![]() 04.01.2007 19:00:36 | |
---|---|
Minun ensimmäinen bändini, jonka kanssa edettiin ihan soittamiseen ja äänittämiseen asti, oli nimeltään "Fire-Eaters". Se perustettiin heti kun menin kouluun, ja soittaminen aloitettiin hieman karsitulla kokoonpanolla ollessani n. 10 vuotias. Soitimme kahden pojan voimin instrumentaalista syntikkapoppia, yhdellä yamahan syntikalla ja nauhoitimme c-kasetille. Oli hienoa aikaa. Tämän lisäksi muita bändiviritelmiä olivat mm. "Molli-Maija" ja "Sekamedelmä" sekä "Moppikuoro", hienoa räpistelyä oli. Soitettiin mm. pringlespurkeilla ja limsapulloilla. Entäpä te.. Terve, ja kiitos kaloista! | |
![]() 04.01.2007 19:54:59 | |
Minun ensimmäinen bändini, jonka kanssa edettiin ihan soittamiseen ja äänittämiseen asti, oli nimeltään "Fire-Eaters". Se perustettiin heti kun menin kouluun, ja soittaminen aloitettiin hieman karsitulla kokoonpanolla ollessani n. 10 vuotias. Soitimme kahden pojan voimin instrumentaalista syntikkapoppia, yhdellä yamahan syntikalla ja nauhoitimme c-kasetille. Oli hienoa aikaa. Tämän lisäksi muita bändiviritelmiä olivat mm. "Molli-Maija" ja "Sekamedelmä" sekä "Moppikuoro", hienoa räpistelyä oli. Soitettiin mm. pringlespurkeilla ja limsapulloilla. Entäpä te.. Semmonen örinämetallipändi ku Analdeath meillä oli joskus pieninä. Ja anal tuli Anasta, ei myö mistään anaaleista oltu kuultukaan, meistä vaan Napalmdeath oli hassu. Mie soitin kattiloita ja kaveri Ana jääpallomailaa. Ainakin sellanen biisi meillä oli ja äänitettiinkin, kuin Ööööörps. Likainen kokolattiamatto.
Vapinamonologeja | |
![]() 04.01.2007 21:12:59 (muokattu 05.01.2007 14:30:12) | |
Kaverin kanssa ekaluokkalaisina (1994-1995) nauhoiteltiin kuunnelmia, piereskelyä ja muuta huvittavaa. Samaan syssyyn tehtiin myös ekan bändin, Pullasorsat, samanniminen demo. Viisi biisiä. Kasetti on edelleen tallella. Kaveri hakkas kynillä kirjaa ja molemmat laulettiin. | |
![]() 04.01.2007 21:58:29 (muokattu 04.01.2007 22:02:51) | |
Tämähän riippuu toki "ensimmäisen bändin" määritelmästä. Ala-asteella perustettiin Spitfire niminen punkrock-orkesteri. Soiteltiin ala-asteen musiikkiluokassa sitä yhtä ainoaa omaa kappalettamme joka sitten myöhemmin paljastuikin Wicked Gameksi. Voi pettymystä.. Pari vuotta myöhemmin liityin kaverini bändiin basistiksi. Se oli semmoista suomenkielistä purkkapunkkia Tyrävyön hengessä ja nimi oli muistaakseni Epäkelvottomat.. Myöhemmin se sitten muutti Epilepsiaksi ja tyylilaji angstaavaksi suomi-nu-metalliksi. Keikkojakin tehtiin, kivaa aikaa.. :) Ensimmäinen "oikea" bändi jonka suhteen olin melko tulessa oli yläasteen loppupuolella kasaan laitettu Elegium, joka soitti maailman parasta ja eeppisintä Em-C-D-folk metallia.. Lukion alussa alkoi sitten intressit muuttumaan ja bändi hajosi. Harmi, että ei studioon ikinä menty.. Tai mitään nauhoitettu. Kelpo kappaleita olivat 8.luokkalaisten nassikoiden tekemiksi. Laulaja / kitaristina tuossa possessa mukana pyörin. Lisää middleä ja vähemmän volumea. | |
![]() 05.01.2007 00:42:03 (muokattu 05.01.2007 00:45:21) | |
Ensimmäinen "bändi" oli nimeltään The Biker Musicators. Vuosi oli about 1993 ja ikää n. 9 - 10 v. Ensimmäinen oikea bändi perustettiin alkuvuodesta 2000. Alunperin bändi oli nimeltään Aftershock (tyylinä kokeellinen perus-heavy metal), mutta nimi vaihtui pikaisesti Sound Ogreksi (tyyli hivuttautui hiukan koneellisempaan maailmaan). Nykyään bändi on nimeltään Vortech. Eli edelleen puksuttaa 7 vuoden jälkeen ensibändi :) | |
![]() 05.01.2007 01:50:19 (muokattu 05.01.2007 01:51:08) | |
Loka 5 Veisaa oli bändin nimi. Vuosi oli 1996. Veivattiin jotain punkin, suomirockin ja grungen sekamelskaa. Kova meno oli ainakin omasta mielestä. Hommaa jatkui 1997 lopulle ja sitten nuukahti. "Smoking makes it easier to disappear in a puff of smoke.
Start smoking today, be a ninja tomorrow!"
-Tompsi | |
![]() 05.01.2007 03:19:02 | |
Pari vuotta myöhemmin liityin kaverini bändiin basistiksi. Se oli semmoista suomenkielistä purkkapunkkia Tyrävyön hengessä ja nimi oli muistaakseni Epäkelvottomat.. Myöhemmin se sitten muutti Epilepsiaksi ja tyylilaji angstaavaksi suomi-nu-metalliksi. Keikkojakin tehtiin, kivaa aikaa.. :) Hei, mä muistan tän bändin! Ja paljastuit näemmä kirkkonummelaiseksi. Isoveljen luokkatovereita soitti tuossa bändissä, ja laulajanne asui ennen aivan tässä vieressä. | |
![]() 05.01.2007 09:37:40 | |
Ollin Kurjuus vuonna -95. Soiteltiin omia ja covereita ja kokonainen yksi keikka. Ihan hauskaa aikaa joo, tosin soittotaitoni noihin aikoihin oli kyllä tasolla vitun huono--> nykyään enää huono=) | |
![]() 05.01.2007 16:32:38 (muokattu 05.01.2007 16:32:56) | |
Hei, mä muistan tän bändin! Jumaleishön! o/ Voitto. Ja paljastuit näemmä kirkkonummelaiseksi. Jep, täällähän minä. Isoveljen luokkatovereita soitti tuossa bändissä, ja laulajanne asui ennen aivan tässä vieressä. Ah.. Noordis ilmeisesti? Urbaanin Masalan sydämessä siis vaikutat. E: Tehtiin muistaakseni tuolla Epilepsian kokoonpanolla neljä keikkaa. Yksi Tapiolan Dicossa, yksi Gesterbyn nuorisotalolla (Itsenäisyyspäivän saattajaiset), yksi Porkkalan lukion bändi-illassa ja yksi Heikkilän koululla, jotkut kunnanpäivät muistaakseni.. Saatiin tuosta 200€ palkkiota mikä oli melkoinen potti moiselle bändille. :) Samaisesta keikasta muistui mieleen juuri sangen oiva tarina.. Juuri kun olimme lavalle menossa, katkesi lavalta sähköt. Toiminnan miehinä minä ja laulajamme Noordis päätimme sitten viihdyttää yleisöä sen aikaa kun muut sankarit taistelevat sähkön puolesta. Tartuimme sitten nokkapilleihin ja kävimme lavan reunaan soittelemaan.. Ilman minkäälaista tietotaitoa nokkapillin toiminnasta tietysti. :) Sain sitten pari päivää myöhemmin kuulla, että olimme päässeet paikalliseen lehteen keikkamme johdosta.. Innoissani ryhdyin lehteä lukemaan ja arvatkaas mitä löytyi..? Kuva minusta lavan reunalla nokkapilliä soittelemassa! Loistavaa promoa nu-metelibändille.. :) Lisää middleä ja vähemmän volumea. | |
![]() 05.01.2007 21:26:06 | |
Yritän tehd kavereitten kanssa bändiä mutta ei kavereita innosta vaikka itsellä on aivan perse tulessa tästä bändi jutusta kun haluisi perustaa semmosen:) Oi olenpa suosittu kun kaikki haluaa laittaa kommenttejani allekirjotukseen;) | |
![]() 05.01.2007 21:53:49 | |
Yritän tehd kavereitten kanssa bändiä mutta ei kavereita innosta vaikka itsellä on aivan perse tulessa tästä bändi jutusta kun haluisi perustaa semmosen:) Tuttu tunne.. Itsekin bändittömänä tuosta syystä tällä hetkellä palloilen paria pikkuviritystä lukuunottamatta. Viimeisin bändi alkoi kuivua siinä vaiheessa kun toin hieman uudempia omia kappaleita reenikselle.. Vastaanotto: "7/8? Oks tää vittu joku vitsi..?" :) Lisää middleä ja vähemmän volumea. | |
![]() 05.01.2007 22:31:50 (muokattu 05.01.2007 22:32:19) | |
Olisikohan perustettu 7. tai 8. luokalla. Se oli taidetta se. Rumpali ja laulaja halus soittaa pomppua, mitä ei ikinä ihan suoranaisesti soitettu. Loppuaikoina meininki alkoi mennä aina vaan enemmän death metallin puolelle, osittain johtuen siitä, että laulaja ja myöhemmin bändiin liittynyt toinen kitaristi houkuteltiin voiman pimeälle puolelle. Bändin oikeastaan jo hajottua nauhoitettiin yksi biisi midirummuilla. Aika hittipotentiaalinen oli oikeastaan. Vieläkin tekis ehkä vähän mieli soittaa niitä biisejä. Yksi keikkakin soitettiin, se oli täysi floppi XD. Rumpali kämytti yhden biisin ainakin täydellisesti. Unohti missä osa vaihtuu takaisin säkeistöön. No, biisikin oli ihan kuraa. Loppujen lopuksi oli helvetin hienoa aikaa. Bändi oli pystyssä pari-kolme vuotta. Treenattiin jotain 3-4 kertaa viikossa usein. Meni pitkä aika niin, että esim alkoholin nauttimista tapahtui ehkä kerran kolmessa kuukaudessa. Oli jotenkin vaan niin hienoa näin jälkeenpäin ajatellen se, että kaikki olivat vielä todella hyviä kavereita keskenään --> kaikki viihtyivät treeniksellä ihan pirun hyvin. Look! I can play E5! I must be a fucking Mozart! | |
![]() 06.01.2007 11:23:15 | |
Veivailtiin musaopistolla paranoidia ja basket casea. välillä soitettiin myös hyvää yötä ja huomenta. Punttisika #3 Runkku monsteri #4 Lopettaisit jo pikkuhiljaa ton ininäs. -Julmettu | |
![]() 06.01.2007 12:35:38 | |
Heti ekalla luokalla ala-asteella päätimme kavereiden kanssa perustaa bändin. Ei meistä kukaan osannut soittaa mitään, eikä meillä ollut edes soittimia (no, systeri soitti pianoa). Eikä me treenattu ikinä. Mutta nimellisesti meillä oli bändi jonkin aikaa. :) Eka oikea bändi tuli aika monta vuotta myöhemmin. Sen kanssa tehtiin pari demoa ja esiinnyttiin bändikilpailussa. Se oli hienoa aikaa, kaikki tapahtui nopeasti ja spontaanisti. "There's nothing in my dreams, just some ugly memories" | |
![]() 06.01.2007 12:54:39 | |
Kyllähän se on tämä nykyinen bändi, joka perustettiin syssyllä -04. Nyttemmin musiikilliset mieltymykset ova haarautuneet hiukan erisuuntiin. Basisti diggaa metallista ja erinäisistä karmeista metalcore-pumpuista. Minä ja rumpali ollaan ehkä enemmän kiinnostuneita monipuolisemmasta ilmaisusta. Bändin tulevaisuus on tästä ja parista muusta syystä melkoisen epävakaa. | |
![]() 06.01.2007 14:07:50 | |
Itselläni oli joku kaveriporukan autotallikoveribändi. Kerettiin reenaan muistaakseni Breaking The Law, Living After Midnight, Holy Diver ja Paranoid ennen kuin bändi hajosi siihen ettei kitaristi jaksanu enää soittaa noita biisejä ja basisti muutti Poriin. | |
![]() 06.01.2007 14:40:50 | |
Yhden kaverin kanssa perustin duon joskus vuonna 2000 (?). Siinä sitten soiteltiin akustisia ja tehtiin sanoja. Yksi oma biisikin oli, mutta homma kaatui lopulta siihen että oli helvetin tylsää. | |
![]() 06.01.2007 15:34:54 | |
Perustettiin tuossa syksyn aikana 2005. Toiminnassa oli joululle 2006. Sitten tuli mitta täyteen itse kullakin. Rumpali olisi halunnut enemmän haasteellisuutta, samoin kitaristi jossain määrin, meikäläinen taasen suorempaa meininkiä. Laulaja vaihtui kyllä vähän väliä, mutta se ei oikein häirinnyt menoa suuremmin. Muuten toimi hyvin, mutta musiikkityylit eivät oikein kohdanneet toisiaan. Hajosin melko hyvin, kuten varmaan muutkin. Hauskaa toki oli, sitä ei pidä kieltää... Mitään allekirjoituksia/sooloja/ajatuksia tarvita... | |
![]() 06.01.2007 15:52:54 | |
Haluaisin kovasti perustaa bändin yhden kaverin kanssa, ollaan molemmat ihan kohtalaisen hyviä soittaan skittaa ja osataan jonkun verran soittaa yhdessäkin, mutta silti tekisi mieli soittaa ihan bändissä, muttakun ei oo ketään joka rupeaisi basistiksi tai rumpaliksi vaan kaikka vaan ajaa mopoilla nykysin tai sit soittaa vaan kotona yksin... Ois siistiä vaan mennä jonnekkin soittaan, mutta eih... Eikä kummiskaan uskalla pistää jotain yleistä kyselyä että hakis "bändiin" basistia ja rumpalia kun ei kummiskaan oo mitään varsinaista bändiä mistä puhuis :/ Ja en tiiä millasta musaa sitä rupeis soittaan sit jos sais sen bändin jäsenet, kun ois kaks kitaraa, basso ja rummut... jonkunlaista metallia, rockia, punkkia tai muuta vastaavaa se ois... Ja sen basistinkaan ei tarttis osata melkein mitään, eikä rumpalinkaan tarvi omata kuin vähän rytmitajua ja paljon motivaatiota niin se ois ihan hyvä meille :) Miten ootte muuten ite saanu bändinne kasaan? Ootteko vaan ilmotellu että "haetaan jäseniä" vai ootteko vaan kavereiden kaa hankkinu tilat ja silleenpäin...? Ei kiitos, ei enää viinaa minulle... | |
![]() 07.01.2007 19:11:30 | |
Miten ootte muuten ite saanu bändinne kasaan? Ootteko vaan ilmotellu että "haetaan jäseniä" vai ootteko vaan kavereiden kaa hankkinu tilat ja silleenpäin...? Nykyinen bändi saatiin pystyyn tuurilla ja suurella vimmalla. Edellisestä bändistä oli jo aikaa, joten oli pakko päästä soittamaan yhdessä. Nimellinen "bändi" oli olemassa, mutta instrumentti/taitovajeen takia soittamista ei voitu harrastaa. Sitten tapasin nykyisen rumpalimme kanssa vanhan kosketinsoittajatuttumme, jonka kanssa olin aiemmin bändeillyt. ..Rummut löytyi hyvän tuurin ja muistin ansiosta: Lähes kymmenen vuotta sitten olimme nähneet kosketinsoittajan mummolassa hänen serkkunsa vanhat kannut, joita lähdimme paikallistamaan. Oli mahtava elämys kun ne sitten löytyivät erään vanhan linja-auton perältä, huonossa mutta soitettavassa kunnossa. Sitten seurasi ensimmäiset treenit, joissa kokoonpano oli 2x koskettimet ja rummut (tällä ryhmällä soitimme noin 2 vuotta ja kehityimme todella paljon). Ensimäisten harkkojen jälkeen astuin ulos varasto/treenikämpästä ja ensilumi satoi. Voah. Myöhemmin mukaan lyöttäytyi basisisti, minä vaihdoin urut kitaraan ja toinen kosketinsoittaja läksi pois, mutta se sama intohimo on säilynyt alusta asti. Terve, ja kiitos kaloista! | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)