Tuo nyt menee jo vähän liiaksi saivarteluksi, eikö? Eli tarkoitat tavallaan siis että sanaparia absoluuttinen ja sävelkorva ei voi reaalimaailmassa olla olemassa. :P Heh, huomasit varmaan jo, että muokkasin sen osan tekstistä pois. Kuten sanoinkin, saivartelua - mutta niin, tarkoitin, että sanalla absoluuttinen haetaan sitä, ettei siinä voisi olla sadasosankaan (saati pienempää) heittoa mihinkään suuntaan. Eli minusta sana "täydellinen" kuvaisi paremmin meitä inhimillisiä ihmisiä, kuin tuo kaiken tyrmäävä sana "absoluuttinen"?! Edt; Tai no, minun korvaani se särähtää =D "Jos sä tahdot nähdä miten aamu tulee, mikset sä mee..." |
Ei tähän kysymykseen taida olla mitään oikeaa vastausta. Musta on hyvä opetella soittamaan sekä korvakuulolta että nuoteista. Mulla on itselläni aivan klasaritausta: aloitin pianolla ja huilulla, ja olen ollut tosi kiinni nuoteissa siihen asti, kun aloin huilulla vähän improvisoida - ja sen jälkeenkin. On ollut tosi vapauttavaa nyt parikymppisenä saada itseluottamusta ilman nuotteja soittamiseen. Se kai niissä nuoteissa ja klasarikoulutuksessa on ikävintä, että ei uskalla lähteä niistä irti vaikka osaisi. Kuitenkin sujuva nuottien lukeminen on älyttömän hyvä taito: nuotit vaan nopeuttaa niin älyttömästi kappaleiden oppimista ja hahmottamista. Monipuolisuus on varmasti rikkautta tässäkin. Mutta nämä nyt on ihan ihmisestäkin kiinni; toisen on hauskempi/helpompi kuunnella nauhalta juttuja ja kopioida niitä ja toiselle on tärkeää oppia hahmottamaan musiikkia nuottien ja teoriapuolen kautta. Molempi parempi. Me kaikki opitaan eri tavalla (sisäinen pedakoomikkoni nostaa taas päänsä esiin..) |