Bänditoiminta ›

Nyt on aika ikävä tilanne. Oon soitellu yhden toisen kitaristin kanssa tässä reilut puoli vuotta, ja pitäs nyt ruveta ettimään lisää jengiä eli pistämään täyttä bändiä pystyyn.

Ongelmana on vaan se, että tuntuu, että se toinen tyyppi ei ole yhtä lahjakas kuin minä eikä ota soittamista yhtä vakavasti. Oon monta kertaa huomauttanut rakentavasti, että sen tekniikassa on puutteita, jotka oikeasti haittaavat soittamista paljon, mutta tyyppi ei vaan ota onkeensa. Tuntuu, että oma taso nousee koko ajan, mut kaveri vaan tamppaa paikallaan. Tuntuu siltä, että oma pontetiaali ja harjoittelumotivaatio on niin paljon korkeammalla tasolla.

Mitä tässä mun tilanteessa tekisitte? Pitäisikö vaan ilmoittaa kylmästi, että homma ei toimi? Oon tästä asiasta hirveän stressaantunut 24/7.

Jokainen kehittyy omaa tahtia ja asettaa omat prioritettit itselleen. Kehittymisessä on suvanto vaiheita ja sitten noita todellisia kehittymis vaiheita mikä sulla ilmeisesti on nyt päällä.
 
Mutta aiheeseen, jos nyt ei viellä oo edes koko orkesteria löytynyt niin en menis liikaa tökkimään kaveria koska yksin soitto ja sitten bändi soitto aikaslailla kaksi eri asiaa ja se sun frendis voi olla taas siinä aivan järjettömän kova jäbä esim. komppi kitarassa. Musiikki tyylistä riippumatta se vain on näin. Etsikää nyt vaan ensin ne toiset soittajat ja kattokaa sitten tilannetta uudestaan.
 
Mutta koskaan ei pitäisi aliarvioida yhtään kanssa soittajaa koska se voi olla niin että hetken päästä se onkin mennyt soitossa sun ohi niin että vilahtaa kun on vaan löytäny sen juttunsa joka vaan odottaa löytymistään. Ja tän tilanteen jälkeen et varmasti haluis että sekään aliarvioisi sinuakaan, vai?? Soittaminen on sellanen paradoksi että mitä enemmän opit sen enemmän tajuat ettet sittenkään osaa, näin se vaan on.
 
Ja voihan se olla niinkin että sillä on hieman eri visiot tulevasta bändistä, mä ainakin sain sellasen kuvan että sä kerrot ja kaveri vikisee.
 
Edit. asian lisäys.

Mutta aiheeseen, jos nyt ei viellä oo edes koko orkesteria löytynyt niin en menis liikaa tökkimään kaveria koska yksin soitto ja sitten bändi soitto aikaslailla kaksi eri asiaa ja se sun frendis voi olla taas siinä aivan järjettömän kova jäbä esim. komppi kitarassa. Musiikki tyylistä riippumatta se vain on näin. Etsikää nyt vaan ensin ne toiset soittajat ja kattokaa sitten tilannetta uudestaan.
 
Selvennetään asiaa. Eli ollaan kitaristeja kumpikin ja meidän olisi tarkoitus soitella sellaista aikas teknistä metallia. Kaverilla esim. tuntuu olevan rytmitaju ihan hukassa, kun kaksistaan ollaan soiteltu. Muutenkin ihan perusasioissa sillä on ammottavia puutteita...
 
Ja se tässä eniten kyrsii, että ei se kaveri vaan reenaa niitä juttuja mitä sen tarvisi vaikka kuinka olen vihjaillut ystävälliseen ja rakentavaan sävyyn... Ikävä soittaa biisejä kun kaveri vaan suttaa epäpuhtaasti eikä opettele vetämään juttuja oikeen.
 
Mutta koskaan ei pitäisi aliarvioida yhtään kanssa soittajaa koska se voi olla niin että hetken päästä se onkin mennyt soitossa sun ohi niin että vilahtaa kun on vaan löytäny sen juttunsa joka vaan odottaa löytymistään. Ja tän tilanteen jälkeen et varmasti haluis että sekään aliarvioisi sinuakaan, vai?? Soittaminen on sellanen paradoksi että mitä enemmän opit sen enemmän tajuat ettet sittenkään osaa, näin se vaan on.
 
Totuuden sanoja. En mä todellakaan ole millään lesoasenteella liikkeellä, tiedän omat soittotaitoni ja tiedän olevani vielä ihan soittotaipeleeni alkumetreillä, ja arvostan jokaista soittajaa, kaikilta voi oppia jotain ja olenkin kekannut uusia juttuja katsemalla kaverin soittoa.
 
Tuntuu kuitenkin, että olen tyyppiä selvästi kehittyyneempi soittaja, eikä hän pysty soittamaan mun kirjoittamia riffejä eikä vähänkään vaikeampia biisejä, kun tekniikka ei yksinkertaisesti riitä. Ja koko ajan se tekninen välimatka kasvaa mun hyväksi. Itse reenaan tekniikkaa järjestelmällisesti lähes päivittäin ja soittelin muutenkin lähes koko ajan, kaveri taas rämpyttelee eikä pyri kehittämään ongelma-alueitaan. Panostan musiikkiin koko elämäni, ja haluaisin saada toimivan bändin kasaan. Ja koko ajan tuntuu enemmän siltä, et roikkuminen kaverin kanssa hidastaa mun omaa kehitystä...
 
Ja sekin vielä, että ei sillä kaverille oikein kehtaisi sanoa suoraan et homma ei yksinkertaisesti vaan toimi. Mukava tyyppi kaikin puolin... :/

Se kehittyminen on niin pirun yksilöllistä, joillakin ne kehitysspurtit tapahtuvat vain eri aikaan.
 
Tietysti treenin puute on treenin puutetta ja siihen ei auta kuin vakava puhe ja tavoitteiden määrittäminen.
 
Jos toisen tavoite on vain soitella eikä stressata ja sinun ei, niin ei se nyt vain toimi. Silloin on vaihdettava soittokaveria, ei voi mitään.

Hei... ku me alettiin soittaa meidän rumpalin kanssa, niin se ei osannu soittaa ees biittikomppia tippumatta kärryiltä... nyt jätkä menee kaikista muista bändin jätkistä musiikillisesti ohi ja vetelee väliajoilla jotai fuusiokomppeja tjsp... pointtihan tässä on se, että ei kannata alkuun päättää alkaa soitamaan maailman parasta speed-über-riffiheviä, vaan antaa sen soittamisen lipua omalla painollaan... sillon oppii parhaiten, kun on kivaa...

HALUAAKO toi toinen tyyppi sitten kehittyä? Mun mielestä ei kannata antaa kenkää vaikkei toinen olekaan samalla tasolla muiden kanssa soittotaidossa(ellette sitten ole lähdössä keikoille/studioon lähiaikoina). Jos se kuitenkin on aktiivisesti mukana bänditoiminnassa ja haluaa oppia paremmaksi? Mutta jos taas toiselta ei löydy soittomotivaatiota ja tavoitteet on eri tasolla niin ei mun mielestä kannata jatkaa yhteissoittoa.

HALUAAKO toi toinen tyyppi sitten kehittyä? Mun mielestä ei kannata antaa kenkää vaikkei toinen olekaan samalla tasolla muiden kanssa soittotaidossa(ellette sitten ole lähdössä keikoille/studioon lähiaikoina). Jos se kuitenkin on aktiivisesti mukana bänditoiminnassa ja haluaa oppia paremmaksi? Mutta jos taas toiselta ei löydy soittomotivaatiota ja tavoitteet on eri tasolla niin ei mun mielestä kannata jatkaa yhteissoittoa.
 
Kyllähän se haluaa kehityy, mutta se ei vain oikein jaksa nähdä vaivaa sen eteen.

Kyllähän se haluaa kehityy, mutta se ei vain oikein jaksa nähdä vaivaa sen eteen.
 
Toisin sanoen, se ei halua tarpeeksi.

Paskat tekniikasta, jos vaan on asennetta!!! 8D

kannattas ehkä alottaa eka semmosesta mikä on helppoa sille toisellekkin jätkälle. niin siinä sitten kehittys se rytmitaju jne. sitten pikkuhiljaa siirtyy vaativampiin juttuihin. vetäkää vaikka paranoidia. itse tiedän kokemuksesta mitä on soittaa kun toinen on ihan aloittelija. kun ekan bändini perustin niin jouduin opettamaan basistin soittamaan bassoa ja kitaristin kitaraa.

Meillä on tasapeli: Kukaan ei treenaa tarpeeksi.

Mulla on kokemusta tällasesta ja ei ehkä päde kaikkien kanssa mutta tämä bändikaveri luovutti heti alkumetreillä. Vaikka sitä kuinka kannusti :P

Joo nää on aika hankalia juttuja, mutta oon kyllä tullu siihen tulokseen että jos ei toista reenaus nappaa niin ei se mihinkään kehitykään. Uutta soittoseuraa siis.
 
Eli kannattaa miettiä mikä on bändin tavote. Mikään ei ole sen turhauttavampaa kun yrittää viedä bändiä eteenpäin minkä kaikki muut jäsenet ottaa huvittelun kannalta. Kyllähän semmonenkin meininki joillekin sopii mut kannattaa tehä pelisäännöt selväks jo alussa. Tietylle tasolle jos tähtää, pitää jo tehdä ihan hommiakin.

Eli kannattaa miettiä mikä on bändin tavote. Mikään ei ole sen turhauttavampaa kun yrittää viedä bändiä eteenpäin minkä kaikki muut jäsenet ottaa huvittelun kannalta. Kyllähän semmonenkin meininki joillekin sopii mut kannattaa tehä pelisäännöt selväks jo alussa.
 
Itse tosiaan haluisin panostaa tähän hommaan ihan kunnolla, ja haluisin, että kaverikin tekis työtä sen eteen. Kivaa saa olla, mutta huvitteluasenne ei ole kuitenkaan se mun juttu, varsinkin kun tiedän, että rahkeet riittäisivät huvitteluasteelta korkeammalle.
 
Tietylle tasolle jos tähtää, pitää jo tehdä ihan hommiakin.
 
Ei vaan kaveri tunnu uskovan...
 
Täytyy nyt vielä kerran koittaa puhua, ja tällä kertaa isken nyrkkiä pöytään, vaikke se ei sovi mun luonteelle yhtään.

Ei muuta kuin uutta soittoseuraa kehiin. Hae vielä hieman itseäsi parempia kavereita, jos huolivat mukaan, niin kehityt itse vielä lisää. Bändisoitossa ovat oikeat "kemiat" eli se,että tulee kavereiden kanssa hyvin toimeen tärkein asia kuitenkin! Itse soittaisin vaikka hieman heikompi tasoisessa bändissä kuin taitavassa "kusipää porukassa". Kuitenkin jos tavoitteet ovat erilaiset kaverisi kanssa, eli sinä haluat kehittyä ja nähdä vaivaa musiikin eteen ja hän ei, niin on reilua sanoa suoraan, että ei hommasta tule mitään. Näin on varmaan jokainen soittaja joutunut uransa aikana tekemään.

Ittensä yliarvioiminen ei ainakaan auta asiaa. Mä soitin kerra yhen toisen kitaristin kans ja musta tuntu että kaveri kehitty ja kehitty mutta mä en oppinu vaikka miten harjotteli.
 
Loppujen lopuks mä rupesin basistiks koska 3 kitaristia pumpussa ei tuntunu hyvältä idealta.
 
EDIT: kolmas sälli rupes olee munan hyvä rummuissa ni tehtii kompromissi.

Juu juu -> säilytät vanhan bändin hengailu- ja yhdessäolobändinä ja perustat kunnianhimoisemman vierelle. Ns. Sooloprojekti johon kahmit soittajat esim. wanted-palstalta.

Itse reenaan tekniikkaa järjestelmällisesti lähes päivittäin ja soittelin muutenkin lähes koko ajan, kaveri taas rämpyttelee
 
Mitäs jos tekninen metalli ja tekniikka ei olekaan tämän kyseisen kaverin elämäntavoite? Jos tää kaveri on aloittelija niin sen saa tosi helposti masentumaan jos heti pitäis ruveta vääntämään jotain sairasta sahausta. Mun on paha mennä arvostelemaan kun en kumpaakaan kyseisistä henkilöistä tunne saati soittotasoa tiedä. Mä vaan satun itse olemaan samankaltaisessa tilanteessa. Meillä on kolmihenkinen bändi ja basisti ainakin on parempi kuin mä, siirtyikin jo toiseen bändiin soittamaan heviä. Luulen että osaksi siksi että tämä bändi ei tarjonnut tarpeeksi.
 
Mutta siis asiaan, pointti oli se että en mä osaa heviä soittaa, oon vaan harjotellu erilaisia juttuja. Kitaralla pystyy tekemään niin paljon kaikkea muuta. Ei siinä, kyllä mä varmaan heviä soittaisin jos osaisin. Näin alussa (toista vuotta soitan) on vaan ehkä hauskempaa opetella biisejä jotka pysyy hallussa. Pitää tekniikkaakin kehittää ja töitä tehdä, se on tärkeää. Mutta kuten olin sanomassa, alussa on vaan kivaa kehittää musikaalisuutta eri tavalla, mulla henk. koht. esim. sointujen tuntemus, omien biisien tekeminen ja vaikka teoria yms. yms. kiinnostaa. Jollekin muulle (ja monelle) tärkeintä saattaa olla että osaisi soittaa hevirokkia ja hyvin. Ja se siinä kitaransoitossa onkin parasta, sillä saa toteuttaa omaa luovuutta ja unelmiaan niinkuin parhaaksi itse näkee. Siksi kenenkään ei tarvitse arvostella toisen suunnanvalintaa. Mnetissä paljon näkee tätä "tilumiehet vs. bluesmiehet" -jakoa... (tai ihan miksikä te sitä tahdotte kutsua) En tällä kannanotolla nyt puolla kumpaakaan tai edes tahtoisi tukea tälläistä erottelua. Jokainen kitaransoittajahan on erilainen.
 
Mulla karkasi vähän mopo käsistä ton kanssa.

potki kylmästi pellolle; ei mitään henkilökohtaista.
 
ei kannata myöskään olla turhan ilkeä, vaikka kuinka vituttaisi.

Mulla ei nyt mitään varsinaista bändiä ole (vielä ;) ) mutta joskus tulee soiteltua yhden rumpalikaverin kanssa. Tuo on kyllä omalla tavalla inhottavaa huomata, että toinen ei ole valmis treenaamaan kunnolla. Mutta eniten minua ainakin ärsyttää se, että kun on juuri kehitellyt jonkun elämää suuremman riffin tai intron ja yrittää sitten selittää sitä muille kuinka siihen vois rummuilla tehdä vaikka jotain iskuja yms, niin kaikki ideat päästetään vaan toisesta korvasta pihalle. Tai koitetaan selitettyä juttua pari kertaa, ei onnistuta --> ollaan valmiita heittämään idea menemään. Monet jutut mitä yrittää soittokavereille selittää, ovat hyvinkin yksinkertaisia ja tiedän että kaikkien taidot niihin riittäisivät, mutta se kuuntelemattomuus ottaa päähän. Toisaalta, kaveri on vasta melko vähän soittanut, niin pitää yrittää ymmärtää.