Aihe: MILLION DOLLAR TONES DH-Maanalainen 16.1.25
1
bluesmannen
11.01.2025 15:04:32
Jukka Mäkinen & BluesLovers ry ylpeänä esittää:
 
MILLION DOLLAR TONES
 
Down Home Maanalainen 16.1.25 klo 20.00!
Itsenäisyydenkatu 2
33100 Tampere
 
Down Home Maanalaisen kevätlukukausi alkaa räväkällä rhythm & bluesilla! Villi rytmiblues saa tanssimaan seinillä!
 
Million Dollar Tones tarjoilee fonilla terästettyä rocknroll menoa. Bändin 50-luvun rocknrollin, rockabillyn ja rhythm & bluesin sekoitus ei anna kyselyille sijaa ja pistää tanssimaan kuin palavan kaatumatautisen.
Kahdeksanhenkinen (!) Million Dollar Tones ponnistaa Etelä-_Suomesta ja yhdistää rhythm & bluesin ja 50-luvun rockn rollin asian olennaiseen ytimeen pureutuvalla tavalla.
Villit viidakkorytmit yhdistettynä New Orleans pianoon ja tiukkoihin puhaltimiin tekevät bändin soundista värikkään ja jännittävän. Yhtyeessä on myös alan yhtyeisiin verrattuna poikkeavasti vokaalipanoksia, sillä solistin lisäksi kaikki muutkin orkesterin jäsenet laulavat. Kolme albumia julkaissut Million Dollar Tones on manannut yleisönsä vimmattuun ja hurmahenkiseen tanssiin ja lentoon sekä koti- että myös enenevässä määrin eurooppalaisilla keikka-areenoilla. Bändin onkin nostettu suomalaisten alan julkaisujen Blues News ja Big Beat arvosteluissa rocknroll- ja R&B -yhtyeiden eurooppalaiseen kärkikastiin.
 
_Antti Pajula (laulu)
_Albert Hallikainen (kitara)
_Ari Toivonen (tenorisaksofoni ja huuliharppu)
_Petri Rinta-Opas (baritonisaksofoni)
_Masse Packalen (kontrabasso)
_Janne Nieminen (rummut ja lyömäsoittimet)
_Matti Roth (piano)
_Ide Miettinen (trumpetti)
 
Miljoonan taalan soinnit elävät, hengittävät ja tuoksuvat Siltä itseltään rock n rollilta.
Pete Hoppula, Blues News 3/2016
 
Million Dollar Tones groovaa kuin viimeistä päivää, tuhtia New Orleans -henkistä svengiä, mikä tekee poppoosta varsin ainutlaatuisen orkesterin.
Juha Seitz, Soundi 8.4.2019
 
The Crawl https://www.youtube.com/watch?v=bLeNnKhSyd8
Im in love again https://www.youtube.com/watch?v=M7mwSdZX9Bw Roll roll roll https://www.youtube.com/watch?v=Lc2OolaMBJ0 Album Come on teaser https://www.youtube.com/watch?v=qBIJzvgig8M
Facebook https://www.facebook.com/MillionDollarTones/
 
Down Home Maanalainen -
Nothing but the blues love!
 
Be there or be square!
 
TERVETULOA!
 
LIPUT 22€. Sisältää narikan.
 
Ovet 19.00. Showtime 20.00.
---
BluesLovers ry.
blueslovers.info@gmail.com
www.blueslovers.org
BluesLovers Facebook
Instagram
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)