Yleistä keskustelua musiikista ›

Eiköhän sitä ole, suosikkimusiikkikin vaihtelee industrialista black metalliin ja ebm:stä 70-luvun hard rockiin ja ambientista avantgardeen. Perusmetallien ja soundtrackien lisäksi. Sekaan sitten vielä neoklassinen maailmanmusiikki.

Heh, kummasti oli sama asenne killipoikana, vaan kyllä se muutaman vuoden aikana saattaa muuttua aika radikaalistikin, nimittäin musiikkimaku. Näin kävi myös itselläni... Oikeastaan kaikki rankimmat levyt on myyty tai hävitetty muuten vain, josta olenkin hyvin tyytyväinen.
 
Aina yhtä epävarmaa tulevaisuutta ennustaen voin silti sanoa melko varmaksi että minun hyllystäni eivät rankimmatkaan levyt tule poistumaan. "Aikuistuminen" = NOT.
 
"Kyl mulla nuarena killinä oli nää kaikki Sleierit ja Anathraxaxit mutta kyl mää si aikuistuim ja siinä ne lähti kirippikselle ja nytt kuntelem juha tapiota"
 
;-))

Mulla oli oikeastaan niinpäin, että vanhetessa musiikkimaku nuoreni. Ihan pikkunassikkana ei ollut muuta kuin pari nauhoitettua kasettia Ganesia ja CCR:ää. Ensimmäinen itse ostettu cd oli myös Hurriganesia. Pelkästään tuolla linjalla meni pari vuotta ala-asteella, kunnes sitten innostuin rakentelemaan vanhoista rojuista "hifi"sterkat ja pitihän niitä välillä popittaa jollain alelootan teknokiekoilla. En muista mistä tuli idea, mutta oli mulla yksi räppikokoelmakin jostain anttilasta ostettuna. Se jatkoi matkaansa varmaan pikkuveljelle tai roskiin.
Kuitenkin näiden hairahdustenkin ajan, oli se perus Ganesi/CCR-linja pääosissa. Yläasteelle mennessä viimeistään tuli lisäksi orkkis fiftarirokit, Stray Catsit, Tigersit ja kepeämpänä Agents. Varmasti tuo Järvinen/Pulliainen-linja oli kipinä kitaransoitollekkin. Blues on aina kuulostanut hyvältä, mutta vasta tässä muutaman soitteluvuoden aikana on tullut perehdyttyä paremmin. Klassinen ja jazz parina edellisenä vuotena, siinä missä hevit, metallit, progeilut ja muut tilutukset.
Mikään näistä ei ole tullut toisen tilalle, vaan kaikki menee (paitsi se tekno). Blues ja rock tosin lähinnä sydäntä.
 
Joskus jopa sattuu voicelta tai radiosta jotain ihan ok nyky R'n'B hemputusta. Räpin kestää jos jossain kaverin luona sattuu sellaista välillä tulemaan, mutta suomiräpin soidessa pitää jo vähän meditoida. Mut eikait siinä... jokaiselle jotain.

Heh, kummasti oli sama asenne killipoikana, vaan kyllä se muutaman vuoden aikana saattaa muuttua aika radikaalistikin, nimittäin musiikkimaku. Näin kävi myös itselläni... Oikeastaan kaikki rankimmat levyt on myyty tai hävitetty muuten vain, josta olenkin hyvin tyytyväinen.
 
Samoin kävi, lukion loppupuolella alkoi hevilevyt jo kadota hyllystä - enää löytyy muutamat, jotka totesin nostalgia-arvoltaan tärkeiksi. Tai no, rankkoja levyjä löytyy edelleen, ne vain eivät ole hevimedallia.
 
Muutaman vuoden päästä et ole hyvin tyytyväinen.
 
Itsellä on toisen käden sormissa menossa vuodet tuosta "murroksesta", eikä vielä ole kyllä yhtäkään levyä ollut ikävä. Heviä kuulen radion ja kavereiden pakkosoittona ihan tarpeeksi.
 
PS. Hevikeikat tekee tässä kyllä poikkeuksen, ne viihdyttää edelleen.

Oikeastaan kaikki rankimmat levyt on myyty tai hävitetty muuten vain, josta olenkin hyvin tyytyväinen.
 
Jostain minulle on tullut sellainen tapa, että levyjäni en myy vaikka en enää paljoa kuuntelisikaan. Ties vaikka taas innostuisin. En ole pitkään aikaan Himiäkään kuunnellut, mutta kyllä se nostalgia-arvo mielestäni voittaa sen vitosen mitä siitä levystä saattaa saada.
 
Imo

Jostain minulle on tullut sellainen tapa, että levyjäni en myy vaikka en enää paljoa kuuntelisikaan. Ties vaikka taas innostuisin. En ole pitkään aikaan Himiäkään kuunnellut, mutta kyllä se nostalgia-arvo mielestäni voittaa sen vitosen mitä siitä levystä saattaa saada.
 
Imo
 
Kyllä, sama täällä. Yhteen aikaan meinasin kaikki Eminemit ja Linkin Parkit myydä. Onneksi en myynyt.

Jostain minulle on tullut sellainen tapa, että levyjäni en myy vaikka en enää paljoa kuuntelisikaan. Ties vaikka taas innostuisin. En ole pitkään aikaan Himiäkään kuunnellut, mutta kyllä se nostalgia-arvo mielestäni voittaa sen vitosen mitä siitä levystä saattaa saada.
 
Imo
 
Möin joskus vajaa kymmenen vuotta sitten hirveän määrän black metallia pois ja nyt harmittaa. Kerron Harrille!

Pyrin olemaan, ja mielestäni olenkin, vaikka minusta ei päällepäin näkyisikään.

Tuollainen yhteen genreen fakkiutuminen saattaa aiheuttaa ns. "musiikillista yksisilmäisyyttä". Ei sillä että musiikkimakua pitäisi jotenkin "muuttaa" tai "vaihtaa" kokonaan, mutta laajentaminen on hyvä juttu. Olen itse hyvin avoin musiikin suhteen, jokaisesta musiikkityylistä löytyy jotain hyvää, tietenkin osa genreistä uppoaa paremmin kuin toiset. En ole aatteellisesti mikään "hevari", "progehörhö", "räppäri", "punkkari" tai mikään muukaan. "Sekakuuntelija" olisi lähellä oikeaa.
 
Ei ole tarkoitus kuulostaa mitenkään loukkaavalta tai ylimieliseltä, mutta kun tuo nimim. DVD-SOITINkin näyttää olevan tällä hetkellä vasta 16-vuotias, niin onhan tuossa vielä aikaa ja mahdollisuuksia tutustua muihinkin genreihin ja vaikka se hevi tms. saattaa tuntua tällä hetkellä siltä "ainoalta oikealta" jutulta, niin voin lyödä vaikka vetoa, että jossain vaiheessa sitä alkaa kuulostelemaan uusia tuulia. En tarkoita että aikuisiällä kaikki Slayerin ja Cannibal Corpsen levyt lähtisivät vaihtoon ja tilalle tulisi Chris Reaa ja Totoa, mutta kuitenkin. Kun olin itse 16-vuotias, niin en olisi osannut millään aavistaa millaisesta musiikista tulisin vielä joskus pitämään. Jos vain on avoin kaikelle, niin aina löytää jotain uutta sellaisistakin musiikkityyleistä jotka eivät heti tuntuneet ihan omilta. Itselläni on lähiaikoina on soinut Asa, Ville Leinonen, Nelly Furtado, Slayer ja Ryan Adams :)

Pyrin olemaan, mutta ooppera ei kolahda sitten millään ns. taidemusiikista ja etenkin se laulupuoli, josta tulee tosi vaivaantunut ja kiusaantunut olo.
Muu taidemusiikki kylläkin menee läpi muutamine suosikkeineni.

carnation
 
Aamen ja plussaa päälle. Olisi saattanut 16-kesäinen Juho tuhahtaa, jos joku olisi sanonut että viiden vuoden sisällä muuten kuuntelet melkoisen erilaisella skaalalla musiikkia.
 
Avoimuus musiikin suhteen tuo vähintäänkin lisää perspektiiviä. Vaikka joku juttu ei kolahtaisikaan, niin sen jälkeen saattaa avautua jokin uusi näkökulma siihen omaan suosikkimusaan. Jo tämä yksin on riittävä perustelu, mutta siihen kun lisätään se, että parhaassa tapauksessa saattaa eteen avautua aiemmin tuntematon musiikillinen maailma täynnänsä tutkimattomia mahdollisuuksia, niin ei fakkiutumista voi enää puolustella mitenkään järkevästi.
 
En tietenkään sano, että kaikesta kuulemastaan musiikista tarvitsisi pitää, sehän olisi jo jonkinasteista kritiikittömyyttä. Pelkän genren perusteella etukäteen tyrmääminen kuitenkin on mielestäni yksiselitteisen tyhymää. Avoimella suhtautumisella ei menetä mitään (jos kohta aikaa saattaa mennä enemmän), mutta parhaimmillaan löytää jotain uutta ja hienoa. Eikö se ole sen arvoista?

Tuollainen yhteen genreen fakkiutuminen saattaa aiheuttaa ns. "musiikillista yksisilmäisyyttä". Ei sillä että musiikkimakua pitäisi jotenkin "muuttaa" tai "vaihtaa" kokonaan, mutta laajentaminen on hyvä juttu. Olen itse hyvin avoin musiikin suhteen, jokaisesta musiikkityylistä löytyy jotain hyvää, tietenkin osa genreistä uppoaa paremmin kuin toiset. En ole aatteellisesti mikään "hevari", "progehörhö", "räppäri", "punkkari" tai mikään muukaan. "Sekakuuntelija" olisi lähellä oikeaa.
 
Reilu kymmenen vuotta taaksepäin niin vain black metal oli musiikkia. Se oli ainoa mitä kuunnteltiin ja soitettiin. On tämä vähän levinnyt niistä ajoista käsiin. Ulkoisesti kukaan ei varmaan erehdy mitä minä ainakin kuuntelen. Ammattikoulussa eräs nuorempi hoppari oli ihmeissään kun aloin juttelemaan Asan Leijonaa metsästän levystä :)
 
Ei ole tarkoitus kuulostaa mitenkään loukkaavalta tai ylimieliseltä, mutta kun tuo nimim. DVD-SOITINkin näyttää olevan tällä hetkellä vasta 16-vuotias, niin onhan tuossa vielä aikaa ja mahdollisuuksia tutustua muihinkin genreihin ja vaikka se hevi tms. saattaa tuntua tällä hetkellä siltä "ainoalta oikealta" jutulta, niin voin lyödä vaikka vetoa, että jossain vaiheessa sitä alkaa kuulostelemaan uusia tuulia. En tarkoita että aikuisiällä kaikki Slayerin ja Cannibal Corpsen levyt lähtisivät vaihtoon ja tilalle tulisi Chris Reaa ja Totoa, mutta kuitenkin. Kun olin itse 16-vuotias, niin en olisi osannut millään aavistaa millaisesta musiikista tulisin vielä joskus pitämään. Jos vain on avoin kaikelle, niin aina löytää jotain uutta sellaisistakin musiikkityyleistä jotka eivät heti tuntuneet ihan omilta. Itselläni on lähiaikoina on soinut Asa, Ville Leinonen, Nelly Furtado, Slayer ja Ryan Adams :)
 
Oli tuossa dvd-soittimella ihan hyväkin pointti. Muakin vähän ärsyttää ne lapsellisesta hevivaiheesta ylipäässeet iskelmäradota kuuntelevat 30-kymppiset. Ei kai se rakkaudesta ruikuttaminen sähkörumpufillien säestämänä ole sen kummempaa komediaa.

Pyrin olemaan. Tietysti joihinkin musiikkityyleihin on omia ennakkoluuloja. Pääasiassa konemusiikkiin liittyviä. Rapistakin on oppinut pitämään, lähinnä sitä kuuntelevan kaverin ansiosta. Tuli sillekin vuosia sitten siitä marmatettua, että vaihdappas nyt kappaletta, mutta kyllä siinä alkoi omakin pää nyökytellä biitin tahdissa ennen pitkää.

Oli tuossa dvd-soittimella ihan hyväkin pointti. Muakin vähän ärsyttää ne lapsellisesta hevivaiheesta ylipäässeet iskelmäradota kuuntelevat 30-kymppiset. Ei kai se rakkaudesta ruikuttaminen sähkörumpufillien säestämänä ole sen kummempaa komediaa.
 
Näin juuri. Kyllä perkeleen moni on varmaan aikuisemmalla iällä ne nuoruuden heavyvinyylit heittänyt kiertoon, mutta kyllä mä tiedän myös sellaisia tyyppejä joille se vielä reilusti yli kolmekymppisenä on edelleen elämäntapa. Itse oletan kuuluvani jälkimmäiseen ryhmään. Vaikka tätä nyt ei vielä osaa hirveän tarkkaan ennustaa, niin silti.
 
Palailen tänne m.nettiin 20 vuoden päästä ilmoittamaan että sama Carcass pyörii edelleen
 
;-)

Huh, onneksi ei ole mikään mikään musiikki päässyt muodostumaan elämäntavaksi.

mutta kyllä mä tiedän myös sellaisia tyyppejä joille se vielä reilusti yli kolmekymppisenä on edelleen elämäntapa
 
Itse kuulun tähän ryhmään. 35 mittarissa ja 14-vuotiaana Rainbowin, Iron Maidenin ja AC/DCn innoittamalla tiellä ollaan edelleen. Musiikilliset mieltymykset ovat vuosien varrella pikemminkin rankentuneet, tosin melodia on edelleen se suurin juttu. Mutta kyllä grindcorekin tekee pieninä annoksina hyvää, etenkin livenä.
 
Mikään puristi en kuitenkaan ole, vaikka suurin osa levyhyllystä koostuukin raskaammasta musiikista. Hyvä biisi on hyvä biisi genrestä riippumatta, ja ihan sujuvasti ja ilman irvistyksiä sitä osa-aikaDJnä soittelee jopa ärränbeetä ja hiphoppia bailukansalle.
 
Tosin on tunnustettava, että minusta panhuilu on Saatanan keksintö ja kaikki maailman panhuilut ja niillä soitettua musiikkia sisältävät levyt pitäisi polttaa.

Olen ja en ole.
Kuuntelen monipuolisesti, lähinnä inspiraation ja vaihtelun vuoksi. Toisinaan taas oman musiikin kohdalla olen aika "rajoittunut". Eli soitan groovemetal-bändissä (tai hardcore, tai thrash tai... tai...) metallia, enkä halua sinne mitään suurempia erikoisuuksia (pantera, sepultura, soulfly, machine head jne.). Sama homma tuon rockbändin kanssa, että homma koitetaan pitää simppelinä rokkina, tyyliin nuo omakuvauksessa mainitut Foo Fighters, blink-182 jne.
 
Eli kuuntelen avoimesti mutta oman musiikin tekemisessä mulla on kovasti tarkka visio ja perfektionistinen näkemys.

Kotona soittelen innostuksen puuskissa ties mitä häröilyjä ja tyylejä aina popista rockiin ja metalliin, omien taitojeni rajoissa tosin. Kuuntelpuolella olen sitte niin avoin että Tatjaanaakin hirvittää. :) Se ei tietty tarkoita että levyhyllystä löytyis kaikki listaradioiden poppisbiisien kopioiden kopiot. mutta jos kuulen hyvän kappaleen niin en piittaa siitä onko se poppia, rockia, metallia, bluesia, jazzia, klasaria, kansanmusaa, iskelmää tai mitä muuta hyvänsä. :)

Kyllä kaikki käy jos vain biisi on hyvä. Kuuntelen paljon esim. Birthday Partya ja Hakulisen soololevyjä.

Mahdollisimman avoin yritän olla musiikin suhteen, enkä välitä noista genretyksistä oikeastaan ollenkaan. Pahimpia norjalaismetallihirmuja hieman karsastan, kuten myös niitä kauheimpia fuusiojatseja ja sen semmosia. Eikä oikein tuo japanilainen musiikkikulttuuri ole vielä auennut. Mutta muuten kyllä tulee kuunneltua oikeastaan kaikenlaista, kunhan se vain on hyvää.
 
Soittopuolelta taas tykkään lähinnä tuommoisista helpoista ja hauskoista rock-pop-punk -jutuista, mutta eniten ehkä kuitenkin siksi, ettei taidot riitä mihinkään kovin tekniseen soitteluun.