Bänditoiminta ›

Oisko bändin toimivuuden kannalta kaikkien jäsenten oltava kavereita myös muuna aikana? Miten bändit joissa jäsenet asuu kaukana toisistaan pystyy toimimaan?

Ei tarttee mun mielestä olla hyviä kavereita vapaa-ajalla. Meidän bändissä olen eniten tekemisissä laulaja/kitaristin kanssa. Basistille moikkaan kun nään ja rumpalilel samaten (tosin se asuu eri kaupungissa joten ei hirveesti vahingossa törmäillä).
 
Homma toimii hyvin, kun kaikki on suht samalla aaltopituudella. Rumpalin kanssa osu soitto heti ensireeneistä hyvin yhteen. Telepatiaa? En minä vaan tiiä...

Läheinen kaveruus bändin jäsenten kesken voi olla hyväkin juttu, mutta toisaalta siitä voi seurata myös kaikenlaisia ikäviä lieveilmiöitä.

Läheinen kaveruus bändin jäsenten kesken voi olla hyväkin juttu, mutta toisaalta siitä voi seurata myös kaikenlaisia ikäviä lieveilmiöitä.
 
Kuten esimerkiksi se, että treeneissä vaan puhutaan paskaa ja pelleillään vaikka pitäisi treenata.

Kuten esimerkiksi se, että treeneissä vaan puhutaan paskaa ja pelleillään vaikka pitäisi treenata.
 
Ja se, että sitten kun pitäisi puhua bändin kannalta merkityksellisistä asioista, siihen ei pystytäkään. Siksi, kun ei haluta asettaa sitä kaveriutta vaakalaudalle. Ja miten sanoa kaverille, että bändin kannalta vois olla parempi että me etsittäis sun tilalles semmonen kitaristi joka osaa edes pikkusen soittaa? Noin niinkuin esimerkkinä vain. Ei kaveriporukasta voi yhtä kenkäistä pois. Ja silloin kun ei voi tehdä mitään ratkaisuja, niin bändi ei kehity eikä hommat näin ollen etene.
 
Ja sitten on näitä muita juttuja. Joku vie toisen seurustelukumppanin, joku on jollekin velkaa, joillakin on keskenään riitaa muuten vaan, kaikkien pitää raahata ne tyttö/poikaystävänsä mukaan keikoille jolloin koko homma muistuttaa pikemminkin jotakin saatanan luokkaretkeä kuin keikkamatkaa, jotkut kaksi ovatkin keskenään vielä tavallistakin parempia kavereita ja alkavat kahteen pekkaan säädellä bändin kuvioita...
 
Parhaimmillaanhan kaveribändi on hieno ja toimiva juttu. Mutta kun siinä kaveribändissä ollaan viisikin vuotta, niin kyllä siinä tulee eteen kaikenlaista sellaista jota ei ei-kaveripohjalta toimivassa bändissä tulisi. Kokemusteni pohjalta voin sanoa, että en ala enää ikinä sellaseen.

Miten bändit joissa jäsenet asuu kaukana toisistaan pystyy toimimaan?
 
No tietyn vaiheen jälkeen sitä reeniä ei sitten niin paljon enää tartte. Ennen keikkaa käy kokeilemassa että menee ja sen verran reenailee, ettei hommat unohdu.

Ja se, että sitten kun pitäisi puhua bändin kannalta merkityksellisistä asioista, siihen ei pystytäkään. Siksi, kun ei haluta asettaa sitä kaveriutta vaakalaudalle. Ja miten sanoa kaverille, että bändin kannalta vois olla parempi että me etsittäis sun tilalles semmonen kitaristi joka osaa edes pikkusen soittaa? Noin niinkuin esimerkkinä vain. Ei kaveriporukasta voi yhtä kenkäistä pois. Ja silloin kun ei voi tehdä mitään ratkaisuja, niin bändi ei kehity eikä hommat näin ollen etene.
 
Ja sitten on näitä muita juttuja. Joku vie toisen seurustelukumppanin, joku on jollekin velkaa, joillakin on keskenään riitaa muuten vaan, kaikkien pitää raahata ne tyttö/poikaystävänsä mukaan keikoille jolloin koko homma muistuttaa pikemminkin jotakin saatanan luokkaretkeä kuin keikkamatkaa, jotkut kaksi ovatkin keskenään vielä tavallistakin parempia kavereita ja alkavat kahteen pekkaan säädellä bändin kuvioita...
 
Alkoi ihan naurattamaan kun IHAN jokaikinen mainitsemasi asia on tapahtunut/tapahtuu tällähetkellä jommassakummassa bändissä. Nuo "luokkaretki" ilmiöt varsinkin raivostuttavat.
 
Toinen bändi mulla on enemmänkin tuollainen kaveriporukka, ja toisesta bändistä en vapaa-aikana ole juurikaan tekemisissä muuta kuin rumpalin kanssa. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.

Kaveribändin kanssa soittelu voi olla parhaimmillaan aivan uskomatonta ja tuntua täydelliseltä. Vähintään yhtä usein se täyttä helvettiä.

kaikkien pitää raahata ne tyttö/poikaystävänsä mukaan keikoille jolloin koko homma muistuttaa pikemminkin jotakin saatanan luokkaretkeä kuin keikkamatkaa
 
Tuo on kyllä todella raivostuttavaa...
mnun mielestä paras vaihtoehto jokaisessa bändissä on tehdä yhteinen sopimus, että keikkabussiin tulee soittajat, kuski ja roudari. kaikky tyttöystävät/vaimot ja kaverit ynnämuut tuilee omilla kyydeillään...
 
Meillä käy viellä usein niin, että kun keikka on soitettu loppuun niin basisti lähtee suoraan lavalta tyttöystävänsä kanssa johonkin(?) ja jättää muut hoitamaan roudauksen ja sehän aiheuttaa aina ikävää jupinaa bändin riveissä....
 
hmm.. pitääkin pitäää basistille puhuttelu aiheesta ennen ens keikkaa...
 
heh.... vois melkein sopia, että jos mä lupaan etten oo liian kännissä ni basisti lupaa osallistua roudaukseen ja keikan setvimiseen mahdollisilla jatkoilla... :D

..kaikkien pitää raahata ne tyttö/poikaystävänsä mukaan keikoille jolloin koko homma muistuttaa pikemminkin jotakin saatanan luokkaretkeä kuin keikkamatkaa..
 
Niiiiin totta. Siitä on rock-elämä kaukana. :) Itsekin tosin olen tähän joskus syyllistynyt.
 
Itse soitan kaveripohjalta perustetussa bändissä, enkä tiedä haluaisinko edes soittaa muunlaisessa. Homma on toiminut kun tullaan muutenkin niin hyvin keskenämme toimeen.

Mitä enemmän pändissä on jäseniä, sitä suurempi todennäköisyys on että jossain vaiheessa joku osapuoli aiheuttaa ongelmia. Kannattaa siis olla maksimissaan trio ;) Tosin sellaistakin on tapahtunut että jopa yhden miehen muodostama yhtye on hajonnut sisäisiin erimielisyyksiin :) Kuka arvaa mistä "yhtyeestä" on kysymys?
 
Vihje: tässä pumpussa "soitti" suomalainen ex-radiopersoona...

Vihje: tässä pumpussa "soitti" suomalainen ex-radiopersoona...
 
Soittaa muuten edelleen.
http://www.paska.info/
http://www.noise.fi/uutiset/?id=5005

Soittaa muuten edelleen.
http://www.paska.info/
http://www.noise.fi/uutiset/?id=5005
 
Ei helvetti! Onks Paska tehnyt kambäkin? Loistavaa :)

Ei kyllä vapaa-aikana tarvitse hengailla pahemmin bändikavereiden kanssa. Pääasia että tulee juttuun "töissä" eli bändissä.

Kaveripohjalta on meidänkin bändi koottu. Joskus meinaa vaan loppua kärsivällisyys, kun on joutunut samoja tyyppejä katteleen sen 6-12 vuotta. Pakko yrittää pärjäillä.

Kaveriphjalta ollaan bändi lyöty läjään. Omasta mielestä on tärkeää että niiden bändin äijien kanssa on tekemisissä treeniksen ulkopuolellakin. On tietysti siinä varmaan haitta puoliakin, mutta onneksi oman orkesterin kohdalla ei ole ollut. Basistia joudutiin hakemaan pitempään... Kyllä senkin kanssa hengaillaan muutenkin kuin bändi asioiden tiimoilta.
 
Kaveriphjalta kasattu bändi voi olla aivan yhtä ammattimainen kuin ei-kaveripohjalta kasattu. Se on asenteesta kiinni.

Kaveripohjalta on, eikä mitään ylempänä mainittuja lieveilmiöitä ole esiintynyt. Homma toimii hyvin koska jokainen uskaltaa sanoa asiat suoraan ja muutenkin on jotain kokemusta muiden ajattelumalleista.
 
"Asialliset hommat hoidetaan..." jne.

Moikkausväleisssä ollaan kaikki ja homma toimii perkeleen hyvin.

Mun mielestä se on vaan hyvä että kaikki ollaan bändissä hyviä kavereita. Ei mulla oikeestaan juuri olekaan muita hyviä ystäviä kuin nämä poijjaat. Studio- ja keikkareissut on ollu mahtavia, kun homma menee ihan hölmöilyks kuitenkin. Tai tietty hommat hoidetaan, mut kaikesta muusta otetaan sit ilo irti kynpillä.
 
Tietty sit jos lähtis enemmänkin keikkailemaan pidemmälle, vois palaa hi-hat noiden luokkaretkenomaisten seikkojen takia.

ihan hyvia kavereita ollaan ja tunnettu pitkään. mun mielestä on mukava tietää kenen kanssa sitä soittaa. Jos joku asia menee perseelleen ni siitä on helpompi sanoa tutulle ku tuntemattomalle. ja helpompi tehä töitäkin ku porukka ilmaisee vapautuneesti mielipiteensä.