Aihe: Double Whammy: Jantso Jokelin ja Lazymen Blues Band/Maanalainen
1
bluesmannen
01.10.2024 14:10:33
Jukka Mäkinen & BluesLovers ylpeänä esittää:
 
DOUBLE WHAMMY NIGHT!
 
JANTSO JOKELIN sekä LAZYMEN BLUES BAND
 
Down Home Maanalainen 24.10.24! klo 20.00!
Itsenäisyydenkatu 2
33100 Tampere
 
Kaksi huippuesitystä samana iltana suoraan Tampereelta!
 
JANTSO JOKELIN
 
Palkittu blueslaulaja, huuliharpisti ja resonaattorikitaran taitaja Jantso Jokelin kuuluu kotimaisen kantribluesin kiitellyimpiin soolotulokkaisiin. Jokelinin intiimeissä lauluissa ilta vaihtuu yöksi, muistot sekoittuvat näkyihin ja unohdetut jumalat piirtävät horisonttiin hopeisen viivan. Vahvan americana-pohjan sekaan tempautuu vaikutteita milloin länsiafrikkalaisesta bluesista, milloin balkanilaisesta musiikista tai hiphopista.
 
Jokelin valittiin juuri Suomen edustajaksi European Blues Challenge -kilpailuun, jonka finaali kisataan Kroatian Splitissä keväällä 2025. Hän on myös katusoiton Suomen mestari, sijoittunut kolmanneksi maailman suurimmassa huuliharppukilpailussa Saksan Trossingenissa vuonna 2009 ja kirjoittanut ensimmäisen huuliharpulle omistetun suomenkielisen yleisteoksen. Viime vuosina hän on soittanut huuliharppua ja kitaraa myös sisarensa Liila Jokelinin levyillä ja keikoilla sekä tehnyt yhteistyötä muun muassa virolaisen slide-kitaristi-ilmiö Andres Rootsin kanssa.
 
Keikka juhlistaa Jantso Jokelinin tuoretta Spark of Luck -soololevyä, joka on ollut kansainvälinen arvostelumenestys. Albumista sanottua:
 
"Uudessa bluesissa tällaista syvää toismaailmallisuutta kuulee todella harvoin."
Pekka Laine, Soundi
 
Last night https://www.youtube.com/watch?v=Cl2PlvKJkag Leave your footprints https://www.youtube.com/watch?v=XXGbfhcOQCY

LAZYMEN BLUES BAND
 
Lazymen Blues Band on tamperelais-kangasalainen blues- trio. Trioa luotsaa laulaja-kitaristi Riku Jokinen. Bändissä vaikuttavat myös basisti Sami Sarsama, sekä rumpali Vesa Salovius. Jäsenet aloittivat yhteisen taipaleen syksyllä 2022. Trio soittaa juurevaa kitaramusaa tiukalla groovella ja modernilla otteella - omia biisejä ja valikoituja covereita. Bluesfestareilla bändi on nähty jo mm. Ruska-, Satama- ja Raumabluesissa ja tänä kesänä bändi esiintyi mm.Viikinsaaren Saaribluesissa.
 
Luvassa on taattua livefiilistä ja tymäkkää soitantaa.
YouTube https://www.youtube.com/@lazymenbluesband Facebook https://www.facebook.com/profile.php?id=100088292005240
 
Down Home Maanalainen Nothing but the blues love! Be there or be square!
 
TERVETULOA!
LIPUT 23/18 € (BL-JÄSENET). Sisältää narikan.
 
Ovet 19.00. Showtime 20.00.
---
BluesLovers ry.
blueslovers.info@gmail.com
www.blueslovers.org
BluesLovers Facebook
Instagram
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)