Aloittelijat ›

Mitenköhän tämän alottaisi. Liekkö tämä oikea keskustelualue. Olen uusi täällä, kirjauduin oikeastaan vain tätä tekstiä varten. En ole muusikko. En edes aloittelija, joten liekkö edes oikea keskustelualue?
 
En ole ihminen joka on pienestä pitäen harrastanut musiikkia, edes laulanut ihmisten edessä. En kykene, olen ujo. Mutta nyt muutaman vuoden sisään on tullut hirveä hinku laulaa ja.. jotain. Kuulemma osaan laulaa (ah, kuinka kliseinen lausahdus). Ja ettei liian kyyniseksi ja kainoksi ruveta, ok, osaan laulaa. Amatööritasolla.
 
Olen ruvennut haaveilemaan bändistä. Tehdä musiikkia ja käydä keikoilla. Ja nuo asiat ovat valovuoden päässä. (Välihuomautus; nää ajatukset tuntuu päässä paljon järkevämmiltä miltä ne näyttää näin kirjoitettuna.) Ei mulla riitä uskoa itseeni, että joskus musiikkia tekisin, edes harrastelijatasolla. Mutta musiikki on mulle tärkeää ja jotenkin tuntuu että pelkkä musiikinkuuntelu "ei riitä". Semmonen polte tuolla sielunsyövereissä. Vai olenko vain tavis-haaveilija, joka luulee että sillä olis jotain annettavaa musiikin ihmeelliseen maailmaan ja että sen sisällä asuis pieni muusikonalku, mutta todellisuudessa näin ei ole.
 
Takaraivossa paukkuu se ajatus, että ei musta siihen kuitenkaan olisi. Miten edes aloittaa tää prosessi? Jotenkin niin hemmetin keinotekoista ja pakotettua laittaa ilmoitus "hei etsin bändiä, minulla ei ole minkäänlaista laulukokemusta ja en muutenkaan tiedä näistä asioista mitään." Hävettää pelkästään kirjoittaa tämä proosa tänne, teidän aloittelevien ja muiden muusikoiden juttujen sekaan.
 
Olen muuttanut paikkakunnalle, josta en tunne kuin pari tyyppiä. Ei mitään musikaalisia ihmisiä. Olisi niin ihana törmätä samanhenkisiin ihmisiin, ja aloittaa se jonkinnäköisen musiikkipoppoon perustaminen. Ihmisiin, jotka ovat sydämellään mukana musiikissa. Ja sen tekemisessä. Itsellä halu olisi tehdä jonkinmoista rokinräimettä, jossa olisi se oma tatsi. No, niinhän kaikki haluaa. Mutta kun olisi niitä ihmisiä jossain, niin löytää se tekemisen riemu, kun olisi samanlaiset tavoitteet. Ja mitkä tavoitteet, ei mulla mitään muuta tavoitetta tällä hetkellä kuin löytää niitä "sielunveljiä ja -siskoja". Turha mun ois tuosta narista ja rypeä itsesäälissä kun moisia tyyppejä en löydä, kun en ole millään ilveellä niitä ruvennut "etsimään". Näköjään katselen vaaleanpunaisten ja naiivien lasien läpi ja oletan että ne vahingossa jostain nokan eteen tupsahtaisi. Sehän oliskin mukava. Mutta epätodennäköistä. :P
 
Mun tekis oikeastaan kirjottaa tää juttu uusiks, koska mä ite saan tästä käsityksen kun luen tätä läpi, että noniin; Siellä taas joku musiikista tietämätön ikiteini haluaa perustaa ihkun bändin ja niinku laulaa ja niinku heti lähtee keikkaileen ja heti ollaan niinku fame.
 
Widdu tässä oo tolkkua. Pitipä tämmönenkin sitten tänne vuodattaa. :P
Terveisin; typeriä puhuva pessimisti-plikka, 20 vee

Ihan hauska kirjoitus, enkä sano tätä pilkallani, vaan siis, öh, hauskaa tajunnanvirtaa... ja kyllä tuosta hieman jopa tunnistin itseäni. Eiköhän tämä ole ihan oikea osasto.
Niin ja jos siellä uudella paikkakunnallasi on vaikkapa joku musiikkiliike, niin josko sen kautta löytyisi kyselemällä yhteyksiä muihin soittajan alkuihin ... ei muuta kuin yritystä .

Olet kovin anteeksipyytelevä ja ujo, kuten itse sanoitkin. Se on ymmärrettävää, mutta loppujen lopuksi tärkeintä on kiinnostus ja se, että nauttii siitä, mitä tekee. Melko varmaa lienee se, että esimerkiksi maailmankuuluksi oopperatähdeksi tai viulistiksi on turha enää pyrkiä, mutta en näe mitään syytä, mikset voisi hankkia laulu- tai soittotekniikkaa, jolla kykenet ilmaisemaan itseäsi, ja nauttimaan itse itsesi ilmaisusta - jopa bändissä asti.
 
"Siellä taas joku musiikista tietämätön ikiteini haluaa perustaa ihkun bändin ja niinku laulaa ja niinku heti lähtee keikkaileen ja heti ollaan niinku fame" - tästä tulee mieleen, että älä liikaa itseäsi ahdista sillä, mitä muut ajattelevat. En kenenkään toivo ajattelevan, että et saisi aloittaa laulamista: miksi ihmeessä et saisi. Musiikin tekemisessä on kuitenkin kyse kyse omien salaisimpienkin tuntojen paljastamisesta musiikin muodossa - vaatii paljon totuttelua ja opettelua, jotta pääsee tietynlaiseen välinpitämättömyyden tilaan. On hyvä että on unelmia ja asioita joihin haluaa panostaa, toki realistisuus on muistettava, mutta mistä ihminen tyytyväiseksi tulee, ellei siitä, kun saa tehdä mitä haluaa.
 
Sanot, että tuntuisi keinotekoiselta laittaa bändinhakuilmoitus. Tunto johtunee siitä, ettet luota itseesi. Jos pitäisi sanoa mistä lähteä liikkeelle, suosittelisin yksinään kokeilemaan laulamista sen verran, että saat itseäsi varmemmaksi. Kun et ole musiikkia harrastanut, voi olla hankala arvioida omaa ääntänsä (vaikeaa se toki on muutenkin), joten olisi hyvä jos saisi jonkun musiikkia harrastaneen rehellisesti kommentoimaan. Hänen kanssaan voisi sitten harjoitella toisten kuullen laulamista. Mikäli ketään ei löydy, ainoa mahdollisuus tosiaan on laittaa ilmoitus. Ja voithan toki ilmoituksessa ilmoittaa, että haluat nimenomaan kokeilla - siten kokeneempia laulajia etsivät tietävät, ettet heille ole vielä tulossa lauleskelemaan. Kyllä minä uskon soittoseuraa löytyvän - mikäli täälläpäin asustelisit, voisin tietenkin säestää.
 
Mutta en minäkään mikään hyvä soittaja ole. Amatööritasolla tulen aina pysymään ja virtuositeettia on turha minun tavoitella. Bändisoitonkin olen jo lähestulkoon hyljännyt mahdottomana ajatuksena - saatika sitten että keikoille pääsisin tai levyjä julkaisemaan. Vaikka näin onkin, on minusta silti kivaa harrastaa musiikkia ja sävellellä pöytälaatikkoon. Se on tapa ilmaista itseään, käyttää aikaansa johonkin, löytää samanhenkisiä ihmisiä ja kehittyä. Vaikka tällaisina unettomina yöntunteina tuleekin mieleen, että en halua enää koskaan nähdä soittimia taikka toisia ihmisiä, lienee huomenna pakko taas tarttua soittimeen.
 
Todettakoon, että minulla on tuollainen samantapainen asenne että olen muita huonompi, eikä ole oikeutusta tehdä mitään, pitää pyydellä anteeksi kun hävettää jne. lip lap. Vasta nyt viimeisen vuoden aikana kun olen päässyt tuosta eroon, olen kehittynyt soittajana enemmän kuin koskaan ennen. Ehkä se voisi olla ensimmäinen askeleesi.

Nii-in. Kiitän vastauksista. Periaatteessa ton kaiken tiedän. Mutta silti joku ihme tarve kirjottaa se ja saada se vastaus ihan konkreettisesti joltain toiselta henkilöltä.
 
Rasittaa sekin, että tää nyhveröinti kärjistyy itsensäilmaisussa. Ja siis nimenomaan musiikillisessa sellaisessa. Täytyy vaan opetella suuntaamaan kaikki energia ja motivaatio siihen suuntaan.
 
Neuvoista vaari ja silleen.. :)

Ei kun rohkeasti harrastamaan! Jopa tälläkin foorumilla näkee välillä asennetta että musiikkia ei ole oikeus "harrastella" vaan se on kuolemanvakava asia jota saa tehdä vain pyrkimyksenä ammattimuusikon ura ja kelvolliseksi soittajaksi/laulajaksi ei tule ellei opiskele määrätietoisesti 5-vuotiaasta asti ammattimaisten opettajien johdolla 15 tuntia viikossa jne...Näin se ehkä onkin jos pyrkii klassisen musiikin alalla maailman parhaaksi solistiksi. Itse yrittelin kitaransoiton aloitusta jo n. 10 vuotiaana mutta ei siitä silloin oikein mitään tullut ja lähipiirissä oli vähän sellaista asennetta että hävettiin "soittoani" enkä olisi saanut soitella vieraiden kuullen kun en osannut kunnolla. Nyt reilu vuosi sitten aloitin tosissaan uudestaan, paljon mitään en vieläkään kyllä osaa :) Mutta kehitystä tapahtuu ja itsellä on kivaa. Aloitin myös vajaa vuosi sitten viulunsoiton opettelun ihan itse ilman opettajaa ja 34 vuoden kypsässä iässä, eli ei mitään mahdollisuuksia oppia edes välttäväksi viulistiksi, mutta itse nautin harrastuksesta kovasti ja ei-muusikko kaveritkin väittävät että kuulostaa ajoittain jopa ihan hyvältä. Vielä hauskempaa se tietysti on jos löytää samanhenkisiä kavereita joiden kanssa harrastaa. Itse olen silloin tällöin päässyt kaverin bändin kanssa soittelemaan ja se on hauskaa vaikkei itse kovin kummoisia juttuja osaakaan. Ja harjoitushan tekee mestaajan eli vaikka alkuun tuntuu vaikealta niin sitkeästi treenaamalla huomaa pystyvänsä lopulta sellaisiinkin juttuihin jotka aluksi vaikuttivat ihan mahdottomilta. Laulaminenkin lienee kuitenkin lähes yhtä paljon harjoittelukysymys kuin luonnonlahja vaikka epäilemättä hyväksi laulajaksi tarvitaan synnynnäisesti hyvä ääni. Minua kun ei ole lauluäänellä siunattu niin pysyttelen näissä "näppiteknisissä" jutuissa,sopii käsillään tekevälle tekniikan ihmiselle paremmin :)

Ei kun rohkeasti harrastamaan! Jopa tälläkin foorumilla näkee välillä asennetta että musiikkia ei ole oikeus "harrastella" vaan se on kuolemanvakava asia jota saa tehdä vain pyrkimyksenä ammattimuusikon ura ja kelvolliseksi soittajaksi/laulajaksi ei tule ellei opiskele määrätietoisesti 5-vuotiaasta asti ammattimaisten opettajien johdolla 15 tuntia viikossa jne...
 
Näinhän se on.Tuo on tosin vain tietynlainen kehitysvaiheen ilmentymä, kun huomaa omaksuvansa uusia asioita nopeasti ja helposti.Ja sit tulee se pullisteluvaihe.Pölyn laskeuduttua on taas hulvetin mukavaa rehellisesti vaan harrastaa.Ja siitähän tässä on kyse.Leikkimisestä.

Oletko harkinnut laulutunteja? Oppisit varmasti ymmärtämään mistä laulamisessa on kysymys, miten sitä treenataan, mihin kiinnittää huomiota... yms. Lisäksi se tädennäköisesti lisää itseluottamustasi oikein kunnolla, kun alat tuntemaan omat kykysi. Ainakin näin minun kohdallani.
 
Antero

Näinhän se on.Tuo on tosin vain tietynlainen kehitysvaiheen ilmentymä, kun huomaa omaksuvansa uusia asioita nopeasti ja helposti.Ja sit tulee se pullisteluvaihe.Pölyn laskeuduttua on taas hulvetin mukavaa rehellisesti vaan harrastaa.Ja siitähän tässä on kyse.Leikkimisestä.
 
Milloinhan se alkaa kun uusia asioita rupeaa omaksumaan nopeasti ja helposti? :) Mutta harjoittelun kautta tuloksia pikkuhiljaa alkaa tulla ja välilä jopa ahaa-elämyksiä.

Milloinhan se alkaa kun uusia asioita rupeaa omaksumaan nopeasti ja helposti? :) Mutta harjoittelun kautta tuloksia pikkuhiljaa alkaa tulla ja välilä jopa ahaa-elämyksiä.
 
Hups.
Taisin hypätä "muutaman apinatreenivuoden" yli ihan vaan vilkaisemalla.
Taaksepäin kun muistelee niin ne tuntuu nykyään lähinnä kuukausilta.
Taidan olla jo vanha pieru.. :)

ei muuta ku ramppa kalakattamaan ja lisää paskaa housuun.

Näillä ei kukaan tee mitään, mutta oikeastaan on pakko antaa sinulle plussa. Tuohon tekstiin oli helppo samaistua ja tunnen itse olevani hieman samalla tasolla, toisaalta olen jo päässyt hyvin alkuun. Ei muutakuin eteenpäin vaan! Uskon että pääset keikkailemaan ja laulamaan kunnon bändissä mikäli sinäkin uskot! Ei ole liian myöhäistä (kliseistä) :)

Melko varmaa lienee se, että esimerkiksi maailmankuuluksi oopperatähdeksi tai viulistiksi on turha enää pyrkiä, mutta en näe mitään syytä, mikset voisi hankkia laulu- tai soittotekniikkaa, jolla kykenet ilmaisemaan itseäsi, ja nauttimaan itse itsesi ilmaisusta - jopa bändissä asti.
 
Tuotanoin. Tuohon on sananen sanottavana. Miten niin "melko varmaa on", ettei 20-v. neitosella olisi mahdollista päästä maailmankuuluksi oopperatähdeksi? Ensinnäkin, kyseinen ikä on mitä sopivin hetki aloittaa lauluopinnot. Laulaminen suositellaan aloitettavaksi 18-30 vuoden iässä. Ihmisen lauluelimistö kehittyy joillakin jopa 25-vuotiaaksi asti. Itse olen aloittanut 25-vuotiaana laulamisen, ja sillä tiellä ollaan: ammattiopinnoissa. Ja kaikki on lähtenyt jostain pienenpienestä kipinästä ja tarpeesta tulla kuulluksi. Jos aloittaa 20-vuotiaana, voi olla jo 30-vuotiaana maailmankuulu oopperatähti - se on oikeasti täysin mahdollista. Maailmalla on esimerkkejä sellaisistakin, jotka ovat aloittaneet vasta 3-kymppisenä ja päässeet huipulle. Ja jos ei halua oopperaa, niin joka tapauksessa: 20-vuotias ei missään nimessä ole liian vanha aloittaakseen laulun opiskelun ja tullakseen siinä ihan oikeasti joksikin - jos vain talentit riittävät.
 
Ja jos haluaa "vain harrastaa", sitä voi tehdä minkä ikäisenä tahansa. Musiikkiopistoissa ja konservatorioissa on eläkeikäisiäkin aikuispuolella. Eli siitä vaan ottamaan selvää musiikkiopistoista tms. Hankkiudu musiikin pariin. Otit jo ensimmäisen askeleesi tulemalla mnettiin. Ota seuraava askel konkreettisempaan suuntaan: Etsi oma juttusi/instrumenttisi. Etsi ne ihmiset, jotka pitävät siitä samasta jutusta. Pistä itsesi likoon. Nauti musiikista!

Ei mulla riitä uskoa itseeni, että joskus musiikkia tekisin, edes harrastelijatasolla. Mutta musiikki on mulle tärkeää ja jotenkin tuntuu että pelkkä musiikinkuuntelu "ei riitä". Semmonen polte tuolla sielunsyövereissä. Vai olenko vain tavis-haaveilija, joka luulee että sillä olis jotain annettavaa musiikin ihmeelliseen maailmaan ja että sen sisällä asuis pieni muusikonalku, mutta todellisuudessa näin ei ole.

Takaraivossa paukkuu se ajatus, että ei musta siihen kuitenkaan olisi. Miten edes aloittaa tää prosessi? Jotenkin niin hemmetin keinotekoista ja pakotettua laittaa ilmoitus "hei etsin bändiä, minulla ei ole minkäänlaista laulukokemusta ja en muutenkaan tiedä näistä asioista mitään." Hävettää pelkästään kirjoittaa tämä proosa tänne, teidän aloittelevien ja muiden muusikoiden juttujen sekaan.
 
Sulla on sellainen harhaluulo, että laulamiseen ja soittamiseen vaaditaan välttämättä jonkinlaista synnynnäistä ominaisuutta joka joko on tai ei ole. "Lahjakkuuden" käsite on mielestäni yleisesti väärinymmärretty, lähinnä lahjakkuudessa on kyse mielenkiinnosta, halukkuudesta ja innosta tehdä sitä asiaa. Mä en ole tavannut ketään (ammattilaista enkä harrastajaa) joka olisi ns. seppä syntyessään, (tosin Mozartista liikkuu huhuja että hän olisi ollut sellainen, en ole kyllä tavannut). Musiikki ei ole urheilulaji jossa voi sanoa kuka on paras, kuka huono, kuka hyppää pisimmälle jne. Kyse on henkilökohtaisista mielipiteistä ja kaikkia ei kuitenkaan pysty miellyttämään. Jos sä tykkäät laulaa, niin laula, ei se sen kummempaa ole.

Siellä taas joku musiikista tietämätön ikiteini haluaa perustaa ihkun bändin ja niinku laulaa ja niinku heti lähtee keikkaileen ja heti ollaan niinku fame.
 
Ikiteiniys on musiikkialalla eduksi. Ei tää oo ns. aikuisen ihmisen hommaa.

Laulaminen suositellaan aloitettavaksi 18-30 vuoden iässä. Ihmisen lauluelimistö kehittyy joillakin jopa 25-vuotiaaksi asti. Itse olen aloittanut 25-vuotiaana laulamisen, ja sillä tiellä ollaan:
 
Hee, minua on vaivannut eräs hölmöäkin hölmömpi kysymys ja nyt luulen, että uskallan tässä suuni avata, kun tuollaisen kommentin näin täällä. Pahoittelen jo etukäteen.
 
Lääkärit ovat kautta elämäni minulle vakuutelleet, että minulla on suunnattoman suuret kita/nielurisat (kummat lienee, ne isot mollukat siinä kurkun molemmin puolin). Olen pyytänyt valehtelematta satoja kertoja niitä leikattavaksi, mutta yksityiselle pitänee mennä, sillä eivät yleisellä sitä tee; kun en ole riittävän usein ja riittävän sairas, jotta sitä kannattaisi tehdä. Mutta silti jaksavat siitä muistuttaa; "Ohoh, onpas tytöllä isot risat" =/
 
No mitä haittaa niistä sitten on; se, että ensinnäkin kuorsaan naiseksi todella kovaa ja todella rumasti - tosin olen jo itse hyväksynyt sen, kuten miehenikin, joka kärsi ensimmäisen vuoden korvatulppien kanssa. Nyt hän ei saa enää nukuttua, jos en ole vieressä pitämässä meteliä, on kuulemma, kuin jokin olisi vialla jos sitä ei kuulu...
 
Toinen haitta on pillerit, ruoka ja juoma, yleensäkin kaikenlainen nieleminen; tuntuu, kuin kaikesta jäisi ihme muhkuja nieluun, eli että en saisi nieltyä ruokaa kunnolla. Ne ovat siis oikeasti isot risat ja väitän tässä ja nyt - kuten aina - että tunnen ne kurkussani itsekin, koko ajan ja se häiritsee minua. Kuvittele itse kaksi hubbabubbaa nieluusi ja pohdi, että tuntuuko kivalta.
 
Sitten se kysymys (oikeasti, ei saa nauraa, sillä tiedossa todella typerää angstia); tuon on pakko vaikuttaa laulamiseen. Ääneni on matala, kuorossa olen laulanut alttoa ja äänessäni on sellainen "ontto" vivahde, jota itse inhoan syvästi (todella syvästi). Ja se, ken nyt puhuu persoonallisen äänen puolesta, niin tämä ei ole persoonallinen, vaan ruma. Ja juuri sen vuoksi olen laulanut paljolti vain ja ainoastaan kuorossa. No niin, jatkuu..
 
Joku viisas tohtori sanoi, että nuo risat kuulemma vaikuttavat lauluuni, ääneeni siis myös - voiko tämä todella pitää paikkansa??? Tämä samainen tohtori sanoi, että jos risat leikattaisiin, ääneni olisi kirkkaampi ja se "onttous" poistuisi sen myötä, voiko olla noin? Miten risat voivat vaikuttaa lauluääneen? No, toistan taas, että nämä ovat siis isot sellaiset =)
 
Jos tuollainen päiväkirurgiana tehtävä toimitus olisi niin "helppo" ratkaisu asiaan, olisin enemmän, kuin iloinen asiasta. Mutta voiko se olla noin? Voiko niiden poistosta olla jotakin haittaa myöhemmin (paitsi se, että niitä ei enää sitten takaisin saa =) Siis äänen muodostuksen kannalta?
 
Jospa joku osaisi neuvoa edes johonkin suuntaan..?
 
Edt; Plus tietysti se, että kun ne häiritsevät minua koko ajan ja kaikkialla - aiheuttaa jatkuvaa nieleskelyä kun tuntuu, että nielussa on jotakin, niin tämä on saanut aikaan nielun, kurkun alueen ja siten myös kaulan alueiden jännittämistä, joka on johtanut suoraa jännityspäänsärkyyn ja sitä kautta todella pahaan migreeniin. Täsmälääkkeet ja oksennuslääkkeet on, mutta sairaalaan pitää piikille lähes joka kerta mennä.

Laulaminen suositellaan aloitettavaksi 18-30 vuoden iässä. Ihmisen lauluelimistö kehittyy joillakin jopa 25-vuotiaaksi asti.
 
onko noin? itselleni on sanottu että, omaan ihan hyvän lauluäänen ja kyllähän tuota kitaraa soittaessa on tullut laulettuakin. mutta poinntini onkin kehtaisiko sitä lähteä mihinkään laulunopettajalle tai vastaavaan. että saisi vielä jotenkin hallintaan nuo "kiekaisut", sillä itse olen vasta 17.