Aloittelijat ›

Olen likimain kolmekymppinen tytsi. Aloittanut pianonsoiton yksityisopettajan ohjassa alle kouluikäisenä. Kehityin soittajana huimaa vauhtia ja hauskaa oli, kunnes eteen tuli paikkakunnan - ja samalla opettajan - vaihdos. Uusista mastereista ei ollut inspiraation kyllästämälle lapselle motivaattoreiksi - mielenkiinto lopahti ja soittaminen jäi harrastetasolle.
 
Aloin hiljattain virittelemään taitoja hereille ja kävin käsiksi koskettimiin tosimielellä. Uusi opettaja (keikkamuusikko) ja teoriakirjat odottavat syksyn alkaessa.
 
Mielessä on syntynyt ajatus uranvaihdosta - takaisin koulunpenkille ja homma haltuun.
 
Uteliaisuudesta kyselen mielipiteitä mokomasta. Monikaan ei taida tuntea vastaavia tapauksia, että joku haluaisi lähteä tässä vaiheessa elämää opiskelemaan musiikkia.
 
Järjetöntäkö?
 
*tunnustaa itselleen vasta nyt, että sydän myyty musiikille juuriaan myöten*

Mikäs siinä jos on intoa ja kiinnostaa!

Olen kysynyt itseltäni usein ao. kysymyksen, minkä ansiosta olen saanut itsestäni irti musiikinkin puolelta sellaisia ominaisuuksia, joita en aiemmin tiennyt minussa olevankaan. Kysymys kuuluu:
 
Miksi et voisi tehdä niin?

Jos sitä ilokseen soittaa niin mitäpä hölmöä siinä sitten on? Toiset soittaa kitaraa, toiset lenkkeilee ja toisilla on rumia koiria joita ne vie koiranäyttelyihin, ei se sen kummempaa ole =)

Jos sitä ilokseen soittaa niin mitäpä hölmöä siinä sitten on? Toiset soittaa kitaraa, toiset lenkkeilee ja toisilla on rumia koiria joita ne vie koiranäyttelyihin, ei se sen kummempaa ole =)
 
Semmoisella erolla, että harva siitä lenkkeilystä enään ammattia haaveilee, saatika koiran viemisestä näyttelyyn.
 
E:
 
Jatketaanpa vähän. Oli pikkaisen kiire duunissa just tuohon hetkeen.....
 
Mun mielestä ei ole mitenkään tyhmä ajatus aloittaa uudelleen itsensä koulutusta uuteen ammattiin. Kuitenkin.....mä en lähtisi ihan suoraan lopareita ottamaan. Aluksi kannattanee olla hyvän aikaa siellä tunneilla harrastuspohjalla ja miettiä, kiinnostaako se loppuun asti. Samalla tulee tietenkin miettiä käytännön realiteetit, mahdolliset taloudelliset seuraukset yms. Harvalle musisointi on kuitenkaan mikään kultakaivos....
 
Se miksi mä ajattelen tästä näin, johtuu aika paljon mun omista vähän samanlaisista ajatuksista, eikä ainoastaan koskien musiikkialaa. Välillä tuntuu siltä, että olisi niin helppo taas mennä koulun penkille ja opiskella itselleen unelma-ammatti, jota haluaisi oikeasti tehdä. Kuitenkin välillä kursseilla käydessä tulee lyhyenkin ajan jälkeen mieleen, että kultaakohan aika kuitenkin muistot. Koulunpenkillä istuminen mulle ainakin tuntuu pitkästyttävältä vieläkin.....=(
 
Mutta jos homma tuntuu omimmalta kaikesta huolimatta, niin mikäs sitä estää.

Kuulostaa hassulta että motivaatio on soiton opettajasta kiinni. Eikö motivaation pitäisi lähteä soittajasta itsestään ?

Kuulostaa hassulta että motivaatio on soiton opettajasta kiinni. Eikö motivaation pitäisi lähteä soittajasta itsestään ?
 
Jos tosissaan opiskellaan, niin se opettaja on henkilökohtainen valmentaja ja sparrausvastustaja, ja opettajanvaihdos voi siis olla hyvinkin kova isku.
 
Ei mun mielestäni oo mitenkään turhaa heittäytyä vaikkapa sitten vajaa-kolmekymppisenä tai vaikka kuudenkymmenen iässä. Klassisella puolella soittajana huipulle pääseminen ei kylläkään onnistu, jos tuossa välissä on luppovuosia, mutta onneksi muusikkona toimimisessa on muitakin puolia kuin tekninen virtuositeetti.
 
Rohkeutta se vaatii, mutta niin pitääkin. Päivätyön jättäminen kannattaa hoitaa vasta sitten myöhemmin, kun nähdään miten käy.

Kun 1. opettaja oli itsekin niin persoonana kuin soittajanakin todellinen virtuoosi, uusilta maikoilta tuli ehkä odotettua aivan liikaa.
 
Hulluhan sitä kaiketi olisi, jos päivätyönsä tyystin lopettaisi.
Mutta siitä lähdetään, ettei mitään voi elämässään odottaa, jollei sille mitään annakaan.
 
Kiitokset kommenteista. Etenkin Kiven turinat ovat aina rakentavaa matskua pullollaan.
 
*maanantain jatkoa*

Kun 1. opettaja oli itsekin niin persoonana kuin soittajanakin todellinen virtuoosi, uusilta maikoilta tuli ehkä odotettua aivan liikaa.
 
Montakos mailia sen alkuperäisen opettajan luokse on? Kyllä musta tuntuu että noin hyvän opettajan takia matkustaa pidemmänkin matkan, vaikka sitten harvemmin.
 
Jos teillä oli aikaisemmin tunti (tai pari tuntia) viikossa, voisitte nyt yrittää vaikka kerran kuussa yhtä treeni-iltaa, tässä vaiheessahan et tarvitse opettajaa pitämään kädestä koko aikaa, vaan enemmänkin ohjaamaan treenaustasi aina silloin tällöin oikeille urille ja tarkkailemaan kehitystä, että pysyt koko ajan taitojesi ylärajalla.
 
Teet sitten enemmän läksyjä
;-)
 
PS. Jos tämä ei onnistu, voisit kysyä vanhalta opettajaltasi, josko tämä tietäisi sinulle sopivampaa opettajaa. Mut olen kyllä sitä mieltä, että jos tunteja on harvemmin, voi niin säästyneellä rahalla istua junassa joka kuukausi vaikka 500 kilometria suuntaansa.