Aloittelijat ›

Öh.. nyt tulee TODELLA vaikea selostus. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Meidenin Trooper ku kaikki sen tietää..
Eli kyseisessä kipaleessa soittaa ykköskitaristi eka ihan alkuun sitä omaa melodiaansa.
Jos sen intron sävelet kirjottais ylös, ni näyttäs tältä: (h=hammer-on, p=pull-off)
E E EpD H D D DPC A C C CPH G D G D E
 
Okei. Kakkoskitaristi tulee mukaan kun ykkönen on vetässy melodian kahesti. Kakkoskepittäjän melodia selvästi menee samojen intervallien mukaan ku ykkönen, mutta vetääkin melodiansa eri sävellajista. Näin
G G GpF# D F# F# F#PE C E E EPD H F# H F# G
 
Kun tuota tutkii, niin huomaa, että melodia 2 menee kokoajan terssin korkeammalta kuin melodia 1. Truupperihan menee Em:sta, ja Eemollin rinnakkaissävellaji on G.
 
Ajattelin, että aina kun haluaa vetästä johonkin kitaramelodiaan samoista intervalleista koostuvan toisen melodian, että saisi kuulostamaan soiton sillei.. makeelta.. niin pitää vain soittaa tämä ykkösmelodian päälle tuleva melodia biisin rinnakkaissävellajista lähtien.
 
Esim. Biisin sävellaji on A-molli. Melodia ykkönen soi. Jos, haluan soittaa melodia ykkösen päälle toisen melodian (joka siis koostuu samoista intervalleista), niin soitan sen C-duurista, koska C-duuri on A-mollin rinnakkaissävellaji.
 
Sitten.. tutkin muita biisejä. Kaaddämit! Kaikki melodia kakkoset eivät olekaan aina soitettavissa rinnakkaissävellajista, niinkuin esimerkissä ylhäällä. Jotkut näyttävät olevan kvartin ylempää, jotkut kvintin, jotkut sekstin.. Huh!
 
Miten tämä homma nyt menee? Milloin minkälainen melodia kakkonen ykkösen päälle? Milloin melodia 2 lähtee melodia ykköstä terssiä korkeammalta, ja milloin vaikkapa kvintin korkeammalta?
Ja miksi tämmöistä melodian päälle soitettua melodiaa kutsutaan, jos sillä jokin erityisnimitys on..?

Öh.. nyt tulee TODELLA vaikea selostus. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Meidenin Trooper ku kaikki sen tietää..
Eli kyseisessä kipaleessa soittaa ykköskitaristi eka ihan alkuun sitä omaa melodiaansa.
Jos sen intron sävelet kirjottais ylös, ni näyttäs tältä: (h=hammer-on, p=pull-off)
E E EpD H D D DPC A C C CPH G D G D E
 
Okei. Kakkoskitaristi tulee mukaan kun ykkönen on vetässy melodian kahesti. Kakkoskepittäjän melodia selvästi menee samojen intervallien mukaan ku ykkönen, mutta vetääkin melodiansa eri sävellajista. Näin
G G GpF# D F# F# F#PE C E E EPD H F# H F# G
 
Kun tuota tutkii, niin huomaa, että melodia 2 menee kokoajan terssin korkeammalta kuin melodia 1. Truupperihan menee Em:sta, ja Eemollin rinnakkaissävellaji on G.
 
Ajattelin, että aina kun haluaa vetästä johonkin kitaramelodiaan samoista intervalleista koostuvan toisen melodian, että saisi kuulostamaan soiton sillei.. makeelta.. niin pitää vain soittaa tämä ykkösmelodian päälle tuleva melodia biisin rinnakkaissävellajista lähtien.
 
Esim. Biisin sävellaji on A-molli. Melodia ykkönen soi. Jos, haluan soittaa melodia ykkösen päälle toisen melodian (joka siis koostuu samoista intervalleista), niin soitan sen C-duurista, koska C-duuri on A-mollin rinnakkaissävellaji.
 
Sitten.. tutkin muita biisejä. Kaaddämit! Kaikki melodia kakkoset eivät olekaan aina soitettavissa rinnakkaissävellajista, niinkuin esimerkissä ylhäällä. Jotkut näyttävät olevan kvartin ylempää, jotkut kvintin, jotkut sekstin.. Huh!
 
Miten tämä homma nyt menee? Milloin minkälainen melodia kakkonen ykkösen päälle? Milloin melodia 2 lähtee melodia ykköstä terssiä korkeammalta, ja milloin vaikkapa kvintin korkeammalta?
Ja miksi tämmöistä melodian päälle soitettua melodiaa kutsutaan, jos sillä jokin erityisnimitys on..?
 
P.S. Tuo otsikko ei tarkoita mitään, kuten olette varmaan huomanneet (big trabu)... koneeni sekosi kirjoitusvaiheessa ja hyväksyi väärän otsikon ja minä nero en osaa edes vaihtaa moista.
 
P.S. 2. Kone sekoaa lisää. Laittoi oman tekstin kahdesti tänne. Huh. Äkkiä kone kiinni.
 
P.S. 3. Kiitos etukäteen kaikista vastauksista

Miten tämä homma nyt menee? Milloin minkälainen melodia kakkonen ykkösen päälle? Milloin melodia 2 lähtee melodia ykköstä terssiä korkeammalta, ja milloin vaikkapa kvintin korkeammalta?
Ja miksi tämmöistä melodian päälle soitettua melodiaa kutsutaan, jos sillä jokin erityisnimitys on..?
 
Kaunis oivallus. Se on nimeltään stemma eli harmonia. Ei tuohon voi sanoa milloin. Se on nimittäin aina säveltäjästä kiinni, mitä hän haluaa. Kuitenkin monesti (turhan useastikin) käytetään tuota terssin päässä olevaa stemmaa.

Kuten Safaweb totesi, kaikki on tosiaan säveltäjän (tai sovittajan) itsensä päätettävissä. Turvallinen vaihtoehto on käyttää terssin päässä menevää stemmaa, sillä se kuulostaa aina tarpeeksi hyvältä ja on helppo toteuttaa. Harmonioissa tosin kannattaa käyttää muitakin intervalleja kuin terssejä, sillä mielenkiintoisella harmonisoinnilla voi saada kappaleesta huisin paljon paremman. Suosittelen menemään kirjastoon levyosastolle ja kantamaan sieltä ulos ainakin Värttinää ja jotain klassista (sekä kamari- että orkesterimusiikkia). Ja jotten unohda, niin mainitsen että stemmojen rakentamisessa voi käyttää apuna imitaatiotekniikoita: http://www.uta.fi/mute/mel11.htm
 
En ole asiaa opiskellut, enkä mistään mitään tiedä, mutta jotain lainalaisuuksien tapaisia olen huomannut:
 
Stemmoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon soittimien äänenväri: toisistaan kaukana äänenväriltään olevat soittimet eivät kuulosta ns. sekoittuvan toisiinsa, mikä antaa mahdollisuuksia erityyppiseen lähestymiseen. Mitä matalemmassa rekisterissä ollaan, sitä laajempia intervalleja on käytettävä, jotteivat stemmat ala kuulostaa suttuiselta. Ellei sitä sitten tavoitella. Stemmojen rakentamisessa on hyvä jossain määrin ottaa huomioon myös sointujen käännöksen ja äänenkuljetus.
 
Ihminen ymmärtää musiikin ennenkaikkea jossain kontekstissa. Riitasointeja ei edes huomaa, jos ne sopivat kappaleen muuhun ympäristöön. Hyvä säveltäjä/sovittaja osaa sovittaa kappaleen niin, että kappale korostaa itse itseään: jos riitasointi halutaan esille, sävelletään niin, että riitasointi tulee esille. Esimerkiksi pieni septimi on aika riitasointuinen intervalli, mutta nelisoinnuissa sitä ei edes huomaa. Joku on sanonut, että soinnun septimi on harmonian suola: kun sointuun lisää ensin septimin, voi sen jälkeen lisäillä toisia mausteita melko vapaasti.
 
Tein pikaisesti muutaman midin konkretisoimaan selittämääni. Näytteet eivät ole mestariteoksia, opinkappaleita tai edes hyvää musiikkia.
Näytteet löytyvät:
http://joni.esmartdesign.com/naytteet.html
 
1. näyte
 
Näyte alkaa lyhyellä atonaalisella pätkällä. Kaikki sävelet siinä kuulostavat riitasointisilta. Neljännessä tahdissa näyte kuitenkin selkeästi siirtyy E-molliin, ja vaikka koko ajan esiintyy samoja riitaintervalleja kuin äskeisessä atonaalisessa johdannossa, eivät ne kuulosta laisinkaan riitasointisilta. Kaikissa pianon soinnuissa tahdessa 4-7 on pieni sekunti F#- ja G-sävelten välillä ja suuri sekunti D- ja E-sävelten välillä.
Tahdin numero viisi lopussa kuuluu selkeästi pieni sekunti puhaltimien soittamien D#- ja E-sävelten välillä, mutta pianon D- ja oboen D#-sävelen välinen riitasointi menee helposti ohi korvien. Ja huomaa, että siinä tosiaan on kaksi pientä sekuntia päällekäin - silti se ei osana sointukulkua kuulosta kovinkaan riitasointiselta. Sointu.mid tiedostossa tämä sointu kontekstistaan irrotettuna pianon soittamana - kuulostaa todella paljon enemmän riitasointiselta.
 
2. näyte
 
Yksinkertainen mollimelodia ja sen stemma. Ensimmäisellä kerralla melodiaa soittaa oboe ja stemmaa viulu (pizzicatona). Sen jälkeen täsmälleen saman melodian ja stemman soittaa soolopiano. Huomaa kuinka stemman funktio muuttuu, vaikka siinä on täsmälleen samat sävelet. Viulun soittamana oboen alle stemma on lähinnä täydentävä melodia, kun taas pianon esityksessä paljon selkeämmin osa harmoniaa.
 
3. näyte
 
Tässä on lähinnä vanhan kertausta. Soittimena näytteessä on pelkkä piano. Teemana kaikki edellinen ja erityisesti soinnut, joissa on yhtä aikaa sekä molli- että duuriterssi.
Toisessa tahdissa esiintyvä dominanttisointu on E9+, erittäin tavallinen sointu. Mutta vaikka siinä on yhtä aikaa sekä duuri- että molliterssi, se ei kuulosta lainkaan riitasointiselta, päinvastoin, molempien terssien yhtäaikainen preesenssi vain vahvistaa purkausta seuraavaan sointuu, sävellajin toonikaan, A-mollisointuun, joka tässä esiintyy lisätyn noonin kanssa, mikä ei kuulosta lainkaan pahalta.
Mutta sitten aletaan päästä asiaan, eli riitasointeihin. Neljännen tahdin viimeisellä iskulla on jälleen dominanttisointu, E, jossa on molemmat terssit, mutta tällä kertaa soinnussa ei ole pientä septimiä ja duuriterssi on bassossa ja molliterssi siitä oktaavia korkeammalla: kuulostaa melko riitasointiselta, mutta ei läheskään niin riitasointiselta, kuin seuraavassa tahdissa tuleva G, jossa on sekä duuri- että molliterssi - mutta pienen sekunnin päässä toisistaan! Tuloksena on erittäin riitasointinen sointu.
Näyte päättyy toonikaan, jossa on, kuten kolmannessa tahdissa, nooni, mutta tällä kertaa ei soinnun ylimpänä sävelenä, vaan suuren sekunnin päässä bassosävelestä. Tuloksena riitasointia. Pienet intervallit kuulostavatkin sitä mössöisemmiltä, mitä matalampaa ne soittaa.
 
Edit-lisäys:
Absoluuuttista totuutta sanomani ei ole enkä yritä auktoriteettina esiintyä. Tekemäni huomiot ovat omia huomioitani.