Yleistä keskustelua musiikista ›

Black Sabbath on ollut ehkäpä isoin vaikuttaja hevin nousussa yhdeksi tärkeimmistä tyylisuunnista. Bändi vei Led Zeppelinin aloittaman tyylisuunnan täysin uusiin ulottuvuuksiin.
 
Black Sabbath (1970) **** Bändin debyytti, joka suorastaan tyrmää kuulijan hidastetuilla, synkillä kitarariffeillään. Biisit, kuten "Black Sabbath", "N.I.B." ja "The Wizard", ovat ilkeitä ja synkkiä. Klassikon maineessa olevia biisejä on jo tällä levyllä.
 
Paranoid (1970) *****Bändin suosituin levy(listaykkönen Englannissa), ja yksi heavy rockin ehdottomista merkkipaaluista. Paranoid vakinaisti bändin soundin. Levy sisälsi ikimuistoisia biisejä, joista useimmat ovat kaikkien aikojen parhaimpien joukossa(Paranoid, War Pigs, Iron Man. Planet Caravan jne). Paranoid määritteli hevin soundin ja tyylin enemmän kuin mikään toinen levy rock-historiassa
 
Master Of Reality (1971) *****Master Of Reality toisti Paranoidin kaavaa. Tämä levy oli Tony Iommin todellista näytöstä, mies sylkee riffejä solkenaan, parhaimmat niistä - "Sweet Leaf" ja "Children Of The Grave"- kuuluvat miehen hienoimpiin soittoihin. Tämä levy inspiroi Paranoidin ohella kokonaista sukupolvea.
 
Vol 4 (1972) *****Tällä levyllä bändiltä loppui bensa levyn loppua kohden. Riffit vähenivät ja kokeilunhalu lisääntyi. Tämä on todistettavissa biiseillä kuten "Changes", "Tomorrow's Dream" ja "Wheels Of Confusion". "Supernaut" taas esittelee bändin raskaimmillaan.
 
Sabbath Bloody Sabbath (1973) *****Bändin viides mestariteos vajaan neljän vuoden sisällä. Bändi yritti nostaa luovuuttaan tälle albumille ja onnistui siinä. Biisit, kuten jyräävä nimikappale, "A National Acrobat" ja "Killing Yourself To Live" yhdistelevät onnistuneesti vanhaan soundiin uusia, hienostuneita ja kypsiä elementtejä. Sen sijaan kosketinten lisääminen tuotti vaihtelevia tuloksia. Rick Wakeman vierailee onnistuneesti "Sabbra Cadabra"ssa, mutta sen sijaan "Who Are You"ssa syntikkaa on liikaa. Tämä albumi on olennainen lisä jokaiseen hevilevykokoelmaan.
 
Sabotage (1975) **** Viimeinen klassinen Sabbath-levy vähään aikaan ja ensimmäinen merkki siitä että bändin sisällä kaikki ei ollut hyvin. Symptom Of The Universe on Ozzy-ajan viimeinen klassikko, muu materiaali on vaihtelevaa.
 
Technical Ecstasy (1976) ** Tällä levyllä bändin alamäki jatkui. Joitakin hyviä hetkiä levy sisältää, kuten "Back Street Kids", yllättävän bluesvetoinen pala "You Won't Change Me", "Gypsy"n jälkiosa, ja "All Moving Parts (Stand Still)". Mutta loput levystä on keskivertoa tai huonoa.
 
Never Say Die (1978) * Ozzyn viimeinen levy Sabbathissa ja ehdottomasti Ozzy-ajan huonoin tuotos. Ainoa hyvä hetki oikeastaan on "Air Dance", mutta lopuissa biiseissä ei ole kehumista. Kansikuva on yksi rock-historian hirveimmistä.
 
Heaven And Hell (1980). ***** Uusi laulaja, Ronnie James Dio, toi mukanaan paluun kultavuosiin. Bändi kuulostaa energiseltä ja uudestisyntyneeltä. Levy sisältää monta bändin kaikkien aikojen parhaista biiseistä, kuten "Neon Knights", "Children Of The Sea" ja tietysti nimikappale, jonka riffi on yksi Tony Iommin parhaista. Yksi hienoimmista Sabs-levyistä.
 
Mob Rules. **** Vähintäänkin yhtä hieno levy kuin "Heaven And Hell". Jokainen biisi on täyttä ilotulitusta, "Turn Up The Night", "Voodoo", "Sign Of The Southern Cross" sekä jyräävä nimikappale. Tämän jälkeen Dio lähti bändistä soolouralle, ja samalla päättyi bändin kultakausi, tällä kertaa lopullisesti.
 
Dion jälkeen laulusolistina toimi yhden levyn ajan Ian Gillan, joka kuitenkin liittyi takaisin uudelleen perustettuun Deep Purpleen. Seurasi iso tukku muitakin miehistön vaihdoksia uran varrella ja bändin suosio laski, kunnes vuonna 1998 originaali miehistö yhdisti jälleen voimansa ja palautti suosion
takaisin. Yhteenvetona voitaneen sanoa, että siinä missä Led Zeppelin ja Deep Purple loivat hard rockin, Black Sabbath loi metallin. Ja bändi on yksi kaikkien aikojen riffikoneista ehdottomasti.

Näinhän se on. Mitä tähän pitäisi sanoa?

Aha. On se hyvä.

No sanotaan, nyt että levyhyllystäni löytyy Sabbathin kaikki Ozzy-vuosien levyt. Niistä ehkä suosikikseni on noussut Master of Reality. Siinä on minusta sitä tietynlaista synkkyyttä ja tunnelmaa, mitä muilla Sabbathin levyillä ei yhtä paljon löydy. Biisit ovat ihan killereitä ja täydellisiä.
Cd-versiollakin nämä kansitaiteet bändikuvineen ja kaikkineen luovat hienoa tunnelmaa.
Kaikki Sabbathin levyt SBS:aan asti ovat loistavia mielestäni. Sabotage sitten tökki jo vähän enemmän.
Technical Ecstasy ja varsinkin Never say Die ovat mielestäni kuitenkin mainettaan parempia. Never say Dielta löytyy mielestäni ihan meneviäkin biisejä, kuten Shock Wave.
Never say die oli tosin ensimmäinen ostamani Sabbath-levy, joten on siinä vähän semmosta nostalgiaakin...ehkä.

Kannattaa ehdottomasti kuunnella myös Dehumanizer. Siinä on myös Dio laulamassa. Minusta aivan perhanan hyvä levy.
Itse asiassa Dion muutamat uudemmat levyt 90-luvulta kuulostavat vähän samalta, mutta ovat kehnompia.

Bändi vei Led Zeppelinin aloittaman tyylisuunnan täysin uusiin ulottuvuuksiin.
----
Yhteenvetona voitaneen sanoa, että siinä missä Led Zeppelin ja Deep Purple loivat hard rockin, Black Sabbath loi metallin.
 
Noista lauseista -varsinkin ensimmäisestä- voidaan kyllä olla toistakin mieltä, mutta minä en jaksa enää kommentoida, koska tästä on niin monta kertaa jauhettu. Viimeksi taisin asiasta vääntää kättä metalliosion ketjussa "Hevin historia", mutta se on tainnut kadota sinne bittiavaruuteen jo...
 
Sanotaan nyt kuitenkin nimet Yardbirds, Cream ja Jeff Beck Group muistin virkistämiseksi.
 
EDIT: Hyvä kirjoitus silti, hienoa että hevirokistakin kirjoitetaan järkevästi.

Sanotaan nyt kuitenkin nimet Yardbirds, Cream ja Jeff Beck Group muistin virkistämiseksi.
 
Jos oikein ymmärrän pointtisi niin voisin vielä muistin virkistämiseksi lisätä ainakin The Who:n ja Jimi Hendrixin
 
EDIT: Juu Sabbath on Loistava...joskus vois noita Ozzyn aikasia ostella muutaman ku ei ole kuin se kokoelma.

Onhan tuo sapatti helvetin hyvää musiikkia.
Ei voi väittää vastaan.

Kannattaa ehdottomasti kuunnella myös Dehumanizer. Siinä on myös Dio laulamassa. Minusta aivan perhanan hyvä levy.
 
Tämä on täyttä totta.

Ja Sabbath on sitä oikeata metallia! Esim. Biisi "Black Sabbath" on ihan sairaan synkkä.

Jep näinhän se on, mutta kyllähän nuo jo tiedettiinkin. Jos tähdistä ruvetaan purnaamaan niin kyllä ensimmäinen levy on muihin verrattuna ehdottomasti myös viiden tähden arvoinen, eikä Never say die kyllä minun mielestäni noin huono ole. Omat ehdottomat suosikkini ovat s/t ja mestariteos Sabbaht Bloody Sabbath, ne vain jaksavat vuosienkin jälkeen laittaa ihon kananlihalle ja nostaa karvat pystyyn. Ja kyllä Technical Ecstacyn kansi on mielestäni rumempi kuin Never say dien:n :) Plussa tuli kuitenkin.

Mikäs on ensimmäinen hevibiisi? Foxy Lady? Mun mielestä sen biisin kitarasoundissa on jo sellaista munaa että sitä voi melkeinpä pitää hevinä (Disraeli Gears ilmestyi puoli vuotta myöhemmin eikä siinä ole niin paskasta ja vihlovaa kitarasoundia kuin tuossa). Samoin kappaleen rytmi ja soinnut erottavat sen selvästi blues-rockista, vaikka siinä onkin koukkuna tuollainen bluesille ominainen kohta, jossa bändi laulajaa lukuunottamatta hiljenee.

Kannattaa ehdottomasti kuunnella myös Dehumanizer. Siinä on myös Dio laulamassa. Minusta aivan perhanan hyvä levy.
Itse asiassa Dion muutamat uudemmat levyt 90-luvulta kuulostavat vähän samalta, mutta ovat kehnompia.
 
Komppaan. Todella hyviä biisejä täynnä koko levy, vaikkei mielestäni ihan Heaven And Hellin ja Mob Rulesin tasolle ylläkkään. TV Crimes, Time Machine, Sins Of The Father ovat huippu biisejä.
 
Kiinnostaisi muuten tietää enemmän tämän levyn taustoista. Oliko Dion siis tarkoitus suorittaa comeback Sabbathiin tämän avulla vai oliko kyseessä vain projekti? Sillä Dehumanizeria edeltäneellä levyllä lauloi Tony Martin ja Dehumanizerin jälkeisellä levyllä, Cross Purposesilla lauloi myöskin Tony Martin. Tietoa? Kellään?

Kannattaa ehdottomasti kuunnella myös Dehumanizer.
 
Tätä olen itsekin monelle vanhan Sabbathin ystävälle suositellut. Levyllä palattiin taas huomattavasti raskaampaan ja synkempään linjaan (esim. After All on aikamoisen jylhä veto)

Komppaan. Todella hyviä biisejä täynnä koko levy, vaikkei mielestäni ihan Heaven And Hellin ja Mob Rulesin tasolle ylläkkään. TV Crimes, Time Machine, Sins Of The Father ovat huippu biisejä.
 
Kiinnostaisi muuten tietää enemmän tämän levyn taustoista. Oliko Dion siis tarkoitus suorittaa comeback Sabbathiin tämän avulla vai oliko kyseessä vain projekti? Sillä Dehumanizeria edeltäneellä levyllä lauloi Tony Martin ja Dehumanizerin jälkeisellä levyllä, Cross Purposesilla lauloi myöskin Tony Martin. Tietoa? Kellään?
 
Kyllä Dion vissiin oli tarkoitus tulla ihan pidemmäksi aikaa.Vaan sitten menivät Geezer ja Tony soittelemaan Ozzyn kanssa ja Sabbath lupautui Ozzyn lämppäriksi Kalifornian keikoille (ainakin).Tämä oli Diolle liikaa joten noilla keikoilla (keikalla?) solistina toimi Rob Halford.
 
Noin se muistaakseni meni.Korjatkaa virheet jos muistatte paremmin.
 
Mitä levyihin tulee niin Technical ecstasyltä löytyy mm.hieno She's gone ja Never say dielta yhtä hieno Junior's Eyes.

On se mahtava pändi. Kannattaa myös kuunnella toi Iommin soololevy. Se on aikas kova.

must sabotage on just hyvä

Headless Cross on sekä biisien, soiton että soundien kannalta yksi parhaista koskaan tehdyistä hevilevyistä!

Plussaa varsin asiallisesta kirjoituksesta. Tässä vielä pari omaa mielipidettäni.
 
Mielestäni "Never Say Die" on heikkouksineenkin parempi levy kuin puutuneelta, kangistuneelta ja elähtäneeltä kuulostava "Technical Ecstasy". Osaltaan NSD:ltä kuultaa läpi tietty melankolia, menetyksen tunne - säröt ovat jo tapahtuneet ja bändi alkaa murtua. (Ennen tuota levyä Ozzy oli jo ehtinyt kerran erota yhtyeestä.) NDS kuulostaa hyvin surumieliseltä levyltä, mikä mielestäni kiteytyy kappaleessa "Junior's Eyes". Tämän lisäksi levyllä on pari muutakin loistavaa kipaletta, joiden valossa on kumma että nimikkobiisi on se ainainen klassikko tuolta levyltä; em. "Junior's Eyes" sekä "Air Dance" ja "Johnny Blade" ovat todella timanttista tavaraa, ja soittokin rullaa mielestäni luontevammin kuin edellisellä levyllä. TE:lläkin on omat tähtihetkensä, mutta tavallaan tuntuu siltä että bändi on juuttunut proge vs. rock -suuntien väliin, eikä lopputulos kuulosta ollenkaan luontevalta. Sääli vain, että monelta muilta osin NSD on todella heikkoa materiaalia.
 
Omat suosikkini bändiltä ovat "Sabbath Bloody Sabbath" ja "Sabotage" - siitä syystä, että molemmilla levyillä onnistutaan mielestäni löytämään tasapaino kokeilevuuksien ja melko suorasukaisen riffitehtailun välillä. Edellisellä levyllä, Vol 4:llä siis, kokeilut eivät joiltakin osin oikein menneet putkeen - pahimpana esimerkkinä FX, joka onneksi jää hyvin lyhyeksi pätkäksi - kun taas Sabotagen jälkeen progevaihde leikkasi kiinni ja aiheutti koneen miltei täydellisen hyytymisen. "Sabotagella" ei tosin ole yhtä monia kiistattomia klassikoita kuin aiemmilla levyillä, mutta mielestäni esim. "Megalomania", "Hole in the Sky" (jota yleisesti taidetaan pitää enemmän klassikkona kuin "Symptomia") tai "Thrill of it All" eivät kalpene ollenkaan vertailussa. Ensimmäiset kuusi levyä ovat kuitenkin itseoikeutettuja merkkipaaluja, jotka ovat osoittaneet kestävyytensä ajan hampaissa.
 
Myöhemmät vaiheet - Dion jälkeen - ovat aika vaihtelevaa ja surullistakin tarinaa. Tähtihetket ovat "Born Againista" "Seventh Stariin" todella harvassa ja laimeita. "Headless Cross" on taas varsin kunnioitettava hevilevy, eikä seuraajansa "Tyr" ole myöskään lainkaan hävettävä paketti. "Dehumanizer" on, kuten ollaan jo todettu, erittäin hyvä levy ja on omien BS-suosikkieni joukossa. "Letters From Earth", "After All (the Dead)" ja monet muut jytisevät todella lujaa. "Cross Purposes" ja "Forbidden" ovat tasoltaan vaihtelevia, joskin nämä kaksi yhdistettäessä oltaisiin luultavasti saatu kasaan todella kova albumi.
 
Mitä taas tulee "Reunion" -liven uusiin bonuskipaleisiin, jotka alkuperäinen kokoonpano on kasannut, sanoisin kyllä että ei haittaa ollenkaan jos BS ei enää levyjä tee. Ihan jees heviviisuja olivat, mutta siinä se. Mutta jos huhut pitävät paikkaansa ja bändi olisi taas jotain tekemässä, niin jännityksellä ja toiveikkaasti sitä tietysti tulee odotettua.

Mitä Sabbath-biisejä olette kuulleet muiden esittäminä? Itelleni tulee mieleen ainakin Helmetin Lord Of This World, joka on parempi kuin originaali, Cardigansin Iron Man (varsin omaperäinen veto, mutta ei mikään raiskaus), Faith No Moren War Pigs (hieno veto mun mielestä), Panteran Planet Caravan ja sitten Primuksen N.I.B. (jossa Ozzy laulaa).