![]() 25.06.2003 09:15:30 | |
---|---|
Lienee taas syytä muistuttaa bändin ensimmäisen studiosession mutkista (kun tähän jatkuvasti törmää). Hyvin harva, jos yksikään, bändi saa ensimmäisellä vierailullaan "oikeaan" studioon mitään kelvollista aikaan (puhu nyt siis nuorista soittajista, jotka ihan oikeasti astuvat ekaa kertaa studioon). Pettymykset ovat usein suuret, kun sitä levyä ei synny eikä kavereille voi myydä omaa tuotostaan. Pitäisi aina lähteä liikkeelle siitä, että ensimmäinen kerta on harjoittelua. Studio vaatii aivan eri tyyppistä toimintaa kuin treenikämpällä kohkaaminen tai keikat. Rumpaleilla on suuria vaikeuksia pysyä tahdissa. Klikin kanssa soittaminen onkin yllättävän vaikeaa. Samat esteet toistuvat myös muiden soittimien kohdalla. Moniin iskee oikeasti rec-kammo, eli kun äänitys alkaa, soitto lakkaa. Studioissa on omat lainalaisuutensa, jotka usein vievät paljon aikaa. Siksi sessio etenee useasti varsin verkkaisesti. Myös äänittäjältä vaaditaan "erikoisosaamista" työskentelyssä näiden noviisien kanssa. Äänittäjän tulisi osata neuvoa bändejä ja olemaan kärsivällinen. Aloittelevan bändin kannalta on erittäin tärkeää löytää se oikea paja ekan käynnin suorittamiseksi (muuten menee rahat ja hermot). Kannattaa kysellä muilta bändeiltä kokemuksia. Myös kokeneemmat bändit sortuvat useasti siihen, että studisession lopputuloksesta ei olla selvillä sinne mentäessä; tehdäänkö pelkkä käynti ja nauha oman kehityksen seurantaan, demo vai jopa promo tai se levy. Lopulta nuoremmat saavat usein kasaan yhden tai kaksi biisiä, jota sitten innokkaasti kopioidaan ja tehdään "demoon" kannet ja myydään kavereille. Ei siinä ole mitään pahaa. Mutta opiksi kannattaa ottaa ja lähteä nollasta, josta jokaisen on lähdettävä. Opinons are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan) | |
![]() 25.06.2003 11:04:31 | |
Meillä olisi tämmöinen harvinainen etu että bändin kosketinsoittajan perhe sattuu olemaan aika rikas ja heiltä löytyy myös kohtalainen kotistudio. Lienee olemme onnekkaita? Vielä ei ole mitään käyty nauhoittamassa... Kun asioita ei tarvitse hoitaa kiireellä, niin miten tätä etua kannattaisi hyödyntää? Käydä kokeilemassa studiomeininkiä vaikka nauhoittamalla pari coverbiisiä? "Vihollisen työtä! Näitä töitä hän rakastaa: ystävä sotii ystävää vastaan; uskollisuus eksyy sydänten järkkyessä." | |
![]() 25.06.2003 11:12:43 | |
Meillä olisi tämmöinen harvinainen etu että bändin kosketinsoittajan perhe sattuu olemaan aika rikas ja heiltä löytyy myös kohtalainen kotistudio. Lienee olemme onnekkaita? Vielä ei ole mitään käyty nauhoittamassa... Kun asioita ei tarvitse hoitaa kiireellä, niin miten tätä etua kannattaisi hyödyntää? Käydä kokeilemassa studiomeininkiä vaikka nauhoittamalla pari coverbiisiä? Kyllä sä onnekas olet.. Studiossa olisi kiva käydä ellei olisi niin kallista lystiä :( Jos katsoo pöydällä olevaa kahvikuppia tarpeeksi kauan ja miettii että se alkaa liikkumaan, voi sen todella nähdä liikkuvan. | |
![]() 25.06.2003 11:19:59 | |
Meillä olisi tämmöinen harvinainen etu että bändin kosketinsoittajan perhe sattuu olemaan aika rikas ja heiltä löytyy myös kohtalainen kotistudio. Lienee olemme onnekkaita? Vielä ei ole mitään käyty nauhoittamassa... Kun asioita ei tarvitse hoitaa kiireellä, niin miten tätä etua kannattaisi hyödyntää? Käydä kokeilemassa studiomeininkiä vaikka nauhoittamalla pari coverbiisiä? Tuohan kuulostaa hyvältä! Rauhassa eteneminen auttaa oppimisessa, tottakai. Miten aioitte hoitaa äänittäjän? Useasti ulkopuolinen korva on erittäin tervetullut apu äänityksiin. Eli ei siis joku bändin jäsenistä... Ulkopuolinen saattaa jopa auttaa biisien sovittamisessa, eli huomaa selviä karikoita tai muuta. Monasti törmää myös siihen, että jos aikaa on liikaa, biisejä tahkotaan niin paljon, että ne "ylituotetaan". Paras jälki ei aina synny "sadoilla otoilla"... Tietyn aikarajan asettaminen per biisi voisi olla ihan hyvää treeniä tuossa omassa pajassakin... Jahka kaikki soittajat ovat tottuneet vaikka yksi kerrallaan soittamiseen ja biisti saadaan jotakuinkin purkkiin, kannattaa varmasti harkita reissua johonkin "oikeaan" studioon. Näin hommaan saan uuden ulottuvuuden. Ihan aluksi voi tietysti soittaa vaikka koko bändin voimin biisejä sisälle livenä. Siitäkin saa jo tuntumaa, jos joku biisin kohta ei toimi tai jos joku kiilaa tai laahaa. Coverbiisi tai oma biisi, mikä tuntuu mukavimmilta ja mikä on parhaiten hallussa. Studiotaitojen kehittyessä voi sitten siirtyä ehkä vaativampiin biiseihin. Ei kannata haukata liian isoa palaa kerralla. Samalla kun saatte rauhassa harjoitella studiotyöskentelyä, opitte varmasti myös sanastoa, joka studioissa tulee vastaan. Myös tämä helpottaa jatkoa ajatellen. Laitteisto studiossa ei oikeastaan ole koskaan valmis, vaan aina löytyy parannettavaa ja uusia vermeitä. Mutta ei kun kokeilemaan! :) Opinons are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan) | |
![]() 25.06.2003 12:59:56 | |
Suosittelen jonkun kokeneemman soittajan mukaan ottamista treenikselle ja "leikkiä" siellä studiotilannetta. Kokeneempi on äänittäjä/tuottaja tms., bändi sitten tottelee ohjeita. Tämä voi paljastaa studiossa esiintulevia heikkouksia ja antaa huomattavia valmiuksia onnistumiseen. Studio-olosuhteet ovat keikkoja ja treenejä niin paljon erilaiset, että ei ole mikään häpeä harjoitella sinnekään. Minidisk kiinni mikseriin ja kuuntelemaan miltä kuulostaa. Kokeneempi antamaan lahjomattomia mielipiteitä ja NÖYRYYTTÄ. Omista tavoitteista ei kannata tietenkään tinkiä vaan pyrkiä saattamaan ne sopusointuun käytännöllisyyden ja mahdollisuuksien kanssa. MUTTA: jokaisen levyn jälkeen tulee sata ajatusta asioista, jotka olisi voinut tehdä paremmin. Et silleen... Tyhjän saa pyytämättäkin | |
![]() 25.06.2003 14:06:23 | |
Onko rumpalilla pakko olla klikki, ei meillä kerran ollut ollenkaan... Säröpedaali on pirun keksimä idea saada ihmiset hulluiksi... | |
![]() 25.06.2003 14:37:31 | |
Onko rumpalilla pakko olla klikki, ei meillä kerran ollut ollenkaan... No jos haluaa tahdissa pysyä, niin kyllä se aika pakollinen on. Yleensähän rummut ja basso nauhoitetaan ensin, niin kyllä siinä klikin käyttö on tarpeen. | |
![]() 25.06.2003 16:51:15 | |
Kyllä demotason bändeistä loppupeleissä aika harvat klikkiä käyttävät. Ite siihen pyritään aina kun mahdollista. Ei se väärin ole. Vichy maistuu tutulle. | |
![]() 25.06.2003 17:11:53 (muokattu 25.06.2003 17:12:30) | |
No jos haluaa tahdissa pysyä, niin kyllä se aika pakollinen on. Rumpalimme pysyy kyllä tahdissa Yleensähän rummut ja basso nauhoitetaan ensin, niin kyllä siinä klikin käyttö on tarpeen. Meilläpäin oli rummut-basso-komppikitara (ja minä en pysynyt tahdissa)(kitaralla soitin) Säröpedaali on pirun keksimä idea saada ihmiset hulluiksi... | |
![]() 26.06.2003 00:02:38 | |
Onko rumpalilla pakko olla klikki Ei oo pakko olla. Ekoja studiosessioita ei kannata pilata tunkemalla klikkiä väkisin mukaan jos homma ei ota heti toimiakseen. Klikin kanssa toimiminen vaatii raakasti treeniä rumpalilta mutta, myös muilta soittajilta. Myöhemmässä vaiheessa klikin kanssa soittaminen voi kuulua kyllä asiaan joten ei muuta kun treenaamaan. Optimi tilannehan on että bändi/soittaja voi vetää klikin kanssa tai ilman. Jos biisi kaipaa rennompaa menoa ja ei ole niin nuukaa vaikka tempo vähän elää niin osaa vetää myös ilman klikkiä. Nykyyänhän klikkiä tarvitaan myös siitä syystä että se helpottaa tuotoksien leikkelyä, koneiden lisäämistä ym säätämistä jälkikäteen. Itse olen treenannut raivona klikin kanssa ja keikoillakin on monesti taustanauhaa ym. joten sielläkin korvissa kolisee. Nyt on pitänyt alkaa harjoittelemaan myös soittoa ilman klikkiä Ainaista harjoottelemista eikä loppua näy=) Studiopäiviä on tällekesää kertynyt muutama mullekkin. Onpi ollut yksi "kotistudiovääntö" ja toinen aivan oikeassa stutiossa. Hauskaa on ollut ja paljon on taas oppinut. Varsinkin tuo kotistudiokokeilu oli oikein opettavainen. Meitä oli siinä kaksi kaveria vääntämässä ja molemmat yhtä kuutamolla. Kiitosta vain niille joille se kuuluu eli ukoille jotka kävi näyttämässä mihin sitä nappia pitää vääntää! Lopuksi ei väännetty mihinkään=) Setit kuntoon, setit kunnossa!! | |
![]() 26.06.2003 12:29:28 | |
Ite olen rumpali ja tässä kun ollaan demoa nauhoitettu niin aina ollaan vedetty mulle pari harjottelu kierrosta niin että pystyy soittamaan klikin kanssa. Ensin tahtoo mennä päin persettä kun harvoin klikin kanssa soittaa(tottumattomuutta), mutta kyllä se yleensä muutaman harjoituskerran jälkeen on ruvennut kulkemaan. | |
![]() 27.06.2003 08:07:28 | |
Me nauhoitetaan aina kaikki klikin kanssa, koska jotain tremoloa on oikein mukava laittaa päälle mikäli tempo heittelee. Tiistaina alkaa muuten nauhoitukset Seawolfissa, saas nähdä miten äijäin käy. Sanomattakin selvää... | |
![]() 27.06.2003 13:37:07 | |
Me ollaan tuossa asiassa onnekkaita siinä mielessä, että ollaan nauhottamista päästy harjottelemaan parin treenikämppädemon muodossa, jotka siis nauhoitettiin yhdellä otolla koko bändi yhtä aikaa. Nyt ollaan tekemässä demoa kotistudio-olosuhteissa, instrumentti kerrallaan, ja kauhean monta ottoa ei esim. rumpuraitoihin tarvittu. Mielestäni tuo on hyvää pohjustusta mahdollisia studioreissuja varten, kun tuo aiemmin mainittu rec-kammo ei välttämättä iske niin kovaa kun on jonkinlaista kokemusta asiasta. http://www.lunatia.tk | |
![]() 27.06.2003 13:59:31 | |
MUTTA: jokaisen levyn jälkeen tulee sata ajatusta asioista, jotka olisi voinut tehdä paremmin. Et silleen... Niitähän voi keikoilla hyödyntää. Tosi miehet kuuntelee vaan ukkosen jyrinää ja kattelee kun hevoset paskantaa! | |
![]() 27.06.2003 16:21:26 | |
Niitähän voi keikoilla hyödyntää. Tässä varmaan tarkoitettiin sitä, että maksettu studioaika meni, jonka jälkeen nuo ideat tuli ja ne olisi haluttu mukaan nauhalle... Mutta kommenttisi on hyvä, sillä myös se kertoo studiossa käymisen hyvistä puolista - omasta musasta saattaa löytyä uusia puolia! Opinons are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan) | |
![]() 30.06.2003 16:58:02 | |
Mutta kommenttisi on hyvä, sillä myös se kertoo studiossa käymisen hyvistä puolista - omasta musasta saattaa löytyä uusia puolia! Kyllä ne sovitukset ainakin mulla aina studion myötä hiukan muuttuu, yleensä sillä tavalla että oivaltaa soittaa vähemmän, ja kaihtaa ilmeisimpiä ratkaisuja. Joskus myös osien määrät ja biisin kesto saattavat muuttua radikaalisti. Live- ja levysovituksen ei periaatteessa tarvitse olla likikään samanlainen, mutta tää on aina sovittava keskenään - tehdäänkö "produktiota" vai tehdäänkö dokumenttia. Kun muistelee taaksepäin, niin itselle vaikein asia oli keksiä mitä tekee silloin, kun livenä soittaa sooloa tms päälleäänityksenä toteutettavaa kuviota. Nimittäin, ihan kiva on keksiä joku tyyliin sopiva tapa kompata senkin aikaa, eikä vain olla hiljaa. Toinen mukava oivallus oli, että ensin voi soittaa säkeistöt, ja sitten ihan eri raidalle ja vaikka eri kitaralla kertosäkeet, että biisin voi jakaa niin pieniin palasiin kuin ikinä haluaa, ja tehdä vaikka joka iskun erikseen. Kannattaa treenata bändillä etukäteen ihan niiden pohjien soittamista, ilman riffejä, sooloja ja laulua. Soundia vaihtamatta. "This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba) | |
![]() 30.06.2003 23:49:15 | |
Live- ja levysovituksen ei periaatteessa tarvitse olla likikään samanlainen, mutta tää on aina sovittava keskenään - tehdäänkö "produktiota" vai tehdäänkö dokumenttia. Mun omakohtainen mielipide on että mahdollisimman samanlainen versio, oikeastaan ärsyttää ostaa levyä johon on purkitettu kaiken maailman soittimet ja kitararaitoja muutama kymmenen vaikka bändissä olisi vain yksi kitaristi, Mitä vähemmän ylimääräistä "roinaa" sen parempi ei tartte tehdä uusia sovituksia, jos haluan joskus tehdä erikoisversiot biiseistäni niin sen teen sitten kunnolla erikseen... Säröpedaali on pirun keksimä idea saada ihmiset hulluiksi... | |
![]() 01.07.2003 20:08:53 | |
Jokin aika sitten Mäkeläisen poikaa arvosteltiin Loitsun erilaisesta keikkasovituksesta kuin mitä levyltä löytyy. Muitakin vastaavia tilanteita olen kuullut, syystä ja ilman. Tanssimusan puolella yleisö haluaa kuulla saman kuin radiosta, rokkisakki lienee anteeksiantavaisempi jammaussovituksille. Samapa tuo, pääasia että homma toimii. Studiosta vielä sen verran, että perfektionismi ei oikein sovi siihen luukkuun. harvan kukkaro kestää iankaikkisen viilauksen. Tyhjän saa pyytämättäkin | |
![]() 01.07.2003 20:37:28 (muokattu 01.07.2003 20:39:03) | |
rokkisakki lienee anteeksiantavaisempi jammaussovituksille. Samapa tuo, pääasia että homma toimii. Niinno, ajatellaanpa vaikka suomessa takavuosina taajaan laukannutta Dr. Feelgoodia, joka liveversiot ovat järjestään tuplaten levyversioista - levyllä kun huuliharpun ja laulun voi hoitaa samanaikaisesti:-) Heh, molemmilla lähestymistavoilla on puolensa, eikä varmaan kukaan halua nähdä Beach Boysin "Pet Soundsia" levyuskollisena livetulkintana (uskokaa mua, olen nähnyt Mike Oldfielfin heittämässä tv-konsertissa Taurus IV:tä Tubular Bellsiltä - kelamankat ja mandoliinisoolo). Huono puoli tuossa "uskollisuudessa" on se, että identtisen tulkinnan vaatiminen tarkoittaa nykyään usein tallennetun materiaalin tuomista osaksi keikkasettiä - hösh! Kyllä tulkinnassa pitää saada/voida olla edes jonkun verran tilannetajua mukana. Levy taas jää helposti verrattain ankeaksi, jos se on vain sitä, että livetulkinnasta karsitaan tilanne, fiilis ja visuaalinen puoli pois - vaatii hemmetisti tyylitajua että tuon saa toimimaan omalla painollaan. Karsittujen ja minimalististen, hyvin livenoloisten levyjen mestari JJ Cale käyttää satoja raitoja ja tuhansia ottoja hioakseen kaiken kuulostamaan siltä, kuin se tapahtuisi yhdellä otolla. "This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba) | |
![]() 05.07.2003 13:10:48 | |
Eikös se demon nauhoittaminen mennyt (ainakin Symphony X nauhoitti Odysseyn näin): 1. Soittavat metronomin tahdissa kitran, basson ja rummut (alkuraita). 2. Kun on tausta valmiina, jokainen soittaa oman soittimensa uusiksi. Tätä saatetaan jatkaa kunnes lopputulos on hyvä. Tarkoituksena se, että soittimen voi soittaa taustaan, jossa ovat muut soittimet (huomattavasti helpompaa kuin yksin tai metronomin kanssa soitto). Jonka jälkeen raitaa miksataan. 3. Overdubit. (4. Tietokoneistetut orkesteri osuudet.) 5. Ajetaan koko kappale kompressorin läpi, (niinkuin muutkin soittimet aikaisemmin). 6. Lopullinen miksaus En ole aivan varma noista yksityiskohdista, mutta näin es jotenkin meni. Tosin tuollainen vaatii sitten hieman enemmän aikaa kuin viikon tai pari....ja rahaa... | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)