Blue Moon 04.03.2003 12:24:34 (muokattu 04.03.2003 12:25:25) | |
---|
"Don't Give Up On Me" (Fat Possum, 2002) Sain levyn käsiini vasta nyt ja täytyy sanoa, että viime vuoden paras levy on kyseessä. Liekö tämä sitten folk-rock-vaikutteista soulia, vai mitä, hällä väliä. Kappaleita levylle ovat väsänneet mm. Dan Penn, Van Morrison, Tom Waits, Brian Wilson, Elvis Costello, Bob Dylan, Nick Lowe sekä Barry Mann ja Cynthia Weil. Suurin osa biiseistä on tehty tilaustyönä nimenomaa Solomonia ja tätä projektia varten. Koko hoito on äänitetty pienellä, lähinnä puoliakustisella kokoonpanolla livenä studiossa neljässä päivässä ja tuottaja Joe Henry on onnistunut tallentamaan levylle äänitysten välittömän tunnelman mainiosti. Kokoonpano on lähinnä drm/gtr/piano/bass lisättynä Burken kirkkourkurin Rudy Copelandin omaperäisellä urkusaundilla. Lisämaustetta tuovat joillakin raidoilla käytetyt saxofoni ja Daniel Lanoisin jännä sähkökitarasaundi. Blind Boys of Alabaman 80-vuotiaat "pojat" vierailevat myös yhdellä raidalla taustalaulajina. Burken laulu on iän myötä mielestäni vain parantunut, eikä levyn kannessa ole "World's Greatest Soul Singer" ole edelleenkään mitenkään tuulesta temmattu väite, päinvastoin, kuten kaikki miestä Rauma Bluesissa viime vuonna kuulleet voivat todistaa. Levy on osuva todiste myös siitä, ettei musiikkia tarvitse hioa studiossa kuukausikaupalla, jotta se kuulostaisi hyvältä, jos oivaltavat ja lahjakkaat ihmiset ovat musiikkia tekemässä. Päinvastoin. Tähän suuntaan soisin itse musiikkimaailman taas menevän, muita vastaavia viimeaikaisia hienoja näytteitä ovat mielestäni esm. Johnny Cashin "American Recordings"-levyt ja Blind Boys of Alabaman "Spirit of the Century". Loistava levy. Ostakaa ja ihmetelkää. |
reijoteppo 04.03.2003 21:11:12 | |
---|
"auktoriteetille" kiitos mainoksesta.Pitää ostaa.... |
weelie 05.03.2003 11:48:59 | |
---|
Kiitos arvostelusta, mullakin kinnostus heräsi tuon Grammy voiton ja Allmusic-arvion takia. BB Kingin joululevyä en silti osta. |
Blue Moon 05.03.2003 11:58:17 (muokattu 05.03.2003 12:18:43) | |
---|
Jees, pitikin juuri editoida, että albumi sai Grammyn sarjassa "Best Contemporary Blues Album". "Best Traditional Soul Gospel Album"-Grammyn sai muuten The Blind Boys Of Alabaman "Higher Ground". Monen mielestä Grammyt on pelkkää potaskaa mutta kyllä niitä jaetaan oikeasti hyville(kin?) levyille. |
PIM 05.03.2003 14:46:34 | |
---|
Kiitos arvostelusta, mullakin kinnostus heräsi tuon Grammy voiton ja Allmusic-arvion takia. BB Kingin joululevyä en silti osta. No mikset? IMHO Yks parahaita levyjä asian tiimoilta. Right now I'm fucking busy, or vice versa.. |
Mage 05.03.2003 14:54:58 | |
---|
Monen mielestä Grammyt on pelkkää potaskaa mutta kyllä niitä jaetaan oikeasti hyville(kin?) levyille. Toisaalta niitä jaetaan niin paljon että pakkohan joku on tulla edes hyvälle levylle. Fat Possum levy yhtiö on kyllä ollut eräs viimevuosien positiivisimpiä yllätyksiä eikä Burken levy ollut poikkeus, tosin huomattavasti pehmeämmällä linjalla kuin yhtiön edelliset julkaisut. Jos ette ole tutustuneet R. L. Burnsideen tai T - Model fordiin kannattaa harkita seuraavan kerran kun olette hyvinvarustetuissa levyliikkeissä. Rankemman musiikin ystävät saattaisivat pitää Bob Log III:ta Forget your lust for the rich man's gold
All that you need is in your soul -Skynyrd |
Blue Moon 05.03.2003 15:15:19 | |
---|
Toisaalta niitä jaetaan niin paljon että pakkohan joku on tulla edes hyvälle levylle. Mun mielestä tänä vuonna palkittiin monta hyvää levyä ja artistia. Muistaakseni ainakin India Arie, Norah Jones, Erykah Badu ja Al Green saivat jonkun sortin huomionosoituksia ja olihan siellä muitakin. En voi sanoa yhtäkään noista huonoiksi. Onko ne sitten niitä vuoden parhaita, sitä en osaa sanoa. . Fat Possum levy yhtiö on kyllä ollut eräs viimevuosien positiivisimpiä yllätyksiä eikä Burken levy ollut poikkeus, tosin huomattavasti pehmeämmällä linjalla kuin yhtiön edelliset julkaisut. Joo, ei ole tyypillinen Fat Possum levy tuossa mielessä. |
PIM 06.03.2003 20:21:02 | |
---|
Hyvältähän tämä kuulostaa... (latailee levyä ilmaiseksi emusic.com:sta mp3:na ja vieläpä laillisesti) Brother Solomon tuntuu olevan hyvässä vedossa. Täytyypä poltella CD:lle kun saa kaikki biisit ladattua ja kuunnella oikein ajan kanssa. Right now I'm fucking busy, or vice versa.. |
samueld 07.03.2003 10:16:07 | |
---|
Oliko tää se Flying V-mies viime Puistobluesissa? I don't need some turkey tellin' me that I ain't country. |
Blue Moon 07.03.2003 10:45:39 | |
---|
Oliko tää se Flying V-mies viime Puistobluesissa? Heh, ei tosiaankaan. Taidat tarkoittaa Michael Burksia? Solomon Burke on soulin elävä legenda. http://www.allmusic.com/ |
Mage 07.03.2003 12:32:02 | |
---|
Oliko tää se Flying V-mies viime Puistobluesissa? No muuten se Burksin levykin loistava eteenkin se viimeinen biisi voodoo spell tms Forget your lust for the rich man's gold
All that you need is in your soul -Skynyrd |
samueld 07.03.2003 14:46:19 | |
---|
Heh, ei tosiaankaan. Taidat tarkoittaa Michael Burksia? Solomon Burke on soulin elävä legenda. http://www.allmusic.com/ No voihan nenä, tyhmästä päästä kärsii taas koko keskustelualue. Olisihan tuo pitänyt muistaa. I don't need some turkey tellin' me that I ain't country. |
Blue Moon 11.03.2003 02:58:54 (muokattu 11.03.2003 03:09:06) | |
---|
No voihan nenä, tyhmästä päästä kärsii taas koko keskustelualue. Olisihan tuo pitänyt muistaa. :D Listaanpa tähän aikani kuluksi mielestäni oleellisimmat Solomon Burken albumit/kokoelmat, jos vaikka joku olisi kiinnostunut. Kronologisessa järjestyksessä mennään. "You Can Run But You Can't Hide" (Mr. R&B, -87) * Kokoelma-LP SB:n 50-luvun Apollo-levytyksistä. Liekö enää saatavilla? "Home In Your Heart" (Rhino-92) * Sopuhintaan tarjolla ollut (ja edelleen oleva?) tuplaCD-kokoelma SB:n oleellisimmista 60-luvun Atlanticeista. Itse jäin kaipailemaan muutamaa biisiä, kuten akustista "Won't You Give Him":ia ja maukasta Dylan-coveria "Maggie's Farm". "Proud Mary - The Bell Sessions" (Sundazed, v. 2000) * Levytykset 60/70-luvun taitteesta. Vankkaa etelän soulia. "Electronic Magnetism" (MGM, v.71) * Mielestäni Burken paras yksittäinen albumi. SB:n musiikin onnistunut päivitys 70-luvulle. Ajan hengen mukaista kantaottavuutta ja saundia on mukana juuria kuitenkaan unohtamatta. Valitettavasti levy on hankala löytää, kun CD-painostakaan ei tietojeni mukaan ole olemassa. Myös muut MGM-albumit "We're Almost Home" ja soundtrack "Cool Breeze" ovat suositeltavia ja jälkimmäinen on saatavilla myös CD-formaatissa. "Soul Alive!" (Rounder, -84) * Vuonna -81 äänitetty tuplalivealbumi, joka on käsittääkseni saatavilla myös CD:nä. Levystä saa kohtalaisen käsityksen Burkesta livetilanteessa. Video olisi tietenkin parempi. Itse odottelen malttamattomana josko piankin saisin Rauma Bluesissa kuvatun tallenteen käsiini. "A Change Is Gonna Come" (Rounder, -86) * Edellisen livelevyn kohtalainen menestys poiki tämän onnistuneen studioalbumin. Soul-säveltäjäveteraanit Penn/Oldham, Paul Kelly ja Jimmy Lewis ovat olleet värkkäämässä biisejä. "Homeland" (Bizarre, -91) * Burken albumeiden parhaimmistoa tämäkin, etenkin nimikappale on majesteettinen. Listan jatkoksi sopii hyvin tuo uusi "Don't Give Up On Me". :) |
M.i.k.key 01.07.2004 00:38:45 | |
---|
Tämä hyppäsi levyhyllystä kuunteluun ja nyt vasta huomasin täälläkin jo kirjoitetun. Mahtavia tulkintoja ja levyn kokonaissoundi ja ennen kaikkea kirkosta vapaalle päästetty urkuri lämmittävät mieltä. Pitipähän nostaa pintaan My name is Baron, M.i.k.key Baron.
Oho, melkein musiikkia!? |
Mika Antero 01.07.2004 12:21:22 | |
---|
No kyllä tämmöinen ketju kannattaa nostaa unohduksista. Kehun vielä minäkin, että Don't give up on me on aivan loistava paketti. Solomon on vedossa ja se urkuri on aivan loistava. Ja onhan siellä todellakin ne Blind Boysitkin mukana; heitä olisi tosin mielellään kuunnellut enemmänkin, mutta ehkä he eivät halunneet varastaa showta Solomonilta. Nauraessakin sydän suree, ja ilon loppu on murhe. |
meanbone 01.07.2004 13:46:56 | |
---|
Näin ton Don't Give Up On Me piisin kun tuli Conanissa joskus aikaa sitten. Todella hieno biisi oli kyllä. Tuohan voisi olla ihan ostamisen arvoinen, jos loputkin on yhtä hienoja. Ja todella komea ääni on kyllä miehellä. "You can´t kill rock and roll" -Ozzy Osbourne |
Mage 01.07.2004 14:15:57 | |
---|
Näin ton Don't Give Up On Me piisin kun tuli Conanissa joskus aikaa sitten. Todella hieno biisi oli kyllä. Tuohan voisi olla ihan ostamisen arvoinen, jos loputkin on yhtä hienoja. Ja todella komea ääni on kyllä miehellä. Ei mene rahat hukkaan, ei yhtään huonoa biisiä levyllä. I don't like it but I guess things happen that way. |
Blue Moon 01.07.2004 19:59:33 | |
---|
Mage: No muuten se Burksin levykin loistava eteenkin se viimeinen biisi voodoo spell tms Pakko sanoa, etten oikein tuon Michael Burksin "vinkukitara"bluesin päälle ymmärrä. :-) Solomonin "Don't Give Up On Me" kolisee kyllä edelleen. - It takes booze and blues, Lord, to carry me through - |