Muusikoiden.net
22.10.2020
 

Yleistä keskustelua musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Kaupoissa soitettava taustamusiikki?
1
musiikillinen tutkimusmatkailija
18.02.2020 14:24:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Terve kaikki musiikista kiinnostuneet kanssaihmiset!
 
Opiskelen viestintää ja kirjoitan parhaillani kandintutkielmaa, jossa pyrin selvittämään suomalaisten suhtautumista kaupoissa soitettavaan taustamusiikkiin. Olen tähän mennessä kerännyt aineistoa erinäisiltä ns. vapailta keskustelupalstoilta, mutta koen kaipaavani näkökulmaa myös musiikista vahvasti kiinnostuneelta kohdeyleisöltä, jolla löytyy myös tietämystä aiheesta perus radiokuuntelijoita enemmän.
 
Minulla itselläni on vahva tausta monipuolisesta musiikkiharrastuksesta niin viulusta ja pianosta aina pop/jazz-lauluun, musiikin teoriaan, kuoroon ja orkesteriinkin. Kuuntelen itse musiikkia hyvin kliseisesti sanottuna laidasta laitaan ja huomaan kiinnittäväni tietoista huomiota kauppojen taustamusiikkiin ja tarkastelevani sitä mielenkiinnolla.
 
Alle olen listannut muutaman kysymyksen, mihin liittyen minua kiinnostaisikin nyt kuulla juuri teidän mielipiteenne ja näkemyksenne.
 
- Mitä mieltä olette kaupoissa soitettavasta taustamusiikista yleisesti?
- Huomaatteko kiinnittävänne musiikkiin tietoista huomiota, vai huomaatteko musiikkia ylipäätään ollenkaan?
- Ärsyttääkö se teitä, miksi?
- Saako se teidät viettämään kaupassa enemmän aikaa, miksi?
- Mitä muuta mieleenne tulee sanaparista "kauppojen taustamusiikki"?
- Miksi taustamusiikki on mielestäsi positiivinen / negatiivinen asia?
 
Kiitos, että autatte minua saamaan tutkimukseeni laajemman ja realistisemman aineistokirjon!
 
sub zero
18.02.2020 16:33:35 (muokattu 18.02.2020 16:34:11)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mitä mieltä olette kaupoissa soitettavasta taustamusiikista yleisesti?
 
Kaupoissa ja muualla julkisilla paikoilla ei pitäisi soittaa kajareista taustamusiikkia tai laittaa muutakaan ylimääräistä mökää.
 
Huomaatteko kiinnittävänne musiikkiin tietoista huomiota, vai huomaatteko musiikkia ylipäätään ollenkaan?
 
Lähi-Prismassani musiikkiin ei niin hirveästi tule kiinnitettyä huomiota ruuhka-aikaan, mutta öisin se kuuluu häiritsevän kovaa. Jossain muissa kaupoissa se kuuluu myös selvemmin.
 
Ärsyttääkö se teitä, miksi?
 
No ärsytys on aika luonnollinen ja välitön vaikutus, jos kuulee musiikkia, vaikka sillä hetkellä haluaisi olla ilman tai ei pidä kyseisestä musiikista.
 
Saako se teidät viettämään kaupassa enemmän aikaa, miksi?
 
Ei
 
Mitä muuta mieleenne tulee sanaparista "kauppojen taustamusiikki"?
 
Radio Nova, joululaulut, 1950- ja 1960-luvun hitit.
 
Miksi taustamusiikki on mielestäsi positiivinen / negatiivinen asia?
 
Negatiivinen, koska maailmassa on muutenkin mölyä ja suorastaan laskee musiikin arvoa, että sitä pakotetaan joka tuutista
 
muistan että joskus rakastin, ehkä saan sen vielä takaisin
T_V_H
18.02.2020 17:13:22 (muokattu 18.02.2020 20:52:53)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

- Mitä mieltä olette kaupoissa soitettavasta taustamusiikista yleisesti?

Pidän sitä hiukan turhana, enkä näe sen tuovan mitään lisäarvoa asiakkaalle. Yleisesti minulle jää taustamusiikista sellainen kuva, että sillä yritetään luoda ns. "trendikäs" tunnelma myymälään.
 
- Huomaatteko kiinnittävänne musiikkiin tietoista huomiota, vai huomaatteko musiikkia ylipäätään ollenkaan?
 
Yleensä en, sillä menen useimmiten kauppaan varsin tietoisena siitä mitä olen menossa hakemaan ja homma on aika äkkiä hoidettu. Vaihtoehtoisesti olen niin keskittynyt johonkin valintaan, että en kiinnitä mitään huomiota taustamusiikkiin.
 
- Ärsyttääkö se teitä, miksi?
 
Ainoastaan silloin, jos musiikista vastaa jokin henkilökohtainen inhokki, tai se on liian kovalla.
 
- Saako se teidät viettämään kaupassa enemmän aikaa, miksi?
 
Ei missään nimessä. En ole koskaan jäänyt ainakaan tietoisesti kauppaan pidemmäksi aikaa siellä soineen taustamusiikin takia. Saati sitten lähtenyt pois sen takia.
 
- Mitä muuta mieleenne tulee sanaparista "kauppojen taustamusiikki"?
 
Minulle tulee sanaparista "kauppojen taustamusiikki" välittömästi mieleen Alma niminen artisti.
 
- Miksi taustamusiikki on mielestäsi positiivinen / negatiivinen asia?
 
Väittäisin sen olevan ennemmin neutraali, kuin vahvasti suuntaan tai toiseen oleva asia. Turhan volyymin ja epämieluisten kappalevalintojen takia kuitenkin useammin negatiivinen. Viihtyisin mainiosti hiljaisuudessakin sillä lopulta kauppojen taustamusiikki on jotenkin luotaantyöntävää ja korostaa sitä tiettyä teennäisyyttä, mitä näihin kaupoissa tapahtuviin kohtaamisiin liittyy.
 
Prophet
18.02.2020 17:33:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Stockmannilla soi vielä hyvinä vuosina klassinen musiikki. Nyt soi gangstarap, R&B, ulkomainen listapop, ym. YleX -tyylinen tarjonta.
 
Veksi
18.02.2020 20:39:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Prismoissa soi ärsyttävä amerikkalainen funk ja soul musiikki, kerran on huomautettu tästä!
 
Täytyy pärjätä näillä!
Prophet
18.02.2020 21:26:19 (muokattu 18.02.2020 21:27:25)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Millaista taustamusiikkia kaupoissa soitettiin 1970-80 -luvuilla? Hammond-hittejä ja easy-listeningiä kuten James Last Orchester?
 
Jucciz
18.02.2020 22:07:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Prophet: Millaista taustamusiikkia kaupoissa soitettiin 1970-80 -luvuilla? Hammond-hittejä ja easy-listeningiä kuten James Last Orchester?
 
Ei ainakaan Sannia, Cheekiä tai Ellinooraa.
Arkka
19.02.2020 14:29:21
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

- Mitä mieltä olette kaupoissa soitettavasta taustamusiikista yleisesti?
 
Ei haittaa kuha on heviä.
 
- Huomaatteko kiinnittävänne musiikkiin tietoista huomiota, vai huomaatteko musiikkia ylipäätään ollenkaan?
 
Ruokakaupassa asioidessani en siihen juuri huomiota kiinnitä, mutta kotimatkalla soi päässä aina joku whitneyhouston, jolloin huomaa sen soineen kaupassa. Eli vaikutuksia sillä lienee.
 
- Ärsyttääkö se teitä, miksi?
 
No eipä juuri.
 
- Saako se teidät viettämään kaupassa enemmän aikaa, miksi?
 
En ainakaan tiedosta, että saisi. Mutta mistäs sen voi tietää.
 
- Mitä muuta mieleenne tulee sanaparista "kauppojen taustamusiikki"?
 
Joululaulut voisi kieltää. Ei pelkästään kaupoista, vaan maailmasta. Jokainen kuunnelkoon ne sitten dark webissä kuulokkeilla jos on pakko. Itse asiassa parempi kun lopetetaan koko juhla.
 
- Miksi taustamusiikki on mielestäsi positiivinen / negatiivinen asia?
 
Negatiivinen se lie sikäli, että käy sääliksi työntekijöitä, jotka koko vuoronsa joutuvat radiota kuuntelemaan. Saisi ehkä mukavampaa palveluakin, jos ei kiusattaisi kassaneitiä Juha Tapiolla.
 
jukkajylli
19.02.2020 16:08:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Arkka: Joululaulut voisi kieltää. Ei pelkästään kaupoista, vaan maailmasta. Jokainen kuunnelkoon ne sitten dark webissä kuulokkeilla jos on pakko. Itse asiassa parempi kun lopetetaan koko juhla..
 
Olisihan se vähintäänkin kohtuullista, että kaikki joululauluista pitävät ihmiset uhrautuisivat sinun takiasi.
 
Stidi alla.
Arkka
19.02.2020 17:05:40
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jukkajylli: Olisihan se vähintäänkin kohtuullista, että kaikki joululauluista pitävät ihmiset uhrautuisivat sinun takiasi.
 
No ainakin siinä olisi joulun henkeä.
 
Gary Enfield
19.02.2020 17:49:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

- Mitä mieltä olette kaupoissa soitettavasta taustamusiikista yleisesti?
 
Keskinkertaista huttua.
 
- Huomaatteko kiinnittävänne musiikkiin tietoista huomiota, vai huomaatteko musiikkia ylipäätään ollenkaan?
 
Joskus huomaa - coveroitu biisi, esitystapa, joululaulut marraskuussa tms.
 
- Ärsyttääkö se teitä, miksi?
 
Ei.
 
- Saako se teidät viettämään kaupassa enemmän aikaa, miksi?
 
Tarkoitushan on näin, mutten tietoisesti kyllä kuluta aikaa kaupassa taustanauhan vuoksi. Pakkohan sen on näkyä jossain tilastoissa, tai sitten kauppiaat maksaa turhasta.
 
- Mitä muuta mieleenne tulee sanaparista "kauppojen taustamusiikki"?
 
Keskinkertaisuus ja mitäänsanomattomuus.
 
- Miksi taustamusiikki on mielestäsi positiivinen / negatiivinen asia?
 
Ei se oikein herätä tunteita mihinkään suuntaan.
 
Bullitt
19.02.2020 18:06:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

musiikillinen tutkimusmatkailija:
- Mitä mieltä olette kaupoissa soitettavasta taustamusiikista yleisesti?

 
Pääsääntöisesti tympeä ilmiö.
 
- Huomaatteko kiinnittävänne musiikkiin tietoista huomiota, vai huomaatteko musiikkia ylipäätään ollenkaan?
- Ärsyttääkö se teitä, miksi?

 
Kieltämättä aika usein tulee kiinnitettyä huomiota siihen mitä kaupassa soi. Suhtautuminen kulloiseenkin musiikkiin vaihtelee akselilla neutraali - ärsyttävä.
 
- Saako se teidät viettämään kaupassa enemmän aikaa, miksi?
 
Ei.
 
- Mitä muuta mieleenne tulee sanaparista "kauppojen taustamusiikki"?
- Miksi taustamusiikki on mielestäsi positiivinen / negatiivinen asia?

 
Mielestäni maailmassa on tarpeeksi turhaa hälyä ilman kaupan taustamusiikkejakin. Sitä pyytämättä kaupan soittolistoilta yleensä surkean äänentoiston kautta soitettu musiikki korvissani on. Lisäksi, kuten täällä joku taisi mainitakin, koen kauppojen harjoittaman musiikin pakottamisen jopa musiikin arvoa alentavana tekona. Musiikin kuuluisi olla enemmänkin taidetta, kuin kaupallista taustahälyä.
 
Toki todettakoot vielä, että aiemmat vastaukseni ovat lähinnä markettien näkökulmasta. Jossain putiikkityyppisessä pikkuliikkeessä voi taustamusiikki sopiakin tunnelmaan, yleensä tosin taustamusiikki on tällöin jotain vähän paremmin mietittyä kuin radiokanava tai muu hitti- (tai huttu-)pitoinen kaupan oma soittolista. Myös äänenlaadulla on mielestäni oleellinen vaikutus musiikin miellyttävyyteen. Isossa markettihallissa kuulutusäänentoiston kautta soitettu musiikki kuulostaa selvästi epämiellyttävämmältä kuin akustisesti edullisemmassa ja pienemmässä tilassa asiallisen äänentoiston kautta toistettu musiikki.
 
"Lahjatthomat ne corkean cansan coulussa tacamusta culuttavat, oicea elon kocemus tulee pitcän elon academiasta!"
Kulkunen
19.02.2020 18:08:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

- Mitä mieltä olette kaupoissa soitettavasta taustamusiikista yleisesti?
 
Ei herätä suuria tunteita suuntaan tai toiseen. En kuuntele radiota tai seuraa valtavirtamusiikkia, joten kaupoissa yleensä soiva musiikkikaan ei suuresti kiinnosta.
 
- Huomaatteko kiinnittävänne musiikkiin tietoista huomiota, vai huomaatteko musiikkia ylipäätään ollenkaan?
 
Joskus tulee, riippuen biisistä. Harvoin muistan kiinnittäneeni positiivisessa mielessä huomiota, useimmiten huomio kiinnittyy joko musiikin huonouden tai sitten neutraalimmin tutun biisin takia.
 
- Ärsyttääkö se teitä, miksi?
 
Huono musiikki ärsyttää. Väittäisin suurimmaksi osaksi kuitenkin suhtautuvani kaupan musiikkiin välinpitämättömästi. Jenkeissä reissatessa tuli vastaan vaateliikkeitä, joissa musiikkia soitettiin lujalla ja liike oli täynnä designer-tuoksua. Se ärsytti suuresti.
 
- Saako se teidät viettämään kaupassa enemmän aikaa, miksi?
 
Ei. Jos nyt sattuisi olemaan hyvän kuuloinen biisi, jonka haluan kuulla myöhemminkin, esim. lisätä Spotifyssä soittolistalle, saatan googlettaa mistä biisistä on kyse, mutta en nyt jää varta vasten kauppaan kuuntelemaan musiikkia.
 
- Mitä muuta mieleenne tulee sanaparista "kauppojen taustamusiikki"?
 
Assosioin sanaparin radioon, ehkä vähän semmonen hissimusamaisuus tietyssä mielessä. Kauppojen taustamusiikki on sellaista turvallista, harvemmin siellä kovin hapokas jazz tai raskas metalli soi.
 
- Miksi taustamusiikki on mielestäsi positiivinen / negatiivinen asia?
 
Positiivinen se on silloin, jos musiikki on itseä miellyttävää. Levykaupassa asioidessa tuli joskus vastaan uusia tuttavuuksia ja siellä harvoin soi radiokama. Negatiivista jos musiikki on omasta mielestä huonoa tai liian lujalla. Huomaamaton ja sopivan hiljaisella oleva taustamusiikki on ihan ok, varmaan lopulta parempi kuin että ei olisi mitään.
 
billy joe
20.02.2020 15:52:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

- Mitä mieltä olette kaupoissa soitettavasta taustamusiikista yleisesti?
Ihan sama.
- Huomaatteko kiinnittävänne musiikkiin tietoista huomiota, vai huomaatteko musiikkia ylipäätään ollenkaan?
Aina. Laulan myös mukana jos on hyvä biisi. Tuijottakoon.
- Ärsyttääkö se teitä, miksi?
Jos tulee Beatlesiä.
- Saako se teidät viettämään kaupassa enemmän aikaa, miksi?
Ei.
- Mitä muuta mieleenne tulee sanaparista "kauppojen taustamusiikki"?
Tissit.
- Miksi taustamusiikki on mielestäsi positiivinen / negatiivinen asia?
En itse haluaisi olla työpaikalla jossa soi koko ajan. Varsinkaan joku toistuva soittolista.
 
Epämuusikko
21.02.2020 11:17:48 (muokattu 21.02.2020 11:18:09)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En vastaa kysymyksiin, totean vaan Teostovapaiden taustamusiikkiratkaisujen hämmentävyyden: yhtäältä taistellaan korvausjärjestelmää vastaan, toisaalta on onnistuttu generoimaan ihan ok:n kuuloista soundalike-touhua. Mikä siinä on että teostovapaa musa kuulostaa paikoitellen legitimmältä kuin radiosta soiva sähköpaska?
 
Veksi: Prismoissa soi ärsyttävä amerikkalainen funk ja soul musiikki, kerran on huomautettu tästä! Tämä kertoo enemmän teikäläisestä kuin musiikistaan :D
 
Japanissa soi markettien taustalla jazz ja fuusio.
 
I want that you are success 2020. Thats why I make totally crazy!
sub zero
21.02.2020 12:39:43 (muokattu 21.02.2020 12:40:49)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joku ambient & chill -tyylinen musiikki sopisi poppia paljon paremmin taustalle, kun se ei vie huomiota eikä sisällä mitään hermoille käyvää laulamista, mutta kaupoissa en ole törmännyt. Kehäradan (lentokentän alittava rata) asemillahan ambienttia soitettiin ensimmäisinä vuosina, tosin oli volyymi turhan kovalla
 
muistan että joskus rakastin, ehkä saan sen vielä takaisin
shuffle
21.02.2020 13:51:27 (muokattu 21.02.2020 13:54:09)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Säälin kauppojen miestyötekijöitä koska enemmistö työntekijöistä on niissä naisia, ja musan valitsevat he. Cherin Believe kybällä alkaa sattua korviin maitoa ostaessa parin vuoden jälkeen, kuten muukin Kiss FM-tyylinen poppi. En pystyisi olemaan duunissa ympyrätalon S-marketissa, en kestäisi sitä musaa. Suurin ongelma musassa noissa paikoissa on että joissain kaupoissa se musa tulee vaan liian lujaa. Kyllä mä silleen ymmärrän että hyllyttäjät haluavat discomeiningin että hommat luistaa mutta asiakkaana sitä poppia ei aina jaksaisi kuunnella sillä volalla noissa paikoissa.
 
Kefiiri
21.02.2020 14:46:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

shuffle: Säälin kauppojen miestyötekijöitä koska enemmistö työntekijöistä on niissä naisia, ja musan valitsevat he.
 
Mistä tiedät että miehet valitsisivat eri musaa?
 
Minua musiikki ei häiritse jos ei toisaalta erityisemmin innostakaan. Muutaman kerran olen kuullut niin hyviä kappaleita koko ostosreissun ajan, että on tehnyt mieli kiittää soittolistan laatijaa, mutta on jäänyt selvittämättä kenen ansiota musiikkinautinto on ollut.
 
En ole musiikin asiantuntija.
Veksi
21.02.2020 18:37:03
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Epämuusikko: En vastaa kysymyksiin, totean vaan Teostovapaiden taustamusiikkiratkaisujen hämmentävyyden: yhtäältä taistellaan korvausjärjestelmää vastaan, toisaalta on onnistuttu generoimaan ihan ok:n kuuloista soundalike-touhua. Mikä siinä on että teostovapaa musa kuulostaa paikoitellen legitimmältä kuin radiosta soiva sähköpaska?
 
Tämä kertoo enemmän teikäläisestä kuin musiikistaan :D
 
Japanissa soi markettien taustalla jazz ja fuusio.

 
Japanissa soi rautalanka ja sukiyaki!
 
Täytyy pärjätä näillä!
Tuomoo
23.02.2020 21:17:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

musiikillinen tutkimusmatkailija:
- Mitä mieltä olette kaupoissa soitettavasta taustamusiikista yleisesti?

Pääsääntöisesti en tykkää. Kyllähän maailmaan meteliä mahtuu, mutta tarviiko sitä kaikkialla tietoisesti lisätä sitä meteliä.
 
- Huomaatteko kiinnittävänne musiikkiin tietoista huomiota, vai huomaatteko musiikkia ylipäätään ollenkaan?
- Ärsyttääkö se teitä, miksi?

Kyllähän siihen valitettavan usein kiinnittää huomiota, ja valitettavan usein se ärsyttää. Lähinnä siksi, että en tykkää metelistä, ja valitettavan usein kaupoissa soiva musiikki menee omissa lokeroissa "melusaasteen" piiriin.
 
Eri asia tosin sitten onkin joku pahanhajuinen varaosaliike, jossa möhömahaiset miehet myyvät ruuveja ja muttereita ja Järviradio soi taustalla.
 
- Saako se teidät viettämään kaupassa enemmän aikaa, miksi?
Yleensä pyrin poistumaan mahdollisimman nopeaan kaupoista muutoinkin, eikä niissä soiva musiikki ainakaan aikaansaa haluja viettää kaupoissa aikaa hetkeäkään pidempään kuin on tarvis.
 
- Mitä muuta mieleenne tulee sanaparista "kauppojen taustamusiikki"?
Joululaulut elokussa.
 
- Miksi taustamusiikki on mielestäsi positiivinen / negatiivinen asia?
Kuten jo yllä sanoin, en tykkää metelistä.
 
Ja jos yhtään haluaa asettua muiden ihmisten kenkiin, joillekin kaupassa käyminen voi olla tällaista. https://www.youtube.com/watch?v=Lr4_dOorquQ&feature=emb_logo
Kun tuohon yhdistetään kovalla voimakkuudella pauhaava soittolistaroska, niin ei ole kivaa, voin sanoa.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2020, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti