Aloittelijat ›

Olen soittanut kitaraa rämpytellen 13 v. ja sitten nuoteista (joskus myös tabeista) n. 7 vuotta ..ja hyvä niin. Kuitenkin olen huomannut ,että korvakuulolta soitto antaisi mulle vielä enemmän alan harrastajana, kun noi nuotitkin sit on tullut opeteltua. Siinä on vain pikku mutta..eli riffit kyllä pystyn aina välillä poimimaan korvakuulolta, mutta toi komppikitara on se vähän hankalampi juttu..eli kuuluuko siellä jossain taustalla basson, rummun ja muun äänimaailman alla esim. F vai olisko sittenkin joku Fm tai kenties Fm5 tai liekö F7 tai jos mä soitankin liian alhaalta ja se on peräti F#. Kysymysmerkkejä on pää täynnä, ja kun seuraavaksi pähkäilee, että soittaako se kaveri jonkun soinnun siellä levyllä 2:lla kielellä vai perinteisesti 6:lla ja käyttääköhän se barrea jne. On siinä kaverilla ongelmia vaikka nuotit taittuisikin kelaa varmaan moni. Mutta antakaa te viisaat jotka korvakuulolta soitatte viisaita neuvojanne ,niin kyllä mä uskoisin oppivani, jos näinkin pitkään on jo jaksanut räpiköidä.

tämä ei taas liity asiaan melkein millään tavalla enkä valitettavasti todellakaan osaa neuvoa, koska itekkään en osaa korvakuulolta soittaa.. eli onko siihen mitään apua vai onko se niin, että jos ei kuule niin ei kuule..?

Joittenkin mielestä sitä ei voi kehittää. Minun mielestä sitä voi kehittää. Itse etin ekana oikean sävellajin ja skaaloja "pitkin" vetelen edes takais yksittäisiä nuotteja korvakuulolta. Yleensä aika tuskattomasti.

Ainoa tapa opetella korvakuulolta blokkaaminen on tehdä sitä paljon. Kehitys voi olla hidasta tai nopeaa, mutta sitä kyllä tapahtuu joka tapauksessa.
 
Sointuja blokatessa kannattaa lähteä liikkeelle simppeleistä kolmisoinnuista ja niiden perusäänistä: opettelee erottamaan soinnusta perusäänen, joka on samalla kohtuullisen usein bassosävel. Sitten kun opettelee tunnistamaan onko kyseessä duuri, molli vai kenties kvinttisointu (joka ei siis ole kumpikaan), pääsee jo hyvään vauhtiin -- täysin näillä soinnuilla pyörii ylivoimaisesti suurin osa populäärimusiikista. Sointujen käännökset ja kaikenlaiset muut krumeluurit häiritsevät varmaankin joskus, mutta riittävästi kelaamalla ja kuuntelemalla samaa paikkaa ja sen jälkeen itse perässä soittamalla saa vähitellen käsityksen siitä meneekö nyt oikein vai väärin. Tietokoneavusteisesti biisiä voi hidastaa äänenkorkeuden muuttumatta, tämä luonnollisesti helpottaa blokkaamista.
 
Korvan hiljalleen kehittyessä voi opetella muita, laajempia sointuja. Dominanttiseptimi (eli tuttavallisemmin seiskasointu), maj-seiska, molliseiska, dimi, dimiseiska, ylinouseva... näitä hiljalleen. Pikkuhiljaa korva oppii tunnistamaan soinnun luonteesta välittömästi sen tyypin, kun korva on aikojen kuluessa oppinut miltä mikäkin sointu kuulostaa. Tähän tarvitaan kuitenkin aikaa, paljon soittamista -- ja mikä tärkeintä -- paljon kuuntelemista.
 
En osaa antaa kovin spesifisiä vinkkejä tähän, ainoastaan yleisiä linjoja: aloista helpoista jutuista, etene rauhallisesti, ole ahkera.

Harjoittelu ja aika ja ehkä jopa pitkä pinna tuo toivottua tulosta. Kärsivällisyyttä :)

Yleisesti ottaen on paljon hyötyä jos osaa korvalla löytää oikeat nuotit. Se kertoo jo jotain sävelkorvasta. Tämä asia on tosiaan kehitettävissä aina tiettyyn pisteeseen asti. Yksi parhaista tavoista kehittää sävelkorvaa on laulaa - laulaa ja paljon!
 
Laulaa biisejä ja koettaa saada se menemään edes lähelle nuottia. Laulun reenaaminen kehittää myös eräänlaista melodiapäätä, jolloin voi saada sooloihin uusia ulottovuuksia. Ja niin, kitaran/pianon avulla on hyvä reenata myös nuotin löytämistä. Soitat instrumentillä nuotin ja haet sen laulaen. Ei välttämättä tarvitse edes lausua mitään kunhan ynisee jotain.
 
Myös biiseistä erinäisten riffien/lickien/soolojen/melodioiden blokkaaminen on tehokasta reeniä. Sointuja kannattaa myös yrittää blokata. Sointujen blokkaamisessa basson kuuntelu voi joskus auttaa, sillä basso voi soittaa juuri soinnun perussäveltä, joskus taas ei. Aina ei myöskään kannata etsiä koko sointua kerralla, asiaa auttaa paljon kun yrittää etsiä juuri sen soinnun perussävelen. Sointujen löytämiseen ja tunnistamiseen myös auttaa se että osaa itse paljon sointuja, tietää miltä ne kuullostavat, jolloin voi jo päätellä onko sointu duuri, molli or whatever.
 
Korvan kehittämisessä maltti on valttia. Ei kannata turhautua jos ei onnistu heti, harvoilla se onnistuu kunnolla heti, harvoilla se onnistuu kunnolla vuosienkin jälkeen. Ajankanssa ja reenaamisella saa ihmeitä aikaan. Myös eräänlaiset tauot(päivä tai kaksi, tai enemmän) tekee hyvää korvalle. Kuin myös muutenkin. Kannattaa myös muistaa että suuressa määrin musiikissa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
 
Koettakaa jaksaa, se on hieno tunne kun tajuaa että hitto, olen kehittynyt. Tsemppiä! :)

Joo...tää on se kirous, mikä noitten nuottien osaamisesta saattaa aiheutua. Ei tuu opeteltua korvalla, kun kuiteskin näkee helpommin ne nuoteista. Pianisteista varsinkin oon huomannu tällasta ilmiötä.
 
Itse oon opetellu biisejä aina kuuntelemalla. Oikeestaan vaikka ois nuotit tai tablat tarjolla, niin silti saatan mieluummin vaan ottaa ylös korvalla. Siinä saa kokonaisvaltaisemman kuvan biistä. En mä sillätavalla edes oo ajatellu hommaa, ett se ois mitenkään ihmeellistä, mutt nyt sitt viimeaikoina oon huomannu, ett kaikki ei se kaikille tunnu olevan yhtä helppoo, eli kai mäkin oon siinä kehittynyt aika paljon.
 
Kyllä se munkin mielestä on erittäin tärkeä ominaisuus. Tarkemminkun miettii, ni tuskin mäkään oisin yhtään mitään, jos ei ois tullu aikoinaan treenattua tota. Mä en oikeen tykkää mistään teoriapänttäämisestä, vaikka sitäkin on tullu tehtyä. Sehän on koko homman suola, ett on ennenkuulematon biisi ja pystyy päässään siihen hahmottamaan melodiat ja jutut, ilman ett tietää esim. sen soinnuista edes mitään.
 
Ei siihen taida tosissaan olla muuta tietä, kun opettelemalla, eli treenaamalla yksinkertaisesti biisejä. Mulle itselleni se on ihan itsestäänselväjuttu, mutt oon tosissani nyt huomannu, ett ei se niin selkee tunnu olevan, jos sitä ett oo harrastanu. Sitt pikkuhiljaa huomaa..."Tällanen samanlainen sointu/sointukulku oli siinä ja siinä biisissä". Eli kuten tossa jo mainittiinkin...oppii tunnistamaan soinnut korvalla. Bassosävelen seuraaminen on tietysti ihan hyvä idea...mutt sitt on tietysti huomattava ero sillon, ku se onkin joku muu soinnun intervalli. Jos löytää sävellajin, niin siitä saa hyvästi "tietoo". Sitt ajan kanssa oppii huomaamaan sävellajin ulkopuoliset sävelet.
 
Ja haluan nyt vielä korostaa! Tämä ei ollut kommentti teorian ja nuottien osaamista vastaan!!! Ois itsekkin kiva osata nuoti, mutt ei oo tullu ikinä opeteltua ja tuskin tuleekaan?!...mutta on hyvä tosissaan opetella selviämään ilman niitä nuottejakin.

Muutama nyrkkisääntö korvalla opetteluun:
1)Kappaleen ensimmäinen (ja viimeinen) sointu on noin 95%: varmuudella myös kappaleen sävellajin 1.asteen sointu. Erityisesti säkeistöt alkavat lähes poikkeuksetta 1. asteen soinnulla.
 
2)Kun olet saanut selville sävellajin, tiedät teoriaa tuntevana heti, mitkä soinnut kuuluvat sävellajin piiriin, ja ovatko ne duureja vai molleja tai seiskoja. Tärkeimmät soinnut ovat I, IV ja V. "Normaaleista soinnuista" poikkeavat harmoniat ottavat heti korvaan (yleensä positiivisella tavalla), ja ne on etsittävä sitten vain kokeilemalla.
 
3)Jos kitarassa on säröä reilusti, kitaristi TUSKIN soittaa täysiä kolmisointuja- säröllä pääasiassa on käytettävä kahden tai kolmen kielen vitossointuja. Tällöin ei myösjään tarvitse murehtia duureja/molleja.
 
4) Sooloja kannattaa lähteä rakentamaan/esimään asteikon sävelistä. Kitaristien käyttämät tekniikat ja soittotavat kyllä oppii kuulemaan nopeasti, eli tiedät miten jokin on soitettu vaikka et tiedä täsmällisiä säveliä heti.

3)Jos kitarassa on säröä reilusti, kitaristi TUSKIN soittaa täysiä kolmisointuja- säröllä pääasiassa on käytettävä kahden tai kolmen kielen vitossointuja. Tällöin ei myösjään tarvitse murehtia duureja/molleja.
 
Hmm...minä kyllä nimenomaan suosittelisin huomioimaan noi mollit ja duurit, koska ne omalta osaltaan luo sitä kappaleen...harmoniaa. Tottahan se on, ett isolla säröllä soitettaessa ne tulee "unohdettua", ku ne nyt ei hirveen hyvin sieltä erotu ja tietysti jossain kappaleessahan noi käy paremmin kokonaisuuteen, kun molli tai duuri -soinnut. Kyllä kuitenkin olisi minun mielestä tärkeetä tietää, millon sointu on molli ja millon duuri. Sillon on vahvemmilla myös mietittäessä sitä omaa sovitusta. Äkkiäkös tuon nyt ottaa selville.
Ajatelkaa nyt sitä tilannetta noissa nyyhkyballaadeissa(a'la Bon Jovi, Bryan Adams), missä kohokohta on se duurisointu ja heti perään soitettu samaisen soinnun molli versio. Eihän niissä ole mitään, jos toikin juttu jää "elämättä"...heheh;)

Joo...tää on se kirous, mikä noitten nuottien osaamisesta saattaa aiheutua. Ei tuu opeteltua korvalla, kun kuiteskin näkee helpommin ne nuoteista. Pianisteista varsinkin oon huomannu tällasta ilmiötä.
 
Minulla käy usein juuri toisinpäin helppojen biisien kanssa, siis jos olen kuullut sen aiemmin. Nuottipaperi on edessä ja opettelen siitä alun, mutta lähden jossain välissä aina korvalla soittamaan. Mitä vaikeammaksi biisi menee, sitä enemmän tuijotan paperia.
 
Ikkunaprinsessa: Jotkut on joskus väittänyt, että sävelkorva ei kehittyisi, mutta toisin se on. Itsekään en osannut soittoa aloitellessani esimerkiksi virittää kitaraa korvalla. Toisilla on luonnostaan parempi sävelkorva, mutta kyllä se kehittyy, ole huoleti. Harjoitusta se kyllä vaatii, tässä yksi tapa harjoitella:
 
http://www.musictheory.net/load.php?id=90
Intervallien tunnistamisharjoitus

Hmm...minä kyllä nimenomaan suosittelisin huomioimaan noi mollit ja duurit, koska ne omalta osaltaan luo sitä kappaleen...harmoniaa. Tottahan se on, ett isolla säröllä soitettaessa ne tulee "unohdettua", ku ne nyt ei hirveen hyvin sieltä erotu ja tietysti jossain kappaleessahan noi käy paremmin kokonaisuuteen, kun molli tai duuri -soinnut. Kyllä kuitenkin olisi minun mielestä tärkeetä tietää, millon sointu on molli ja millon duuri. Sillon on vahvemmilla myös mietittäessä sitä omaa sovitusta. Äkkiäkös tuon nyt ottaa selville.
Ajatelkaa nyt sitä tilannetta noissa nyyhkyballaadeissa(a'la Bon Jovi, Bryan Adams), missä kohokohta on se duurisointu ja heti perään soitettu samaisen soinnun molli versio. Eihän niissä ole mitään, jos toikin juttu jää "elämättä"...heheh;)
 
Joo, mää ajattelin vaan tuota kitararaidan opettelua. Jos särökitara ei soita soinnulle terssiä, niin turha sitä on itsekään soittaa. Nopeestihan sen saa selville, tosiaan.

Itsellä on ongelmia aina biisin sävellajin selvittämisessä. Jonkun riffin osaan blokata, mutta senkin soitan korkeammalta tai matalemmalta. Nyt kyllä rupean treenaamaan korvakuulolta soittamista!

Kiitos teille arvokkaista neuvoista. Yritän kasata niistä sellaisen kultaisen keskitien kovakuulolta opetteluun.

Itsellä on ongelmia aina biisin sävellajin selvittämisessä. Jonkun riffin osaan blokata, mutta senkin soitan korkeammalta tai matalemmalta. Nyt kyllä rupean treenaamaan korvakuulolta soittamista!
 
Sen sävellajin pohja/perus/juuri...mikskä hitoks sitä nyt sitt sanotaanki, löyäminenhän on kaikkein tärkein juttu. En mä tiedä...mulle se on ollut aina ihan itsestäänselvyys ja kuvittelin, ett kaikilla ihmisillä ois sellainen "vaisto", mikä sen "kertoo". Nyt oon kuitenkin huomannut, ett näin ei oo. Kaitt se jotenkin sitt riippuu siitä tavasta, miten ihminen kuuntelee musaa ja jäsentää sitä jo ennen kun harrastaa mitään soittamista.
 
Vielä tosta...kun sävellajihan voi mennä jonkun moodin mukaan(?!?) esim. kappaleen kantasävel on E, mutt asteikko onkin vaikka A-duuri....jolloin kyseessä onkin E mixolyydinenmoodi. Yks tapa tällastenkin asioiden selville ottamisessa on just se, ett ettii ensin sen kantasävelen ja sitt hakee vaikka duurisormituksella(tai molli), mikä duuriasteikko sopii ton biisin melodiaan. Sitt vaan tarvii hieman teoriatietämystä, jos haluaa tietää, mikä moodi on kyseessä, mutt toisaalta! Selviää sitä ilman sitäkin tietoo;) Parempi tapa ehkä kuitenkin on just toi, ett oppii tunnistamaan kunkin asteikon luoman melodian. Tietysti on tilanteita, missä sävellaji vaihtuu kesken biisin. mm. Steve Vailla tuntuu välillä olevan oikeen päämäärä, ett kaikki moodit ja asteikot on "käytävä läpi" yhden kappaleen aikana.;)

Mä en tiedä sävellajeista sun muusta teoriasta mitään. Mutta kyllä mä silti pystyn soittaan biisin kuin biisin korvakuulolta yhen kuuntelukerran jälkeen. Ainoo mikä auttaa mun mielestä on se, että soittaa vaan paljon. Jos on auttaakseen
 

 
Esim noi jutut tossa alussa on mulle hepreaa: Vielä tosta...kun sävellajihan voi mennä jonkun moodin mukaan(?!?) esim. kappaleen kantasävel on E, mutt asteikko onkin vaikka A-duuri....jolloin kyseessä onkin E mixolyydinenmoodi. Yks tapa tällastenkin asioiden selville ottamisessa on just se, ett ettii ensin sen kantasävelen ja sitt hakee vaikka duurisormituksella(tai molli), mikä duuriasteikko sopii ton biisin melodiaan. Sitt vaan tarvii hieman teoriatietämystä, jos haluaa tietää, mikä moodi on kyseessä, mutt toisaalta! Selviää sitä ilman sitäkin tietoo;) Parempi tapa ehkä kuitenkin on just toi, ett oppii tunnistamaan kunkin asteikon luoman melodian. Tietysti on tilanteita, missä sävellaji vaihtuu kesken biisin. mm. Steve Vailla tuntuu välillä olevan oikeen päämäärä, ett kaikki moodit ja asteikot on "käytävä läpi" yhden kappaleen aikana.;)
 
Ja tästä en tiedä, mutta oon lukenu, että epävireisellä kitaralla soittelu saattaa huonontaa sävelkorvaa

Koitan kattoo semmosia kohtia missä on vaikka pelkkä basso ja kokeilla vaan jotain sointuja siihen päälle, pikkuhiljaa ne aukee siitä. Kyllähän sen aina kuulee meneekö se ylemmäs vai alemmas siitä ekasta soinnusta minkä löysit joten sit vaan testailemaan mikä kuulostaa oikeelta. Ei kyllä todellakaan silleen että "Jaha A, G..E ja F". Hetki menee aina =)

No tässä on muutama paikka ameriikaks asiasta..
 
http://www.globalbass.com/archives/ … ec2000/transcription_techniques.htm
 
http://www.maximummusician.com/articlecocoa.htm
 
http://www.gitarrenlinks.de/transcribe.htm
 
http://www.guitarpeople.com/mastering/transcribe.pdf
 
http://www.geocities.com/jwleckenby/chords

..eli riffit kyllä pystyn aina välillä poimimaan korvakuulolta, mutta toi komppikitara on se vähän hankalampi juttu...
 
Tuon on täysin totta. Paljon helpompi on opetella korvakuulolta päämelodioita ja erilaisia riffejä. Huomattavasti vaikeampi on ainakin meikäläisellä hahmottaa komppisointuja, riippuu tietenkin minkälaisesta musasta on kyse, mutta pääasiassa näin.
 
Itse en ole piiruakaan syvemmin teoriapuoleen perehtynyt, on tullut lähes aina haettua kaikki biisit korvakuulolta. Muutenkin enemmän tulee omia/oman bändin biisejä soiteltua.
 
Korvakuulolta opettelua pitää vaan harrastaa koko ajan, hiukankin pitempi tauko tukkii ainakin meikäläisen korvat kohtalaisen hyvin ja taas saa hakea..

1)Kappaleen ensimmäinen (ja viimeinen) sointu on noin 95%: varmuudella myös kappaleen sävellajin
 
Hmm... oletko kuullut sanaa transponointi?

Hmm... oletko kuullut sanaa transponointi?
 
Hmm, mitenkä transponointi liittyy asiaan? Modulaatiossakin sävellaji kyllä vaihtuu mutta useimmiten biisi loppuu sen ensimmäiselle asteelle.