Aloittelijat ›

Terve. Täältä ilmoittautuu yksi kolmevitosena aloittanut kitaranrämistelyn. Nyt on noin neljä kuukautta takana jotain pientä kehitystä on ilmoilla. Pieniä pätkiä tallennellu tietokoonnelle ja niin pois päin... Mutta mutta.. Akustisen kanssa on hieman painimista. Menee todella herkästi rämistelyn puolelle kun koittaa sointuja kierrättää vaikka sormet kuinka koittaisi asettaa sinne kaulalle. Jatkanko reenaamista vain vai pitäskö katsella jotain enemmän kouraan sopivampaa kitaraa?? Malli on Yamaha FG700MS. Löytyykö ns. helpommin soitettavaa. Käteni ei ole pieni eikä iso, jostain siitä väliltä varmaankin ja sormet ovat pitkät, hoikat..
Sähkökeppinä on Yamaha PAC112VCXBL ja se istuu kouriin kyllä mukavasti...

Penazo: Akustisen kanssa on hieman painimista. Menee todella herkästi rämistelyn puolelle kun koittaa sointuja kierrättää vaikka sormet kuinka koittaisi asettaa sinne kaulalle. Jatkanko reenaamista vain vai pitäskö katsella jotain enemmän kouraan sopivampaa kitaraa??
 
Jatka vaan treenaamista, soinnut alkaa kyllä sujuun jossain vaiheessa.
Ohuemmilla kielillä voi soitettavuutta koittaa helpottaa.

Aikaa ja treeniä se vaan vaatii, ainakin itselläni näin. Alussa tuntui, että on ihan mahdotonta saada sormia jollekin soinnulle ja varsinkin vaihtamaan sujuvasti, mutta kun tarpeeksi hitaasti riittävän montaa kertaa toistaen treenasin, niin kyllä se vähitellen alkaa sujua. Ei tosin ihan virtuoositasolla vieläkään mennä.
 
Olen myös huomannut, että akustisella soitto tuntuu vähän hankalammalta sähkiksen jälkeen. Mutta toisaalta, jos jonkun jutun opit akustisella, niin sähkiksellä se menee melkein itsestään.

Tosiaan, yllättävän moni on aloittanut soittamisen ihan alusta vanhemmalla iällä tai sitten verestää teininä kokeiltua harrastusta. Itse soitin 70-luvun alussa alle mopoikäisenä vähän aikaa sähköbassoa, mutta ne mopot vei soittohalut pitkäksi aikaa. Sitten yli kaksikymppisenä ostin pitkäaikaisen haaveeni, rumpusetin, joka vaihtui pariin otteeseen parempaan ja bändikin saatiin aikaiseksi. Soittohommia jatkui tuonne reilu 30-kymppiseksi asti, jonka jälkeen alkoi soittokerrat harventua. Lopulta myin rumpusetin pois tarpeettomana. Joku ihme "viirus" iski tässä alkuvuonna ja kaivoin muutama vuosi sitten hommaamani akustisen esiin ja päätin aloittaa ihan oikesti opettelemaan sillä soittamista. Nyt kuitenkin kotona soittelu on töiden ja perhe-elämän takia kovin rajoitettua, joten ajattelin hommata sähkökitaran, jotta voisi harjoitella iltasellakin, vaikka muiden nukkuessa. Siis kuulokkeet korvilla. Toki sähkiksellä olisi kiva joskus vähän revittää kun muut on poissa kotoa, naapureitakaan kun ei ole ihan aidan takana kuuntelemassa.
Ongelma on vaan oikeanlaisen kitaran hankkiminen. Hintaluokka ja mallikin on kohtalaisen hyvin tiedossa, mutta kitaran laadun ja soitto-ominaisuuksien selville saaminen tuottaa päänvaivaa.
Pitää kai vaan luottaa musaliikkeen myyjään, koska nettikaupasta en kitaraa aio ostaa. Rockwaylta meinaan ostaa aikaa ja opetella sen avulla soittamaan.
 
Tsemppiä kaikille "vanhana" aloittaneille ja nuorille myös ;)
Itsellä ikää nyt tasan 50 :)

Moro kaikille,
täällä herra 45v. Vaimo osti tutun pojalta 10 kitaratuntia 3v. sitte, kun olin jonkun aikaa puhunut, että olis pitäny nuorempana alkaa soittaa kitaraa. Ei menny kun 1kk, kun oli Thomannilta tilattu Skuikka Custom Tele ja Vox Da5, molemmat tallessa. Sit käytiin Työväenopiston perus ja jatkokurssi. Niistä oli tosi iso apu, niinkuin täälläkin onmainostettu, ei kehdannu mennä tunnille harjoittelematta.
 
Poika (nyt 16v), sai kipinän puoli vuotta oman aloituksen jälkeen. Nyt sillä on 2 kitaraa ja meidän isompi trankkuvaffari omassa huoneessa (onnex on omakotitalo).Itelle ostin putkivahvarin (wau, joka kitaristilla pitää olla putkivahvari, niin oon ymmärtänyt, :D, isot pojat sano niin) kaikki 5W riittää ihan hyvin.
 
Itellä ollu vähän motivaatiovaikeuksia viimeaikoina (n. 1v.), oonkin alkanu keskittyyn kitaran säätämiseen, viimeks lainattiin pojalle Floikallista kitaraa ja vaihdettiin siihen eri kielisetti mikä siinä oli, 1,5h meni!!!!! Satulaviilat olen ostanut ja viilannu kaikki meidän kitarat oikeille kohdin. Oman tosiaan käytin sen jälkeen vielä ammattilaisella säädöissä, kun en ollut varma. Mut aika kohillaan kaikki oli. Sieltä sai vielä hyviä vinkkejä, ihan asiallinen palvelu.
 
Mikkejä on vaihdeltu omiin kitaroihin ihan kotitarpeiks (kolvi pysyy kädessä ja sähköistäkin ymmärrän), nyt on kimppahuoneen kautta tilauksessa tavaraa Sunsmilelta, tarkoituksena tehdä Telecaster basso, telen bodyllä ja toinen tele missä on Bigsby kopio ja rullatalla, Samicikin straton kaulalla. Saas nähä kuin käy.
 
On tää hieno harrastus, kun vann sais tota motivaatiota lisää, tabuja ja oppaita kyllä löytyy nykyään joka paikasta. Paitsi rokkatibilitistä ei niin paljoa, piru kun toi Elviksen kitaristikin pikkailee kaikilla sormilla, opettele siihen sitten vetään plekulla:(, se kun on lähinnä sydäntä. Rautalankaan saa jonkunverran, paitsi kotimaiseen.
 
Pitääpi seurailla tän "varttuneempien" palstan tekstejä, jos sais taas potkua soitteluun. Huomasin tän vasta tänään, vaikka oon ollu muusikoiden.net jäsen jo jonkun aikaa. Hyviä kirjoituksia näkyi olevan. Samat ongelmat kuin itelläkin.
 
Ai niin, omat aloitusbiisit oli I will stay ja Riders in the sky.
 
Ilman reeniä ei tuu tulosta, niin se menee (oon huomannu, joo).

hatezal: Moro kaikille,
täällä herra 45v.
Ai niin, omat aloitusbiisit oli I will stay .
 
Jos tippaakaan taittuu, ni aiwilsteitä vedät bändis kanssa vielä kolmenkymmenen vuaden päästä.

Juu, itse veivaan sisters of mercy kipaleita, bändillä on kyky tehdä tarttuvia mutta yksinkertaisia bassokuvioita (sopii minulle)
 
Mutta edelleen tulee veivattua tuota akustista bassoa melkein päivittäin, hyvää harjoitusta se vaan on :)

hatezal: Moro kaikille,
Paitsi rokkatibilitistä ei niin paljoa, piru kun toi Elviksen kitaristikin pikkailee kaikilla sormilla, opettele siihen sitten vetään plekulla:(, se kun on lähinnä sydäntä. Rautalankaan saa jonkunverran, paitsi kotimaiseen.

 
Rautalankahan on mitä parasta korvatreeniä...? En tosin ole niitä itse korvakuulolta plokkaillut, mutta ainkin perinteisesti rautalanka on selkeätä simppeliä kitaramelodiaa? Tosin ehkä pitää hidastaa tms että saa plokattua (mä käytän Transcribe! softaa). Sointujen plokkaus tietysti on oma juttunsa...
 
Yleisesti soitetaan "hybrid"-pikaten, ei pelkästään sormilla. Scotty Moorella oli toki peukkuplektra, mutta esim James Burton soittaa sormilla ja tavallisella plekulla samaan aikaan.
 
laitoin yksityisviestin.

Mukava ketju luettavaksi.
Minä olen pienestä asti ollut kiinnostunut musiikista ja olen soittanut sähköurkuja lapsesta asti, aivan omaksi ilokseni. Kiinnostuin myös akustisesta kitarasta ja sainkin sellaisen lahjaksi 16 vuotiaana. Opettelin sitä ahkerasti ja opinkin jotain. Mutta kitaran soitto on jäänyt.
Nyt minulla on piano jota olenkin halunnut monta vuotta. Rakastan sitä! Pidän myös laulamisesta. Olen siis aivan itse oppinut varmaankin sellainen perusmusikantti. Olen soittanut pääasiassa iskelmää ja poppia. Mutta nyt innostuin klassisesta musiikista ja sillä saralla riittää opiskeltavaa. Innostusta riittää opiskeluun ja olenkin ajatellut pyrkiä oikein musiikkiopetukseen. Olen 36v ja minä en ainakaan ole liian vanha oppimaan uutta :-) Musiikki kantaa ja voimia antaa.

Itsekin soittelen klassista kitaraa ja nykyään oikein opettajan johdolla :-)
Soittotaito on edelleen vahvasti "beginner"-tasolla, joten 50v. soittajalle siinä ja tässä että kehtaa asiaa julkisesti tunnustaa...
Itselle ei niinkään ongelma, mutta yleinen odotusarvo 50v. klassisen kitaransoiton harrastajalle on jotain aivan muuta kuin mitä itse edustan.
Onneksi esim. youtubesta löytyy "vertaistukea", eli paljon on muitakin vasta vanhoina aloittaneita joiden soitto ei suju aivan siihen malliin kuin huippuammattilaisilla. Kaikki harrastajat eivät ole vanhoja (vielä) mutta hyvässä harrastuksessa ikä ei olekaan maailman tärkein asia.
 
Tässä pari videota, jotka edustavat sitä tasoa, jolle itse yritän päästä (menee kyllä vielä useampi vuosi treenatessa):
http://www.youtube.com/user/jnclassicalguitarist
http://www.youtube.com/watch?v=8fW74Pm_J4w
 
Ja tässä inspiraation lähteeksi yksi kaikkien aikojen suurimmista, eli Julian Bream, näyttää miten kitara soi silloin kun sen todella hallitsee täydellisesti:
http://www.youtube.com/watch?v=PehGjl3xDbw
Tekniikka ja kontrolli pitää tuolla tasolla olla täydellinen, että pystyy liikuttamaan sormiaan niin, että juuri ne oikeat nuotit korostuvat niinkuin kitaransoitossa pitääkin: soitin jää taustalle ja jäljelle jää vain musiikki.
Tälle tasolle harrastajana en tule koskaan yltämään, mutta kitaran soittamisen lisäksi yritän laajentaa harrastusta kitaransoiton kuunteluun ja myös kitaran historian ja säveltäjien yms. opiskeluun.
 
Käyttäkää hiihtoloma treenaamiseen (siis soittamisen) jos kellä hiihtoloma on :-)

Terve!
 
Vanhemmalla iällä on väärä käsite itseni kohdalla, mutta en kehtaa uutta aihetta tehdä. Eli 5 vuotta tullu soiteltua _SATUNNAISESTI_ rumpuja, eli kavereillla sillon tällön akustisia ja omat sähköt seissy monta vuotta nurkassa lähes koskemattomana (ei iske). Ostin nyt omat akustiset ja kyllä maistuu. Tarkotuksena olis lähtee tunneille ja alottaa vähän niinku alusta tää homma, eli lähtee ihan perusasioista liikkelle ja korjata mitä korjattavissa on. Aina oon soittamalla vaan soittanu, en reenannu mitään. Minne kannattas ottaa yhteyttä jos haluaa rumputunneille? Pikasella googletuksella ei löytyny mitään omalta paikkakunnalta.

Hieno topikki. Kiitoksia vaan kaikille kirjoittaneille jos ei nyt kimmokkeen antamisesta, niin ainakin sen lisäämisestä. Siis soitannon aloittamiseen vanhemmalla iällä.
 
Ak:lla ikää tasan 40. Musiikkifanaatikko liki koko ikäni. Musisointikokemukset ovat rajoittuneet yläaste / lukioaikaisiin koulurumpalointi kokeiluihin ja Singstarin pelailuun. :D Kitaransoitosta olen haaveillut niin kauan kuin muistan. Mutta aina tekosyynä itelleen oli se, että nyt se on jo liian myöhäistä. Tämä klassinen. Nyt sitten taas muutaman vuoden aktiivisemmin haaveillut, että mitäs jos kuitenkin kokeilis...? Että minne saakka pääsis itseopiskellen, mikspä ei tuntejakin ottas, jos homma johonkin tyssää. Ja oishan noita asiaan vihkiytyneitä frendejä joilta kysyä...Jne.
 
Jouduin nyt sitten jäämään duunista puolipäivähommiin ainakin vuodeksi selkävaivojen takia. Ostin pari noita itseopiskeluoppaita, mm. täälläkin suositellun "Suuren Kitarakirjan". Kiinnostus senkuin kasvoi. "Eihän tämä nyt perusteiltaan miltään atomifysiikalta vaikuta...". Tavoitteet kuitenkin realiteeteissa. Ei tässä iässä enää Steve Vaiksi opiskella. Vain jos oppis sointuja joilla rämpytellä omaksi ilokseen. Ehkä jossain vaiheessa vaikka säestelläkseen vaimon kaunista laulua. Ehkä rämpytelläkseen rokkia suosikkibändien biisien mukana. Jos ei muuta, niin voimiensa tunnossa perkele sahata Black Sabbathin riffejä... :D Makuuhuonekitaristiksi, niin helvetinkö väliä, meni syteen tai saveen. Ei tuota ison joukon edessä tarvii mokiaan hävetä.
 
No nyt kuukauden sahailun jälkeen "sointupankissa" on jo pitkän matkaa toistakymmentä sointua. Varmaan tuota kitarakirjaa lukeneet tiedättekin, mitkä toistakymmentä siinä ekana opetetaan... :) Viimeaikoina olen sinnikkäästi tapaillut noita barre-sointuja ja onhan niistä muuan molli alkanut jo taipumaankin ilman rämpsähdystä... :D Siitä se pikkuhiljaa. Tavoitteeksi ottanut sen, että joka päivä käy kolvi ainakin kädessä. Jos ei muuta, niin vetästää muuan sointu muistutukseksi. Mutta normipäivinä tulee istuksittua kitaran kanssa se puolesta tunnista kahteen.
 
Niin se kitara sitten. Kitaraksi valikoitui kohtuu pitkällisten mietintöjen ja kyselyjen jälkeen Tokai ALC 53/BB. Elikkäs les paul custom kopsu. Ei ehkä se tyypillisin vaihtoehto aloittelijalle, tiedän, mutta loppupeleissä se oli kokoajan oikeastaan kitaraa hankkiessa "Lespa tai ei mitään". Olen sellainen fiilis-eläjä vähän kaikessa, että se näytteli tässä kitara-asiassakin hyvin merkittävää roolia. Les Paulin ulkomuoto nyt vain on...Rock! :D Kitaran on oltava sellainen, että se houkuttelee siihen tarttumaan, "on vain pakko opetella soittamaan tuota..." You know. Edes vähän, ja sitten vähän enemmän... Muutamaa Epiphonea käytettynä kyselin kyllä, mutta joko vastauksia ei tullut kyselyihin tai hinnasta ei päästy sopuun tai kitara ei ollutkaan lopulta ihan sitä mitä oli haussa. Muuten ei tullut hirveämmin kitaroita kokeiltua etukäteen, koska oma ajatus oli vähän sitä, että kun soittotaito on nolla, kokemus liki sama esim soundeista, niin mitäpä niistä ymmärtää...Otetaan yks potentiaalisesti ihan hyvä vaihtoehto, joka sopi budjettiin ja siitähän sitä sitten parannetaan kokemuksen karttuessa, mikäli parantamiseen on tarvetta. Tai esim rupeekin himottamaan joku toisen tyyppinen keihäs jne. Toistaiseksi olen rämpytellyt ihan akustisesti, mutta pitänee tuohon tuo Rolandin microcube hommata kaveriksi tässä lähiaikoina. Paremmin on ehkä malttanut keskittyä noihin perusteisiin ilman sähköjä... ;)
 
Eli näillä mennään. Jos asia mietityttää, että pitäisikö kokeilla, niin kokeilkaa immeiset. Sillähän se selviää... :D Itsellä ei ole ekan kk:n jälkeen ainakaan ollut innostus hiipumaan päin, päinvastoin. Vaikka melkoista tahkoamistahan tuo on omillaan. Mutta sitä kautta sitäkin palkitsevampaa. Tämmöselle "Mie ite" immeiselle ainakin. Eikun treeni-intoa kaikille... :)

No kerronpa minäkin. Tuttua kaavaa seuraillaan...
Nassikkana tahkosin jonkin aikaa kitaratunteja. Silloiset opetusmetodit eivät nuoreen mieleen vedonneet, ei löytynyt soittokavereita ja soittaminen jäi.
Vuosien aikana olen ollut ahkera raskaan musiikin kuluttaja, mutta soittoon ei ollut ajatuksia, ennen kuin omat lapset alkoivat soitella. Jotenkin lasten soittimilla rämpytellessä kiinnostus heräsi ja lähipiiristä ilmestyi pari sukulaissielua. Päätimme perustaa bändin.
Kukaanhan meistä ei tässä vaiheessa osannut soittaa, eikä ollut soittimiakaan. Sovimme soitinjaosta (kitara, basso ja sähkörummut) ja hankimme pelit. Alussa opettelimme itsenäisesti ja soittelimme (hyvin hiljaa) rumpalin olohuoneessa. No heviähän ei hiljaa soiteta, joten olemme välillä vuokranneet soittotilaa tuntitaksoilla (talon puolesta rummut ja vahvistimet).
Järkevin päätöksemme oli mennä musiikkopiston bändioppilaiksi. Soittelemme nykyään parin viikoin välein opettajan johdolla ja hyvillä välineillä pari tuntia. Välillä sitten soitellaan omin päin. Pari kertaa on esiinnyttykin (molemmat katsojat olivat kovasti otettuja).
Vaikka henkilökohtainen soitto-osaaminen onkin palkitsevaa, on se kovin juttu ehdottomasti bändisoitto. Tässä vaiheessa (45-v) ei unelmoida maailmanvalloituksesta, vaan tärkeintä on keskinäinen hauskanpito.

Hienoa!
Ei les paul mikään niin poikkeuksellinen vaihtoehto ole. Pitää ostaa se itselle hienoin soitin, niin tulee soitettua!
 
Mä bändikurssia kans käynyt. Toimii!

Olen 44-v jäppinen ja aloittanut musiikin harrastamisen AIVAN alusta, 0-pisteestä n. 7 vuotta sitten. Kun ostin omakotitalon niin hommasin sinne rummut ja opettelin soittamaan yksinkertaista peruskomppia yms...
 
Nyt soitellut jo nelisen vuotta bändissä rumpuja ja jokusella keikallakkin tullut käytyä. Helkkarin mukavaa ja innostavaa touhua joka ikinen treenikerta :D. Loistavaa vastapainoa sorvinväännölle.
Toki joskus turhauttaa iän tuoma hidas oppimisprosessointi mutta kun sinut sen kanssa niin hyvin pyyhkii :)
 
Ja nyt kuukausi sitten päätin että haluun opetella soittamaan kitaraa. Perussointuja opetellut naisystävän pojan akustiserlla kitaralla ja nyt eilen sitten ostin OMAN :) sähkiksen ja vahvarin :D...
Tabuista opettelen pikkuhiljaa soittelemaan ja kaikki hyvät vinkit tervetulleita :)...

Itse en tunne Guitar Prota, mutta niistä on täällä juttua aika paljonkin. Suuri Kitarakirja on mielestäni sinulle ehdoton hankinta, koska olet siirtynyt rytmisoittimesta harmonia/melodiasoittimeen. Suuri Kitarakirja sisältää myös kitaran säätöihin yms liittyvää hyvää tietoa, periaatteessa kaiken, mitä nyt tarvitset pari vuotta etiäpäin. Sitten vaan Tohtori Toonika, tai paikallinen musiikkikoulu/opisto/yksityisopettaja.

salmija67:
Tabuista opettelen pikkuhiljaa soittelemaan ja kaikki hyvät vinkit tervetulleita :)...
 
Katsopas sellainen opus kuin: Suuri kitara kirja. Siellä on aika kattavasti kitarasta, soitosta, huollosta jne..

Moi kaikille,
mukavaa että tämmöinenkin topiikki on täällä koska koskettaa minuakin,
niin että laitetaan nyt tähän omaakin tarinaa ja itestähän on aina kiva kertoa :)
Nuorekkaita miehen vuosia on tähän mennessä kertynyt 49 kappaletta,
on ihana vaimo ja kolme kouluikäistä tyttöä.
Eli mulla taitaa olla aika tavallinen tarina, kouluikäisenä ostin eka c-kasettina
Roadrunnerin ja sitäkautta itsekin piti saada jotain mekkalaa aikaan,
mikä järjestyikin akustisella kitaralla, synttärilahjaksi saadulla Maya-sähköbassolla
ja veljen omatekoisilla kajareilla. Ujona poikana sisu ei kuitenkaan riittänyt
bändihommiin ja musahommat jäi vuosikymmeniksi nurkissa pyörivän akustisen
varaan.
Mutta polte jäi elämään musan tekemiseen ja kolmisen vuotta sitten tempaisin
ja hankin ihka oikean sähkökitaran ja vahvarin päätin alkaa opettelemaan
Landolalla kertyneistä alkeista eteenpäin.
Minulla on sama kuin varmaan monella muullakin, että musiikin teoria on jäänyt
vähemmälle kun olen opetellut biisejä lähinnä korvakuulolta ja tabeista ja siinä
samalla oppinut pikkuhiljaa sointuja lähinnä tiettyihin kappaleisiin liittyen.
Jammailemalla kotona cd-levyjen päälle ja G-Decin ja siihen saatavien soittokirja-
taustojen päälle on ymmärrystä otelaudalta löytyvistä kuvioista pikkuhiljaa
kertynyt lisää.
Nyt varmaan pitäis sitten alkaa opettelemaan myös sitä teoriaa että tietäisi itsekin
että mitä ääniä milloinkin soittaa.
Kun ei ole vielä ollut mukana missään bändipiireissä nin paikallinen soitinliike ja sen
porukat ovat olleet minulle suuri henkinen ja aineellinen taustatuki. Sieltä olen
pyrkinyt tekemään kaikki soitinhankinnat (tukekaa paikallisia liikkeitä!!!), jopa
ottanut soittotuntejakin eikä kukaan ole koskaan tullut sanomaan että olisin liian
vanha tällaiseen. Enkä olekaan, koska minusta musiikilla ei ole ikää, voin treenata
rokkia samalla innolla kuin aloittelevat nuoretkin, ja kun huomaa osaavansa
jonkun saman licksin kuin vaikka Pulliainen, Clapton tai edesmennyt Moore niin
onhan se aina jotain mahtavaa saada aikaan sellaista musiikkia.
Ja kyllä minullakin kytee se ajatus, vaikka ikää jo onkin, että kyllä mäkin vielä
joskus...se mitä se "vielä" on, sen jokainen päättää itse, ja niitä sanotaan unelmiksi, ja unelmia voi olla niin kauan kuin henki pihisee.
Kalustoo on tällä hetkellä Squier Strato, Gibson Les Paul, Fender Superchamp XD
ja Fender G-Dec, hankintahaaveissa Fenderin USA-Strato.
 
Tsemppiä kaikille joilla on haaveita ja unelmia!

Mulle tärkein oppi on ollut sointuteoria, se että osaa tehdä minkä vaan soinnun mistä vain, kun tietää mitkä äänet siihen pitää valita.
 
Siitä olen kirjoittanut muutaman kirjoituksen perätysten tänne: http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=62355&o=20

Itse aloitin soittoharrastuksen siinä 29 ikävuoden paikkeilla ja nyt olen 32, eli noin kolme vuotta ollaan soiteltu. Toisin kuin monella ketjuun kirjoittaneet, mulla ei ole lainkaan taustaa soittamisesta, taisin jopa lintsata tai nukkua suurimman osan koulun musiikin tunneista kun niistä ei ole mitään muistikuvaa. Musiikki on kyllä ollu lähellä sydäntä pitkään, mutta harrastaminen oli jäänyt lähinnä levyjen keräilyyn ja kuunteluun.
 
En tiedä mistä se oli syntynyt, mutta tuohon asti olin aina ajatellut soittamista sellaisena joka pitää aloittaa lapsena, mielellään todella nuorella iällä jos sitä haluaa osata tai tulla hyväksi. Tämän lisäksi oman musikaalisuuteni koin olemattomaksi, kuvittelin olevan täysin "rytmitajuton" ja kaiken lisäksi minulla on aina ollut todella vaikea, liki mahdoton muistaa melodioita ja sanoja. Vaikka soittaminen toki oli erittäin "coolia", kuvittelin myös, että jonkin yhden biisin opettelemiseen tarvittava toistojen jauhaminen on niin super-tylsää, että sellainen omalle luonteelleni ei sopisi lainkaan. Eli soittamisen harrastaminen, saati oman musiikin tekeminen oli todella kaukana siitä mitä kuvittelin koskaan tekeväni. Tässä sitä kuitenkin nyt ollaan, kohta kolme vuotta soittoharrastusta harrastaneen ja aika paljon kehittyneenä. Tarina siitä miten tähän ajauduttiin odottakoon toiseen kertaan.
 
Ensimmäinen soittimeni oli (sähkö) rummut, seuraava oli kaverilta ostettu basso joka oli lähes uusi (parin päivän kokeilun jälkeen nurkkaan jäänyt pölyttymään). Rumpuja on edelleen kiva soittaa, mutta treenaamisesta en oikein nauti ja tällä hetkellä aktiivinen treenaaminen olisi monista syistä erittäin hankalaa joten se soitin on aikalailla jäänyt. Bassoa soittelin hetken aikaa, sen verran ehdin, että sain käsityksen miltä tuntuu soittaa kielisoitinta ja, että basso ei ole ehkä ihan täysin mun juttu. Kitaraan kuitenkin päädyin, ja toisin kuin monet hankin sen verran arvokkaan pelin, että ei sitä ainakaan kehtaa pölyttymään jättää, pakko oli opetella soittamaan tai myydä pois (tuolloin vielä perhettä ei ollut kuin vaimo ja talous antoi paremmin periksi),.
 
Tiesin yhden kaverin joka oli jonkin verran opetellut kitaran soittamista ja ehdotin hänelle, että jospa ruvettaisiin treenailemaan ja soittelemaan yhdessä oppimis ja harrastusmielessä noin kerran viikossa. Tämä jatkuu vielä tänäkin päivänä, yhdellä henkilöllä lisättynä. Näin jälkikäteen ajateltuna, tuo auttoi varmasti todella paljon pitämään motivaatiota yllä hankalalla oppimisen alkutaipaleella, ja syytä treenata koko ajan uusia juttuja mitä oltiin yhdessä sovittu. Ensimmäisen vuoden treenasin ilman opettajaa ja opetusta, kirjoista, netistä jne. Sitten keräsin rohkeuteni ja päätin mennä kokeilemaan ottamaan yksityistunteja joka kyllä jännitti todella paljon, etenkin kun omakuva omista lahjoista oli niin karu. Päätös oli kuitenkin erittäin hyvä ja olisi voinut tulla aikaisemmin, olen kehittynyt sen ansiosta varmasti todella paljon nopeammin, nautinnollisemmin ja välttäen motivaatiota syöviä sudenkuoppia. Käyn edelleen viikottain tunneilla, ja vaikka harppauksen uusien asioiden oppimisessa ei ole enää niin suuria, on siitä edelleen paljon apua, pienistäkin jutuista. Tunneille ei kehtaa (ainakaan minä) mennä ilman, että on treenannu tuntien välillä sovittuja juttuja, se tuntuisi jo rahan ja ajan hukkaan heittämiseltä.
 
Oikeastaan viimeistään siinä vaiheessa kun rupesin käymään tunneilla, tajusin, että jos haluan oikeasti oppia soittamaan, etenkin vanhempana, kun elämän muut pakolliset asiat vievät aikaa (lapsi, työt jne), jostain täytyy luopua, usein paljostakin ja käyttää iso osa siitä vapaa-ajastaan soittamiseen ja harjoitteluun. Kyse on priorisoinnista, katsonko leffan telkusta illalla pitsan kera vai harjoittelenko soittamista. Ensimmäisellä tunnilla opettajani sanoin, että hänen mielestään tässä vaiheessa pitäisi treenata keskimäärin ainakin tunti päivässä jos haluaa kunnolla kehittyä ja olen kyllä asiasta samaan mieleltä. Toki sitä oppii vähemmälläkin, mutta kyllä tästä harrastuksesta saa monin verroin enemmän irti kun taidot paranee vaikkei mestariksi tähtääkkään. Mulla ei ole kiire, mutta en toisaalta halua hukkaa aikaakaan.
 
Nykyään kun sitä jotain jo osaakin, monet noista omista ennakkokäsityksistä on muuttuneet, rytmitajua löytyy riittävästi, vanhempana voi aloittaa harrastuksen, saman jutun treenaaminen ei olekaan niin tylsää jne. Pari ensimmäistä vuotta on kyllä ne vaikeimmat, toisaalta oppii hirveästi kaikkea uutta, mutta koska kaikki on uutta ja vaikeaa, turhautumista tulee helposti. Jostain joskus luin, että jos pääsee noista kahdesta vuodesta yli, niin soittoharrastuksen jatkuminen pidempään on erittäin paljon todennäköisempää.
 
Kuitenkin yksi iso ongelma näin vanhempana aloittaneena on; löytää samanhenkistä soittoseuraa. Se ei ole kovinkaan helppoa jo jos kriteerit ovat vaikka:
-Ei ole mielellään enää teini
-Ei tähtää keikkailuun ja tosissaan levyjen tekemiseen
-Ei ole XX-vuotta soittanut muusikko, jolla on muutakin tekemistä kuin tuhlata aikaa aloittelijoiden kanssa
-On jonkin verran soittanut aikuinen joka haluaa soittoseuraa, treenikavereita jne.
-Pystyy järjestemään keskimäärin päivän viikosta yhteiselle treenailulle (tarkoitain noin 3 tunnin sessiota työpäivän jälkeen tai viikonloppuna jne.) ja pystyy treenaamaan itsekseen tuon ohella
-Haluaa soittaa jossain määrin samankaltaista matskua
-Asuu sopivan matkan päässä
 
Olen jo jonkin aikaa seurannu wanted-palstoja ja tuohon sopivia ilmoituksia ei juuri koskaan tule vastaan. Onko kaikki varttuneet sopivat pelkästään makuuhuone-soittajia? Varmasti en ole ainoa joka kaipaa soittoseuraa/treenikavereita enkä mitään varsinaista bändiä (meidän nykyisestä kolmen hengen porukasta puuttuu siis rumpali ja miksei myös laulaja)?