Aloittelijat ›

Soitto-blogien kirjoittajille, ja miksei muillekin, mielenkiintoinen blogi aiheesta "vanhempi herra opettelee soittamaan pianoa nuoteista". Ensin tarkoitus dokumentoida vuoden kehittyminen, mutta jatkuu kaksikin vuotta, koska kehittyminen vaatii aikaa...
http://pianosightreading.blogspot.com/
 
Rohkea veto laittaa noita vajavaisesti soitettuja kappaleita yleisesti kuultavaksi, mutta tällainen saattaa auttaa ja motivoida meitä muita opettelevia enemmän kuin täydellisten muusikoiden täydelliset levytykset.
 
Niin, ja hyvää isänpäivää, jos vanhemmalla iällä soiton aloittaneet satutte olemaan ;-)

Itselläni tulee karkeesti viikon päästä 41v täyteen ja tarkoitus olis vielä oppia skittaa jotenkin soittelemaan, sähkösellaista lähinnä.
 
Ihan nollasta en aloita, mutta eipä paljoa sen enempääkään. Joskus 12v kävin kansalaisopiston kitarakurssin mutta silloinen teräskielinen akustinen skitta vei kyllä innon soittamisesta sen jälkeen kun oli ensin vienyt sormenpäät... ;) Joskus -96-97 tietämillä ostin nykyisen sähköskittan ja jotain sointuja sillä opettelin mutta siihen se innostus sitten lopahti ja kitara on makoillut kuljetuslaukussaan useat vuodet.
 
Pari viikkoa sitten hokasin että toista kierrosta ei tule, se on nyt aloitettava jos aikoo joskus jotain osata, joten buukkasin soittotunnin ja nyt onkin sormenpäät aika hellänä harjoittelusta. Muutama sointu on palautunut mieleen ja pari skaalaakin menee jo jotenkuten. Kyllä tää tästä.
 
Oma musikaalinen tavoite olisi, että jos joskus osaisi sen verran soitella että vois pistää parin ikätoverin kanssa jonkun pienen jamipumpun kasaan ja tehdä jotain musapubi-tyylistä keikkaa tms. Tyylilaji tommosta instrumentaali metal/rock-balladi-linjaa. Jos ei, niin olishan se kiva jotain biisejä vaiks työstää ja nauhoitella, joskus on tullut jotain säällisen kuulosia tracker-juttuja väännettyä C64:n ja Amigan kanssa, joten jotain musikaalista taitaa alitajunnassa kuitenkin olla.

Basson ja kitaran soitto on tullut aloitettua jo varhain, 14-vuotiaana 80-luvun lopulla. Noissa soittimissa tuli pysyteltyä pitkään, aina viime vuoden lopulle asti. Pistettiin firman bändiä pystyyn; löytyi kaksi kitaristia, laulaja, kiipparisti/haitaristi ja kaksi basistia. No perhana, nettikaupasta sähkörummut tilaukseen ja harjoittelemaan. Ikää oli tuossa vaiheessa 37 v. Paljon oli aikaisemmin tullut nähtyä ja kuultua rumpujen soittoa ja muutamaan biisin tullut tehtyä rumpukompit tietokoneella, mutta itse en ollut aikaisemmin soittanut rumpuja edes yhden kappaleen verran. Nyt kun vuosi hankinnasta on kulunut ja katselen vuotta taaksepäin, niin täytyy myöntää, että mieli on hyvä. Takana on 7 keikkaa ja 55 eri biisiä, jotka ovat keikkasetteihin mahtuneet. Treenitunteja on myös valtavasti takana (noin 5 tunnin treenit/vko), mutta mikäpä on treenaillessa, kun on motivoituneita kavereita mukana ja keikkoja sovittu myös ensi vuoden puolelle. Suosittelen siis uusin soittimien opettelua muillekin myös vanhemmalla iällä.

Tind3: Rekisteröidyinpä minäkin sitten, vaikka en ole vielä soittaja. Kohta olen. Onko täällä muita, jotka ovat aloittaneet ihan nollasta hieman varttuneemmalla iällä (itse olen 40+)? Pointtini ei siis ole kysyä, voiko näin "vanhana" aloittaa, koska tiedän, että voi. Suurin osa aloittelijoista on varmaankin nuorempaa vuosikertaa, mutta varmaan muutama varttuneempikin porukasta löytyy. Olisi mielenkiintoista kuulla teidän kommenttejanne ja kokemuksianne.
 
Niin, instrumentti on kitara ja paketti on tulossa Thomannilta.
 
Eksyinpä tälle palstalle ja ajattelin jakaa yhden kokemuksen tai tarinan, joka ei ole omani mutta osallisena olen.
 
Sellainen puolituttu 50+ "ukkeli", selitti lähes aina tavattessamme että, "perhana kun sulla on noita bänditouhuja joka lähtöön että oikein kateeksi käy."
-" Itekkin olen niin haaveillut hommaavani rummut ja trreanilla tai kopistella ihan omaksi iloksi jne."
 
Aina myös mainitsi että ikää on liikaa ja ei taida enää kannattaa, kun kuitenkaan tällainen vanha ukko enää mitään opi. Tietysti vanhaa fraasia käyttäen; "ei vanha koira uusia temppuja opi" =)
 
Mä aloin kannustamaan ja tsemppaamaan pikkuhiljaa. Hän kävi kokeilemassa/"soittelemassa" yhtä settiäni ja aivan samanlainen kiilto syttyi silmissä kuin voisin olettaa itselleni syttyneen kun ekaa kertaa setin ääreen pääsin.
 
Eipä mennyt kauaakaan kun hommattiin aloittelijatason setti ja soittelua omaksi iloksi, vähän sinätuubista harj.matskua jne.
Yllättävän nopeasti setti vaihtuikin semi-prohon (joka edelleen) ja symbaalia parempaan suuntaan.
Sitten tapahtui minusta oikea "välähdys"..... Hän ajatteli että kun tässä omaksi iloksi soittoa on takana ja tekniikoista niinkään hajua, että antaisitko tunteja hänelle.
 
Hieman vierastin ajatusta, koska/vaikka tuttu mies kyseessä ja oppilaani kooskutavat pääosin 7-20-vuotiaista. Ajattelin että mitenköhän, mutta ennakkoluulottomana ja mentaliteetilaa; mitä hävittävää tai paremminkin mitä voitettavaa mulla siinä on.
-Tiedän miten 13-16v finninaama hevibläästMetalliKa-ei-mun-tartte-reenata-näitä käyttäytyy.
- Samoin 7-13v. Jotukut ottavat huimia askeleita kehityksessä toiset vähemmän. Joitain pitää motivoida erilailla jne. Toki tämä pätee kaikkii ikäryhmiin.
 
-Mutta 50+ vuotias onkin täysin uusi asia minulle.
 
Osoittautui ehkä helpoimmaksi opetettavaksi. No, saattaa olla että helpoin on väärin sanottu, koska onhan nuita todella motivoituneita himotreenaajiakin, jotka (onneksi) pakottavat itseänikin kehittämään itseäni.
 
No, tämä oli/on todella positiivinen kokemus oppilaana. Siellä on halu, innostus ja mielenkiinto ihan omanlaistaan. Eikä todella ole murheissaan jollei vaikkapa joku polyrytmi lähdekään viikon treenillä tms.
 
Nyt hän on koonnut ympärilleen "humppapoppoon", Finn-hitsejä jne., harrastusmielessä kuitenkin, eikä missään vaiheessa verenmaku suussa menoa. Muutama keikkakin takana.
 
Tunneilla käy edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti, muiden menojensa mukaan jo viidettä vuotta.
Ihailen moista sitoutuneisuutta, sekä sitä että antoi ikäennakkoluulojen mennä ja tarttui toimeen, sen sijaan että päivittelisi vieläkin onko ikää liikaa.
 
Minusta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa harrastusta. Onko vaikka 70+ liian vanha vaikka aloittamaan öljyvärimaalauksen, ei. Miksi musiikkiharrastuksessa pitäisi olla joku ikäraja?
 
Toki on realiteetteja jos aloitat 50-vuotiaana, ettei ehkä fysiikka toimi kakskymppisen lailla ja lihasmuistin/hermoston kehittyminen on erilaista, muttei se estä soittamista.
Tuskin tavoitteena on tulla maailman parhaaksi, tai mistäpä sitäkään tietää, omissa käsissä sekin on.
 
Mä annan täyden tukeni kaikille aikovat soittoharrastusta aloittaa, iästä, sukupuolesta tai mistään riippumati.
Tsemppiä kaikille.
 
E. Pieni lisäys.
Itse ajattelin noin 17-18-vuotiaana että perkele kun en aikaisemmin alkanut tosissani treenaamaan omaa juttuani vaan se oli autotallibändihommaa ja väärällä tekniikalla.
Ajattelen toisinaan vieläkin niin. Mutta turha kai on menneitä surra, menetetty mikä menetetty, kuten on turha miettiä mitä olisi jos olisin aiemmin ja aiemmin aloittanut.
 
Otin härkää sarvistä ja 19-vuotiaana menin ammattipedagogille, joka sattuu olemaan suomen huippuja. Enkä päivääkään sitä ole katunut.
Sellaisen tietotaidon omaavalta kaverilta saa juuri "oikeaa" informaatiota ja opastusta harrastukseen. Sekä ylläpitää motivaatiota.
Itse en omaa "ammattipedagogin"titteliä vaan jaan eteenpäin sitä mitä minä olen opiskellut/opiskelen, kuitenkin omanlaisella tyylilläni.
 
Eri ikäisiä opetettaessa on oltava muuntautumiskykyinen opettajankin, se nyt ollee sanomattakin selvää.
Onneksi olen mielestäni kaikkien kanssa toimeen tuleva ja helposti lähestyttävä. Tunneista teen räätälöidyt kullekin oppilaalle ja noudatan opetussuunnitelmaa, sillä tavalla kuitenkin ettei liian orjallisesti noudateta suunnitelmaa kuin ne olisivat kirjaan printattuja pakkolakeja.
 
Heh, ehkä 50v. saattaisi huvittua mikäli opetusmetodina käyttäisin samaa kuin 7-vuotiaan kanssa, jossa opetukseen/oppimiseen mennää osittain leikin varjolla =)
 
-The end of my chapter-

Mitäs täällä nuorisojaostossa jutellaan...
 
Se on jännää mitä tämä "varttunut ikä" on kenenkin mielestä... kun olin 18 yli kaksikymppiset olivat aikuisia ja kolmekymmentä täyttäneet tosi vanhoja. Nyt olen omasta mielestäni varttuneessa iässä eli 57 ja ostin ensimmäisen sähkökitarani runsas kaksi vuotta sitten. Kuten yksi kunnioitetuista esikuvistani B.B. King soitan yhden nuotin kerrallaan, en osaa sointuja enkä soittaa ja laulaa yhtä aikaa. Suorastaan kuulen monien tuttujen sanovan "etkä erikseenkään"...
 
Tavoitteena ei ole soittaa bändissä eikä tehdä leirinuotionäppäilyä suurempia keikkoja. Saan kuitenkin iloa kotona soittamisesta omalla tavallani ja siitä hyvää tekevästä havainnosta, että harjoitus auttaa ja vieläkin voi oppia uusia kappaleita. En ymmärrä miksi soittamisen (tai minkään muunkaan) aloittamisessa pitäisi olla ikärajoja mihinkään suuntaan. On hyvä jos löytää jo nuorena niin hienon asian kuin musiikki mutta myöhemminkin ehtii aloittaa ja soittaa vielä kauan. Muistakaamme esimerkiksi Stephane Grappelli, Les Paul tai oma Erik Lindströmimme, joka on kai 88 ja soittaa ja keikkailee edelleen

Fat Masterson: Mitäs täällä nuorisojaostossa jutellaan... Kunhan turisen kokemuksistani.
 

 
Tavoitteena ei ole soittaa bändissä eikä tehdä leirinuotionäppäilyä suurempia keikkoja. Saan kuitenkin iloa kotona soittamisesta omalla tavallani ja siitä hyvää tekevästä havainnosta, että harjoitus auttaa ja vieläkin voi oppia uusia kappaleita.
 
Tämä juuri on oikea asenne, se on oma asia mitä ja miten harrastaa.
En ymmärrä miksi soittamisen (tai minkään muunkaan) aloittamisessa pitäisi olla ikärajoja mihinkään suuntaan.
Ei missään nimessä pidäkään olla, kuten yllä mainitsinkin.
Tietääkseni missään soittimessa ei ole mitään K-18 tms. rajaa.
Musiikki on kaikille rajoista välittämättä, aivan kuten mikä tahansa harrastus.
 
On hyvä jos löytää jo nuorena niin hienon asian kuin musiikki mutta myöhemminkin ehtii aloittaa ja soittaa vielä kauan. Muistakaamme esimerkiksi Stephane Grappelli, Les Paul tai oma Erik Lindströmimme, joka on kai 88 ja soittaa ja keikkailee edelleen

Se on moro kaikille!
Mukavaa luettavaa,tamapalsta,kun meita "vanhoja" tanne ilmaantuu aina vaan lisaa.
Laitampa hieman omia ajatuksiani,kitaransoiton aloittamisesta,eli 55v 2vuottasitten kitara ensikertaa nappeihin.
Squierin strato,mikrocube ja suurikitarakirja.Siina lahtoevaat,intokova,metelikauhea,ei mitaanhajua soittamisesta.Kirja ja netti avuksi,Cja am skaalat hakuseen jonkinlaista avosointujen rapellysta,shadowsin biisien nappailya,ei mitaan loogista jarjestysta.
No sitten kyselemaan soitonharrastajilta ja kaikilla vastauksena soinnut,soinnut ja soinnut ekana.Ja taas taysilla sointujen kimppuun,kaulaliiankapea,kasi iso,sormet jaykat,f-barrea ei kukaan jaksapainaa,mahdoton tehtava, ostin varmaan huononkitaran,pitaiskovaihtaa huuliharppuun,sahaan tai kampaan oli ajatuksina muutaman kuukauden.
Netista luin,etta muillakin oli samat vaikeudet,se helpotti paljon ja niinhan ne soinnut rupes soimaan ja muutamat meloditatkin kuullosti ainakin omastamielesta menevan sinnepain,niin ajatuksena jos sittenkin?
Niinpa otin ammattipedagokin opettajaksi,han oli sitamielta,ettei ika ole este niinkauan kun soitin pysyy kasissa,enka ole edes vanhinoppilas.Kaikenlisaksi opettajakin kayttaa sahkokitaraa,fiilis nousee heti kitaroita samaanvireeseen laittaessa ja saundeja kokeillessa.Eli talla tahdon sanoa ettei kannata ujostella,ottaa opettajaa "vanhemmalla"ialla.Mulla ainakin homma rupes junnaamaan samassa rampytyksessa,eika osannut oikein mitaan tehda,kun ei ollut varma meneeko homma oikeaan suuntaan.
Opettajan ka nokatusten oppii erilaiset komppirytmit ja oikeat sormitukset paljon nopeammin , kuin kirjoista ja netista.Nyt olen ottanut muutaman kymmenta tuntia,oppimiseen on tullut motivaatiota ja vauhtia samoin tekniikka joka on tosi tarkea on ruvennut menemaan "oikeaan"suuntaan.
Ei parissavuodessa viela kovin pitkalle ole paassyt,valilla tunne ettei oasaa mitaan,mutta into on kova.
Kitaransoittoa voisi ajatella,kuin olisi 20 palapelia ensimaisessa2palaa,toisessa4,kolmannessa8 jne viimeisessa yli miljoonapalaa-ensimmainen alkaaolla kasassa(levea virnistys)
Jatkan toiste edistymisestani,laittakaa seniorit mietteitanne lisaa! Oppimisen iloa kaikille!

Liitynpä keskusteluun minäkin, kun on ollut hauska lukea toisten "aikuisten" kokemuksista.
Itse elelin 38 vuotta käsityksessä, että olen jotensakin epämusikaalinen ja tuudittauduin ajatukseen, että musiikki kuuluu vain harvoille ja valituille.
Vanhempi lapseni alkoi omasta aloitteestaan baritonitorven soiton musiikkiopistossa, mitä sitten nuorempi seuraamaan 6-vuotiaana. Pienen soittajan harjoitteluja avustaessa ja soittotunteja seuratessa nuotit kävivät pikku hiljaa tutuiksi ja alkoi itää haave soittamisesta.
Kansalaisopistossa oli mahdollisuus soittotunteihin matalalla kynnyksellä, mistä alkoikin antoisa suhde huilun kanssa. Nyt soitan toista vuotta musiikkiopiston aikuislinjalla. Viime keväänä suoritin ensimmäisen tasosuorituksen ja keväällä on tavoitteena 2/3.
On hauskaa, kun oppii uutta ja huomaa kehittyvänsä. Myös lasten harrastuksessa mukana eläminen hyödyttänee molempia osapuolia.
Minulle sopii säännöllinen opiskelu soittotunteineen ja tavoitteineen, mutta toki soittaminen on etupäässä kuitenkin iloa oppimisesta, kehittymisestä ja musiikkiin uppoamisesta. Ja ihan varma olen siitäkin, että soittaminen on dementian torjunnassa keino parhaimmasta päästä...
Eipä siis lannistuta murehtimalla menetettyjä soittovuosia, vaan iloitaan tulevista!
 
41-vuotias huiluttelija

Nyt on reilu puoli vuotta harjoittelua takana ja homma tuntuu päivä päivältä mukavammalta. Välillä tuntuu siltä, että olisin oppinutkin jotain, mutta toisena päivänä ei mistään tunnu tulevan mitään. Oma vaatimustaso myös nousee taitojen karttuessa, joten lopputuloksena on tunne, etten ole oppinut vielä mitään. Oppimisen myötä kasvaa myös tietoisuus niistä asioista, joita en osaa.
 
Päällimmäisenä on kuitenkin tunne, että tulen soittamaan kitaraa loppuelämäni. On se niin hauskaa.

Tind3: . Oma vaatimustaso myös nousee taitojen karttuessa, joten lopputuloksena on tunne, etten ole oppinut vielä mitään. Oppimisen myötä kasvaa myös tietoisuus niistä asioista, joita en osaa.
 
Näin se ikävä kyllä menee. Mitä enemmän osaa, huomaat miten vähän osaakaan.

henydrum: Näin se ikävä kyllä menee. Mitä enemmän osaa, huomaat miten vähän osaakaan.
 
Mutta sen tunnistaminen ja myöntäminen on viisauden ja kehittymisen alku. Kaikilta se ei valitettavasti onnistu.

elsewhere: Mutta sen tunnistaminen ja myöntäminen on viisauden ja kehittymisen alku. Kaikilta se ei valitettavasti onnistu.
 
Yleensä tämä oivallus tuleekin vasta iän ja kokemuksen myötä. Tämä lienee meidän varttuneempien aloittelijoiden yksi vahvuus nuorempiin verrattuna, tuo asia on jo tiedossa joten itsekritiikkiä ja siten motivaatiota oppimiseen löytyy enemmän kuin nuoremmilla jotka perusteet opittuaan saattavat pitää itseään "täysinoppineina" jolloin uuden oppiminen ja kehittyminen saattaa pysähtyä kun se tuntuu tarpeettomalta kun asenne on että "mähän osaan jo kaiken mitä tarviikin, ei mun tarvi enää opetella mitään tylsiä juttuja".
 
Toisaalta ehkä huonona puolena itsekritiikki aiheuttaa sen että kynnys vaikkapa julkiseen esiintymiseen tai bändiin hakeutumiseen saattaa olla korkealla kun aina tuntuu ettei osaa vielä tarpeeksi hyvin.

Juu, tuo tietämättömyyden kasvu oppimisen myötä on tuttu ilmiö aiemmista harrastuksista ja muista hankkeista. Ja se osaltaan tekeekin tästä hommasta niin mielenkiintoista. Yritän muutenkin "nauttia matkasta enemmän kuin määränpäästä" eli keskittyä tähän opetteluprosessiin ja ottaa siitä ilon irti. Jos tuijottaisin vain horisonttiin ja siellä siintävään soittotaitoon (joka menee koko ajan kauemmas), ei tämä olisi niin hauskaa.

Tind3: . Yritän muutenkin "nauttia matkasta enemmän kuin määränpäästä" eli keskittyä tähän opetteluprosessiin ja ottaa siitä ilon irti. Jos tuijottaisin vain horisonttiin ja siellä siintävään soittotaitoon (joka menee koko ajan kauemmas), ei tämä olisi niin hauskaa.
 
Nimenomaan. Soittotaitohan häämöttää jo taivaanrannassa, mutta taivaanranta on "kuviteltu viiva kaukaisuudessa, joka etenee sitä mukaa kun sitä kohti kuljetaan". Älköön väärin ymmärretty luterilaisuus tai muu ylikorostunut itsekritiikki estäkö meitä nauttimasta siitä, mitä tähän mennessä on opittu. Soitan nyt paremmin kuin vuosi sitten ja tosi paljon paremmin kuin kaksi vuotta sitten, mutta en silti kovin hyvin. Jos soitan vuoden kuluttua paremmin kuin nyt niin hyvä on, mutta jos en niin ei se mitään. Jokainen "no mutta nythän tämäkin biisi sujuu" - kokemus on suuri voitto ja ilonaihe. Hauskaa pitää olla, totisen puurtamisen jätin taakseni jättäessäni työelämän, tuon pitkän sarjan nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä.

Ilmoittaudutaan mukaan mielenkiintoiseen ketjuun. Pitkän tauon jälkeen alkoi taas kiinnostamaan kitaransoiton opiskelu, vaikka ikääkin on jo 40+. Jonkin verran taustaa on tuolta esihistorialliselta ajalta eli 70- ja 80 luvulta.
 
Apua kitaran valintaan löytyi mukavasti foorumilta ja päädyin hankkimaan Yamaha pacifican sekä Rolandin microcuben. Nyt sitten sormet hellinä muistellaan, miten se 12 tahdin blues oikein menikään:)

Ajattelin myös sanoa jotain,kohta harjoittelemaan Resonaattorikitaran soittoa
hankkien sen akustisen kitaran asemasta,kaikkine tykötarpeineen ja ikää plus 40
mitä'hän tästä tuleekaan?Aluksi itseopiskellen, käyttäen perusviritystä ei avointa G-tai D kuten em.laitteissa tavataan,ja mahdollisesti myöhemmin kurssille,että
pääsisi nopeammin ja pidemmälle,ett'ei kun pelkkien sointujen jynssäämiseen menisi puolivuotta enempää)
No jos pahasti 'jumittaa tai aikaa muka ei riitä,niin ei siitä nyt kuoleman tuomiota anneta,että kamat saa aina myytyä puoleen hintaan ihan kuten asunnotkin.
Aikaa vain valtavasti kului instrumenttien ennakkotutkimiseen ja haastatteluihin.
Mutta siinä säästää rahaa,kun ei ihan suinpäin ryntää,+että sitte aina vaan tuntuu vaikeammalta.Enpä lue enää opuksia liian pitkään+että monet vanhan hyvän ajan artistit mitään nuotteja osanneet,hyvä jos tabulatuurit jotenkin,mutta,joo useimmat niistä aloittivat,oliko se 16 vuotiaina?Tai jotain siihen suuntaan.
Tavoitteita?Tässä iässä?,makuuhuone, koti ja kapakkasoittaja,parhaimmillaan,at best
 
Palaillaan,Se on Moro,

Fat Masterson: Nimenomaan. ... taivaanranta on "kuviteltu viiva kaukaisuudessa, joka etenee sitä mukaa kun sitä kohti kuljetaan".
 
Hmmm.... tos kyl auttaa se nauhoittaminen. Tekee meinaan ihan tervettä itsetunnolle hoksata, et kolme vuotta sitten se taivaanranta oli ihan yhtä kaukana, mut ei se kyl noin kaukana ollu...

Täältähän löytyi tosi hyvä ketju, vaikka en kyllä päälle kolmekymppisenä itseäni vielä vanhaksi eukoksi sanoisi. Ihan koko ketjua en lueskellut läpi vielä, mutta eiköhän sen kerkiä. Kävin soittotunneilla ja lauloin kuorossa ja kavereiden kanssa tuonne lukioikään asti. Sitten opiskelut ja työt vei mennessään ja lähinnä satunnaiseen karaokeen ja omaksi iloksi soitteluun ja lauleluun jäi.
 
Nyt päätin vihdoin toteuttaa unelmani ja aloitin laulutunnit. Jo muutaman tunnin jälkeen olen löytänyt itsestäni ihan uusia ulottuvuuksia ja tosi kivalta tuntuu. Hirveä into olisi päästä vielä oikean bändinkin kanssa laulamaan, mieluummin vähän rokimpaa tavaraa. Wanted palsta on siis selailussa jos jossain vaiheessa nappaisi.
 
Kieltämättä vähän haastavalta ajatukselta tuntuu porukan löytäminen tässä kohtaa, kun bändikokemusta on tosi vähän, eikä pianoa lukuun ottamatta mitään kamoja, mutta ehkä se tästä.

ite ajattelin aikanaan,että kitaraa ei opi soittamaan kuin jotkut super lahjakkaat jotka soittaakin sitten samantien kaikki suohon.no,sitten tein diilin äitini kanssa,hää lupasi ostaa mulle hyvän sähkökitaran jos lupaan opetella soittamaan olin 23v siinä vaiheessa.soitin oli ibanez roadstar 2 sarjan keppi,menin soitto tunneille ja kitara oli ilmeisesti hyvä koska se mun opettaja olis ostanu sen multa.vähitellen sitä on oppinut asioita mm. käsien yhteispeliä kieleltä toiselle siirtelyssä isolla vauhdilla,aina välillä sointuja treenaten ja sitten välillä jotain biisiä tapaillessa,itse olen tykännyt vaan soitella kaikenlaista biisin treenauksesta ihan vaan huvikseen omia kuvioita rämpyttelyyn.nyt on ikää 43v ja soittelu maistuu edelleen,tätä nykyä fender stratolla,behringer harjoitus vahvistimella ja zoomin mallintavalla efekti boxilla.itse sain yhden kaverini innostumaan soittamisesta ja onkin ollut hauska havaita,että nyt kaveri tahkoaa samojen perus asioiden parissa kuin minä aikanaan.soittamisen aloittaminen ei ole iästä vaan asenteesta kiinni,kyllä sitä oppii jos on motivoitunut oppimaan.

opel99: soittamisen aloittaminen ei ole iästä vaan asenteesta kiinni,kyllä sitä oppii jos on motivoitunut oppimaan.
 
No tuo on huojentavaa kuulla. :) Ehkä täs on viel toivoa oppia yli kolmikymmpisenä.
Nyt vajaan viikon soitelleeni ja tähän mennessä 3 doors downin kryptonitestä sujuu alku. Sormet ei vaan löydä uutta paikkaa sitten millään tarpeeksi nopeasti. Sit ku tuntuu et alkaa menee paremmin ni sit sormet huutaa leipää ku tuntuu et kielet porautuu nahkaa. Joutuu sen takia sit taukoa pitelee. Mut kivaa on se kait on pääasia.