Aloittelijat ›

se on nimenomaan pääasia.itse en ota stressiä siitä jos joku biisi ei ala heti tai vähän päästä sujua,soittelee välillä jotain muuta esim. treenailee sointujen ottamista ja palaa sen biisin pariin myöhemmin.kannattaa aloittaa tuttujen artistien biiseistä,joista on levy kotona,eräs lempi kitaristini sanoi joskus haastattelussa aloittaaneensa sillä tavoin.

Luojan kiitos, meitä on muitakin!
 
Synnyin samoihin aikoihin, kun The Beatles viimeisteli White Albumiaan (syksy 1968), ja siitä lähtien musiikin kanssa on tullut oltua tekemisissä vain yleisön joukossa. Ei suvussa, eikä tuttavissa ollut muusikoita, jotka olisivat tuuppineet minua musiikkiharrastuksen pariin.
 
Vaikkakin 70-80 lukujen koulun musiikinopetus oli tällaisille taviksille varsin inspiroivaa, ja musatunnilta lintsauksista huolimatta olin mielestäni erinomaisen lahjakas triangelisti, puhumattakaan klaveesien (vai mitä ne puiset kapulat olivatkaan?) virtuoosimaisesta paukuttelusta ja neroutta hipovasta räikän pyörittelystä huolimatta opettaja ei huomannut lahjakkuuttani soiton saralla ja siihen se sitten jäikin. Nokkahuiluun en edes koskenut. Se oli tyttöjen soitin.
 
Seuraava kosketus musisointiin oli, hävettävää kyllä, muutama vuosi sitten Xbox ja siinä peli nimeltä Rock Band. En minä niistä muovikitaroista niinkään, mutta jumalisten ne rummut... sehän tuntui jo oikealta soittamiselta! Ja se kun tuntui luonnistuvan vielä suht helposti, niin perkule, olihan se ostettava halpa sähkörumpusetti, siis kuitenkin ihan oikea sellainen, ittellekin omaan leikkihuoneeseen. Liitin rumpuaivon tietokoneeseen, laitoin kuulokkeet päähän ja annoin palaa. Olipa ihan helvetillisen hauskaa soittaa "simppeleitä" AC/DC:n ja muun lempirokin, kuten The Beatlesin biisejä. Osan lemppareista jaksoin opetella jopa "nuotilleen" ja se todella herätti mut. Siis nelikymppinenkin voi oppia vielä jotain.
 
Tarina jatkuu ja soittamisen nälkä senkun kasvaa. Puolisen vuotta olin kuljetellut 12v tytärtäni yksityisessä musiikkikoulussa ja siinä sitten tyttöä siellä odotellessa en voinut välttyä kuulemasta kuinka viereisestä huoneesta kantautui akustisen kitaran hapuilevaa soitantaa. Yllätyksekseni soittaja, eli oppilas, paljastui aikuiseksi karjuksi. Ja tulevien viikkojen kuluessa tämän karjun soitto oli aivan yhtä hapuilevaa. "No helevetti", ajattelin. Kyllä minäkin tuohon pystyn. Olla kehittymättä viikosta ja kuukaudesta toiseen. Sehän on kuin tehty minulle.
 
Tavoitin tämän kitaransoiton opettajan ja onnekseni hänellä oli aikaa opettaa myös minua ja nyt maaliskuun (2011) puolenvälin kieppeillä olen lukukausilomia lukuunottamatta vuoden ajan kerran viikossa ollut intoa puhkuen oppitunneilla. Sinne jäi rummut ja Xboxit. Kitaran soittaminen vei kokonaan mennessään.
 
Pyrkimyksenä on ollut soittaa vähintään pari tuntia päivässä. Joskin harvemmin se siihen jää ja joskus on aikaa lipsahtanut taukoineen jopa kuusikin tuntia etydejä ja songbookeja rämpytellessä. Ihan mahtavaa hommaa.
 
Ensimmäinen halpiskäytetty nailonkielinen on vaihtunut jo paria hintaluokkaa paremmaksi. Lisäksi huumassa on tullut hankittua Epiphonen "John Lennon" Casino pikku Voxilla ryyditettynä, Ibanezin elektroakustinen ja ehdoton lempparini, metallikielinen Yamaha FG-720 S.
 
Tarinan opetuksena olkoon, että mikäli kypsemmällä iällä olet aloittelemassa minkä tahansa instrumentin soittamisen, niin tee se päivästä yksi alkaen opettajan opastamana. Meillä ei ole enää aikaa yritys-erehdys-oivallus-taktiikkaan. Vaikka kuinka hävettäisi, niin suoraan opettajalle vaan.

Filemon: Luojan kiitos, meitä on muitakin!
 
.....
 
Tarinan opetuksena olkoon, että mikäli kypsemmällä iällä olet aloittelemassa minkä tahansa instrumentin soittamisen, niin tee se päivästä yksi alkaen opettajan opastamana. Meillä ei ole enää aikaa yritys-erehdys-oivallus-taktiikkaan. Vaikka kuinka hävettäisi, niin suoraan opettajalle vaan.
 
Inspiroiva kirjoitus. Kiitos siitä.
 
Allekirjoittanut on myös vähän vanhemmalla iällä hakeutunut opettajalle oppiin.
Jotenkin se vaan toimii sillä tavalla paremmin. Lisäksi asiat tulee ainakin kerralla opeteltua oikealla tavalla. Sanotaan nyt vaikka esimerkkinä, että plektrakäden asento ja liike oli hyvä oppia oikein opettajan silmien alla.
 
Tosiaan itsellä kun on reilu 30 ikää, niin minua ennen soittoluokasta tulee reilu 10 wee nassikka ja saman kokonen vaahtosammutin kävelee luokkaan mun tunnin jälkeen. Iskät ja äiskät on siellä junnuja vastassa. Mut nää on sellasia asioita josta ei kannata välittää. Kulunut sanonta, mutta ihminen on juuri sen ikänen kun tuntee olevan ja vanhanakin voi oppia.

Minulla oli sama ongelma,komppaus kuullosti omaankin korvaan,niin hirvittavalta,ettei sita voinut edes soittamiseksi sanoa.
Jos suinkin mahdollista ota muutamia oppitunteja ,paaset heti juonesta kiinni,koska ope opettaa eri rytmityyleja ja tarkean demppaus tekniikan,samoin aina lahimman seuraavan soinnun.
itse opiskelussa,kay helposti,ettei sointujen vaidot mene luontevasti vaan niita hakee pitkin otelautaa,ja silloin rytmi tahtoo rikkontua.
Monkey machina ,netissa on hyva rumpukone komppausharjoituksiin.

Itse aloitin "tosissaan" soittamisen viime vuonna kun tuli 30 täyteen.
Siihen asti edeltävä soittokokemus oli ylä-asteen ajoilta kun kaverin autotallissa tuli rumpuja paukutettua. Sen jälkeen seuraavat 15 vuotta meni vain käsiä ja jalkoja paukutellessa.
 
Kunnes viime vuoden tammikuussa muutama kaveri vuosien varrelta kyselivät tulisinko soitteleen pari biisiä yhden tutun synttäreille. Hieman ajatus silloin tuntui mahdottomalta mutta päätin tarttua haasteeseen ja mennä mukaan. kavereiden oma rumpali kun ei juuri enää ehtinyt soitella niin sai pari lauantaita viikossa tuhlata tuohon soittamiseen jätkien kanssa.
 
Hieman tuli sellainen alemmuuskompleksi välillä kun kuunteli naaurikämpissä soittavia 15-20 vuotiaita rokkarinalkuja joilla tuplat takoivat nopeammin mitä oma sykä rouvan kauppalaskuja tutkiessa. En kuitenkaan antanut sen häiritä vaan mentiin "bändissä" ihan meikäläisen tehdin mukaan judas priestiä ja kissiä treenatessa. Siinä kun alkoi soitto sujua (vaikkakin tässä vaiheessa sitä tosiaan pystyi sanomaan lyömäsoittimien pahoinpitelyksi) alkoi myös oma kiinnostus kasvamaan. Lisäksi motivaatiota paransi yhden tutun rumpalin ohjeet ja vinkit. Sai ravistettua jäykkyyden ja junttaamisen soitosta pois eikä käsi enää huutanut kuolemaa kovemmassakaan tahdissa.
 
Tilanne johti kuitenkin siihen että soittokaverit pyysivät vakituiseksi rumpalikseen ja viime vuoden syksyllä ostinkin käytetyn setin itselleni. Silloin en vielä osannut rumpuja viritellä tahi tuntenut teknistä sanastoa tms. Iso kiitos tämän hetkisestä tietotaidosta kuuluukin eräälle turkulaiselle soitinliikkeelle josta saanut ison pinon vinkkejä ja neuvoja. Myös niihin tyhmiin kysymyksiin. Myös isona helpotuksena on ollut hyvinkin ymmärtäväiset kanssasoittajat. Kitaristi ja basisti molemmat soitelleet miltei toista vuoskymmenta, levyttäneetkin. Itsestä tuntui että jarrutti kavereiden menoa mutta keskusteluja kun on käyty ni ovat itsekkin todenneet innostuneen soittamisesta uudestaan kun ovat katelleet sivusta meikäläisen intoa soittamista kohtaan.
 
Synttäribileitä ei olla vieläkään vietetty, mutta omia biisejä ollaan saatu kasattua covereiden lisäksi. Myös oma treenikämppä on hankittu ja kalusto lisääntyy koko ajan. Oma settikin hieman päässyt turpoamaan alkupäivistä :D Kyllä itselleni tämä soiton aloittaminen on ollut iso henkireikä. Nykyään treenataan pari-kolme kertaa viikossa, ainoa syy treenikselle menoon ei ole se piilopullo mitä perheen edessä ei sovi juoda. Vaan se soitto. Rokilla mennään hymyssä suin ja paikat ovat pysyneet ehjänä..

Filemon:
Pyrkimyksenä on ollut soittaa vähintään pari tuntia päivässä. Joskin harvemmin se siihen jää ja joskus on aikaa lipsahtanut taukoineen jopa kuusikin tuntia etydejä ja songbookeja rämpytellessä. Ihan mahtavaa hommaa.
 

 
Mistä saat noin paljon aikaa soittamiseen? Itse olen soittanut harrastelijana jostain 15-vuotiaasta asiti ainakin jotakin soitinta. Kitarassa oli kyllä välillä lähes 20v tauko. Aikuisella iällä minulla ei ole koskaan ollut tilannetta, että olisin harjoitellut päivässä, kuin korkeintaan noin tunnin. Aina ei sitäkään. (Ehkä siksi olenkin ikuinen amatööri). Kun tulee töistä joskus puoli viiden maissa ja menee nukkumaan joskus kymmeneltä ja perhe ja kotikin vaatii aikaa, ei ainakaan arkisin löydy aikaa mihinkään monen tunnin harjoitteluihin joka päivä.

Euphonium: Mistä saat noin paljon aikaa soittamiseen..?
 
Päivystysluontoisen vuorotyön "etuja". 24h töitä ja sitten onkin useita vapaita. Lapsukaisetkin ovat jo niin isoja (13-18), että iskä on vaan tiellä. Nuorimmaisen kanssa tulee väliin jopa hiukan musisoitua. Kateellisena katson vierestä, kuinka nopeasti kitaran näppäily tarttuu verrattuna omaan kehitykseen.
 
Joskus otan kitaran mukaan myös työmaalle. Aamuyön hiljaisina hetkinä voi jotain sormiharjoituksia, tai tabulatuureja yrittää silmät tihrustaen näpistellä.

Juuri, kun pääsin kehuskelemaan ylitsepursuavalla soittoajalla, niin selän vanha välilevyvamma muistutti itsestään niin, että heti kerrasta kolmatta viikkoa saikkua, magneettikuvaukseen ja ajatuskin kitaran ylle kumartumisesta vihloo joka paikkaan. Tässä sitä kiemurrellaan kitaroiden keskellä ja oikein tuntee kuinka kaikki tähän asti tehty työmäärä valuu läpi sormien. Voi PRKL!
 
Ei tässä muu auta, kun kärsivällisesti aloitella alusta koko homma. Sitten joskus viikkojen (?) päästä, nyyh.

Filemon: Juuri, kun pääsin kehuskelemaan ylitsepursuavalla soittoajalla, niin selän vanha välilevyvamma muistutti itsestään niin, että heti kerrasta kolmatta viikkoa saikkua, magneettikuvaukseen ja ajatuskin kitaran ylle kumartumisesta vihloo joka paikkaan. Tässä sitä kiemurrellaan kitaroiden keskellä ja oikein tuntee kuinka kaikki tähän asti tehty työmäärä valuu läpi sormien. Voi PRKL!
 
Ei tässä muu auta, kun kärsivällisesti aloitella alusta koko homma. Sitten joskus viikkojen (?) päästä, nyyh.
 
Ikävää, että noin kävi, mutta ei kannata liikaa huolehtia taitojen ruostumisesta. Ne palaa kyllä nopeasti samalle tasolle, ja kun pitkän tauon jälkeen soittaa, kuulostavat ensimmäiset äänet ihan jumalaisen hyviltä ja loppupäivän sitä onkin pilvissä.
 
Jaksamisia välilevyvammasi kanssa, parane pian!

Ikä alkaa painamaan myös :) nyt 40v ja tuli ostettua basso TAAS. Aloittelin joskus -90 luvulla, mutta tuli elämä ja homma kuoli siihen, 9 vuotta myöhemmin ostin basson, mutta työkuvioiden muututtua jäi soitin seisomaan ständille. Nyt yritellään uudestaan, intoa tuntuu riittävän joten ei se ikä asiaan vaikuta.

jperala: Ikä alkaa painamaan myös :) nyt 40v ja tuli ostettua basso TAAS. Aloittelin joskus -90 luvulla, mutta tuli elämä ja homma kuoli siihen, 9 vuotta myöhemmin ostin basson, mutta työkuvioiden muututtua jäi soitin seisomaan ständille. Nyt yritellään uudestaan, intoa tuntuu riittävän joten ei se ikä asiaan vaikuta.
 
Sit vaan soittoa. Ei tos muuta ko tarttee vaan löytää sopivat soittokaverit. Ei ny o helpoin tehtävä löytää, mut kyl niit on.

Itsekin alan vähitellen olla valmis soittokavereiden etsimiseen. En tosin osaa soittaa vieläkään, mutta eihän soittotaidolla niin merkitystä olekaan. Voi tosin olla haasteellista löytää samanhenkisiä ja muutenkin sopivia kavereita - ja aikaakin vielä koko hommalle.

Tind3: Itsekin alan vähitellen olla valmis soittokavereiden etsimiseen. En tosin osaa soittaa vieläkään, mutta eihän soittotaidolla niin merkitystä olekaan. Voi tosin olla haasteellista löytää samanhenkisiä ja muutenkin sopivia kavereita - ja aikaakin vielä koko hommalle.
 
Katsot vain että muutkin soittajat ovat yhtä hyviä (huonoja) niin ongelmaa ei ole :)

Niin, luulisi olevan helpompaa löytää huonoja soittajia kuin virtuooseja.

Tind3: Niin, luulisi olevan helpompaa löytää huonoja soittajia kuin virtuooseja.
 
Tarkoitin että on mukavempi kun kaikki ovat suunnilleen samalla tasolla.. ei ole kiva olla ainoa osaamaton porukassa :)

jperala: Tarkoitin että on mukavempi kun kaikki ovat suunnilleen samalla tasolla.. ei ole kiva olla ainoa osaamaton porukassa :)
 
Juuri näin, sama ajatus minullakin oli. Hymiö jäi vain laittamatta. :)

jperala: Tarkoitin että on mukavempi kun kaikki ovat suunnilleen samalla tasolla.. ei ole kiva olla ainoa osaamaton porukassa :)
 
Kyllä on, jos muut vaan jaksavat katsella aloittelijaa. Itseään parempien muusikoiden kanssa soittaminen on paras mahdollinen tapa oppia.

elsewhere: Kyllä on, jos muut vaan jaksavat katsella aloittelijaa. Itseään parempien muusikoiden kanssa soittaminen on paras mahdollinen tapa oppia.
 
Totta, jos on kärsivällisiä kavereita joita ei haittaa että kaveri tapailee otelautaa kun muut jammaavat täysillä..tai yrittävät :) mutta itselle ainakin tuli hieman epämiellyttävä olo tuollaisessa tilanteessa, ehkä ihan tarpeettomasti kuitenkin.

jperala: Totta, jos on kärsivällisiä kavereita joita ei haittaa että kaveri tapailee otelautaa kun muut jammaavat täysillä..tai yrittävät :) mutta itselle ainakin tuli hieman epämiellyttävä olo tuollaisessa tilanteessa, ehkä ihan tarpeettomasti kuitenkin.
 
Se epämiellyttävä olo motivoi treenaamaan enemmän :)

elsewhere: Kyllä on, jos muut vaan jaksavat katsella aloittelijaa. Itseään parempien muusikoiden kanssa soittaminen on paras mahdollinen tapa oppia.
 
Näin juuri, itsehän olen nyt nelisen vuotta soittanut bändissä jossa kaikki muut ovat soittaneet ikänsä ja bändikin on ollut olemassa yli 20 vuotta. Toisaalta kun ei ole ennen ollut kosketinsoittajaa niin ei ollut myöskään mitään suuria odotuksia tai hirmu vaikeita juttuja opeteltavaksi heti alkuun vaan vanhat biisit oli tehty "valmiiksi" ilman koskettimia, ei tarvinnut kuin soittaa samoja sointuja basson tai komppikitaran kanssa joten vähän vähemmälläkin taidolla pärjäsi.
 
Uusissa biiseissä on sitten hiljalleen lisätty vaikeusastetta mutta kyllähän se meikäläisen "soitto" aika simppeliä on edelleenkin. Mutta onhan se oppiminen kokeneiden kavereiden kanssa nopeaa kun ei tarvitse opettaa kuin yhtä, paljon hitaampaa varmaan olisi jos jokainen joutuisi tahollaan "taistelemaan" oman instrumenttinsa kanssa jolloin esim. biisit kokoajan katkeilisivat kun joku "tippuu kelkasta" eikä kukaan oikein osaisi sanoa mikä toimii ja mikä ei.
 
Myös työporukalla on välillä soiteltu ja asiaa auttaa kummasti kun yksi kavereista on senverran edistynyt että pystyy hetken kuunneltuaan blokkaamaan soinnut lähes biisiin kuin biisiin joten ei ole niin väliä vaikka minä fonilla soitan jonkun kappaleen siinä sävellajissa missä sattuu helpoimmin kullakin rännillä menemään, kaveri pystyy aina komppaamaan kitaralla ja kirjoittamaan soinnut toiselle kaverille joka taas osaa soittaa nuoteista mutta ei korvakuulolla.
 
Vähän iäkkäämmällä porukalla se "toleranssin" aloittelijaa kohtaan on varmasti myös usein suurempi kuin nuorilla ja kunnianhimoisilla "tulevilla rokkistaroilla" jotka haaveilevat nopeasta maailmanvalloituksesta ja naureskelevat "vuoden soittaneelle nyypälle" vaikkei sitä omaakaan kokemusta vielä niin kauheasti ole.