Aihe: Studiopäiväkirja
1 2
Tmp
06.06.2005 23:38:18
Soitan siis kitaraa bändissä. Bändiin kuuluu viisi jäsentä. Rumpali, Basisti, Kitaristi, Kitaristi2(minä) sekä laulaja/pianisti. Olimme varanneet ajan paikallisessa studiossa joka sijaitsee noin 25km päässä. Aikaa meillä on 48 tuntia.
 
Suunnitelmissa on nauhoittaa 10 biisiä ja miksata 3. Loput miksaamme toisessa paikassa. Soitamme melkein kaikki livenä laulua ja paria "kummallisempaa" kohtaa lukuun ottamatta.
 
Saavuimme pienien alkuvaikeuksien jälkeen perille vähän viiden jälkeen. Kannoimme kaikki instrumentit yhteen huoneeseen joka siis toimii äänityshuoneena. Äänittäjän ehdotuksesta niin minun kitarakaappi laitettiin pieneen "laulukoppiin" ja ovi laitettiin kiinni. Toinen kitaristi joutui soittamaan ulkopuolella. Tämä tehdään tietysti vuotojen välttämiseksi. Tämä järjestely vaatii tietysti kuulokkeet kaikille, mutta äänittäjän valmisteluista huolimatta niitä oli liian vähän(uudet parit ei sitten toiminutkaan).
 
Nyt äänittäjä lähti laulajan(ja tärkeimmin hänen auton) avustuksella hakemaan puuttuvia luureja. Tällä aikaa yritimmä laittaa jotain pystyyn, mutta koska olemme studiossa aika uusavuttomia niin emme saaneet paljon tehdyksi.
 
Siirryttiin soundcheckiin. Tulimme nopeasti siihen tulokseen että kitarani on liian "ohut"(siis soundi, ei itse kitara. Ei tarvi huomauttaa). Treble ja Mid nappi vaihtoivat siis paikkaa. Tässä tapauksessa pitää ottaa huomioon että kyseessä on Fenderin vahvistin joka siis leikkaa kaikki taajuudet pois jos on esim Mid nollissa. Keskialueet ovat myöskin enemmän lo-mid, joten muutos oli suurempi kun ehkä näin kerrottuna kuulostaa.
 
Vuorossa oli eka nauhoitus. Ensimmäinen otto meni suoraan roskikseen. Sitä ei edes kuunneltu ennen toista ottoa. Toinen otto oli melko hyvä ja kävimme tarkkailuhuoneessa kuuntelemassa. Jälki oli sekä äänellisesti että soitannollisesti hyvä, joten päätimme käyttää tätä ottoa. Kertosäkeen kitaraosuus nauhoitettiin erikseen ja se tehtiin heti. Tämän sain tehtyä ensimmäisellä otolla. Soittaessa tuntui että en oikein ollut tahdissa, mutta jälki oli kyllä ihan hyvä. Tämän jälkeen piti soittaa lopun "wahi/funk/komp-soolo". Tämä tuntui jotenkin vaikealta eikä ensimmäisesta ototsta ollut mihinkään. Toinen oli kuitenkin jo parempi ja vaikka en ehkä itse ollut kovin tyytyväinen niin bändin jäsenet päättivät että tämä pidetään(tuleeko tästä se pakollinen juttu joka nauhoituksessa joka harmittaa jälkikäteen?). Ongelma tässä osuudessa oli kai se että olisi pitänyt soittaa "ronskimmin", mutta kitara tuli luureista niin lujaa että soitti väkisin varovasti. Kuitenkin. Purkissa oli.
 
Toinen biisi meni melko kivuttomasti, mitä jouduttiin kerran soittamaan uusiksi.
 
Kolmas biisi oli sitten se jota viilailtiin eniten. Rumpali soitti hyvin mutta muilla oli jonkin verran soittomokia. Koska tämän biisin rumpukomppi käy käsien päälle, niin päätettiin säilyttää rummut(ja suurin osa kitararaidasta) ja vetää muut uusiksi. Kaikki siis soitti rumpujen päälle oman osuutensa ja minä soitin vähän syntikkaa koska suurin osa minun raidasta säilytettiin. Lopun särö-kohdan soitin uudestaan. Nyt oli suurin osa kunnossa. Basson kanssa oli jotain häikkää mutta äänittäjän mielestä se oli niin pieni moka että sen pystyy paikkaamaan. Ongelmaksi tässä nousi toisen kitaristin kitara, joka oli aivan liian terävä(siis taas se ääni, ei kitara). Hän sääti ja se soitettiin uudelleen. Vieläkin terävä. Menimme sitten laulajan kanssa säätämään. Laulaja käänsi tone-nappia ja minä treble-nappia. Tämä onnistui huomattavasti paremmin, ja päätimme että emme enää lähde sorkkimaan.
 
Ensimmäisen päivän saldo on siis kolme biisiä purkissa jotka jo nyt kuulostavat aika hyvälle vaikka niitä ei ole vielä miksattu. Tämä tietysti tarkoittaa että miksaus ei todennäköisesti tule venymään. Huomenna jatkamme, mutta koska muut kun minä ja laulaja ei pysty olemaan kauan huomenna, niin päätimme että yritämme heti alkuun saada pari biisä nauhalle jonka jälkeen äänitämme laulun ja perkussionit sekä mahdollisesti kitara-/syntikkaraitoja. Laulua ei kuitenkaan voi vetästä yhdessä illassa.
 
Kaiken kaikkiaan pitää antaa tälle ekalle päivälle täyden kympin. Meno oli kiireetöntä mutta saimme silti paljon aikaiseksi ja henkilökemiatkin toimi. Huomenna saamme nähdä jos hyvä "onni" jatkuu.
"Osaan soittaa koskettimia ja kitaraa niin hyvin että ne jotka ei tajua musiikista mitään luulee mua tosi hyväksi." - Sub Zero
Tmp
07.06.2005 23:19:54
Ketään ei näytä kiinnostavan mutta jatkan silti...
 
Tänään oli siis toinen päivä. Koska koko porukan voimin pystyttiin olemaan vain noin 3 tuntia niin aloitimme uusien biisien purkittamisessa. Toisen biisin loppukohdassa vaihtuu rytmi ihan totaalisesti ja sen kanssa meillä oli vähän ongelmia. Jouduttiin ekan kerran turvautumaan leikkaa/liimaa menetelmään mutta jälki on todennäköisesti ihan hyvä(en uskalla sanoa varmasti ennen huomista). Tahti heitti muutamassa kohtaan biisin sisällä, joten tämä kappale jää todennäköisesti ns. B-puoleksi. On olemassa bändin omaa käyttöä varten.
 
Kun muut joutuivat lähtemaan(rumpali tosin jäi minun ja laulajan seuraksi) nauhoitettiin ekaksi pari syntikkaosuutta. Tämän jälkeen päätettiin pureutua perkussioihin. Niitä tarvittiin vain neljään biisiin joten tämä ei ollut mikään iso urakka. Yhteen kappaleeseen äänittäjä ehdotti että laitettaisiin tamburiini soittamaan kahdeksasosia koko kappaleen läpi. Tämä osoittautui ihan fiksuksi ideaksi.
 
Illan viimeisenä rutistuksena oli vuorossa laulu. Tiesin kokemuksesta että tämä voi olla todella aikaa vievää, mutta suurin ongelma oli nitisevä tuoli joka saatiin puolentoista biisin jälkeen vaihdettua... Laulu saatiin nauhoitettua kolmeen kappaleeseen ja jokaiseen tarvittiin 3-5 ottoa. Näistä siis sitten miksataan yksi toimiva raita.
 
Tänään nosti päätään semmoinen "ei niin terve" itsekriittisyys(kun otetaan aikapaine huomioon). Rumpali halusi soittaa rummut(mikä tarkoittaisi koko biisin) uudelleen koska hänen mielestä tempo vähän heittelehti. Laulajakin oli suostumassa ja piti oikein laittaa kampoihin. Sekä minun että äänittäjän mielestä biisi toimii oikein hyvin ja rajattua aikaa voi ja pitää käyttää johonkin kiirrellisempään.
 
Päivän plussat on se että näyttää kuin saisimme miksatuksi enemmän kuin kolme kappaletta. Päivän miinus on nälkä. Pakko ottaa mukaan jotain syötävää huomenna. Pahoittelen jos tämä on tylsää luettavaa mutta meillä ei oikesti ole mitään ongelmia mistä voisi kertoa.
"Osaan soittaa koskettimia ja kitaraa niin hyvin että ne jotka ei tajua musiikista mitään luulee mua tosi hyväksi." - Sub Zero
LumPus
08.06.2005 01:48:38
hyvältähän tuo kuulostaa tuo meininki. ei onkelmia studiossa=paras mahdollinen tilanne.
näitä on mukava lukea, ei muutakun kirjoita ihmeessä lisää jos jakselet, että miten homma edistyy!
Elämä vie liikaa aikaasi!!!
aikavaikea
08.06.2005 07:23:09
Ketään ei näytä kiinnostavan mutta jatkan silti...
 
Kiinnostaa toki, en vaan osaa kommentoida mitään viisasta mutta luen kyllä. Joten jatka vaan.
Vielä on kesää jäljellä.
Hannu H.
08.06.2005 09:59:33
 
 
Luettua tulee joo. Ostakaa basistille viinaa, niin saat jotain hauskaa väriä näihin tarinoihin ;)
"ja sitten se kiipes kattolamppuun roikkumaan ja huusi 'mää olen kissanainen!'"
Päiväduuni on vain harrastus jolla kustannetaan se oikea työ.
Tmp
08.06.2005 10:11:18
Luettua tulee joo. Ostakaa basistille viinaa, niin saat jotain hauskaa väriä näihin tarinoihin ;)
"ja sitten se kiipes kattolamppuun roikkumaan ja huusi 'mää olen kissanainen!'"

 
No on basisti pari kertaa vähän ollut hukassa. Äänittäjä ekana päivänä: "ja sitten basisti..." *hiljaisuutta* "ai minä vai?". Noeikun se toinen basisti mikä meillä oli messissä.
"Osaan soittaa koskettimia ja kitaraa niin hyvin että ne jotka ei tajua musiikista mitään luulee mua tosi hyväksi." - Sub Zero
superfly
08.06.2005 11:29:40
Kyllä nämä kiinnostaa kovastikin. Jatka vaan. Teillä on liian helppoa tuo. Meillä on se ongelma että itse tehdään demo alusta loppuun, joten on aivan liian aikaa nysvätä joka välissä ja ei oikein tahdo valmista tulla :(
"Eagles may soar high, but weasels don't get sucked into jet engines." -David Brent
McNulty
08.06.2005 13:52:53
Luettua tulee joo. Ostakaa basistille viinaa, niin saat jotain hauskaa väriä näihin tarinoihin ;)
"ja sitten se kiipes kattolamppuun roikkumaan ja huusi 'mää olen kissanainen!'"

 
juuri näin... tai jollekin muulle, mielummin koko porukalle ja sitten vähintään pari digicamia messiin. On meinaan studiopäivis sen jälkeen ihan eri näköinen :))
"I have tried so fuckin' many tubeamps and they all sound like some fuckin' AC/DC... except Krank" - Darrell Lance Abbott
Julmettu
08.06.2005 16:29:52
Kiinnostaa toki, en vaan osaa kommentoida mitään viisasta mutta luen kyllä. Joten jatka vaan.
 
Mulla oli ihan sama.
Tmp
09.06.2005 08:45:57
Teillä on liian helppoa tuo. Meillä on se ongelma että itse tehdään demo alusta loppuun, joten on aivan liian aikaa nysvätä joka välissä ja ei oikein tahdo valmista tulla :(
 
Tuo on koettu moneen otteeseen. Siksi tämä tuntuukin niin mahtavalta.
"Osaan soittaa koskettimia ja kitaraa niin hyvin että ne jotka ei tajua musiikista mitään luulee mua tosi hyväksi." - Sub Zero
Tmp
09.06.2005 09:27:53
Eli kolmas päivä.
 
Tämä päivä alkoi vasta kello 18.00 eikä 17.00 kuten suunniteltu, koska äänittäjän piti mennä ostamaan uuden ruohonleikkurin. Asia ei sinäänsä minua haitannut koska minulle jäi aikaa kuunnella Coldplayn uusinta albumia kerran läpi(EMI:n maksettu mainos (tm)).
 
Varttia vaille kuusi menen laulajan luokse(hän kuskaa meidät aina autolla), ja kaikki muut olivat siellä paitsi rumpali. Kitaristi nukkui sohvalla(kanuuna). Pääsimme kuitenkin nopeasti lähtemään koska päätimme olla odottamatta rumpali ja poimia hänet kyytiin. Minä sain(lue: toin) tällä kertaa halutun etupenkin. Basistikin joutui takapenkille. Kerrottakoot että autona toimii Fiat Uno, joten on aika epämukavaa istua kahden muun jätkän kanssa takapenkillä. Varsinkin keskellä.
 
Kuudelta kuitenkin aloitettiin. Päivä alkoi leppoisasti ja kuuntelimme viime kerran nauhoitukset, lähinnä laulua. Laulaja tuli siihen tulokseen että ainakin yhden biisin hän haluaa laulaa uusiksi. Meillä on siis kaksi kappaletta jossa on myös laulu nauhoitettu. Sen enempää asiaa pohtimatta päätimme lähteä yrittämään niitä kolmea jäljellä olevaa biisiä.
 
Ensimmäinen "piti" olla helppo. Soitan siinä sekä syntikkaa että kitaraa. Ajattelin soittaa syntikan ekaksi, mutta laulaja ehdotti että soitan kitaraa jolloin voidaan soittaa molemmat syntikat kerralla jälkeenpäin. Päätin siis soittaa kitaraa.
 
Ensimmäinen otto: Basisti rupesi soittamaan kertosäetta jo säkeistön puolessavälissä, joten se meni heti uusiksi. Tässä vaiheessa laulaja ehdotti että soittaisinkin sitä syntikkaa jolloin katsoin häntä vihaisesti.
 
Toinen otto: Saatiin biisi kunnialla läpi ja päätettiin mennä kuuntelemaan sitä. Ensimmäinen virveli oli vähän liian aikainen ja pianisti ole ottanut jonkun väärän soinnun. Uudestaan. Päätin nyt _kuitenkin_ soittaa sen syntikan jos se helpottaisi muiden soittoa.
 
Kolmas otto: Teknisesti oikein meni, mutta äänittäjän mukaan oli hyvin steriilin ja varovaisen kuuloinen. Ei svengannut, mutta ei mitään soitannollisesti perseellään. Päätin(-n + mme?) että säästetään tämä mutta yritetään vielä kerran. Jos ei onnaa niin ei sitten onnaa. Kerroin äänittäjälle että soitan nyt sekä syntikkaa että kitaraa. Ajatuksena oli että saisin sen kertsin svengaamaan vähän enemmän.
 
Neljäs otto: Paras otto tähän asti. Suurin moka oli varmaan minun siirtyminen kitarasta syntikkaan kun se oli vähän vaikeaa. Ei tosin mikään iso juttu. Jos tuo haittaa niin soitetaan se syntikka siinä kohtaan uusiksi. Basisti oli soittanut väärin mutta onneksi sen yhden nuotin sai helposti kopioitua.
 
Nyt meillä oli kaksi biisiä jäljellä. Toinen niistä on 8 minuuttia pitkä, joten päätimme yrittää sitä viimeiseksi. Tässäkin jouduttiin pari ottoa tekemään. Säädin tällä kertaa soundini vähän paksummaksi(joojoo, kekkostakin kiinnostaa). Ongelmana on että kitara kuulostaa luureissa aina paljon paksummalta kun monitoreissa. Yritin ottaa tämän huomioon.
 
Eka otto meni heti roskikseen. En muista kuka soitti väärin. Toinen otto soitettiin alusta loppuun, mutta ainakin minä tiesin että jotkut nuotit olin soittanut aivan väärällä timellä. Ei sinäänsä ongelma koska tiesin että ei tätä ottoa kuitenkaan käytetä. Oikeastaan halusin vain päästä kontrollihuoneeseen tsekkaamaan kitarasoundiani(kunnon kitaristin ajattelua). Biisi oli sinäänsä ihan ok, mutta kaikki tiesi että se voidaan soittaa 100 kertaa paremmin. Kitarani kuulosti vähän liiankin paksulta ja mutaiselta ja toisen kitaristin kertosäkeen efekti oli vähän liian "iso".
 
Vedimme sen siis uusiksi ilman komppikitaraa kertosäkeessä. Säädin soundini vähän ohuemmaksi mm. mikinvaihdolla sekä basson leikkauksella. Toisella kerralla saimme hyvän version. Kitarani kuulosti yllättävän hyvälle ja se toimi kokonaisuutenakin vaikka yhden kielen huiluäänet kuulostivat vähän pieniltä kun takana oli vain basso ja piano eikä särökitaraa... Tämä oli kyllä tuonut soittamiseenkin vähän ongelmaa kun tuli "torikammo" kun jäi yksin. Jotain pientä mutta helposti korjattavaa löytyi -> korjataan.
 
Nyt oli vuorossa ruokatauko ja söin vähän kotitekoista pitsaa. Tarjosin myös vähän krapulaiselle kitaristille. Join päivän aikana 1,5 miineraalivettä ja taidan juoda ainakin saman verran tänään. Mukavaa kun on ainakin jotain tekemistä kun ei soita.
 
Jäljellä oli enää se kahdeksan minuutin hirviö. Onneksi soitan melkein vain syntikkaa(helppoja juttuja), joten min äen mitenkään kantanut sitä päävastuuta. Jouduttiin yrittämään mutt lopulta saatiin se siedettävästi purkkiin. Juuri siinä otossa olin soittanu jotain väärin (pientä disharmoniaa kuten äänittäjä ilmaisi). Kitaraa en saanut sisälle koska minulla oli tuplavarmistus eli sekä volat kitarasta että volume-pedaalista pois. Aukaisin vain toisen. Sain vetää sen samalla kertaa kun laulaja veti toisen syntikan ja kitaristi soitti oman osuutensa uudestaan.
 
Päivän saldo oli oikeastaan tässä. Huomasin että on paljon enemmän energiaa kirjoittaa töistä kuin kotoa(yllätysyllätys). Mielestäni eillinen oli kuitenkin vähän tehoton päivä joten koitetaan skarpata tänään. Laulaja on kuitenkin töissä viiteen asti, joten aloitellaan vasta kuudelta.
"Osaan soittaa koskettimia ja kitaraa niin hyvin että ne jotka ei tajua musiikista mitään luulee mua tosi hyväksi." - Sub Zero
Tmp
10.06.2005 10:01:31
Neljäs päivä:
 
Tämä aloitettiin vähän myöhässä henkilökohtaisten syiden takia. Saavuimme paikalle laulajan ja rumpalin kanssa noin 18.30 jolloin kitaristi oli ollut siellä jo reilut puoli tuntia. Basisti oli katsomassa elokuvaa. Tällöin äänittäjä oli jo miksannut yhden biisin(teknisesti, tasot vielä vähän heitti), ja kyllähän se paljon paremmalta kuulosti.
 
Kuten ehkä muistatte niin kaikki pohjat oli jo vedetty. Epäonneksemme basson D-kieli oli ollut epävireessä 8 minsan biisiä nauhoitettaessa. Sitä ei tietysti voitu vetä uudestaan purkkiin koska basistihan oli? Jep. Katsomassa elokuvaa. Pitää heti alkuun sanoa että minulla nyt ei ollut mitään oikein virkaa, koska ainoa mikä piti nauhoittaa oli laulu. Laulaja lauloi liidit ja rumpali lauloi vähän stemmoja. Meillähän oli keskiviikon jäljiltä kolme biisiä mutta niistä laulaja hylkäsi yhden. Purkissa oli siis 2/10. Kuluneen päivän aikana saimme aika ripeässä tahdissa sekä liidit että stemmat kuuteen biisiin. Nämä laulusuoritukset ei tosin ole miksattu yhdelle raidalle. Jäljellä on siis tämä laulajan jo hylkäämä biisi, sekä yksi "vanhus" jota on soitettu jo varmaan kaksi vuotta.
 
Meidän suunniteltuun aloitusraitaan laulu ei mielestäni istunut kovinkaan hyvin. Äänittäjä laittoi lauluun laulajan pyynnöstä reilunpuoleisesti reverbiä mikä vähän auttoi mutta ei pelastanut. Sitten äänittäjä rupesi leikkimään efekteillä ja kokeilli jotain mid-boostia(?) joka sai äänen kuulsotamaan vähän nasaalilta. Se sai sen istumaan paljon paremmin kokonaisuuteen. Lopuksi se meni jo vähän överiksi, ja kertosäkeessä laulun pitä "aueta", mutta eiköhän tuo fiksata tänä iltana.
 
Rumpali keksi pariin biisiin ihan uusia stemmoja jotka kyllä toivat huomattavan lisä-arvon kappaleisiin. Hän tahtoo vain olla yli-kriittinen. Meidän nopeimpaan kappaleeseen missä laulu on aika nopeaa ja rytmikästä niin päätimme käyttää kolmesta otosta kaksi. Luonollinen chorus on kaunista. Kertosäkeeseen fraseeraus ei oikein ollut sama, mutta kun miksataan toinen raita vähän enemmän pintaan ja kiitos rumpalin taustaraidan niin eiköhän se toimi ihan hyvin.
 
Täm äilta venyi muita pidemmäksi ja olin kotona vasta 23.45. Tästä syystä en voi olla aivan varma käytetäänkö loppujen lopuksi kaikkia laulusuorituksi. Äänittäjäkin sanoi lopuksi että "nyt olen niin väsynyt että en enää tiedä mikä kuulostaa hyvältä". Minäkin huomasin että en loppua kohden enää edes välittänyt mitä laulaja lauloi. Oli siis aika lopettaa.
 
Tänään jatkuu kl 18.00. Viimeinen ilta ennen paussia. Tämän jälkeen jatketaan 20.6.2005 joten kirjoituksiin tulee pikku paussi. Kun kaikki on valmista yritän tietysti saada Mnetin lukijat etusijalle materiaalin kuuntelussa.
"Osaan soittaa koskettimia ja kitaraa niin hyvin että ne jotka ei tajua musiikista mitään luulee mua tosi hyväksi." - Sub Zero
JuliusCasablancas
10.06.2005 16:23:12 (muokattu 10.06.2005 16:27:37)
Tosi kiinnostavaa lukea, että miten studiossa työskennellään. Itselläni bändini ekan demon nauhoitus edessä ensi kuussa, tosin ihan kotioloissa Applen kanssa, mutta silti. :)
I'm a beggar and I'm a chooser I'm accused, I'm an accuser But nothing's unconditional
Tmp
11.06.2005 01:21:06
Nyt on sitten viides päivä takana. Tämä oli minulle vähän lyhyempi päivä(18 - 21.30), joten en ollut mukana ihan loppuun saakka. Kaikki oli paikalla + yksi ylimääräinen eli meidän entinen basisti(jos olet lukenut Soittajamiehen äänityspäiväkirjaa kahden vuoden takaa niin tiedät kenestä puhun).
 
Aloitimme vetämällä basson uudestaan yhteen biisiin. Kun oli melkein koko kahdeksan minuutin kappala soitettu läpi niin basisti pyytää alusta koska ei kuule rumpuja... Se saatiin sitten suht koht mallikkaasti purkkiin toisella kerralla, mitä nyt vähän korjailtiin paria kohtaa. Nyt oli jäljellä enää laulut kahteen kappaleeseen. Ensimmäiseksi otettiin wanha biisi. Siihen saatiin myös stemma. Jostain syystä tämä ei tässä muodossa kovin paljon vakuuttanut, mutta olen varma että pienellä miksauksella saadaan potkimaan aika hyvin.
 
Toiseen biisiin päätettiin myös tuplata yksi kitararaita että saisimme enemmän potkua siihen. Ensiksi kuitenkin laulu. Tämäkään ei vakuuttanut kun kuulin sen, mutta äänittäjä sai pienellä korjaamisella ihmeitä aikaan. Meidän onnesemme entinen basisti istui nykyisen basistin kanssa keittiössä ja lauluj ja soitti akustista kitaraa eikä ollut kontrollihuoneessa. Hänen olemassaoloaan ei edes huomannut. Miksi hän oli ylipäätänsä paikalla niin en tiedä.
 
En saanut laulajaa ainakaan vielä vakuutettua että se viimenen biisi pitäisi tiputtaa levyltä pois. En kuitenkaan aijo luovuttaa koska tiedän että en voisi hyvällä mielellä jakaa semmoista levyä missä se on mukana. Ongelmana on se että grafiikka tehdään kohta puolin joten biisilista olisi tarpeen saada valmiiksi. Törmäsin myös mielessäni ekan kerran toden teolla siihen ongelmaan että miten me saadaan nauhoitettu musiikki levylle. Nyt on kuitenkin niin väsynyt sekä haikea olo että ei oikein jaksa ajatella. Tuntuu tyhmältä pitää viikon paussi juuri sillä hetkellä kun alkaa näkymään oman työn hedelmät miksattujen biisien muodossa. Uskon kuitenkin että kokonaisuuden kannalta voi olla hyvää pitää pientä paussia. Saa perspektiiviä asioihin ja ehkä saan sen yhden biisin tiputettua pois.
 
Jos kaikki on mennyt kuten suunniteltu niin meillä pitäisi tällä hetkellä olla CD jossa on jonkinlaiset raakamiksaukset biiseistä. Tätä tullaan käyttämään siihen että ihmiset saavat auttaa mietä demo-biisien valitsemisessa (3 kpl). Saas nähdä huomenna miltä kuulostaa. Nyt siis viikon paussi. Palaan asiaan 20/21.6.2005.
"Osaan soittaa koskettimia ja kitaraa niin hyvin että ne jotka ei tajua musiikista mitään luulee mua tosi hyväksi." - Sub Zero
Niskamies
11.06.2005 21:22:12
Minkä takia te alotetta aina noin myöhään? Uskoisin että tulisi paljon parempaa jälkeä jos aloittaisitte paljon aikaisemmin.
Virallisesti semi-pro!
Tmp
12.06.2005 01:04:40
Minkä takia te alotetta aina noin myöhään? Uskoisin että tulisi paljon parempaa jälkeä jos aloittaisitte paljon aikaisemmin.
 
Olen töisää joka päivä 8-4 ja laulajalta loppuu työn kolmen ja viiden välillä.
"Osaan soittaa koskettimia ja kitaraa niin hyvin että ne jotka ei tajua musiikista mitään luulee mua tosi hyväksi." - Sub Zero
Staalo
13.06.2005 11:45:36
Mielenkiintoista! Varmaan pistät pientä ääninäytettä tuloksista kun saatte valmista?
 
Tekisi mieli kuulla hiukan teknisiä yksityiskohtia; ne ovat yleensä näiden studiojuttujen suola ainakin minulle. Esim. mitä vahvistimia käytitte, mitä mikrofoneja käytitte, miten mikititte rummut/kaapit, mitä efektejä käytitte ym.
Saaks lähettää terveisiä?
Czar
14.06.2005 01:51:23
 
 
Teillä on liian helppoa tuo. Meillä on se ongelma että itse tehdään demo alusta loppuun, joten on aivan liian aikaa nysvätä joka välissä ja ei oikein tahdo valmista tulla :(
 
Meillä oli sama ongelma. Itse toimin sekä kitaristina bändissämme, sekä äänittäjänä ja miksaajana. Minulla oli studio käytössäni iltaisin.
 
Noo, olen niitä ihmisiä, että:"otetaanpa vielä uusiksi, kyllä sen voi VIELÄ paremmin soittaa (Huolimatta siitä, että se eka veto on kuitenkin aina paras veto)."
 
Sama miksatessa. Voisin jäädä hinkkaamaan biisejä vuosikausiksi.
 
Onneksi oli deadline kuitenkin, vaikkakin löyhä sellainen, ja oli pakko vähentää niitä röökitaukoja. Vissiin jollekin sanoinkin, että ammattilaisen ja amatöörin ero on siinä, että ammattilainen menee röökille vasta sitten, kun hommat on hoidossa.
 
Mielelläni näitä päiväkirjoja luen. Voisin ehkä itsekin vääntää ensi kerralla tälläisen.
"Well I ain't evil, I'm just good-looking" -AC:FeedMyFrankenstein-
Tmp
14.06.2005 09:40:28 (muokattu 26.07.2005 09:24:58)
Mielenkiintoista! Varmaan pistät pientä ääninäytettä tuloksista kun saatte valmista?
 
Tekisi mieli kuulla hiukan teknisiä yksityiskohtia; ne ovat yleensä näiden studiojuttujen suola ainakin minulle. Esim. mitä vahvistimia käytitte, mitä mikrofoneja käytitte, miten mikititte rummut/kaapit, mitä efektejä käytitte ym.

 
No aloitetaan instrumenteista: Rumpalilla on Pearlin rummut. Mikitettiin näin. Basari sekä jokainen tomi erikseen. Kahdella mikillä virveli sekä kaksi overheadia poimimaan lähinnä symbaaleja. Overheadit olivat aika kaukana toisistaan mutta hyvältä kuulosti.
 
Basso(Yamahan nelikielinen) vedettiin nupin kauttaa suoraan sisään ja se kuului pelkästään kuulokkeissa.
 
Itselläni on Fenderin Lite Ash tele sekä Fenderin Ultra Chorus vahvari. Efektinä Boss ME-50 sekä Boss CH-1.
 
Toisella kitaristilla on Landolan Les Paul sekä Marshallin Valvestate. Efektinä joku Yamahan kumma multiefekti(semmonen mihin saa ladattu netistä ääniä?).
 
Pianistilla on joku yamahan kallis sähköpiano ja itse soittelin vähän isolla alesiksen syntikalla joka on kyllä aivan liian hyvä ja kallis siihen tarkoitukseen.
 
Mikeistä en oikein tiedä kunnolla mutta itse käytin 57:aa. Toisella kitaristilla joku isompi mikki.
 
Itse studiossa oli sitten joku Mac sekä joku iso miksauspöytä. Kaikki työ tehtiin periaatteessa sillä tietokoneella. Ohjelmina toimi dp(tietääkö kukaan?) sekä MOTU. Jos vielä kiinostaa lisää niin aina saa kysellä. Itse otin vähän sen asenteen että kun nyt kerrankin saa asiat tehdyksi niin antaa äänittäjän tehdä. En muutenkaan tiedä kovin hyvin mikrofonien nimiä tai studiotekniikasta mitään.
"Osaan soittaa koskettimia ja kitaraa niin hyvin että ne jotka ei tajua musiikista mitään luulee mua tosi hyväksi." - Sub Zero
Tmp
22.06.2005 15:20:47
Jatkuu. Myöhässä, tiedän.
 
Kun soitimme äänittäjälle 21.6.2005 puoli kuuden maissa niin hän oli yllättynyt että me nauhoitetaan tänään. Joku väärinkäsitys. pääsimme kuitenkin alkuun joskus kuuden jälkeen.
 
Olimme tietysti kuunnollut ahkerasti levyä ja tulleet siihen tulokseen että levy on todella bassovoittoinen. Rummut paistoivat kanssa läpi. Koska maanantai tulisi olemaan lyhyt päivä niin äänittäjä ehdotti että säädämme yleissoundin yhteen biisiin jota voi sitten käyttää referenssinä. Mukana oli Coldplayn A rush of blood to the head. Äänimaailma mikä tavoitellaan niin ei ehkä ole täysin samanlainen, mutta tärkeintä on että levy on tuttu.
 
Bassosta leikattiin alimmat taajuudet pois ja äänenvoimakkuuskin vähennettiin. Rummut vedettiin myös alas. Varsinkin basari. Laulua ei tarvittu nostaa enemmän pintaan koska se sai yllättäen tilaa kun basso ja rummut laitettiin enemmän taustalle.
 
Tämä päivä ei sitten ollut kovin tapahtumarikas pituutensä puolesta. Saimme sen yhden biisin kotiin ja käskyn kuunnella sitä ja löytää paranneltavaa.
Kuuntelet huonoa musiikkia ja sitäkin väärin.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)