Yleistä keskustelua musiikista ›

Dokument(e)issa ja lukemissani kirjoissa käy aika hyvin ilmi, että Hendrix oli oikeasti todella väsynyt tuohon kaikkeen raskaaseen elämään (paljon keikkoja, vähän lepoa, kaikenmaailman piipertäjää ympärillä jne.) ja äijä oli levon tarpeessa.
 
No jaa, Berkeleyssä on tajuttoman kova Johnny B. Goode ja muutamat muut hyvät vedot, mutta esim. Isle Of Wightista en ole koskaan oikein tykännyt ja Woodstock on myös vähän väsynyt.

Tulipahan kuitenkin katsottua osa. Väsynyt ja turta oli Jimi. Ei tuo aivan kuraa ollut, mutta selvästi aisti sen että enää ei ollut intoa ja halua soittaa samoja "vanhoja" kappaleita. Varmaan lisäaineillakin oli osansa, mutta kunnon lepo ja uuteen materiaaliin keskittyminen olisi varmaan herättänyt vanhan liekin. Kiitti vaan managerit ja muut painostajat ja välistävetäjät.

Noita vuoden -70 livejä on tietty siinä mielessä surullista katsoa ja kuunnella kun tietää, että saman vuoden syksyllä lähti Henkalta henki. Hyvä tuo eilinenkin konsertti oli, mutta eihän siinä tietenkään samaa henkeä ollut kuin vaikka nyt Montereyssa. Hendrix oli kolmessa vuodessa vanhentunut kymmenkertaisen määrän aikaa ja se kuoleman läheisyys jotenkin näkyi. Tosin ehkä vain sen takia, kun sen näin jälkeenpäin tietää.
 
Hauska kunnianosoitus Beatleseille taas, kun kesken Hey Joeta tuli pätkä I feel finen riffiä...
 
Tuolla aiemmin taittiin jo kehua uuden vuoden konserttia Fillmore Eastissa, se on parasta Henkkaa Montereyn ohella, mielestäni. Siinä se tietty seestyminen ja vanhentuminen tulee hyvällä tavalla esiin.

Isle Of Wightista en ole koskaan oikein tykännyt ja Woodstock on myös vähän väsynyt.
 
Jimi saapui tuolle Atlannan keikalle hädin tuskin ajoissa, kun vuokra-autoa bändin käyttöön ei meinannut saada. Näin kertoi ainakin Dermottin & Kramerin kirja. Eli taas jo lähtökohdiltaan huono keikka ilman soundtsekkiä yms. virittelyä.
 
Pikaisesti tsekkasin keikan dvd:ltä hieman hyppien. Ei paha, imo. Ainakin IOW ja Woodstock on vielä enemmän väsynyttä mun silmiin. Berkeley taas oli "oikea" dokumentti, jossa musiikki jäi turhan vähälle, kun koitettiin välittää "yhteiskunnallisia fiilareita". Monterey on kova, tosin sitä on tullut tsekkailtua jo 20 vuotta, niin ei enää ihan koko keikka jaksa innostaa. Mutta esim. se Killing Floor-aloitus on omaa luokkaansa verrattuna myöhempiin keikkoihin, joilla Hendrix ja bändi yleensä aloittivat varsin löysästi.
 
Atlanta Popissa oli tosi paljon ekan levyn biisejä, joiden vanki Jimi tunsi olevansa, mutta mies jaksoi kohtuudella keskittyä myös laulujuttuihin. Ne vireongelmat kuuluivat Hendrixin keikkoihin valitettavasti lähes aina. Ja olihan siellä epätarkkuutta soitossa enemmän kuin legendalta voisi sallia, mutta pitää tutkia uudemman kerran ennen lisä hutkintaa...