Roots ›

Täytyy sanoa että Lonnie Mackin ja Roy Buchananin soittotyylit ei kovin paljon omaa korvaani miellytä, aika kaukana hempeästä stratosoundista.

Mainittakoon vielä että kuka uskalsi tartua "pyhään" Hendrixin Voodoo Chile biisiin Sellaisella otteella kuin SRV. Yks yhteen sekä studio että live versio alkuperäisten kanssa. Suoranaista imitointia ja kopiointia Severiltä. Muistan hyvin kun silloin 80-luvulla vannoutuneet Hendrix fanit olivat käärmeissään SRV:n versioineista. Nyt ollaan käärmeissään taas Vaughanin jäljittelijöille. Suoranainen kopiointihan on nyt tietysti perseestä jos ei sitä (omalla) hyvällä tyylitajulla osata ja jokaisen tavallisen kitaran kuluttajan on syytä miettiä onko se nyt loppupeleissä aina ihan järkevää mutta kaikki julkaistu musiikki ja siitä saadut vaikutteet saa ja pitää olla sitä halutessaan joka ukon kauraa.

Mainittakoon vielä että kuka uskalsi tartua "pyhään" Hendrixin Voodoo Chile biisiin Sellaisella otteella kuin SRV. Yks yhteen sekä studio että live versio alkuperäisten kanssa. Suoranaista imitointia ja kopiointia Severiltä. Muistan hyvin kun silloin 80-luvulla vannoutuneet Hendrix fanit olivat käärmeissään SRV:n versioineista. Nyt ollaan käärmeissään taas Vaughanin jäljittelijöille. Suoranainen kopiointihan on nyt tietysti perseestä jos ei sitä (omalla) hyvällä tyylitajulla osata ja jokaisen tavallisen kitaran kuluttajan on syytä miettiä onko se nyt loppupeleissä aina ihan järkevää mutta kaikki julkaistu musiikki ja siitä saadut vaikutteet saa ja pitää olla sitä halutessaan joka ukon kauraa.
 
Joo tosi on...no Chris Duarte, jos sen plattoja saa käsiinsä niin onhan se aika kova...
 
http://www.youtube.com/watch?v=A5PNN3Z1670

Mainittakoon vielä että kuka uskalsi tartua "pyhään" Hendrixin Voodoo Chile biisiin Sellaisella otteella kuin SRV
 
innoton versio. laulaa kertosäkeen ihan tussusti, ei ees yritä mitään. ja psykedeelinen tatsi puuttuu soitosta. vaughanin buddy guy ja howlin' wolf coverit on parempia

innoton versio. laulaa kertosäkeen ihan tussusti, ei ees yritä mitään. ja psykedeelinen tatsi puuttuu soitosta. vaughanin buddy guy ja howlin' wolf coverit on parempia
 
ei soittajaherrojen tarvi olla samanlaisia ja kuuntelijalla tietysti valta kestä tykkää.
 

 
http://www.youtube.com/watch?v=22eubaCUNJU
 
http://www.youtube.com/watch?v=1GSpbuFSr2o
 
edit: lisää tulkintoja:
 
http://www.youtube.com/watch?v=N5-y2BSSI1E
 
http://www.youtube.com/watch?v=FIZ38L-ALK8
 
http://www.youtube.com/watch?v=xaHRstF-2qA
 
http://www.youtube.com/watch?v=j_borQkUgZM

Minkähän takia SRV-vaikutteet soitossa on aina järjestään huono asia...
 
Ei ole, pikemminkin päinvastoin.
 
Tarkkuus ja dynamiikka ovat jotain hienoa ja tavoittelemisen arvoista, Myös soundit, pienellä varauksella tosin, ovat hyvä lähtökohta sitä omaa soundia hakiessa. Aivan kaikista leslie-pörinöistä en diggaa, mutta kun kuuntelee sopivalla äänenvoimakkuudella Soul to soulin päätöskappaleet Come on ja Life without you, niissä riittää pähkäilemistä - ja ihailemista.
 
Mitä Voodoo childiin tulee, mä en jaksa sitä kovin montaa kertaa vuoteen kuunnella, esitti sen kuka tahansa. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että kiintiö tuli aikoinaan täyteen SRV:n "saappaisiin" tutustuessa.
 
Lonnie Mackin levyjä mulla ois varmaan muitakin kuin Strike like lightning, jos vaan soittas edes vähän paremmilla soundeilla. Ihmeellistä "tuhinaa", vaikka mies osaa vaikka mitä.
 
Roy Buchanan nostetaan usein esiin, kun SRV:stä tai ylipäätään kitaristeista keskustellaan. Messiah will come (sp?) keikkuu jatkuvasti mitä erilaisimmilla "top xx" -listoilla. Mikäs siinä, kuunneltava biisihän se on, ja hienoa kitarointia. Ei kuitenkaan säväytä niin, että pitäisi haalia hyllyihin miehen tuotantoa.
 
KWS:n kaksi ekaa levyä (Leadbetter heights ja Trouble is...) ovat vähintäänkin OK, uudemmasta tuotannosta kannattaa tsekata CD+DVD -pläjäys 10 days out. Mukana tutut äijät C. Layton & T. Shannon.

Ylistinpä ihan piruuttani KWS:n ensilevyä, ja arvelinkin, että joku tarttuu tuohon SRV-täkyyn. Jos jonkun soitosta paistaa SRV-vaikutteet, niin huonoahan sen täytyy olla, eikö täydykin? Minä näen koko levyn kuitenkin ihan eri tavalla ja aistin myös sen että mies on omaksunut blues-perinnettä paljon muualtakin kuin SRV:n kautta. Kyllä sieltä paistaa takaa esim. Albert King ja kumppanit. Itselleni tuo levy tuli jonkinlaiseen "SRV-tyhjiöön" 90-luvulla ja olin heti vaikuttunut tuon nuoren miehen asenteesta. Aivan törkeän hienoa bluesrockia sellaisella meiningillä että oksat pois! Parhaillaan soivassa KWS:n Live on-levyssä vuodelta 1999 on myös todella vahva meininki.
 
Omaperäisyys on tietysti hieno asia, mutta maailma on niin täynnä omaperäistä paskaa, etten jaksa pitää sitä minään itseisarvona. Omat kriteerini levylle ovat sellaiset, että jos se kuulostaa hyvältä, se on silloin hyvä. Myönnän toki, että mulla on huono maku: selailen joskus kaupan kassajonossa Hymy-lehteä ja kotona kuuntelen toisinaan jopa Kenny Wayne Shepherdiä. :D
 
No, tämänhän ei varmaan pitänyt olla KWS:n tai kenekään muunkaan dissausketju, vaan aloittaja kyseli hyviä kitarablues-levyjä. Tässä mielessä kannatta tsekata myös Coco Montoya, Santa Monican vastine Kuhalle. Soittaa kitaraa nimittäin sillai kummasti vasurina. Esim. ekat levyt Gotta Mind to Travel ja Ya Think I'd Know Better on hyvää tavaraa.

Kyllä sieltä paistaa takaa esim. Albert King ja kumppanit.
 
Väheksymättä KWS:ää ihmettelen, että kun SRV on itse niin AK vaikutteinen, niin miten erotat KWS:än soitosta SRV ja AK vaikutteet toisistaan?

Väheksymättä KWS:ää ihmettelen, että kun SRV on itse niin AK vaikutteinen, niin miten erotat KWS:än soitosta SRV ja AK vaikutteet toisistaan?
 
Jos olet kuunnellut KWS:ää, olet varmaan huomannut, ettei hän koko ajan kuulosta SRV:ltä. Siispä mies on ilmeisesti kuunnellut muitakin kitaristeja ja saanut heiltä vaikutteita.
 
Edit: All Music Guidessa olikin muuten sopivasti mainita, että KWS olisi ihan nuorukaisena soittanut mm. mainitun Kingin kanssa, joten eiköhän mies ole tuttu muutakin kuin SRV:n kautta:
 
http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&sql=11:0pfrxql5ldke~T1

Täältä ääni myös Peter Greenille ,eli pari ekaa levyä on erittäin selkeätä artikuloinita ja vibraatto on sillä tasolla että jos pidemmälle haluaa mennä ,niin BB..........

albert king - born under a bad sign
albert king - years gone by
albert king - i'll play the blues for you
freddie king - shelter years
magic sam - west side soul
magic sam - black magic
john mayall's bluesbreakers - beano (eric clapton)
john mayall's bluesbreakers - a hard road (peter green)
john mayall's bluesbreakers - crusade (mick taylor)
howlin wolf - chess masters/his best (hubert sumlin, willie johnsson, buddy guy, freddie king)
otis rush - the classic cobra recordings 1956-1958
fleetwood mac - live in boston ~ boston blues (peter green, danny kirwan, jeremy spencer)
fleetwood mac - the original fleetwood mac (peter green, jeremy spencer)
jimi hendrix - blues
the allman brothers band - at fillmore east, deluxe edition (duane allman, richard 'dickey' betts)
 
näillä nyt ainakin pääsee alkuun...

Onko Elmore James mainittu jo? Ei tietenkään Kingin tai Vaughanin tyylistä, mutta pirun hyvää kuitenkin. Jamesia on kritisoitu liiasta"broom-teeman" käytöstä, mutta kyllähän ukolta löytyy paljon muutakin. Ja ilman slidea myös.

Onko Elmore James mainittu jo? Ei tietenkään Kingin tai Vaughanin tyylistä, mutta pirun hyvää kuitenkin. Jamesia on kritisoitu liiasta"broom-teeman" käytöstä, mutta kyllähän ukolta löytyy paljon muutakin. Ja ilman slidea myös.
 
Mitäs hyviä biisejä ilman slidea? En muista nyt äkkiseltään oikein. Paitsi se joku R&B-coveri "Cry for Me", joka on hyvä. Ai niin "Yonder Wallissa" ei tainnu olla slidea ja sehän on klassikko.
 
Jotkut Elmore -kokoelmat on kyllä idioottimaisia, kun niissä on noita Broom-biisejä monia. Yhdessä oli jopa heti alkuun kolme tai neljä Broom-variaatiota. Voi jeesus, mitä niiden päässä on oikein liikkunut??? Tunnetuin eli "History of Elmore James" on sen sijaan ihan hyvä kokoelma.
 
Elmore kuuluu bluesin eliittiin, laulajana mahtava ja sähkösliden pioneereja. Silti en malta olla napisematta, että hänen slide-sooloilunsa on kyllä levytyksillä hyvin rajoittunutta. ...vaikka fiilistähän siinä kyllä on.

Mitäs hyviä biisejä ilman slidea?
 
"Where can my baby be"," Sho 'nuff i do", "I was a fool". Siinä ny muutama. Ainahan se piisien hyvyys on tietenkin makuasia, mutta mun mielestä nuo on hyviä Elmore kipaleita ilman slidea.

Alalajista riippumatta yllättävän monen blues-kitaristin vaikutteet ja käsiala ovat kiistatta johdettavissa yhteen ja samaan osoitteeseen; herraan nimeltä Robert Johnson.
 
Koskee myös Elmore Jamesia ja miehen esittämää Robert Johnsonin kappaletta " I Believe I'll Dust My Broom";-)

Alalajista riippumatta yllättävän monen blues-kitaristin vaikutteet ja käsiala ovat kiistatta johdettavissa yhteen ja samaan osoitteeseen; herraan nimeltä Robert Johnson.
 
Oon miettiny, olikohan noilla kaikilla 50-luvun blues-sankareilla edes niin mahdollisuutta päästä käsiksi Johnsonin levyihin. Jotkut olivat toki kuunnelleet häntä livenä, mutta harvemmat ehkä kuitenkin. "Terraplane Blues" myi 1930-luvulla eniten, 5000 kappaletta, ja seuraavan kerran Johnsonia julkaistiin vasta 1961. Ja viisi kappaletta (plus parin alternatet) julkaistiin tuolloin vasta ensimmäistä kertaa.
 
Myös epäselvää, onko kovin suoria vaikutteita Robertin laulu- ja soittotyylistä kuultavissa monellakaan artistilla.

sub zero:
Elmore kuuluu bluesin eliittiin, laulajana mahtava ja sähkösliden pioneereja. Silti en malta olla napisematta, että hänen slide-sooloilunsa on kyllä levytyksillä hyvin rajoittunutta. ...vaikka fiilistähän siinä kyllä on.
 
Annoin plussan. Elmore Jamesiin nyt tutustuneena olen täysin samaa mieltä.

Tämän herran Electric Snow eli Best Of -kokoelmaa en kyllästy suosittelemaan:
 
http://www.myspace.com/bugshendersonblues
 
http://www.myspace.com/bugshenderson
 
http://www.bugshenderson.com/bh/index.asp

BigPapa: Tämän herran Electric Snow eli Best Of -kokoelmaa en kyllästy suosittelemaan:
 
http://www.myspace.com/bugshendersonblues
 
http://www.myspace.com/bugshenderson
 
http://www.bugshenderson.com/bh/index.asp
 
Hyvä kokoelma, ja suosittelen etsimään levyt At Last ja Gitarbazndrums, varhaisempia Hendersonin tuotoksia. Niissä bändinimi Shuffle Kings pääsee oikeuksiinsa.
 
Uusimmilla levyillä Bugsin soitto on edelleen mahtavaa, mutta ainakin mun makuuni basso- ja rumpuosasto on ammattisoittajista huolimatta tylsän studiomaista - melkein kun koneilla tehtyä.
 
Tietysti aika ja soundimieltymykset muuttuvat, mutta minun mielestäni nuo vanhat, huonoimmillakin välineillä tallennetut pätkät kuullostavat paremmilta.
 
Yhtä kaikki, mahtava kitaristi ja kaikki löytyvä materiaali kannattaa ottaa haltuun.

Sellainen yhden levyn ihme kuin Chris Andersonin vuonna 1995 ilmestynyt Old Friend kannattaa korjata talteen, jos vastaan tulee. Rumpalina Gov't Mule -mies Matt Abts ja nimibiisillä vierailee Warren Haynes slidekitaransa kanssa. Tämä on yksi suosikkilevyjäni.
 
http://www.amazon.com/gp/recsradio/ … ?ie=UTF8&track=001&disc=001