Aihe: Steen1
1 2 3 4 5
MattiAuer
20.09.2004 00:51:46 (muokattu 20.09.2004 14:01:05)
 
 
Siis sun mielestä on kovin todennäköinen tilanne jossa poliisi ei yksinkertaisesti mahda 14-vuotiaalle tytölle muuta kuin että pitää murtaa sen niska..
 
Siis mun mielestä tuota kuvailemaasi ei ole koskaan tapahtunut eikä kukaan muu ole sellaista väittänytkään. Tässä meni nyt käsittääkseni sekaisin kaksi täysin erillistä tapausta:
 
1) "Poliisi mursi seinille roiskineen kaverin niskan."
Jos tämä on sama tapaus, jonka muistan muutaman vuoden takaa, siinä kävi vissiin niin, että poika poliisin hallussa ollessaan kaatui pahasti tms. ja niska murtui. Väitettiin, että poliisien kertomukset tapahtumasta olivat ristiriitaisia. Toivoisin kuulevani asiasta, mikäli poliisi Suomessa murtaa aiheettomasti ihmisen niskan ja pääsee kuin koira veräjästä. En ole huomannut tiedotusvälineiden reagoivan. Miksiköhän?
 
2) "Poliisi(t) pahoinpiteli pampulla 14-vuotiaan tytön."
Kuulostaa tosiaan todella pahalta. En ottaisi tämän pohjalta tapaukseen mitään kantaa, kun kukaan muu ei ole vahvistanut sen ikinä tapahtuneen. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää enemmän tapauksesta ja etenkin toimista, joihin Steen1 on ryhtynyt saadakseen oikeutta poliisin pahoinpitelemälle viattomalle pikkutytölle. Väänsikö hän siitä riimiä? Olisiko kannattanut vääntää rikosilmoitus? Jos sellainen tehtiin, kuinka kävi?
 
Siis, kun Steen1 vuodatuksessaan kysyi: "kiinnostaako?"
Todellakin kiinnostaa, vaikka herra retorisen kyynisesti muuta arveleekin. Tämä maa on täynnä ihmisiä, joita tuollainen tapaus kiinnostaisi aivan helvetisti. En osaa nimetä yhtään tuntemaani oikeustoimikelpoista aikuista ihmistä, jota ei kiinnostaisi. Ketä Steen1n mielestä tarkalleen ei kiinnosta? Siis mikä on koko hänen provokaatiovuodatuksensa pointti?
 
Ottaisi sen pahoinpitelevän poliisin nimen taiteilijanimekseen.
Se se ois tr00.
DISCLAIMER: en tiedä tästä asiasta mitään.

"Uniikki unikorni olikin korni koni!"
MattiAuer
20.09.2004 01:00:40
 
 
off-topic, joo.
 
Valitin tietenkin asiasta oikeusasiamiehelle. Eivät voi tehdä mitään, koska kuulustelupöytäkirjoja ei ole, eli 'paper trail' sanoo etten ole koskaan ko. ilmoitusta tehnytkään. Oikeusvaltio tää Suomi, kunhan et haasta väärää tahoa oikeuteen huomattavan nolosta asiasta.
 
Jos se noin meni kuin esitit, niin onpa todella perseestä. Mutta eikö oikeusasiamies olisi voinut valvoa asian uutta käsittelyä, vai hävisivätkö toteennäyttämisen mahdollisuudet pöytäkirjojen mukana? Jos olisit tehnyt uuden rikosilmoituksen, poliisin olisi ollut pakko tutkia, ellei edellistä siis virallisesti ollut olemassa.
 
Voisihan sedät pakottaa tekemään uudet pöytäkirjat, joissa olisi samat asiat ja ilmoittaa siinä jo vaiheessa, että tästä on oikeusasiamies nyt sitten tietoinen ja kiinnostunut? Oletko siis varma, että käytit tuossa kaikki sen oikeusvaltion periaatteessa tarjoamat mahdollisuudet asiasi ajamiseen?
 
Korruptio on kyllä perseestä. Pilaa kaikki muuten siedettävätkin systeemit.
DISCLAIMER: en tiedä tästä asiasta mitään.

"Uniikki unikorni olikin korni koni!"
kurmo
20.09.2004 01:29:24
Jos se noin meni kuin esitit, niin onpa todella perseestä. Mutta eikö oikeusasiamies olisi voinut valvoa asian uutta käsittelyä, vai hävisivätkö toteennäyttämisen mahdollisuudet pöytäkirjojen mukana? Jos olisit tehnyt uuden rikosilmoituksen, poliisin olisi ollut pakko tutkia, ellei edellistä siis virallisesti ollut olemassa.
 
No eipä mulla ihan hirveästi ole syytä valehdella intternetissä mitään nimiä mainitsematta, ikää on jo sen verran ettei tyhjänpäiväinen provosointi kiinnosta. Mainitsemasi lähestymistapa vaatisi sen, että todistusaineisto olisi yhä olemassa, mutta kun firma, jossa rikos tapahtui, hävisi olemasta nelisen vuotta sitten, ei hirveästi saumaa enää ole. Lähinnä kertaan lähihistoriaa.
 
Voisihan sedät pakottaa tekemään uudet pöytäkirjat, joissa olisi samat asiat ja ilmoittaa siinä jo vaiheessa, että tästä on oikeusasiamies nyt sitten tietoinen ja kiinnostunut? Oletko siis varma, että käytit tuossa kaikki sen oikeusvaltion periaatteessa tarjoamat mahdollisuudet asiasi ajamiseen?
 
Tuon tapauksen tiimoilta soitin muuan lakiasiaintoimistoon, jonka työntekijöitä satun tuntemaan (uusi hyväveli-kytkös!). Kerrottuani, miten asia meni, tiesi huomattavan kokenut setä sanoa, että näitä sattuu joitain vuodessa, eikä kuulemma maksa vaivaa alkaa yrittämään, koska näissä tapauksissa aineisto on todellakin hävitetty, ja rivikomissario ei ollenkaan välttämättä muista enää tuossa vaiheessa (käsittelystä aikaa vuosi), että ketä kuulusteli, missä, ja mistä asiasta.
 
Korruptio on kyllä perseestä. Pilaa kaikki muuten siedettävätkin systeemit.
 
Niin on. Suomi on kait maailman korruptiovapaimpia maita, muttei se sitä tarkoita, etteikö sitä täälläkin olisi. Harvan kohdalle se vain osuu. Voittaisinkohan lotossa? Hoho!
"En tiedä mikä täällä on menossa, mutta jatkakaa." -Gypsy
Mika Antero
20.09.2004 08:44:30
Anselmo on väkivaltainen, uhoava narkkari. Mahtava lauluääni sillä silti on. Kuuntelen musiikkia, en samaistu "starboihin"!
 
Juu, en minä sinua "käyttäytymismallia idoliseeraaviin kersoihin" laskekaan, kunhan heitin huulta. Ainahan rocktähdet ovat käyttäytyneet itsetuhoisesti ja väkivaltaisesti, nykyisin siitä vain näyttää tulleen hyväksyttyä ja jopa suotavaa. Kai se jotain tästä yhteiskunnasta kertoo.
 
Onneksi Pikku-G tietää paremmin.
Nauraessakin sydän suree, ja ilon loppu on murhe.
hilloviiva
20.09.2004 10:51:39
1) "Poliisi mursi seinille roiskineen kaverin niskan."
Jos tämä on sama tapaus, jonka muistan muutaman vuoden takaa, siinä kävi vissiin niin, että poika poliisin hallussa ollessaan kaatui pahasti tms. ja niska murtui. Väitettiin, että poliisien kertomukset tapahtumasta olivat ristiriitaisia. Toivoisin kuulevani asiasta, mikäli poliisi Suomessa murtaa aiheettomasti ihmisen niskan ja pääsee kuin koira veräjästä. En ole huomannut tiedotusvälineiden reagoivan. Miksiköhän?

 
Tämän tapauksen muistan. Kaveri sotki seiniä humalassa, jäi säppeen. Poliisi vei asemalle jossa seinän sotkija kännipäissään vittuili ja rähjäsi. Yksi poliiseista hermostui ja viskasi kaverin seinään sillä seurauksella että niska murtui. Seinän sotkijaa haastateltiin tapauksesta ATV:ssä, muissa medioissa oli sitten kai hiljaisempaa. Muistaakseni poliisi sai ainakin potkut.
 
Mitä poliiseihin tulee niin sattumoisin ne pari jotka tunnen on huippu tyyppejä, mutta niistä muista en ole niin varma. Kuulemma poliisin pukuhuoneessa rasismi ja seksismi voi hyvin. Itse näkisin että poliiseiksi hakee hiukan epäilyttävät yksilöt (tietenkin poikkeuksia lukuunottamatta) ja sitten kun työnkuva onkin vain alkoholistien roudaamista puistosta putkaan iskee varmasti monelle turhautuneisuus ja things of that nature.
Tympee Huttunen
20.09.2004 11:00:39
Aina roiskuu, kun rapataan. Poliiseilla tulee joka yö tilanteita, missä rettelöitsijä asettaa itsensä ja sivullisensa vaaraan. Ei voi välttää sitä, että joku siinä välillä loukkaantuu. En silti alkaisi koko poliisilaitosta siitä syyttämään, jos mukaan mahtuu muutama mahdollinen idiootti, joka ehkä ylireagoi tilanteessa. Ihmisiä ne poliisitkin ovat ja hienoa työtä tekevät.
 
"Kukaan ei välitä"-kommentit voi jättää täysin omaan arvoonsa, kun ei viitsitä edes kertoa tapahtumien taustoja. Jos kerrotaan pelkästään, että poliisi pahoinpiteli 14-vuotiaan tytön, niin jokainen miettii omassa päässään mahdollisen tilanteen ilman mitään muuta todellisuuspohjaa. Tuollainen syyttävä kommentti kritisoi kritisoijia täysin turhaan.
"Macro, sillä on huonot vitsit ja se näyttää Jeesukselta." Ostetaan kuntopyörä! Tarjoa!
Sammakko
25.09.2004 16:50:22
 
 
Steen1 on musta törkeen huonosti toteutettua räppiä. Jos tuo olis toteutettu vaikka niin hyvin kun avain niin ois jo hyvä... Kyllä nuo sanotukset ihan hyviä on mutta vähän toistaa itteään eikä niissä kaikissa ole todellista sisältöä. Joissain biiseissä toistellaan vaan juttuja jotka on itsestään selviä (ainakin mulle). Mutta ihan hyviä juttuja tuo esiin. Enemmän sais olla yksityiskohtasempaa juttua.
"Hay que ser muy limpio, es la sangre de Nuestro Senor Padre Eterno."
VÄKIPÄÄ
25.09.2004 18:19:12
Suomirapissä on yleensä se paha puoli että onnistutaan hokemaan riimejä kolme minuuttia asiasta jonka pointti tulee selväksi ensimmäisen 20 sekunnin aikana. Tarinan kerronta on ala-arvoista.
 
Taustat ovat melkein järestään tylsiä. Sama nakutus ja ujellus koko biisin ajan. Ei eri osia. Kertsikin on siinä ja tässä.
 
Löytyy tietysti poikkeuksia kuten Avain, Paleface, Sere, ehkä myös Eskimo...
Tällä menolla helvetti on hyvin äkkiä täynnä!
waldemarx
29.09.2004 09:46:50
Notkea Rotta, memmy posse, petos esim.
Skate and destroy!!
jussiohman
29.09.2004 09:53:51
Löytyy tietysti poikkeuksia kuten Avain, Paleface, Sere, ehkä myös Eskimo...
 
Tulenkantajat?
Lihava sinkku hakee kontaktia
Sammakko
29.09.2004 14:42:45
 
 
Tulenkantajat?
 
Se on hyvä.
"Hay que ser muy limpio, es la sangre de Nuestro Senor Padre Eterno."
VÄKIPÄÄ
29.09.2004 19:34:58
Tulenkantajat?
 
Joo.. ehkä? En ole tutustunut muuten kuin provinssimatkalla autossa...
Imelä ski munk, ass:eja!!! Pistä pastillis pyllyyn.
Dzekoo
01.12.2022 12:29:23
Tää Salaliitto-teoria albumi on aika kovaa kamaa..
miscage
03.12.2022 13:47:45 (muokattu 03.12.2022 13:51:12)
Dzekoo: Tää Salaliitto-teoria albumi on aika kovaa kamaa..
 
Todella luja nosto. Ja onhan se kovaa kamaa ollut jo julkaisuaikanaan, tämän ketjun kiehunta sen todistaa.
 
Mielenkiintoista lukea jengin reaktioita tästä levystä ja samalla todeta että Salaliittoteoria oli ikään kuin aikaansa edellä. Nyt esim Yle tekee jo ihan oikeita juttuja räpin yhteiskunnallisesta ulottuvuudesta ja siitä kuinka räppäreitä voidaan pitää jonkinlaisina "katujen toimittajina". Esim Keson hyvä katsaus:
 
https://youtu.be/5yWfSz11XMA
 
Ja vaikka joku poliisi- ja vartijaväkivalta/korruptio alkaa olla eri tavalla tuttua kaikille. Samoin huumeiden laillistamisesta puhutaan ihan eri sävyyn.
 
https://youtu.be/7zRTW7VFeUY
 
Tässä on myös erittäin mielenkiintoinen viime vuonna julkaistu Sonnin Taacca-podcast jossa herra Steen1 (nyk. Kale?) käy uraansa läpi. Aika monessa liemessä on mies keitetty, paljon on nähty, koettu ja tehty. Mielenkiintoinen hahmo, tosiaan. Hyvä retrospektiivi tonne Salaliittoteorian ajoille, tuossa just puhuu esim siitä vihasta joka oli silloin läsnä kun kirjoitti noita.
Dzekoo
04.12.2022 15:40:37
miscage: Todella luja nosto. Ja onhan se kovaa kamaa ollut jo julkaisuaikanaan, tämän ketjun kiehunta sen todistaa.
 
Mielenkiintoista lukea jengin reaktioita tästä levystä ja samalla todeta että Salaliittoteoria oli ikään kuin aikaansa edellä. Nyt esim Yle tekee jo ihan oikeita juttuja räpin yhteiskunnallisesta ulottuvuudesta ja siitä kuinka räppäreitä voidaan pitää jonkinlaisina "katujen toimittajina". Esim Keson hyvä katsaus:
 
https://youtu.be/5yWfSz11XMA
 
Ja vaikka joku poliisi- ja vartijaväkivalta/korruptio alkaa olla eri tavalla tuttua kaikille. Samoin huumeiden laillistamisesta puhutaan ihan eri sävyyn.
 
https://youtu.be/7zRTW7VFeUY
 
Tässä on myös erittäin mielenkiintoinen viime vuonna julkaistu Sonnin Taacca-podcast jossa herra Steen1 (nyk. Kale?) käy uraansa läpi. Aika monessa liemessä on mies keitetty, paljon on nähty, koettu ja tehty. Mielenkiintoinen hahmo, tosiaan. Hyvä retrospektiivi tonne Salaliittoteorian ajoille, tuossa just puhuu esim siitä vihasta joka oli silloin läsnä kun kirjoitti noita.

 
Mikäs on nykyään Stenkan kunto??Sormi leikattu?
Sabbathologist
15.12.2022 05:18:11 (muokattu 15.12.2022 05:24:53)
 
 
Rock on kasvanut tällaisen "kapinoinnin" yli ja siitä on tullut mukavaa, vaaratonta ja sopivan konservatiivista viihdettä isälle ja pojalle?
 
No ei todella. Meidän perheessä isä kuuntelee Olavi Virtaa ja Henry Theeliä ja poika Mayhemiä ja Borgiria.
 
Spiralmind: Sotia on ollut aina. Päihderiippuvuutta on ollut aina. Huumeet ei ole olleet laittomia edes sataa vuotta (ja yksin siitä on aiheutunut aivan helvetisti pahaa).
 
Sotia on ollut aina, mutta huumeet keksittiin vasta 1960-luvulla. Ja silloin ne myös kiellettiin, kun huomattiin mitä ne tekee ihmisille. Sota taas kuuluu ihmisyyteen. Eivät kaikki halua sotaa, mutta jos yksikin haluaa, niin sehän se riittääkin. Jos sillä yhdellä on tarpeeksi manipulaatiopotentiaalia heikompiin nähden.
 
Anselmo on väkivaltainen, uhoava narkkari.
 
No ei kai se nyt enää nykyään ole.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4 5
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)