Roots ›

Heipä hei
 
Tämän aiheen alle voisi kerätä kaikille uusille bluesin ystäville, kuten minulle, vinkkejä ja neuvoja mitä kannattaa kuunnella, mitä ei.
 
Mistä kannattaa aloittaa bluesin kuuntelu? Tähän tietysti auttaa tutustuminen googleen, mutta haluaisin teidän mielipiteitänne ja keskustelua itse aiheesta. Wikipedian sivuilla näyttäisi olevan varsin kattava kirjoitus niin bluesin synnystä, kuin itse soittajistakin. Vaan enpä usko, että ne siihen loppuisivat. Sana on vapaa, antaa palaa.
 
http://fi.wikipedia.org/wiki/Blues
 
e. Suositelkaa minulle jotain groovaavaa/letkeetä/särmää artistia

No tässä on särmä artisti: Ronnie Earl on Äijä!
http://www.youtube.com/watch?v=CiNeEwwkF5Y

Kitarastako se alkaa? Vai laulusta, vai pianosta...? Vai onko instrumenttien väliä? Onko se sähköistä vai akustista?
 
Kysymys on vähän turhan laaja, mielestäni. Tee vaikka hakuja vanhoista keskusteluista...

Mistä kannattaa aloittaa bluesin kuuntelu?
 
e. Suositelkaa minulle jotain groovaavaa/letkeetä/särmää artistia
 
Ronnie Earl on erinomainen valinta aloittaa bluesin kuuntelu. Hänen soitossaan kuuluu hienosti sisäistetty perinne. Toi mainittu tuubipätkä on minulle ihan superia. Itsekin olen vasta alkutaipaleella tutustumisessa häneen mutta kuunneltavaa riittää. Äijähän on jo pitkään tehnyt pelkästään instrumentaalilevyjä.
 
Esim. Robert Johnson ja Freddie King voisivat olla nimenomaan alkuvaiheessa tutustumisen arvoisia. He täyttävät kyllä nuo mainitsemasi kriteerit. Suomalaisista tulee ensimmäisenä mieleen Jo' Buddy.
 
Jos artistin tyyli tai soundi ei miellytä, vaihtoehtoja riittää loputtomasti.

Bluesin tärkeimmät artistit on kaiketi Robert Johnson, B. B. King ja Muddy Waters. Ja about yhtä tärkeitä on Howlin' Wolf, T-Bone Walker, John Lee Hooker ja Bessie Smith. Näihin kandeis tutustua, jos haluaa tietää bluesista jotain.
 
Jotkut ehkä haluaisivat nostaa Elmore Jamesin ja legendaarisimman huuliharpistin, Little Walterin, tähän sarjaan. Samoin Albert Kingiä voisi ehdotella joku.
 
W. C. Handy ja Willie Dixon on bluesin historiassa vaikuttaneita suuria nimiä, ei kuitenkaan ensi sijaisesti omien levytystensä myötä, vaan säveltäjinä (ja Dixon myös tuottajana). Riittää alkuunsa, että tietää ketä ne on.
 
Robert Johnsonin lisäksi muita legendaarisia toista maailmansotaa edeltäviä maaseudun akustisen bluesin esittäjiä ovat Skip James, Blind Lemon Jefferson, Son House ja Charlie Patton. Näistä etenkin Charlie Patton on aika legendaarisessa maineessa nykyään, ja monet varmaan nostaisi hänet bluesin aivan tärkeimpien artistien osastoon. Itselleni Skip Jamesin omaperäinen ja kaunis tyyli on kolissu parhaiten. Näiden jälkeen tunnetuimmasta päästä on Mississippi John Hurt ja Blind Willie McTell. Toista maailmansotaa edeltävät kaupunkien blues-muusikot on jääneet vähemmälle huomiolle blues-kuuntelijoiden keskuudessa, mutta näiden artistien nimiähän löytyy esimerkiksi tosta wikipedian blues-artikkelista ja niihin voi tutustua myös, jos bluesin historia kiinnostaa. Näistä esim Lonnie Johnson on hyvin tärkeä myöhemmän populaarimusiikin kitaransoiton pioneerina.
 
Jos palataan sodan jälkeiseen osastoon, niin edellä mainittujen lisäksi tärkeimpiä 1950- ja 1960-luvun mustia bluesmuusikoita ovat
-Freddie King, joka on kolissu 1960-luvun alkupuolen levytyksillään ainakin mulle vielä Albertia ja B.B:tä kovemmin
-tyyliltään äijämäisen cool laulaja-kitaristi Lightnin' Hopkins
-multi-instrumentalisti Clarence Gatemouth Brown, joka on levyttänyt myös paljon countryä
-persoonallisen telecaster soundinsa omaava Albert Collins, joka levytti lähinnä instrumentaali-biisejä 1960-luvulla ja tiukkaa funk-vivahteista bluesia myöhemmin
-kitaristi Guitar Slim, jolla oli oma hauska ja sympaattinen tyylinsä
-kitaristien eliittiin kuuluva, erittäin antaumuksellisesti laulava Buddy Guy
-kitaristi-laulajien eliittiä niin ikään edustava Otis Rush
-letkeää lousianan bluesia soittava harpisti Slim Harpo
-huuliharpisti Sonny Boy Williamson II (myös S.B.W I on tietysti merkittävä harpisti)
-kitaristi Magic Sam, jonka tunnetuimmat levyt on 1960-luvun lopulta (jolloin hän myös valitettavasti kuoli)
-monia R&B-listahittejä tehtaillut kitaristi-harpisti Jimmy Reed
-ja ehkä jo seuraavaa sukupolvea edustanut monipuolinen bluesartisti Taj Mahal.
 
Jotkut varmaan haluaisivat lisätä toisen lousianan miehen, Lightnin' Slimin, tähän ja myös huuliharpisti Junior Wellsin voisi mainita.
 
Helpoin tie bluesiin on varmaan blues-rockin kautta. Blues-rockin klassikkolevythän on:
-Stevie Ray Vaughan - Texas Flood
-Fabulous Thunderbirds - Fabulous Thunderbirds (nykyään myydään nimellä "Girls Go Wild", merkittäviä on muutkin levyt vuosilta 1979-1982)
-John Mayall's Bluesbreakers - with Eric Clapton
-Paul Butterfield Blues Band - East-West tai joku muu 1960-luvun levy
-Johnny Winter - ekat levyt
-miksei myös Fleetwood Macin ekat levyt (se oli siis alun perin brittiblues-yhtye)
 
Robert Johnsonin musiikki ja muut vanhan akustisen bluesin levytykset voi vaatia monilta alkuunsa vähän enemmän sulattelua. Samoin joku Muddy Watersin alkukausi tai 1950-luvun huonolaatuisempi soundi yleensäkin voi olla monille aika vaikea pala aluksi. Blues-rock voi toimia tosiaan helppona tienä. Mustista blues-klassikoista esim Albert Kingin 1960-luvun jälkipuoliskon levytykset ("King of the Blues Guitar" kokoelma tai "Born Under a Bad Sign" albumi) tai Junior Wellsin "Hoo Doo Man Blues" on soundiltaan helpompaa kamaa. Samoin Albert Collinsin 1970- ja 1980-luvun levyt, kuten "Ice Pickin'" ja "Don't Lose your Cool".
 
e. Suositelkaa minulle jotain groovaavaa/letkeetä/särmää artistia
 
Letkeästä ja groovaavasta tulee ensin mieleen Fabulous Thunderbirds (levyt 1979-1982) ja Freddie Kingin 1960-luvun alun instrumentaalit ja jotkut nopeammat vokaalibiisit. Samoin Slim Harpon swamp blues tyyli on letkeää groovea. Jos tykkää vähän jazzimmasta soundista niin T-Bone Walker on tietysti kans aika groovaavaa ja Albert Collins on hyvä, jos etsii funkahtavampaa menoa.
 
Useimpiin vanhempiin blues-artisteihin kannattaa tutustua jonkun hyvän kokoelmalevyn kautta (ennen 1950-luvun loppua albumeita tietenkään ei tehtykään). Ja netistä voi (esim allmusic.com) katella mielipiteitä siitä, mitkä kokoelmat on hyviä. 1960-luvun lopulla ja siitä eteepäin pinnalle nousseiden artistien tuotantoon kandee usein tutustua myös albumeiden kautta. Useimpien artistien kovimmat levytykset osuu tietysti levytysuran ensimmäiselle vuosikymmenelle. Ei ole oikein pointtia hankkia esim John Lee Hookerin tai Albert Kingin loppuaikojen levyjä, jos ei ole ensin tutustunut siihen tuotantoon, mistä kyseiset artistit ovat maineensa saaneet.

Mistä kannattaa aloittaa bluesin kuuntelu?
 
Kaksi sanaa: mee keikoille. Klubeille, festareille, jameihin - ihan sama minne. Blues on parhaimmillaan livenä.
 
Meillä täällä Suomessa on paljon hienoja bändejä ja artisteja, jotka kannattaa tsekata. Oman tuotantonsa ohessa heillä on settilistoissaan paitsi bluesklassikkoja, usein myös syystä tai toisesta vähemmälle huomiolle jääneitä helmiä tai muuten vaan mielenkiintoisia biisejä. Alla joitain omia suosikkejani.
 
HUOM! Älkööt listalta poisjääneet muusikot minulle fatwaa julistako, hyväntahtoiset aikeeni olivat.
 
Dave Lindholmin soolokeikoilla saattaa tulla ihan mitä vaan, bändikeikkojakaan ei kannata karsastaa.
 
Pepe Ahlqvist "missä muodossa tahansa" (soolo, duo, SF Blues...). Moniaita keikkoja olen nähnyt, kertaakaan ei ole tarvinnut pettyä.
 
Tomi Leinolla on roots-musa hallinnassa, sekä soitannollisesti että mitä tietämykseen tulee.
 
Kuloniemi. Esa Kuloniemi. Olipa sitten Honey B:n tai vaikka Mel C:n kanssa lauteilla, kylä lähtee.
 
Seppo Valjakka ja Ilkka Helander. Pitkän linjan puurtajia, tyylitaitoisia äijiä kumpikin.
 
Ränttäosastolta Toijalan lahja maailmalle, Yrölän Jake ja kumppanit eli Jake's Blues Band.
 
Erja Lyytinen. Mukava mimmi, joka varsinkin slideputki sormessaan on aikamoinen sähikäinen.
 
Niijjoo, Wentus Blues Band. Kovassa seurassa nämä pojat vetäneet, siellä on lauteilla ollut kaiken maailman micktayloreita summuita...
 
Tausta- ym. tietoja löytyy paitsi netistä, myös painettuna. Lähimmästä kirjastosta saattaa löytyä Blues News -niminen läpyskä. Nimestään huolimatta kyseessä on suomenkielinen lehti, johon kannattaa tutustua jo pelkästään kattavien CD- ja DVD-arvioiden takia.
 
HTH!

Kaksi sanaa: mee keikoille. Klubeille, festareille, jameihin - ihan sama minne. Blues on parhaimmillaan livenä.
 
Kas kun ei tullut mieleen. Mä aina vaan istun himassa ja kuuntelen levyjä.

Vaikka tämä:
http://www.amazon.com/Martin-Scorse … ER&pf_rd_r=095W70KRXRHBMKCVQT5H

Kotimaisista vois ehkä mainita vielä Jinxin (duo J. Karjalainen & M. Tuurala), koska on ainakin joitakin irtokeikkoja tehnyt pitkästä aikaa. Taisivat levyttää aikoinaan Muddyn Waterin piisin Can't Be Satisfied.

Mielestäni jos suomalaisista puhutaan niin Ville Leppästä ei voi ohittaa. No mutta mä olenkin mä. :) Eli Keystone Cops (erityisesti eka levy) ja Micke & Lefty: Big Bag.

Bluesi lähti siitä kun kaikki oli päin vittua, mutta kohteeseen ei päässyt.
Hakattiin sitten rytmiä kepillä tai jos omisti kengät, niin kannalla paukutettiin lattiaan ja laulettiin pois.