Bänditoiminta ›

Kertokaapa parhaat periaatteenne, jonka mukaan biisilistanne laaditte. Mainitkaa suurpiirteinen genre sekä onko musa omaa vai covereita.
 
Laitetaan esimerkin vuoksi muutama oma jippo, kaikkia ei toki tule joka kerta käytettyä eivätkä ne missään nimessä ole ehdottomia, vaan ainoastaan suuntaa-antavia (mulla pop/rock, oma musa):
 
- alkuun pari 'myyvintä' biisiä, jotta yleisö jäisi kuuntelemaan loputkin (näin esim. festareilla, jossa on muutakin nähtävää)
- viimeiseksi bändin paras biisi, jotta yleisö vaatii encoren
- encoreksi biisi, joka jättää hyvän maun bändistä yleisölle, mutta jonka mahdollinen poisjäänti (miksaaja laittaa cd:n pyörimään..) ei harmita vietävästi.
- samankaltaisia (genre, sävellaji tai tempo jne) max kaksi kpl peräkkäin. Tai tasan kaksi, jos eivät ole aivan identtisiä.
- Pakollinen Slovari (tm) ja Se Hurjin Rämistys (tm) peräkkäin, keskinäisellä järjestyksellä ei väliä
- ei kuitenkaan koko setistä fiilisten vuoristorataa
- viimeisissä treeneissä ennen keikkaa vedetään setti listan mukaan läpi ja mietitään, toimiko. Bändin mielipide menee aina muiden periaatteiden edelle.

Sillä tavalla ois joskus hauska tehdä että biisien nimet kertoo tarinan.

Sillä tavalla ois joskus hauska tehdä että biisien nimet kertoo tarinan.
 
Voi olla, että tarina menisi läpi vain soittajille, mutta ei yleisölle.
 
(Meidän laulaja ehdotti samaa, mutta diskasin)

Öööh, meillä tuota yleensä lennosta ja fiiliksen mukaan. Ja usein keksitään ihan biisejäkin lennosta jos ei ole sopivaa tilanteeseen. Siis näin tuommoisella mustempaa rytmimusiikkiin suuntautuneella porukalla.
 
Sitten noissa avantgardehässäköissä usein bändin "mastermind" on miettinyt biisin rakenteellisen kaaren. Ja joskus on ihan teemojakin.
"Tähän niiku semmost Coltrane henkistä paisuttelua E:stä ja sitten se menee tonne stonerin puolelle, mut sit merkistä tulee sellasia free rävähdyksiä väliin"...

Jonkinlaista draaman kaarta siihen settiin pyritään saamaan. Pari tehokasta biisiä alkuun. Keskikolmannekseen hitaammat tunnelmabiisit, viimeiseen kolmannekseen nousujohteinen meininki. Alku/esittely, keskikohta/suvanto, loppu/kliimaksi. Siinä se.

Sillä tavalla ois joskus hauska tehdä että biisien nimet kertoo tarinan.
 
Meidän bändi on itse asiassa kerran tehnyt tuon. Rakennettiin kumminkin se tarina vasta sen jälkeen kun oltiin mietitty että mitkä biisit soitetaan milloinkin.

Alkuun muutama räväkämpi menopala (ei liian vaikeaa, tässä vaiheessa pitää riittää huomiota kuuntelulle ja totuttelullekin), joihin mietitään spiikkikohdat valmiiksi. Sitten vähän hillitympää. Keskelle settiä se pisin slovari ja kitaranvaihtobiisi. loppuun kunnon rytistys ja joku kuningasbiisi. Encoreen ralleja, jotka voi soittaa kunnon menolla liikaa skarppaamatta.
 
Ei samanlaisia riffejä peräkkäin, jos perättäisiin on pakko laittaa sama sävellaji, niin treenataan biisit medleyksi eli vaihtumaan saumatta.
 
Kitaranvaihdot, virityspaikat ja pitkät spiikit kannattaa sopia jo settiä laadittaessa, ettei meno suotta hiljene väärällä kohtaa ähkäillessä. Koko ajan pitää tapahtua jotakin. Biisien aloitukset ja lopetukset kannattaa miettiä; ei oo hyvä jos biisi alkaa hälyäänillä kun sen pitäs lähteä kuin seinästä. Lavalla ei tuoteta mitään sellaista ääntä, joka ei settiin kuulu.

Täysillä saatana alusta loppuun. Nopea biisi ekaksi ja sen jälkeen vielä nopeampia. Jos joku hitaampi biisi nyt on pakko olla mukana niin sen paikka on ehdottomasti toiseksi viimeisenä. Ei mitään ylimääräisiä breikkejä, ja jos jossain välissä on pitempi spiikki, niin sen on oltava puujalkavitsi tai sitten sen aikana näytetään persettä. Kitaraa vaihdetaan lennossa, ja virittäminen on homojen hommaa.
 
Noin se ainakin VW:n aikaan meni. Ja kun tuo uusi projekti joskus pääsee käyntiin, niin mitä sitä hyvää linjaa vaihtamaan.

Tässä on hyvä lyhyt:
EDIT: Why can't this be love,
Rape me
&
Born In The USA
 
Har-har.

Täysillä saatana alusta loppuun. Nopea biisi ekaksi ja sen jälkeen vielä nopeampia. Jos joku hitaampi biisi nyt on pakko olla mukana niin sen paikka on ehdottomasti toiseksi viimeisenä. Ei mitään ylimääräisiä breikkejä, ja jos jossain välissä on pitempi spiikki, niin sen on oltava puujalkavitsi tai sitten sen aikana näytetään persettä. Kitaraa vaihdetaan lennossa, ja virittäminen on homojen hommaa.
 
Tuostahan vois melkein tehdä huoneentaulun kämpille!

Alkuun joku sellainen biisi josta yleisölle tulee tunne että haluavat kuulla lisää, yleensä joku vähän "rajummasta" päästä oleva biisi.
 
Perjaatteena on, että 2 samantapaista biisiä eivät ole peräkkäin, eli hitaita biisejä väliin ja niin edes päin.
 
Loppuun joku biisi mistä jää hyvä fiilis.

Yleensä me teemme biisilistan 2 minuuttia ennen alkunauhan alkamista. Kaikki huutavat toistensa päälle, joku ei osaa soittaa jotakin kohtaa ja joku huutaa että " se on minun biisi, sitä ei jätetä pois". Koko bändi on hajoamisen partaalla, mutta silti mennään lavalle ja kaikki aloittaa eri biisin.
Tämä rituaali tapahtuu joka kerta, koska kukaan ei uskalla tehdä biisilistaa etukäteen.
Yleensä siis meidän keikat ovat ihan perseestä.

Tyylinä on grunge/punk:
 
-ekaks joku nopeempi tai räväkämpi biisi (solistille äänenavaus jos ei oo aikaisemmin kerinny sitä tekemään)
 
-korkeintaan 2 samanlaista peräkkäin, ideana saada 'aaltoileva' fiilis yleisöön
 
-loppuun päin hieman hitaampaa kamaa, kunnes heitetään se Viimeinen biisi, jonka aikana voisi tehdä mieli pistää hieman soittimia paskaks (johon meillä ei ole juuri nyt varaa...) --->kuitenkii antaa kivan loppufiiliksen kaikille, Jopa yleisölle.
 
Setti on n.20-25 biisiä pitkä.

Setti on n.20-25 biisiä pitkä.
 
Jösses sentään! Kuka noin paljon jaksaa soittaa? Taidatte olla kovakuntosia jätkiä.
 
12 biisiä ja 15 minuuttia, siinä on sopiva keikan mitta ainakin kimppakeikoilla...

1. Alkuun sellainen nopea ja rankka biisi, joka jyräyttää paskat housuun koko yleisöltä.
2. Sitten joku ei-niin-suuri-hittibiisi
3. Sitten satunnaisesti vaihtelua, niin ettei tule kahta hidasta, kahta sairaan nopeata ja kahta progehtavaa biisiä peräkkäin.
4. Toiseksi viimeinen biisi täytyy olla joku hitaahko.
5. Ja viimeinen biisi. Tässä vaiheessa voidaan vaikka esitellä bändi, kiitellä ja poistua lavalta. Taputtaa ne kuitenkin meidät takaisin. Koko lava on ihan pimeä ja vain yleisön huuto kuuluu. Sitten kitaristi tulee ja alkaa vinguttaa jotain epämääräistä, ja yhtäkkiä räjähtää käyntiin suurin hittibiisi, joka saa yleisöltä vielä virtsatkin sinne housuloiden kätköihin. Pyroteknikkojen vempeleet sylkee tulta, ympäri lavaa räjähtelee ja bändin soittajat lentelevät vaijereiden varassa. Kitarasoolojen jälkeen ennen viimeistä kertosäettä rumpali polkee basaria ja yleisö saa luvan laulaa vikan kertosäkeen a cappella. Sitten tuleekin moduloitu kertosäe (näitä ei ole levyversiossa). Biisin outroa hidastetaan koko ajan jännityksen saamiseksi, ja se purkautuu sitten älyttömään rymistelyyn ja harmonisen molliskaalan sahaukseen. Lopulta viimeinen sointu ja keikka oli siinä.
 
Encoreja ei tarvita, jos ne ääliöt vielä huutaa viimeisen biisin jälkeen lavalle, niin soitetaan joku sivuprojektin sivuprojektin häiriöbiisi.

Maalaisjärjellä. Nyrkkisääntönä vois pitää "ei kahta samanlaista peräkkäin". Pakka sekasin perhana.
 
EDIT: tai siis se nyrkkisääntöhän voisikin olla toi "Pakka sekasin perhana."

Ekaksi biisiksi joku hemmetin yksinkertainen, nopea ja aggressiivinen kappale. Toimii yleisönherättäjänä, mutta ennen kaikkea se poistaa paineet ja jännityksen esiintyjiltä.
 
Lopuksi joku balladi, joka ei ovelasti olekaan se vika biisi, vaan vihoviimeisin on joku "thank you"-kappale, luonnollisesti. Sitten otetaankin kukat vastaan, jaellaan lentosuukkoja ja heitetään T-paitoja yleisölle.
 
Näin minä sen aina kuvittelin.

Rock / pop, omaa ja lainaa.
 
- Enka biisi reipas ja helppo kulkuinen. Väittäisin että ansimmäinen biisi menee yleisöltä heräämiseen.
(Tämä siis silloin kun ollaan soittamassa keikka johon yleisö ei ole tullut juuri bändin takia) Samalla saa bändikin lämmitellä.
- Toinen biisi samaa sarjaa.
- Kolmaneksi ollaan yleensä laitettu jo coveria ja siintä sitten eteenpäin pari omaa, yks cover jne. Ei kahta hidasta peräkkäin.
- Loppua kohti mentäessä rakemmat biisit mutta viimeiseen encoreen jätetään slovari.
 
Pari settiä kun soitetaan yleensä illassa niin on tullut koitettua joskus cover setti ja oma setti systeemiäkin. sekin toimii. Akustisilla keikoilla seuraillaan enemmän yleisön fiiliksiä.