Yleistä keskustelua musiikista ›

Ja sitäpaitsi musiikin monitahoisuus riippuu pitkälti kuuntelijasta. Toisen ihmisen korva löytää samasta musiikista monia sellasia tarttumakohtia, jotka eivät toiselle putoa lainkaan. Usein myös yhden osan iskiessä muukin alkaa aukeamaan eri tavalla. Välillä sitä taas huomaa yksinkertaisesti olleensa väärässä sillon pari vuotta sitten jotain uutta kuullessaan. Ja joskus sitä on tullut huomattua olleensa väärässä vuositolkulla...
 
Jep jep, siksi sanoinkin tuolla alkuperäisessä vastauksessani "mun kohdalla". Ja se ei tarkoita, että Zeppelin, Creedence tai Petty , vielä vähemmän Stones, olisivat mun mielestä jotenkin mielenkiinnottomia artisteja, legendaarisiahan ne ovat, ja syystäkin (kukin omasta syystään). Ja meitsi on oikeestaan opetellut pitkälti akustisen kitaran komppauksen Pettyn "Greatest Hits":in tahtiin. Mutta se ei muuta mihinkään sitä tosiasiaa, että ei se noitten MUSA meikäläiseen oo mitenkään poskettomasti kolahatanut, noilla on kaikilla omat hienoutensa ja juttunsa, ja niitä voi ihailla yksittäisinä detaljeina. Välillä noikin osuu tietenkin napakymppiin, ja kaikki on kohdallaan, mutta diggailu on noiden kohdalla enemmänkin kokonaisvaltaista fanittamista meitsillä. Ja memory lanea, osaks.

Onhan näitä, bändejä ja artisteja jotka jättävät kylmäksi vaikka niitä periaattessa arvostaa ja saattaa jopa pitää joistain biiseistä jne. Jos ei iske niin ei vaan iske. On vaikea sanoa mistä se johtuu. Aina ei ole edes kyse siitä, ettei olisi kuullut/kuunnellut niiden musiikkia tai nähnyt niitä livenä. Jotain vain jää uupumaan ja täyttymys jää saamatta.
 
Omia esimerkkejä ovat mm. David Bowie (suurin ongelma taitaa minulle olla herran ääni, siinä on jotain kylmää ja takakireää) ja 22-Pistepirkko (kaikin puolin hienoa ja sympaattista, mutta...) Viimeksi näkemäni Pirkkojen keikka (The Others Semifinalissa) oli tosin aivan mielettömän hyvä, mutta soittivat silloin enimmäkseen covereita.

Nonni. Mä olen kuunnellut Zeppeliniä melko paljon enkä ole ikinä ajatellut sen olevan kovinkaan yksioikoista musiikkia, niin sovituksiltaan, sävellyksiltään kuin soitannoltaankaan. Vaan nyt pääni on käännetty. Kun asiaa miettii, niin samoja kaavojahan siellä toistetaan kappaleesta ja levystä toiseen.
 
Toistetaanko? Toistaako D'yer Maker Whole lotta lovea? Toistaako The Crunge millään tavalla Dazed and Confusedia? Toistaako Kashmir Tangerinea? Toistaako In the evening The lemon songia?
 
Minä en mm. em. esimerkeissä näe mitään toistoa.Enkä vois sanoa tajuavani jos joku näkee.Päinvastoin - tyylilajien suhteen Zep on monipuolisimpia bändejä mitä tiedän.Siinä piileekin sen hienous: tyylilajien kirjo on melkoinen ja silti bändi kuulostaa silti vain ja ainoastaan Led Zeppeliiniltä.
 
Tosin pidän vielä kiinni itse biisimateriaalin monipuolisuudesta
 
Edellisessä lainauksessasi saa käsityksen ,että pääsi on käännetty ja ,että Zep on "yksioikoista" musiikkia.Sitähän se ei suinkaan ole.

Toistetaanko? Toistaako D'yer Maker Whole lotta lovea? Toistaako The Crunge millään tavalla Dazed and Confusedia? Toistaako Kashmir Tangerinea? Toistaako In the evening The lemon songia?
 
Minä en mm. em. esimerkeissä näe toistoa.Enkä vois sanoa tajuavani jos joku näkee.Päinvastoin - tyylilajien suhteen Zep on monipuolisimpia bändejä mitä tiedän.Siinä piileekin sen hienous: tyylilajien kirjo on melkoinen ja silti bändi kuulostaa silti vain ja ainoastaan Led Zeppeliiniltä.
 
Edellisessä lainauksessasi saa käsityksen ,että pääsi on käännetty ja ,että Zep on "yksioikoista" musiikkia.Sitähän se ei suinkaan ole.
 
Hm. Sitten sun mielestäsi ei varmaan myöskään jäsenkuvauksestasi löytyvä lista suosikkibändeistäsi kuulosta "kaikki aivan samalta"?
;-)
 
Mutta kyllähän ne kuulostaa. Samanlaista raskasta progesävytteistä rokkia jossa sooloillaan ja lauletaan korkealta kaikki tyynni, mitä nyt jossain lauletaan vähän vähemmän ja jossain alempaa, ja jossain on vaikka urutkin - mutta ihan samaa kamaa kaikki. Kuka niitä toisistaan erottaa? Varmaan joku joka ei nukahda heti kun Hawkwind aloittaa...
 
Ok, edellinen oli sarkasmia. Mutta ajattelepa asiaa sillä tavalla, että vertailukohtana ei olekaan samantapainen rokkimusiikki tai Zeppelinin tuotanto keskenään, vaan vaikka 20-luvun kapakkapianomusiikki, Grand Ole Opry -kantri, Sufi-lahkon huilumusiikki ja Vivaldin viulukonsertot.
 
Maailmassa on aika monenlaista musiikkia, ja Zeppelin on laajimmillaankin vain pieni osa siitä.

Hyviä kirjoituksia kautta linjan monelta kirjoittajalta, eipä ole juuri lisättävää, mutta pitäähän näin mainiossa ketjussa avautua silti… Eli pariin lainaukseen kommenttia:
 
kivi:
Ollakseen elämää suurempi, kappale tarvitsee oman tulkinnan, jolloin kuulijasta tulee kappaleen osatekijä, auteur. Sen jälkeen kappale on ikuisesti sun.
 
Ja tämän tulkinnan ei tarvitse todellakaan olla mitenkään erikoinen juttu, pelkkä oma elämäntilanne tai muuten vain sopiva ajankohta vaikuttaa ratkaisevasti tulkinnan –tai paremminkin suhteen- muodostumiseen. Kaikkein selkein esimerkkihän on esim. häävalssi, joka varmasti muodostuu omassa elämässä kovaksi kolahdukseksi. Vaikka luulenkin, että moiseksi biisiksi valitaan jo ennestään tärkeä ja tunteita herättävä kappale. Mutta ihan pelkkä sopivan vastaanottavainen fiilis riittää siihen, että oma tulkinta tai syvä suhde muodostuu. Oma selkein esimerkki on levyt Revolver, Sgt. Pepper ja Valkoinen kupla. Muistan ikuisesti sen tunteen kun levyt postipaketista purin ja kaikessa rauhassa kuuntelin ne kaikki yhteen putkeen ja kolahti niin, että vieläkin on kuhmu jäljellä. Silloin (20 vuotta sitten) oli vielä aikaa ja keskittymiskykyä moiseen suoritukseen… Pelkästään nuoruus riittää syyksi monelle kolahdukselle. Nuorena kaikki kokemukset ovat uusia ja siten myös suuria.
 
Jotkut jo kolahtaneet kappaleet saattavat tietysti saada omassa mielessä uusia tulkintoja vaikkapa elämäntilanteen muuttuessa. Tai sitten merkityksettömät kappaleet muuttuvatkin hetkessä ihan muuksi. Omalla kohdallani esim. Dave Lindholmin kappale jossa lauletaan ”tätä iloista siltaa et kävele yksin, et kävele yksin, et milloinkaan” ei herättänyt mitään tunteita ennen kuin armeijassa joillain talvisilla metsäkeikoilla kun oikein väsytti ja vitutti yksi jääkäri hoilasi kyseistä biisiä melkoisen kyynisellä äänellä. Kappale sai ihan uusia ulottuvuuksia, enkä koskaan enää voi kuunnella sitä ilman, että muistan nuo metsäkeikat.
 
Feggy:
Toisaalta musta ei ole sinänsä mikään pakko ottaa koko ajan uutta vastaan. Jos vaikka omistaa sopivan määrän levyjä, niin mikäs niiden parissa on vanhetessa.
 
Samaa mieltä. Musiikin kuuntelu muuttuu helposti urheilusuoritukseksi, pakonomaiseksi analysoimiseksi tai väkisin diggaamiseksi. Väkisin kuunteleminen tietysti usein myös kannattaa, mutta helposti siihen tulee se suorituksen maku. ”Pakkohan tätä Crimsonin Rediä on nyt kuunnella kun tää kerran on klassikko.” Monille soittajille on varmaan tuttua sekin, ettei jostain musiikkiesityksestä voi nauttia, koska koko ajan vain kelaa miten se soitetaan tai murehditaan sitä kun ei ikinä itse pysty vastaavaan suoritukseen. Liiallinen analysointi voi vähentää puhdasta innostusta. Mitenkähän musiikkimaku muuttuisi, jos täydellisen muistinmenetyksen seurauksena joutuisi täysin puhtaalta pöydältä tutustumaan omaan levyhyllyynsä…
 
Uuden vastaanottamisessa tulee itselläni myös taloudelliset realiteetit esiin: Kaikkeen ei ole varaa. Ja materialistina kun haluan omistaa ne levyt joista pidän, netistä imuttaminen tai kirjaston levyjen polttaminen ei siis käy. En täten edes uskalla/halua tutustua kaikkeen. Omistamisen halu menee valitettavasti puhtaan musiikista diggaamisen ohitse. Olisihan se kiva (?) kun joskus huomaisi, että nyt niitä levyjä on sopiva määrä ja voisi huoletta lopettaa niiden hankkimisen.
 
Mistäs tässä ketjussa olikaan kyse? Ai niin. Itselläni tällainen ”kolahdus on jäänyt tulematta” voisi ehkä olla Pekka Streng. Pidän kyllä miehen musiikista ja kuuntelen sitä silloin tällöin, mutta lopullinen kolahdus on jäänyt kokematta. Ilmeisesti kappaleiden ja varsinkin laulun liika lapsenomaisuus aiheuttaa sen. Vähän pelottaa, että olenko todellakin jo menettänyt kykyni olla lapsi. Toivottavasti joskus ovat auringonpilkut ja muut biorytmit kohdallaan levyjä kuunnellessa ja koen valaistumisen.

Feggy:
Hassua, just tän takia Collective Soul ei mulle kolahtanut, vaikka kuinka yritin saada siihen juntumaa tehdessäni bändistä haastattelua.
 
Jos huomasit, niin se ei ollut esimerkkinä erityisen sielukkaasta musiikista. Mikäli multa kysyttäisiin että "Collective Soul: luonnetta vai ei?", niin raksi menisi about vaihtoehdon "ehkä hieman" ja "ei välttämättä kauhiasti" väliin. Mutta jostain syystä se vaan yksinkertaisesti kuulostaa hyvältä. Mäkin olin aikanaan (lähes) sitä mieltä, että se on ylituotettua, ylityyliteltyä ja yksitoikkoista kamaa. Vaan joku kerta eräs tuttu sattui soittamaan sitä melko kovalla volyymilla hyvälaatuisista soittovehkeistä. Sen jälkeen siitä sitten keskusteltiin tovi ja jotenkin kiinnostus riitti seuraavaan levykauppakäyntiin asti. Edelleenkään mä en pidä orkesteria kauhian suuressa arvossa mutta kuitenkin kuuntelen mielelläni silloin tällöin.
 
Se vaan yksinkertaisesti kuulostaa hyvältä. Vai sanoinkohan mä ton jo?
 
sirdickyj:
Jep jep, siksi sanoinkin tuolla alkuperäisessä vastauksessani "mun kohdalla".
 
Vaikka kirjoitinkin tuon siihen kommenttiasi kommentoivan jutun jatkoksi, niin ei se silti enää sitä kommentonut. Comments?
 
Mutta se ei muuta mihinkään sitä tosiasiaa, että ei se noitten MUSA meikäläiseen oo mitenkään poskettomasti kolahatanut
 
Mulla on käynyt melko lailla samoin, Zeppeliniä lukuunottamatta. Listaan voisi lisätä vielä The Whon (the kutka?). Mä en ole oikein kokenut huusta sitä musiikillista kolausta, joskin sitäkin kuuntelen enämpi kon mielelläni. Vaan voi niitä livejä. Veikkaanpa, että jos olisi ollut yhdessäkin nuitten konsertissa, niin s'olis ollu siinä. Toki ne videoltakin ovat vakuuttavia mutta sitä keikoilla ollutta fiilistä voi vain kuvitella.
 
Minä en mm. em. esimerkeissä näe mitään toistoa.Enkä vois sanoa tajuavani jos joku näkee.Päinvastoin - tyylilajien suhteen Zep on monipuolisimpia bändejä mitä tiedän.Siinä piileekin sen hienous: tyylilajien kirjo on melkoinen ja silti bändi kuulostaa silti vain ja ainoastaan Led Zeppeliiniltä.
 
No anteeksi, ehkä sitä olisi (taas) voinut kirjoittaa hitusen selkeämmin. Jos luet hiukan eteenpäin, niin siellä luki, lainaamiesi pätkien ohella näin:
 
Tosin pidän vielä kiinni itse biisimateriaalin monipuolisuudesta sekä kokonaisuuden monilta osin ylittämättömästä loistavuudesta. Mutta nuo mainitsemasi seikat ovat silti totta, eivät vaan ole ikinä käyneet mielessä
 
Viittasin tuossa sirdickyj:n kommentteihin sovitusten, laulun ja soitannon yksioikoisuudesta sekä soittopuolen kömpelyydestä. (Tosin nyt kun selasin näitä juttuja uudestaan huomasin, että eipä se ihan noin sanonutkaan. Mä vaan jäsentelin sen noin, jostain syystä.) Edelleen, vaikka en sitä aiemmin aivan täsmällisesti sanonutkaan, niin Zeppelinillä on mun näkökulmastani yhdelle orkesterille ansioita ihan riittämiin. Mun mielestäni sävellysten moninaisuuden ei tarvitse olla kytköksissä sovitusten vastaaviin. Eikä Pagen kitaroinnin tarvitse olla taitavimmasta päästä tai Plantin laulun kaikkein monipuolisinta. Mä esimerkiksi pidän Pagea hyvin monipuolisena kitaristina ja ylipäätään erittäin lahjakkaana muusikkona, joskaan en taitavimpana. Jos siis ajattelen Zeppeliniä kokonaisuutena, on se mielestäni monipuolista. Mutta voivat nuo osa-alueet olla silti yksioikoisia, vai? Eikä sitäpaitsi tuollaisilla yksittäisillä seikoilla ole mulle niin kauhiasti merkitystä mikäli kokonaisuus on toimii. Ja Zeppelinillä toimii.
 
Ja jos en edelleenkään kuulosta kovinkaan tolkulliselta, niin ei se mit'n. Nää tykkään/entykkää/miksentykkää jutut ovat vain niin hankalasti selitettäviä. Jos kuitenkin yritän jotenkin kiteyttää, niin mun mielestäni kaiken bändiin tms. liittyvän ei tarvitse olla ihan täydellistä. Kokonaisuus voi silti olla ihan tolkuttoman mahtavaa.

Viittasin tuossa sirdickyj:n kommentteihin sovitusten, laulun ja soitannon yksioikoisuudesta sekä soittopuolen kömpelyydestä. (Tosin nyt kun selasin näitä juttuja uudestaan huomasin, että eipä se ihan noin sanonutkaan. Mä vaan jäsentelin sen noin, jostain syystä.)
 
Kyllä mä tarkotin just tota, mun mielestä se niiden esitys jää kovin vajaaksi USEIMMITEN, tuo siksi isolla, ettei tarvi kohta jonkun kysyä, "entäs Immigrant song, entäs Since I`ve been loving you, entäs Lemon songin bassokuvio, entäs koko III-levy?". Mutta se siitä, meikän mielestä Zeppelin ei usein pystynyt esittämään kirjoittamaansa musiikkia niin, että se olis meitsille kaestoriippuvuuta aiheuttavaa kuuntelumusaa.

Mulla on sama homma ton Led Zeppelinin kanssa (Paria biisiä lukuun ottamatta, esim Since i´we been loving you). Kaikki kohdallaan, mutta silti niitti puuttuu.
 
Mulla on kanssa sama juttu Zeppelinin kanssa. Kaikki pitäisi olla kohdallaan, mutta kun ei meinaa kolista niin ei. Kuuntelee kyllä, mutta ei vaan aiheuta sellaisia viboja, kun sen pitäisi.

Mutta ajattelepa asiaa sillä tavalla, että vertailukohtana ei olekaan samantapainen rokkimusiikki tai Zeppelinin tuotanto keskenään, vaan vaikka 20-luvun kapakkapianomusiikki, Grand Ole Opry -kantri, Sufi-lahkon huilumusiikki ja Vivaldin viulukonsertot.
 
Miksi?
 
Koska eihän tuosta ollut kyse siinä kirjoituksessa johon vastasin.Kyse oli siitä ,että "Zepin musiikki kuulostaa kaikki samalta" - noin minä sen ymmärsin.Ja tämä käsityshän on aika kyseenalainen.Jos mä olen ymmärtänyt em. kirjoituksen väärin niin okei: Asia selvä.
 
Minusta Zep on monipuolisempi tyylien kirjoltaan kuin vaikkapa Ramones tai AC/DC.Ja kyllä minä diggaan AC/DC:stä kovastikin ,mutta ei se ole niin monipuolinen musiikillisesti kuin Zeppelin (en puhu nyt soittotaidosta).Minusta tuo on kyllä korvin kuultava fakta.Harvalla bändillä on sellainen tyylien kirjo levyillään kuin Zeppelinillä.Kyllä tuon voi todeta ihan selvästi vaikkei fani olisikaan.
 
Se onko Page/Plant kyvyiltään "hyvä" vai "huono" tai yrittääkö hän liikaa kykyihinsä nähden on sitten toinen kysymys.
 
Maailmassa on aika monenlaista musiikkia, ja Zeppelin on laajimmillaankin vain pieni osa siitä.
 
Olenko jotain muuta väittänyt?

Kyllä mä tarkotin just tota, mun mielestä se niiden esitys jää kovin vajaaksi USEIMMITEN, tuo siksi isolla, ettei tarvi kohta jonkun kysyä, "entäs Immigrant song, entäs Since I`ve been loving you, entäs Lemon songin bassokuvio, entäs koko III-levy?".
 
Mun mielestä Pagen tekniikka kyllä "pykii" sooloissa useinkin - tulee sellaisia vähän tönkön kuuluisia juoksutuksia (sama juttu muuten Angus Youngilla IMO) ja ukon vahvuudet kitaristina onkin musta sävellys- ja sävypuolella.Mun mielestä Page oli aika luova ja kekseliäs mm. erilaisten viritysten käytön suhteen.Tosin muistan hänen jossain kitaralehden haastattelussa maininneen ,että kipinän noiden viritysten kanssa pelaamiseen antoi se ettei oppinut mielestään barre-otetta kunnolla :-)

Miksi?
 
Minusta Zep on monipuolisempi tyylien kirjoltaan kuin vaikkapa Ramones tai AC/DC.Ja kyllä minä diggaan AC/DC:stä kovastikin ,mutta ei se ole niin monipuolinen musiikillisesti kuin Zeppelin (en puhu nyt soittotaidosta).Minusta tuo on kyllä korvin kuultava fakta.
 
Fakta on, kyllä. Sekä Ramones että AC/DC kuulostavat tietoisesti koko ajan täsmälleen samalta.
 
Harvalla bändillä on sellainen tyylien kirjo levyillään kuin Zeppelinillä.Kyllä tuon voi todeta ihan selvästi vaikkei fani olisikaan.
 
Mutta kun ei vertailukohdaksi voi ottaa Ramoja tai Ackadackaa. Muuten vertailu on kuin dieselmoottorin käyntiääneen vertaisi.
 
Et nyt kyllä pääse tuolla todistelulla puusta pitkään jos tarkoituksesi on todistaa ettei Zeppelin ole kapea-alaista ja rajoihinsa kangistunutta musiikkia. Pointiksi kun ei kelpaa, että se on monipuolista vaikkapa Motörheadiin verraten.
 
Ja miksikö ei voi? Siksi, että vielä yksitotisempien bändien keksiminen ei tee Zeppelinistä vähemmän yksitotista.
 
Ja tää kapea-alaisuus tai yksitotisuushan ei siis ollut huono asia...

Mutta kun ei vertailukohdaksi voi ottaa Ramoja tai Ackadackaa. Muuten vertailu on kuin dieselmoottorin käyntiääneen vertaisi.
 
Miksei voisi? Luulis sen nyt osuvampi vertailukehys kuin vaikkapa klassinen musiikki?
 
Et nyt kyllä pääse tuolla todistelulla puusta pitkään jos tarkoituksesi on todistaa ettei Zeppelin ole kapea-alaista ja rajoihinsa kangistunutta musiikkia. Pointiksi kun ei kelpaa, että se on monipuolista vaikkapa Motörheadiin verraten.
 
Sä et nyt taida oikein tajuta mitä ajan takaa: Moniin muihin rockbändeihin verrattuna Zeppelin on monipuolista ja laaja-alaista musiikkia - esimerkkeinä nyt nuo mainitsemani.Ääriesimerkkejä? Kyllä ,jotta pointti tulisi paremmin esille.En nyt vertaa genrejä keskenään eikä musta ole mitään järkeä verrata
 
Ja miksikö ei voi? Siksi, että vielä yksitotisempien bändien keksiminen ei tee Zeppelinistä vähemmän yksitotista.
 
Verrattuna mihin? Mitenkäs tuo yksitotisuus sitten ilmenee? Zeppelin on vähemmän yksitotista verrattuna mihin? Mitä tarkoitat yksitotisuudella?
 
Kiinnostaisi tietää perusteet tolle väitteelle?
 
Ja tää kapea-alaisuus tai yksitotisuushan ei siis ollut huono asia...
 
Ei toki.Siitä ei ole kyse.Mutta musta bändi jolla on levyillään akustista tavaraa,etnisen musiikin vaikutteita,bluesia,soulia,folkia,reggaeta,hard rockia jne. ei ole kapea-alainen.
 
Sä oot vissiin erimieltä.Okei.

Tuttu juttu.
 
Mä olin taas torstaina roots-basistin seurassa katsomassa Stevie Ray Vaughan -tribuuttikeikkaa. Olen yrittänyt kovasti päästä roots-musaan sisälle, mutta kun ei vaan kolahda! En ymmärrä edes, miksi. Ymmärrän blues-kaavan, ymmärrän jamittelun ilot jne., mutta miksi perus-roots-kama ei tunnu musta miltään? Ymmärrän, että ko. musiikista puuttuu sellanen yllätyksellisyys, mistä itse musiikissa pidän. Mutta silti. Hitto.

mutta miksi perus-roots-kama ei tunnu musta miltään?
 
Jos asia kiinnostaa, niin kannattaa varmaan tutustua muuhunkin "roots -kamaan", vaikka kai sinä olet sen tehnytkin?. Esim. akustiseen maalaisbluesiin, 40-50 -luvun sähköiseen Chicago -bluesiin, Fat Possum -kamaan, 40-50 luvun rhythm&bluesiin jne. Se tuo SRV -tyyli kun on vain pisara meressä, kuten tietysti tiedätkin. Ja ainahan jää kantri, jos ei bluussi kolahda.
 
Vaikka eihän se kama siltikään saata kolahtaa, mutta monipuoliseen musiikkiin ainakin tutustuu.

Jos asia kiinnostaa, niin kannattaa varmaan tutustua muuhunkin "roots -kamaan", vaikka kai sinä olet sen tehnytkin?. Esim. akustiseen maalaisbluesiin, 40-50 -luvun sähköiseen Chicago -bluesiin, Fat Possum -kamaan, 40-50 luvun rhythm&bluesiin jne. Se tuo SRV -tyyli kun on vain pisara meressä, kuten tietysti tiedätkin. Ja ainahan jää kantri, jos ei bluussi kolahda.
 
Vaikka eihän se kama siltikään saata kolahtaa, mutta monipuoliseen musiikkiin ainakin tutustuu.
 
Tiedän. Mikään noista ei vaan iske. "Tämäonblueskaavatämäonblueskaavatämäonblueskaava"-meno ei vaan tunnu miltään. Ehkäpä bluesin kokisi erilaisena, jos sattuisin sitä soittelemaan. Eiköhän kuitenkin jamittelu ole osa bluesin kokemista. Roots-musa ei vaan uppoa... no, mut yrityksen puutteesta mua ei voi ainakaan syyttää.

no, mut yrityksen puutteesta mua ei voi ainakaan syyttää.
 
Ookoo.

Ehkäpä bluesin kokisi erilaisena, jos sattuisin sitä soittelemaan.
 
Jep, tai jos sulla olis blues.

Tiedän. Mikään noista ei vaan iske. "Tämäonblueskaavatämäonblueskaavatämäonblueskaava"-meno ei vaan tunnu miltään. Ehkäpä bluesin kokisi erilaisena, jos sattuisin sitä soittelemaan. Eiköhän kuitenkin jamittelu ole osa bluesin kokemista. Roots-musa ei vaan uppoa... no, mut yrityksen puutteesta mua ei voi ainakaan syyttää.
 
Taas kerran; jos siellä olis oikea Stevie Ray, niin jo vain iskis. Sillä kun oli sitä jo aiemmin peräänkuuluttamaani substanssia siinä touhussa, ja se oli se koko juttu, helvetin paksut kielet helvetin ylhäällä, mistä tuli se soundi, se groove. Blues on siitä typerää musaa, että ne perusjutut on niin iisejä ottaa "haltuun", että sillä bluesnatsiuden tiellä on sitten helppo jatkaa. Oikeasti vaikeempaa musaa ei olekaan, se on helppoa musaa kuunnella mutta vaikeaa saada kuulostamaan hyvältä.

Taas kerran; jos siellä olis oikea Stevie Ray, niin jo vain iskis. Sillä kun oli sitä jo aiemmin peräänkuuluttamaani substanssia siinä touhussa, ja se oli se koko juttu, helvetin paksut kielet helvetin ylhäällä, mistä tuli se soundi, se groove. Blues on siitä typerää musaa, että ne perusjutut on niin iisejä ottaa "haltuun", että sillä bluesnatsiuden tiellä on sitten helppo jatkaa. Oikeasti vaikeempaa musaa ei olekaan, se on helppoa musaa kuunnella mutta vaikeaa saada kuulostamaan hyvältä.
 
Mjoo. Mä olin katsomassa Stevie Ray Vaughania Porin Jazzeissa ja kyl vähän yksioikoista oli. Ihan nastaa eka vartti, mutta toiston puolelle meni aika lailla. Paljon enemmän olen tykännyt B. B. Kingin kahdesta konsertista ja Fabulous Thunderbirdsistä. En jaksa uskoa, että jokin toimii heti, jos lajin huipputyyppi on kyseessä. Sen kyllä uskon, että perushärmäbluesbänd ei välttämättä anna lajityypistä ehkä ihan parasta kuvaa.

Oikeasti vaikeempaa musaa ei olekaan, se on helppoa musaa kuunnella mutta vaikeaa saada kuulostamaan hyvältä.
 
Toden sanoja, nämä.