta kun uutta etsimään, niin vaikeaa kuin se onkin.
 
onneksi tämä eroprosessi sujui kuitenkin hyvin, ketään ei tarvinut erottaa, vaan basisti itse ilmoitti, että on jo puoli vuotta miettinyt tätä. Samoin kuin minä ja rumpali. Eikä jäänyt mitään katkeruutta suuhun.

 
No hyvä että ratkesi. Itse olen juuri saman tilanteen edessä, eli pitäisi päättää lähteäkkö vai eikö. Puolesta ja vastaan on ihan hyviä perusteita, siksi pitää vielä miettiä. Mutta bändiä en halua jarruttaa tämmöisellä, joten pyrin tekemään päätökseni pian. Sitten taitaa uupua bändiltä rytmiryhmä kokonaan, kun rumpalikin on kerta niin ja näin.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)