Aloittelijat ›

Poikakoulussa oli tapana rummutella pulpetin kanteen.
Yksi luokkatoveri totesi minulle: "Olet meidän luokan
viidenneksi paras rumpali!" Heh..
 
Ensimmäisen kerran soitin oikeata rumpusettiä kaverin
häissä, ollessani muistaakseni 18-19 -vuotias. Uskaltauduin
menemään seuranäyttämön lavalle muutaman sahdin
jälkeen. Kun poistuin "rumpusooloni" jälkeen lavalta,
muuan mies tuli sanomaan, että eräs paikallinen
tanssiorkesteri tarvitsisi rumpalia. Minun oli siihen
pakko todeta, että en osaa soittaa juuri mitään tanssirytmejä.
Olinhan tosiaan eka kertaa oikean rumpusetin äärellä
palikat kädessä.
 
Muutama kuukausi tuon jälkeen menin
inttiin. Samaan tupaan sattui luokkatoverini, joka
oli melko hyvä kurtunsoittaja ja oli lisäksi soittanut
sähköbassoa käsittääkseni melko tuntemattomassa bändissä.
 
Tuon luokkatoverin ja erään viulistin kanssa soitimme
joskus intin vapaa-ajalla. Bravuurinumeroitamme olivat
Kielon jäähyväiset ja Green green grass of home.
 
Nuo harkat ovat ainoat kerrat jotka olen soittanut
missään bändissä.
 
Kun muutin keskikaupungilta omakotimaiseen taloon,
ostin käytetyn TAMA Royal Star - setin, jota kolistelin
talon käytöstä poistetussa mankelihuoneessa.
 
Kun muutin takasin kerrostaloasuntoon, jouduin
luopumaan TAMA -setistä. Meni useita vuosia, että
minulla oli vain Alesis 4(?) -moduli ja siinä Rolandin snare-
sekä basaripädi ja peltipädin virkaa toimittanut
Casion tomipädi.
 
Pari vuotta sitten en voinut enää vastustaa kiusausta,
ja hankin naapureiden kauhuksi Rolandin TD 4K -setin.
Tosin pyrin "soittamaan" melko pienellä volyymilla siitäkin
syystä, että luultavasti korkean verenpaineen vuoksi erittäin
helposti tinnituksen/tinnityksen korviin.
 
Näin vanhempana on tullut pohdittua sitä, mitä olisi pitänyt
tehdä alusta alkaen toisin rumputtelua harjoitellessa,
että tekniikka ei olisi niin vajavainen kuin se nyt on.
 
Olen myös pyrkinyt soveltamaan noita ajatuksia käytäntöön
ihan uteliaisuudesta sen suhteen, voinko enää varttuneenä
jäppisenä oppia uusia taitoja "rumpalina". Todellisuudessa
on ollut pakko todeta, että ei minusta ehkä koskaan
olisi bändin komppaajaa tullut, koska kolaamisessani
on huomattavan voimakas epävarmuusaspekti, eli "kokkareita"
ja muita virheitä tulee hieman liian tiuhaan edelleenkin.
 
Parempi luultavasti noin, koska jos olisin jossain bändissä
soittanut vuosikaudet, olisin luultavasti tänä päivänä
vähintäänkin puolikuuro juuri edellä mainitusta tinnitusherkkyydestä
päätellen.
 
Jatkossa saatan hieman esittää näkemyksiäni siitä, mikä
ainakin omalla kohdallani olisi ollut luultavasti merkityksellistä
vähintäänkin mukiinmenevän soittotekniikan oppimiseksi..

Jatkampa tästä välittömästi, kun ei "parempaakaan" tekemistä
juuri tällä hetkellä ole.
 
(Pyydän jo etukäteen anteeksi sitä, että jargoni ei
ole oikein hallussa kun vain omin päin terapiamielessä
kolistelen. Lisäksi tuo aktiviteetti palvelee osittain
myös liikuntatarpeita.)
 
Hetkosen pohdittuani tulin siihen tulokseen, että ainakin
omin päin opettelevan on ensiarvoisen tärkeää opetella
lukemaan rumpunuotteja. Lisäksi on syytä hankkia ainakin
metronomi tai mieluummin rumpumoduli, jossa on "valmentaja-
moodi(?)" (coach). Taitaa nykyisin olla useimmissa "aivoissa".
 
Prioriteetit luonnollisesti vaihtelevat sen mukaan, mitkä
ovat omat vahvuudet. Jos olet ns. ambidextrous (en tiedä
miten tuo luontevasti sanotaan suomeksi; molempikätinen??),
sinun ei ehkä ole kovin suurta tarvetta painottaa kaikkien
rytmikuvioiden sun muiden aloittamista sekä vahvemmalla
että heikommalla kädellä. Itse olen viime aikoinna todennut,
että tuo olisi omalla kohdallani ollut ehkä yksi tärkeimmistä
painopisteistä harjoittelussa. Olen siksi sitä painottanut
ja huomannut kuinka hankalaa se itse asiassa itselleni
ainakin on. Minun tapauksessani ykkösen soittaminen vasemmalla,
tai yleensä kuvion aloittaminen "luonnottomammalla" tavalla tuntuu
vähän siltä kuin opettelisi kävelemään siten, että samanpuoleiset
raajat liikkuvat kävellessä synkronisesti eivätkä vastakkaiseen suuntaan.