Bänditoiminta ›

Bändistä löytyy kaksi kitaristia, basisti, kiipparit ja rumpali(minä).
Soitamme sähkörumpujen mahdollistamana maltillisilla volyymeilla siten, että kaikki tulee mikserin ja PA:n kautta.
 
Nyt kysyn viisaammilta neuvoja, että miten kannattaa soundit säätää siten, että jotain selvääkin saisi. Soitamme raskaahkoa musaa ja kitaristien tollot haluavat pitää säröt kaakossa. Jotenkin pitäisi saada selkeä soundi aikaiseksi niin, että kaikki kuulee kaikki. EQ:sta kitarat selvästi erilleen? Millä taajuusalueilla pianon soundit liikkuu? Pitäisi sillekin äänelle saada varmaan oma kaistansa.
 
Ehdotuksia? (ja sellaisia että se menee myös kitaristeille perille)

Ehdotuksia? (ja sellaisia että se menee myös kitaristeille perille)
 
Saröt alas tai ulos. Kitaroiden soundin pitää kuulostaa hyvältä kaksin. Soundien pitää pelata yhteen. Yleensä kaksi huonoa soundia on yksi hyvä soundi. Kasi hyvää taas yksi huono. Säröä pois, Eq:t kuntoon, volumet samoihin.
 
Jos teiltä tulee koko bändi PA:n läpi, lulen, että PA kyykkää aika tehokkaasti. Mieluusti PA:n läpi vain välttämätön. Kaikki mikä voidaan ottaa pois, niin otetaan.

Kitaristien saundit omista vahvistimista ja kuivemmat saundit. Eli vähän säröä ja EQ:lla kavennettu saundia. Bassot kannattaa lähes kokonaan ottaa pois. Kiipparistille kaaliin se, että sointuja soitetaan bändisoitossa vain yhdellä kädellä ja taas bassot pois. Bassolle ehkä hitusen säröä parantamaan erottuvuutta.
 
Sitten sovitukset ja soiton tarkkuus pitäisi saada kuntoon. Jokaisen soittajan pitäisi ymmärtää, että koko ajan ei tarvitse soittaa/kuulua selkeästi. Tämä on ehkä kaikkein tärkein juttu. Jos soittajat eivät anna toisilleen tilaa, ei siinä mitkään tekniset apuvälineet auta. Tämä on usein ongelma monilla kitaristeilla.

Ja lisäksi voi miettiä tarviiko useamman kitaristin olla ihan koko ajan äänessä.

Jos soittajat eivät anna toisilleen tilaa, ei siinä mitkään tekniset apuvälineet auta. Tämä on usein ongelma monilla kitaristeilla.
 
Komppaan, täyttä asiaa!

Hyvä homma kun palstalla on muitakin maltillisesta volumesta kiinnostuneita.
 
Kiipparistille kaaliin se, että sointuja soitetaan bändisoitossa vain yhdellä kädellä ja taas bassot pois.
 
Riippuu minkälainen kiipparisti on. En mitenkään erityisesti pitänyt kun kerran sain ensimmäisissä bänditreeneissä "neuvoja" aiheesta, vaikkei neuvojen antaja ollut perehtynyt mitä olen tekemässä. Ei varmaankaan tiennyt, että koskettimisto oli splitattuna matkimaan kaksitasoista Hammond urkua ja vasemman käden oktaaviala määritelty juuri halutunlaiseksi.
 
Elikkä meissä kosketinsoittajissa on niitä, joiden soitto on todellakin hiukan kompleksisempaa kuin jotan yhdellä kädellä sointuja.
 
Kosketinsoittajana pikemminkin neuvoisin, että koskettimia on syytä soittaa bändissä erilailla kuin mitä tulisi soitettua yksin ja huomioida, ettei kokonaisuus mene tukkoon.
 

 
Sitten sovitukset ja soiton tarkkuus pitäisi saada kuntoon. Jokaisen soittajan pitäisi ymmärtää, että koko ajan ei tarvitse soittaa/kuulua selkeästi. Tämä on ehkä kaikkein tärkein juttu. Jos soittajat eivät anna toisilleen tilaa, ei siinä mitkään tekniset apuvälineet auta.
 
Tästä kohdasta täysin samaa mieltä!

Riippuu minkälainen kiipparisti on. En mitenkään erityisesti pitänyt kun kerran sain ensimmäisissä bänditreeneissä "neuvoja" aiheesta, vaikkei neuvojen antaja ollut perehtynyt mitä olen tekemässä. Ei varmaankaan tiennyt, että koskettimisto oli splitattuna matkimaan kaksitasoista Hammond urkua ja vasemman käden oktaaviala määritelty juuri halutunlaiseksi.
 
Tai tiesi, mutta ei pitänyt sitä minkään arvoisena.
 
Saattoi hyvinkin olla oikeassa. Ihan samantekevää, kuinka hienon jutun olet kehittänyt - jos se ei toimi niin se ei toimi. Ja vaikka toimisikin, niin jos ei tarvita, niin soittamatta pitää jättää.
 
Opettavainen tarina, joka tapahtui noin 15 vuotta sitten ollessamme silloisessa Equaliz-studiossa tekemässä levyä. Rumpali oli kehittänyt trioleina menevän säkeistön ja nelijakoisen kertosäkeen välille varsin hienon siirtymäfillin, ja opettelut sen kunnolla. Kun tuottaja kuuli fillin, hän säntäsi soittotilaan, ja heilutti käsiään - biisi poikki! "Älä soita sitä!"
 
-"Miksi? Eikse oo hyvä?"
 
-"Joo on, tosi hyvä. Älä soita sitä, soita suoraan vain."
 
-"Mä osaan soittaa sen hyvällä taimilla ja tunteella joka kerta samalla tavalla."
 
-"Osaat osaat, mutta et nyt soita. Vedä ihan suoraan vain, ei mitään fillejä."
 
Lopputulos oli yksinkertaisuudessaan eräs hienoimpia biisejä mitä koskaan olen tehnyt. Trioliarpeggiota näppäilevät kitarat, valssibasso ja äärimmäisen karsitut rummut, etualalla vain laulu ja sordiinotrumpetti, mä olen siitä todella ylpeä.

Tai tiesi, mutta ei pitänyt sitä minkään arvoisena.
 
Ehkä voi olla jopa niinkin, mutta eipä tullut toista kertaa treenattua samassa kokoonpanossa kun tuli itselle kuva, ettei tämä nimenomainen touhu ole tällä kertaa oikein meikäläistä varten.
 
Minun mielestä se osoittaa asiantuntemattomuutta jos ihmettelee miksi Hammond urkuri käyttää myöskin vasenta kättä. Se on vähän sama kuin ihmettelisi miksi pianisti käyttää sustain pedaalia.
 

 
Saattoi hyvinkin olla oikeassa. Ihan samantekevää, kuinka hienon jutun olet kehittänyt - jos se ei toimi niin se ei toimi. Ja vaikka toimisikin, niin jos ei tarvita, niin soittamatta pitää jättää.
 
Ensimmäisissä treeneissä ei välttämättä olla vielä kaikista hienoimpien juttujen parissa. Silloin olisi ehkä fiksuinta tutustua siihen minkälaisia eri soittajat on.
 
Olet oikeassa. Ongelma vaan on siinä kun itse koen olevani usein myös sovittaja - jopa orkesterinjohtaja - niin se on meikäläisen tonttia mitkä jutut luokitellaan toimiviksi ja mitkä ei. Erilainen tilanne on taas silloin jos on varta vasten tullut sovittua jostain muunlaisesta tehtävästä ja roolista kuten väliaikaisena tuuraajana olemisesta.
 
Mitenhän mahtaa muuten olla asian laita minkä verran ovat suomalaiset merkittävät säveltäjät kuten Merikanto ja Sibelius ottaneet huomioon tuottajien neuvoja?

Opettavainen tarina, joka tapahtui noin 15 vuotta sitten ollessamme silloisessa Equaliz-studiossa tekemässä levyä.
 
Sulla on mahdottoman hyvä muisti.

Sulla on mahdottoman hyvä muisti.
 
Mä muistan jopa, miten sun vahvistin oli mikitetty; mikkien mallit, paikat ja etäisyydet.
:-)

Mitenhän mahtaa muuten olla asian laita minkä verran ovat suomalaiset merkittävät säveltäjät kuten Merikanto ja Sibelius ottaneet huomioon tuottajien neuvoja?
 
Uskallan epäillä teikäläisen sibeliaanisuutta tai merikantoisuutta, mutta se on vain mun ennakkoluuloisuuttani, ja muutan mieltäni heti kun toisin todistetaan.
:-)
 
Sen sijaan taiteellisen tuottajan suhteen homma on sillai, että otetaan tai jätetään - tuottajalle ei intetä vastaan, vaan jos homma ei miellytä, vaihdetaan koko tuottaja. Mutta niin kauan kuin tuottaja on kehissä, hänen sanansa on laki, olitpa vaikka Euroopan keisari ja Amerikan prinssi. Katsos, hänelle maksetaan siitä, että hän tekee päätökset ja kantaa vastuun viimeisestä sanasta.
 
Toki, jos tuottaja on suolansa arvoinen, hän ymmärtää olla hankkiutumatta napit vastakkain, se kun on harvoin se mauste, jolla tuotanto saadaan parhaaksi.
 
Komentoketjussa on ylhäällä tuotteen julkaisija, hänen alapuolellaan A&R ja tuottaja, sen jälkeen tulee kappaleen säveltäjä (ja mahdollisesti sanoittaja), hänen jälkeensä sovittaja, ja aivan siellä pohjimmaisena on soittaja.

Mä muistan jopa, miten sun vahvistin oli mikitetty; mikkien mallit, paikat ja etäisyydet.
:-)
 
Huokaus. Mä olen väärällä alalla.

Uskallan epäillä teikäläisen sibeliaanisuutta tai merikantoisuutta, mutta se on vain mun ennakkoluuloisuuttani, ja muutan mieltäni heti kun toisin todistetaan.
:-)
 
Niin minäkin epäilen kun en ole Merikanto tai Sibelius. Esimerkiksi näitä taiteilijoita meikäläinen kuitenkin diggailee.
 
Olen silti sitä mieltä, että todelliseksi taiteilijaksi ei tule ensisijaisesti joidenkin "tuottajien neuvoja" kuunnellen. Ehkä joskus voi neuvoista olla hyötyäkin, mutta kokonaisuutena musiikin liika kaupallistaminen ja musiikillisten ideoiden keskusjohtoinen tuottaminen eivät ole omiaan lisäämään tämän kulttuurin saran monipuolisuutta ja rikkautta henkisessä mielessä.
 
Sen sijaan taiteellisen tuottajan suhteen homma on sillai, että otetaan tai jätetään - tuottajalle ei intetä vastaan, vaan jos homma ei miellytä, vaihdetaan koko tuottaja. Mutta niin kauan kuin tuottaja on kehissä, hänen sanansa on laki, olitpa vaikka Euroopan keisari ja Amerikan prinssi. Katsos, hänelle maksetaan siitä, että hän tekee päätökset ja kantaa vastuun viimeisestä sanasta.
 
Tämä on varmaankin ok jos tarvii tuottajaa. Meikäläinen ei tarvi kun en yritä tuotteistaa itseäni, enkä hankkia musiikilla rahaa tai menestystä.
 
Komentoketjussa on ylhäällä tuotteen julkaisija, hänen alapuolellaan A&R ja tuottaja, sen jälkeen tulee kappaleen säveltäjä (ja mahdollisesti sanoittaja), hänen jälkeensä sovittaja, ja aivan siellä pohjimmaisena on soittaja.
 
Ilmankos nykymusiikki onkin taiteelliselta tasolta sellaista kuin on.