Yleistä keskustelua musiikista ›

Tarhaikäisenä asuin pari vuotta M.A Nummisen naapurissa :)
 
Muista muusikoista ei suoranaisia traumoja muistu mieleen mutta tv-mainos puolelta muistuu mieleen Seuran mainoksissa esiintynyt heppu (ehkä joku Liikanen?) joka meni aina kaikista seinistä läpi sen Seura lehtensä kanssa. Jostain syystä pelkäsin että se asuu meidän kylpyammeen alla ja pelotti hirveesti mennä vessaan. Jalkojakin piti pitää ylhäällä pöntöllä istuessa ettei se vaan nappaa jalasta.

Muista muusikoista ei suoranaisia traumoja muistu mieleen mutta tv-mainos puolelta muistuu mieleen Seuran mainoksissa esiintynyt heppu (ehkä joku Liikanen?) joka meni aina kaikista seinistä läpi sen Seura lehtensä kanssa. Jostain syystä pelkäsin että se asuu meidän kylpyammeen alla ja pelotti hirveesti mennä vessaan. Jalkojakin piti pitää ylhäällä pöntöllä istuessa ettei se vaan nappaa jalasta.
 
Erkki Liikanen vessassa vois kyllä olla kammottava näky, etenkin siinä ratsupoliisi Kingin asussa. 8)

Ala-asteen pelottava huutaja musiikinopettaja ja tuttiritarin livenä näkeminen (mikäli muusikoksi lasketaan)

Gene Simmons :{

Hassua että ihmiset on pelännyt M.A Nummista pienenä, itselleni se oli suursuosikki J. Karjalaisen ohella. Pelkäsin yhtä levyn kantta missä Louis Amstrong puhalsi torveen naama punaisena ja silmät pullistuneina. Lopulta kun uskaltauduin kuuntelemaan ei se ollutkaan kovin pelottavaa.

En muista pelottavia muusikkoja, mutta tuntuu nykyään huvittavalta että pelkäsin pienenä Dire Straitsin Down to the Waterline -biisin alkua, jossa tulee niitä hämyisiä kitaralickejä. Jotenkin se visualisoitui mielessäni pimeäksi paikaksi, jossa jokin liikkuu minun näkemättäni. Biisi oli kuitenkin niin hyvä, että piti uskaltautua kuuntelemaan kerta toisensa jälkeen.

Äiti pisti mut joskus 7-8 vuotiaana ryhmäpianotunneille. Hyvähän siellä oli olla kun muut oppilaat olivat itseä vanhempia ja kauemmin soittaneita ja heiltä löytyi kotoa ehjät soittimet. Minulla oli vain jokin halpa-casio, josta osa koskettimista oli irti. Vihasinkin kosketinsoittimia lähemmäs 10 vuotta.

Suurimmat traumat on varmasti jättänyt X-filesin tunnari. Voi jumalauta että pelkäsin sitä. Aina kun tunnari tuli niin peitin korvat käsillä ja juoksin ympäri taloa ja hyräilin jotain että en kuullut sitä. Ja kun tunnari loppui uskalsin taas mennä katsomaan.

http://195.248.86.140/player/2/55/25591_1.wmv
tuosta osoitteesta näkee sen kauan kaivatun 'varokaa heikkoa jäätä' -pätkän!
katsokaa ja kokekaa nostalginen hetki sen pelottavan videon tahdissa!
 
Tämä on kyllä oikeasti traumatisoiva. :D Kylmät väreet kulkee vieläkin pitkin selkäpiitä. Sääli, että alkuosan musiikkia ei tekijänoikeussyistä kuulu Ylen elävässä arkistossakaan, sillä se oli se kaikista pahin kohta.

Joo. Kun olin pieni, pianisti-äitini menetti aina malttinsa yrittäessään opettaa minua, ja lopulta rupesi huutamaan. Tätä jatkui vuosia. Ei tullut tyttärestä klassista pianistia.

Tämä on kyllä huippu ketju! Lapsena tosiaan moni asia oli paljon jännempää. Onnistui pelkäämään jopa lapsille tarkoitettuja hupailujuttuja. Täytyy olla monen kanssa samaa mieltä, että Tuomari Nurmio oli aika kammottava ja M.A.Numminen tuli vanavedessä. Tuomarista jäänyt mieleen joku hemmetin uudenvuoden aattoilta, kun mustavalkotelkkarista katottiin semmosta että se laulo kanttiset lasit päässä naama kiinni kamerassa jotain valopilkkua. Hrr, kun tulee se tunne vieläkin.
Ässänä hihasta vedän yhden kammottavan (ei musiikki) pelkokohteen: jotku Unkarilaiset tai mitkälie lasten nukkeohjelmat. Niissä ne hahmot oli niin kammottavia koukkunokkia että tulee vieläkin paha olo kun ajattelee.

Tuomari Nurmio
 
Onhan se aika pelottavan näköinen vieläkin. Nuorempana näytti juuri sellaiselta hiljaiselta friikiltä, joka voisi jonain päivänä kilahtaa ja teurastaa vanhempansa sänkyyn ja vanhempana taas siltä, että olisi myynyt sielunsa saatanalle (selittäisi, miksi se musiikki on niin hyvää) ja saanut demonisia piirteitä.
 
Satyriconkin on käyttänyt miehen naamaa logossaan: http://satyricon.battlegrim.net/img/covers/big/2006_now_diabolical.jpg

Ai niin! Lappeenrannan serkulla oli aikoinaan seinällä Alice Cooper -juliste, jossa herralla oli päässä valkoinen, veren tahrima silinterihattu. Kun olin yökylässä, makasin patjalla pienen huoneen lattialla, tuijotin julistetta, enkä pystynyt nukkumaan kun pelotti niin paljon. Nykyään Alice ei enää pelota, mutta se juliste elää edelleen mielessä kammottavana kokemuksena.

Metsästysonnea.
 
Metsästys tuotti tulosta. Ainakin Valitut palat -kokoelmalla oleva versio on aivan helvetin hyvä (siis Daytonin Apinajutusta, jos jotakuta vielä kiinnostaa.) Parempi kuin muistinkaan. Todella raivoisa vokaalisuoritus Nurmiolta.
 
Bäk to bisnes, en nyt muista, että mua olisi pentuna joku kauheasti traumatisoinut - tai sit ne on tungettu jonnekin todella syvälle - mutta nyt kun pari vuotta sitten katselin Tohtori Sykeröä, niin jostain syystä ohjelman kuva- ja äänimaailma rupesi ahdistamaan aivan hemmetisti. Very strange.

Mulle jäi pienenä traumat Leevien biisistä Teuvo, maanteiden kuningas. Onhan se nyt kamalaa kun koko biisi on aluksi sellaista leppoisaa rallattelua ja laulajan äänikin sellainen pehmeän viaton ja sitten yhtäkkiä: " ..etupenkiltä lasin läpi lennettyäni olin pyörinyt piennarta pitkin. Ojan pohjalla hampaita sylkiessäni minä oksensin verta ja itkin." Aika rankkaa. Loppubiisi olikin sitten pelkästään ahdistava.
 
Pikkukakkosen heikko jää- tunnari/koko höskä oli pelottava. Jotenkin se pelko aina kulminoitui siihen kohtaan kun kamera zoomasi nallen naamaan ja se sanoi sen Varokaa heikkoa jäätä, MMMMM. ARGH! Ja kuitenkin koko pätkä kiehtoi niin että kerrankin sen alkaessa innostuin pomppimaan sohvalla niin että keikahdin siitä selälteni lattialle -> ilmat pihalle& tikahtumisitku. Ja siitä ei sitten jäänyt traumoja..

Tää on aika hämmentävä. Diggasin jo pentuna Pulttiboiseja, siis ku ne tuli 80-luvulla ekaa kertaa. Silti pelotti ihan possuna ku PPP ja Kalliala veti ton PPP:n Muistan sua Elaine. Eli Aake oli PPP ja PPP oli Pedro Hietanen. Ja just site PPP/Hietasta tuli pelättyä melkosen verran ku se tuli ihan siihen ruutuun kiinni vetämään hanuri-sooloa ja esittelemään korvistaan. Hyi olkoon.

Jotain vieroksuttavaa näissä oli: Tuomari Nurmio, Barbara Helsingius ja M.A. Yksittäisistä lauluista ainakin "Maailma se on kuin silkkiä vaan", "Serafien siivouslaulu", joku siansaksaversio kappaleesta "Huopikkaat", Frank Zappan esittämä "Satumaa -tango" ja muutama Elina Salon esittämä lastenlaulu.

Faijalla oli joku Ted Nugentin vinyyli, jonka kannessa kyseinen hemmo irvisti todella pelottavan näköisesti. :)

Iskä oli töissä Pori Jazzin organisaatiossa 30 vuotta ja pienenä poikana tuli juoksenneltua ympäri backstaakia ja catering-aluetta. Sellasen muistan aika elävästi kun joskus 90-luvun puolella Matti Oiling huikkasi minut luokseen, antoi satasen ja sanoi "Käys poika hakees mulle yks punanen Malluaski tuolta tiskiltä.". Katsoin kummissani jonkin aikaa miestä ja seteliä mutta menin kuitenkin tiskille. Meni tovi ennen kun 12-vuotias kloppi sai vakuutettua myyjälle että se aski ei tule minulle vaan tuolle stetsonipäiselle, viiksekkäälle miehelle.
 
Kammottava mursu.

Pelkäsin Kärtsy Hatakkaa ihan sikana.
 
No se on kyllä pelottava vieläkin!!!