Aihe: Paksut kielet bassoon
1
Väinämöinen
27.11.2006 01:51:33
Minulla on ollut basso (Ibanez EDB300) vuodesta 1997 lähtien, mutta koska motivaationi sen soittamiseen oli tuolloin surkea ja koska aloinkin soittaa kitaraa, basso on jäänyt erittäin vähäiselle huomiolle, siinä on vieläkin alkuperäiset kielet. Nykyisin basistimme soittaa ainakin aluksi kyseisellä yksilöllä, joten alkaisi olla lähestyvän 10-vuotissyntymäpäivänkin kunniaksi korkea aika vaihtaa kielet, etenkin, kun se oma vire tuntuu olevan melkoisen matala. Tähän asti basson vire on ollut CGCF, mutta paremmin tarkoituksiimme sopisi GCGC. Katselin tuossa Thomannin kielitarjontaa jonkin verran, mutta koska minulla ei tosiaan ole minkäänlaista kokemusta bassojen kielistä, ajattelin kysyä täältä neuvoa. Minkälaisia kieliä ehdottaisit käytettäväksi tähän tarkoitukseen?
 
Nykyisten kielten paksuudesta minulla ei ole niin mitään käsitystä. Olennaista olisi siis saada basso tuohon vireeseen, jotta voisimme soittaa uutta, järeää biisiä (jossa muuten pieni bassosoolo) eli kielten ei tarvitse olla parasta, mitä rahalla saa vaan enemmänkin pienistäkin putiikeistä löytyvä käypäinen, riittävän paksu setti. Ehdota toki viisikielisenkin settiä, jos olet sitä mieltä, että nelikieliseen ei sopivaa löydy.
Ammattipurjehtija ottaa tyynen rauhallisesti.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)