Yleistä keskustelua musiikista ›

Kuulin asiasta ensimmäisen kerran vasta nyt. Koska ne oikein on lopettaneet? Sääli, hyvä bändi on/oli.
 
En tiedä itse tarkemmin milloin se tapahtui, mutta kuulin asiasta tammikuussa. Oliskos joskus sit vuodenvaihteessa päättäneet?

Joku puhui muutama sivu sitten "cargo-kultista" tms. -- siihen sellainen lisäys, että hauskaa on myös se miten näkyvästi avoimen pakanalliset aiheet ja symbolit (esim. erilaiset eläinhahmot) ovat esillä protestanttisten kirkkojen arkkitehtuurissa, vaikka muissa yhteyksissä moinen epäjumalain palvelus "virallisesti" tuomitaankin.
 
Tämä sen sijaan ei ole hauskaa: http://www.sanajaylistys.org/foorum … 456&st=0&sk=t&sd=a&
 
...eikä tämä:
http://www.sanajaylistys.org/foorum/viewtopic.php?f=11&t=7426
 
Tämä ehkä vähän naurattaa:
http://www.netmission.fi/index.php?id=3153
 
...mutta eniten puistattaa se, että omaa propagandaansa musiikin välityksellä suoltavat ihmiset täällä eivät ole valmiita tai halukkaita vastaamaan heidän vakaumustaan ja sitä edustavia instansseja koskevaan kritiikkiin.

Itsehän haluaisin alkaa soittaa gosbel-tyylistä musaa, mutta saatanallisilla teksteillä. Tyyliin "praise the Satan". Ei sillä, että ateistina uskoisin sen enenpää Jumalan kuin Saatanankaan olemassaoloon, mutta olisihan siinä meininkiä.

...mutta eniten puistattaa se, että omaa propagandaansa musiikin välityksellä suoltavat ihmiset täällä eivät ole valmiita tai halukkaita vastaamaan heidän vakaumustaan ja sitä edustavia instansseja koskevaan kritiikkiin.
 
Eikös tässä nyt ole keskusteltu viimeiset 38 sivua? Luulenpa, että osa täällä olevista uskovista muusikoista on joskus elämänsä aikana ollut sinun kaltainen...erittäin kriittinen Jumalaa kohtaan, jopa välillä kiehunut vihasta.
 
Miksi itse olin aikanani sellainen? Koska elämässäni ei koskaan ollut tapahtunut sellaista hyvää, mikä olisi kestänyt. Jokaisen tekemäni asian revin omasta selkänahastani, menestyin loistavasti omillani tässä maailmassa, mutta silti tuntui että joku iso osa musta puuttui, mikään ei kestänyt. Jokainen nautinto loppui, aina. Miksi? Ei ollut rakkautta eikä hyväksyntää. Ei voinut olla tällainen kuin on.
 
Me ihmiset voidaan menestyä esim. loistavasti koulussa, silti löytyy ihmisiä, jotka eivät meitä hyväksy. Syynä voi olla kateus. Olemme parhaita, mutta kaikki eivät meitä rakastakaan...mitä ihmettä? Sama pätee työhön. Kaikkien _täytyy_ olla menestyjiä, silti sekään ei riitä. Suomi on tilastojen kärkimaita burnouteissa, itsemurhissa sekä masennuksessa. Vaikka teemme mitä, se ei ikinä riitä! Myös musiikissa. Otetaan pari kaikkien tuntemaa esimerkkiä. Curt Cobain, Britney Spears ja Amy Winehouse. Heillä oli kaikkea, he olivat parhaita ja menestyviä. Mikä meni pieleen? Britneyn ja Amyn osalta peli ei ole vielä kokonaan pelattu, mutta herra Cobain on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Jokin tässä yhtälössä mättää. Meitä opetetaan päiväkodista asti olemaan menestyviä, mutta sitä palkintoa ei koskaan tulekaan.
 
Mä aikoinani, että mikä tässä elämässä ja maailmassa oikein on vikana. Ihmettelin miksi muutamat tuntemani uskovaiset tuttavat jaksavat olla onnellisia tässä paskassa maailmassa. Eivätkä he edes erityisemmin menesty. Peruskoulupohjalta, hanttihommissa ja ei se musiikkikaan todellakaan miljoonia olisi myynyt. Sitten se iski. Heillä oli jotain, mitä mulla ei ollut. Se usko. Miksen ollut aikaisemmin tajunnut asiaa? Olihan koulussa uskontotunneilla puhuttu Jumalasta, rippikoulustakin muistaa jotain. Enpä vain ikinä antanut Jumalalle mahdollisuutta näyttää, mikä hän on miehiään. Ei Jumala pakolla tullut elämääni. Ja mä tein kaikkeni, että sitä vahinkoa ei ikinä pääsisi tapahtumaankaan. Mutta aika kului ja eräänä epätoivoisena ja itsesäälin kyllästämänä syysiltana pyysin Jumalaa - jos hän tuolla jossain on - ottamaan mun elämän kokonaan hanskaansa, minä en jaksa enää yrittää. Heitin kaiken pois ja luovutin. Ja ette arvaakaan mitä saman tien tapahtui! Eipä erikoisempia...katselin normaalisti tv:tä ja menin nukkumaan.
 
Seuraavana aamuna pyöräilin luennolle ja hyräilin tyytyväisenä erästä outoa biisiä. Ihmettelin, että mikäs biisi tämä nyt on, mistä tämä mieleeni on tullut..."ja vaikka vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sä oot mun valoni, sä oot mun turvani, mä sua rakastan." Tämähän on se hihhulibiisi, mitä ne uskovaiset kaverit soittaa ja laulaa! Ei voi olla! Samassa rupesi niin naurattamaan, että otin kontaktia valopylvään kanssa. Näinkö tämä homma toimiikin? Oliko se Jumala sittenkin siellä? Keräsin naureskellen kamppeeni (ohikulkijat luulivat varmaan hulluksi) ja jatkoin matkaa koululle. Ei voi olla! Taisin saada justiinsa uuden elämän...
 
Mut mennäänpäs sitten itse asiaan, mistä mun piti tähän kirjoittaakin. :D
 
Meistä uskovista jokainen on elänyt aikaisemmin jumalattomana. Osa vähemmän aikaa, osa kauemmin, osa päässyt helpolla, osa käynyt läpi rankkoja juttuja. Mutta jossain vaiheessa on tullut tilanne, missä ainoa vaihtoehto on ollut antaa mahdollisuus Jumalalle ja katsoa onko Jeesuksen sovitustyö todella totta. Tämän ratkaisun tehneet ovat saaneet ne asiat elämäänsä, mitkä minultakin aikaisemmin puuttuivat...rakkauden ja hyväksynnän. Nuo kaksi asiaa ovat meidän käsityskykyä korkeammalla, ilman näkyvää fyysistä tapahtumaa ne muuttavat ihmistä. Ne eivät poista fysiikan lakeja, ne eivät tee meistä superihmisiä. Meihin pätevät samat inhimilliset lainalaisuudet kuin muihinkin - sairaudet, työttömyys, sydänsurut - mutta se rakkaus ja hyväksyntä, jotka Jumala meille antaa ei ole inhimillisten tekijöiden tuhottavissa. Elämässä tapahtuu negatiivisia asioita, me teemme virheitä, mutta mulla se Jumalan antama pohja ei ole pettänyt. Ja en varmasti ole ollut helppo tapaus. Mut on otettu vastaan minuna itsenäni ja luvattu pitää huolta.
 
Miksi uskovat muusikot tyrkyttävät sitä juttuaan? Ehkäpä kyse ei ole tyrkyttämisestä vaan omasta kiitoksesta Jumalalle. Biisejä tehdessä en kyllä hirveästi mieti, että nytpä teen kyllä sellasen biisin että joka jamppa tulee tuntemaan Jumalan. Ei. Uskon, että monet biisit syntyy siitä kiitollisuudesta, mikä sisällä jyllää. Siitä haluaa kertoa myös muille. Mä tiedän, mitä se elämä oli, mitä maailma tarjosi sellaisenaan, tiedän mitä piti tehdä hauskanpidon eteen ja miltä tuntui olla rikkirevittynä. Ja kaikki se tuntuu nyt pimeältä yöltä. Ei Jumala tuhonnut mun elämää ja hauskapitoa, se vasta alkoi. Koko elämän kirjoa on vaikea saada yhteen biisin. Siksi joissakin biiseissä saatetaan mainita vain ne tärkeimmät asiat ja se saattaa kuulostaa ilman konkreettista asiayhteyttäno juurikin siltä tyrkyttämiseltä.
 
E: Pientä pilkunviilausta...

Hirveen pitkä kirjoitus. Sano vaan, että jesse sheikkaa bootya.

Eikös tässä nyt ole keskusteltu viimeiset 38 sivua? Luulenpa, että osa täällä olevista uskovista muusikoista on joskus elämänsä aikana ollut sinun kaltainen...erittäin kriittinen Jumalaa kohtaan, jopa välillä kiehunut vihasta.
 
Miksi itse olin aikanani sellainen? Koska elämässäni ei koskaan ollut tapahtunut sellaista hyvää, mikä olisi kestänyt. Jokaisen tekemäni asian revin omasta selkänahastani, menestyin loistavasti omillani tässä maailmassa, mutta silti tuntui että joku iso osa musta puuttui, mikään ei kestänyt. Jokainen nautinto loppui, aina. Miksi? Ei ollut rakkautta eikä hyväksyntää. Ei voinut olla tällainen kuin on.
 
Me ihmiset voidaan menestyä esim. loistavasti koulussa, silti löytyy ihmisiä, jotka eivät meitä hyväksy. Syynä voi olla kateus. Olemme parhaita, mutta kaikki eivät meitä rakastakaan...mitä ihmettä? Sama pätee työhön. Kaikkien _täytyy_ olla menestyjiä, silti sekään ei riitä. Suomi on tilastojen kärkimaita burnouteissa, itsemurhissa sekä masennuksessa. Vaikka teemme mitä, se ei ikinä riitä! Myös musiikissa. Otetaan pari kaikkien tuntemaa esimerkkiä. Curt Cobain, Britney Spears ja Amy Winehouse. Heillä oli kaikkea, he olivat parhaita ja menestyviä. Mikä meni pieleen? Britneyn ja Amyn osalta peli ei ole vielä kokonaan pelattu, mutta herra Cobain on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Jokin tässä yhtälössä mättää. Meitä opetetaan päiväkodista asti olemaan menestyviä, mutta sitä palkintoa ei koskaan tulekaan.
 
Mä aikoinani, että mikä tässä elämässä ja maailmassa oikein on vikana. Ihmettelin miksi muutamat tuntemani uskovaiset tuttavat jaksavat olla onnellisia tässä paskassa maailmassa. Eivätkä he edes erityisemmin menesty. Peruskoulupohjalta, hanttihommissa ja ei se musiikkikaan todellakaan miljoonia olisi myynyt. Sitten se iski. Heillä oli jotain, mitä mulla ei ollut. Se usko. Miksen ollut aikaisemmin tajunnut asiaa? Olihan koulussa uskontotunneilla puhuttu Jumalasta, rippikoulustakin muistaa jotain. Enpä vain ikinä antanut Jumalalle mahdollisuutta näyttää, mikä hän on miehiään. Ei Jumala pakolla tullut elämääni. Ja mä tein kaikkeni, että sitä vahinkoa ei ikinä pääsisi tapahtumaankaan. Mutta aika kului ja eräänä epätoivoisena ja itsesäälin kyllästämänä syysiltana pyysin Jumalaa - jos hän tuolla jossain on - ottamaan mun elämän kokonaan hanskaansa, minä en jaksa enää yrittää. Heitin kaiken pois ja luovutin. Ja ette arvaakaan mitä saman tien tapahtui! Eipä erikoisempia...katselin normaalisti tv:tä ja menin nukkumaan.
 
Seuraavana aamuna pyöräilin luennolle ja hyräilin tyytyväisenä erästä outoa biisiä. Ihmettelin, että mikäs biisi tämä nyt on, mistä tämä mieleeni on tullut..."ja vaikka vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sä oot mun valoni, sä oot mun turvani, mä sua rakastan." Tämähän on se hihhulibiisi, mitä ne uskovaiset kaverit soittaa ja laulaa! Ei voi olla! Samassa rupesi niin naurattamaan, että otin kontaktia valopylvään kanssa. Näinkö tämä homma toimiikin? Oliko se Jumala sittenkin siellä? Keräsin naureskellen kamppeeni (ohikulkijat luulivat varmaan hulluksi) ja jatkoin matkaa koululle. Ei voi olla! Taisin saada justiinsa uuden elämän...
 
Mut mennäänpäs sitten itse asiaan, mistä mun piti tähän kirjoittaakin. :D
 
Meistä uskovista jokainen on elänyt aikaisemmin jumalattomana. Osa vähemmän aikaa, osa kauemmin, osa päässyt helpolla, osa käynyt läpi rankkoja juttuja. Mutta jossain vaiheessa on tullut tilanne, missä ainoa vaihtoehto on ollut antaa mahdollisuus Jumalalle ja katsoa onko Jeesuksen sovitustyö todella totta. Tämän ratkaisun tehneet ovat saaneet ne asiat elämäänsä, mitkä minultakin aikaisemmin puuttuivat...rakkauden ja hyväksynnän. Nuo kaksi asiaa ovat meidän käsityskykyä korkeammalla, ilman näkyvää fyysistä tapahtumaa ne muuttavat ihmistä. Ne eivät poista fysiikan lakeja, ne eivät tee meistä superihmisiä. Meihin pätevät samat inhimilliset lainalaisuudet kuin muihinkin - sairaudet, työttömyys, sydänsurut - mutta se rakkaus ja hyväksyntä, jotka Jumala meille antaa ei ole inhimillisten tekijöiden tuhottavissa. Elämässä tapahtuu negatiivisia asioita, me teemme virheitä, mutta mulla se Jumalan antama pohja ei ole pettänyt. Ja en varmasti ole ollut helppo tapaus. Mut on otettu vastaan minuna itsenäni ja luvattu pitää huolta.
 
Miksi uskovat muusikot tyrkyttävät sitä juttuaan? Ehkäpä kyse ei ole tyrkyttämisestä vaan omasta kiitoksesta Jumalalle. Biisejä tehdessä en kyllä hirveästi mieti, että nytpä teen kyllä sellasen biisin että joka jamppa tulee tuntemaan Jumalan. Ei. Uskon, että monet biisit syntyy siitä kiitollisuudesta, mikä sisällä jyllää. Siitä haluaa kertoa myös muille. Mä tiedän, mitä se elämä oli, mitä maailma tarjosi sellaisenaan, tiedän mitä piti tehdä hauskanpidon eteen ja miltä tuntui olla rikkirevittynä. Ja kaikki se tuntuu nyt pimeältä yöltä. Ei Jumala tuhonnut mun elämää ja hauskapitoa, se vasta alkoi. Koko elämän kirjoa on vaikea saada yhteen biisin. Siksi joissakin biiseissä saatetaan mainita vain ne tärkeimmät asiat ja se saattaa kuulostaa ilman konkreettista asiayhteyttäno juurikin siltä tyrkyttämiseltä.
 
E: Pientä pilkunviilausta...
 
Ennenka kukaan kerkee tulla sanomaan mielipidettään siitä että rakkautta ja hyväksyntää saa muualtakin, niin ota plussa. Tuossa oli tosi paljon miun ajatuksia.
 
E: no en ihan ekaks kerenny :D

Hirveen pitkä kirjoitus. Sano vaan, että jesse sheikkaa bootya.
 
Yhtä pitkiä kirjotuksia tulee myös kaikesta filosofisesta bull shitista tässä ketjussa.

Miksi itse olin aikanani sellainen? Koska elämässäni ei koskaan ollut tapahtunut sellaista hyvää, mikä olisi kestänyt. Jokaisen tekemäni asian revin omasta selkänahastani, menestyin loistavasti omillani tässä maailmassa, mutta silti tuntui että joku iso osa musta puuttui, mikään ei kestänyt. Jokainen nautinto loppui, aina. Miksi? Ei ollut rakkautta eikä hyväksyntää. Ei voinut olla tällainen kuin on.

Tää sun koko viesti keskittyy näiden rakkauden ja hyväksynnän yms. saamiseen. Tää ei edusta semmoista ajattelua, että halutaan vilpittömästi tietää mikä on totuus ja etsitään sitä nöyrästi. Vaan koko kirjoitus on jotenkin siltä kannalta tehty, että sulla on jotain psyykkisiä tarpeita, joihin usko tuo tyydytyksen. Juttu ei näyttänyt liittyvän totuuden etsintään mitenkään, vaan oman mielipahan poistamiseen. Tämän takia kirjoitus ei oikein vetoa useimpiin muihin. Useimmilla ihmisillä on varmasti samanlaisia ongelmia, mutta he ovat keksineet muunlaisia psyykettään tyydyttäviä (tai vähemmän tyydyttäviä) ratkaisuja. Itsellänikin oli vaikeaa irtautua uskonnosta juuri siksi, että se on psyykkisesti tyydyttävää. Mutta totuus oli kuitenkin minusta ensisijainen verrattuna uskoon, koska uskossakin pointtina kuitenkin on, että ne jutut mihin uskoo, olis totta. Niinpä sitten pähkäilin asiaa pari vuotta kunnes pystyin luopumaan uskosta.
 
Me ihmiset voidaan menestyä esim. loistavasti koulussa, silti löytyy ihmisiä, jotka eivät meitä hyväksy. Syynä voi olla kateus. Olemme parhaita, mutta kaikki eivät meitä rakastakaan...mitä ihmettä? Sama pätee työhön. Kaikkien _täytyy_ olla menestyjiä, silti sekään ei riitä. Suomi on tilastojen kärkimaita burnouteissa, itsemurhissa sekä masennuksessa. Vaikka teemme mitä, se ei ikinä riitä!
 
Miksi se on ongelma, jos "kaikki" ei hyväksy ja "kaikki" ei rakasta?
 
Jokin tässä yhtälössä mättää. Meitä opetetaan päiväkodista asti olemaan menestyviä, mutta sitä palkintoa ei koskaan tulekaan.
 
Tää on ihan hyvää kulttuurikritiikkiä.
 
Meistä uskovista jokainen on elänyt aikaisemmin jumalattomana.
 
Onhan niitäkin pilvin pimein, jotka on olleet lapsenuskossa eivätkä ole koskaan luopuneet sen koommin siitä.
 
Olen törmännyt usein semmoiseen ilmiöön, että uskovat jotenkin yleistävät oman henkilökohtaisen uskoon tulon kokemuksensa ja näkevät sen johonkin pisteeseen asti yleisenä mallina... Mistäköhän siinäkin on kyse.
 
mutta se rakkaus ja hyväksyntä, jotka Jumala meille antaa ei ole inhimillisten tekijöiden tuhottavissa.
 
Minun tapauksessa oli. Ja sen takia se mun usko ei useimpien asiasta kommentoineiden uskovaisten mielestä sitten ollutkaan aitoa. Varmaan samoin kuin jos kiss-fani kyllästyy bändiinsä, ei hän muiden kiss-fanien mielestä koskaan ollutkaan aito kiss-fani.

Yhtä pitkiä kirjotuksia tulee myös kaikesta filosofisesta bull shitista tässä ketjussa.
 
Jep, mitäs sitä turhaa miettimään, " god did it!" ja sitten vaan pyhästä kirjasta ohjeet elämää varten.
 
"Religion ends and philosophy begins, just as alchemy ends and chemistry begins and astrology ends, and astronomy begins."
- Christopher Hitchens

Yhtä pitkiä kirjotuksia tulee myös kaikesta filosofisesta bull shitista tässä ketjussa.
 
Ihassama, emmä jaksa niitäkään lukea. Pitää heittää vaan semmosia nasevia one-linereita.

Seuraavana aamuna pyöräilin luennolle ja hyräilin tyytyväisenä erästä outoa biisiä. Ihmettelin, että mikäs biisi tämä nyt on, mistä tämä mieleeni on tullut..."ja vaikka vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sä oot mun valoni, sä oot mun turvani, mä sua rakastan." Tämähän on se hihhulibiisi, mitä ne uskovaiset kaverit soittaa ja laulaa! Ei voi olla! Samassa rupesi niin naurattamaan, että otin kontaktia valopylvään kanssa. Näinkö tämä homma toimiikin? Oliko se Jumala sittenkin siellä? Keräsin naureskellen kamppeeni (ohikulkijat luulivat varmaan hulluksi) ja jatkoin matkaa koululle. Ei voi olla! Taisin saada justiinsa uuden elämän...
 
Tämänhän voisi painaa johonkin kirkon esitteeseen..
 
Joo ja siis en edelleenkään kuuntele kristillistä musiikkia, koska se ärsyttää minua. Samoin kaikkeen kristinuskoon liittyvään kyllästyin jo rippikoulussa, joka on pohjimmiltaan ihan silkka aivopesuleiri, joka on naamioitu hauskaksi kesäleiriksi. Se viimeistään sai minut luopumaan koko uskosta.
 
Luen silti toisinaan Raamattua, mutta minulle se on pelkkää mytologiaa.

Joo ja siis en edelleenkään kuuntele kristillistä musiikkia, koska se ärsyttää minua. Samoin kaikkeen kristinuskoon liittyvään kyllästyin jo rippikoulussa, joka on pohjimmiltaan ihan silkka aivopesuleiri, joka on naamioitu hauskaksi kesäleiriksi. Se viimeistään sai minut luopumaan koko uskosta.
 
Meikällekin ripari oli ns viimenen niitti. Sillon alko tulla siihen ikään, että pikkuhiljaa alko ajattelemaan omilla aivoillaan ja mulle toisinaan aika kyseenalaistava ajattelutapa alko nouseen pintaan. Mä mietin, et mitähän vittua mä oikeesti täällä teen? Rahaa ja tätä suomalaiselle kulttuurille ominaista luterilaisen massayhteisön hyväksyntää (tark. vanhempien ja sukulaisten hyväksyntää, että meikän takia ei tarvis "hävetä silmiä päästään") mä siellä olin hakemassa kun tarkemmin ajattelin ja sillon tuli päätös, että nämä uskontohommat saa nyt luvan jäädä. Kun maksu mun kaikesta uskontoon siihen asti tuhlaamasta ajasta ja vaivasta oli lunastettu rippijuhlissa vieralijoilta, niin siihen se loppui.
 
Ikävä kyllä 15-kesäsenä mulla ei ollut vielä valtaa päättää jatkotoimista uskonnon pakkosyötön suhteen, joten paskaahan siitä tuli jatkossa niskaan koulussa jne.
 
Noh, sainpa sentään sen jonku tonnin käteistä.

...
Ikävä kyllä 15-kesäsenä mulla ei ollut vielä valtaa päättää jatkotoimista uskonnon pakkosyötön suhteen, joten paskaahan siitä tuli jatkossa niskaan koulussa jne.
 
Noh, sainpa sentään sen jonku tonnin käteistä.
 
Rippilahjaksi?
 
Heh, mulla oli kotona ehtona kirkosta eroamiselle se, että ensin pitää olla konfirmoitu ja siis rippikoulun käynyt. Heitin sitten heti konfirmaatiosta alban naulakkoon, ja kävelin viereiseen kirkkoherranvirastoon esittämään 10-sivuisen selityksen siitä, miksi haluan erota kirkosta, ja erosin. Jatkoin siitä sitten kotiin kahville.
 
Mä muuten ihmettelen tätä täällä usein esille tulevaa rippilahja- ja ylioppilaslahja-perinnettä. Rippilahjaksi sain kuulakärkikynän (ukiltani, joka antoi joka joulu ja syntymäpäivä samoin kuulakärkikynän), ylioppilaslahjaksi ruusuja. En koskaan ajatellutkaan, että olisi voinut tai pitänyt saada jotain enempää.

Itse koin jonkinlaisen "uskoontulon" 17-vuotiaana. Olin mukana noissa seurakunta/isoshommissa ihan vaan kun kaikki kaveritkin oli ja vaikutuin syvästi siitä miten lämminhenkinen tunnelma siellä oli ja halusin kai päästä siihen mukaan. Päätin sitten ihan tietoisesti omaa järkeäni vastaan alkaa uskoa jumalaan, mutta parin viikon päästä annoin olla. Ei vaan luonnistunut.
 
Tuntuu vaan vähän epäreilulta että kristinuskon mukaan olisin menossa helvettiin koska en pysty uskomaan. En vaan pysty tuntemaan sitä sisäistä vakuutteneisuutta mitä usko vaatii vaikka miten yrittäisin. Jumala siis teki minusta kyvyttömän uskomaan itseensä ja sen vuoksi joudun kärsimään ikuisesti? Makes perfect sense.

vaikutuin syvästi siitä miten lämminhenkinen tunnelma siellä oli ja halusin kai päästä siihen mukaan. Päätin sitten ihan tietoisesti omaa järkeäni vastaan alkaa uskoa jumalaan, mutta parin viikon päästä annoin olla. Ei vaan luonnistunut..
 
Vastaavia kokemuksia. Pitkään kestävää 'väkinäistä' uskomista ja lievää itselleen valehtelua. Ei onnistunut, helpotti tajuta se itsekin. Monasti sanotaan että jeesus tulee sen sydämeen joka vilpittömästi pyytää, nope, ei mee näin. Tästä on julkaistu tiedeartikkeleitakin, uskovien ja ei-uskovien aivoissa havaittavissa poikkeavuutta jne.

Rippilahjaksi?
 
Jep, nykyään kaikista mahd valmistujaisista ja juhlista saa hirveät kasat käteistä. Amiksen valmistujaisista tosin en mitään saanut, koska en vaatinut mitään enkä halunnut juhlia sitä. Itteni vuoksi mä sen koulun (hädin tuskin) kävin. Sen konfirmaation jälkeisen rahaläjän otin hiukan virnistellen, mitäs syytävät rahojaan turhuuksiin... saipa vähän palkkaa vaivannäostä. :)
 
Tarkemmin ajatellen tuo tapa, että käytetään kaikkia mahdollisia kirkon palveluita ja erotaan heti 18-vuotiaana - kun veroja pitäisi alkaa pikkuhiljaa maksaa - on paras mahdollinen. Huonoa pisnestä kirkolle. ;)
 
Heh, mulla oli kotona ehtona kirkosta eroamiselle se, että ensin pitää olla konfirmoitu ja siis rippikoulun käynyt. Heitin sitten heti konfirmaatiosta alban naulakkoon, ja kävelin viereiseen kirkkoherranvirastoon esittämään 10-sivuisen selityksen siitä, miksi haluan erota kirkosta, ja erosin. Jatkoin siitä sitten kotiin kahville.
 
Aika huonot ehdot, mutta ainakin paremmat mitä meikäläisellä on olleet.

Samoin kaikkeen kristinuskoon liittyvään kyllästyin jo rippikoulussa, joka on pohjimmiltaan ihan silkka aivopesuleiri, joka on naamioitu hauskaksi kesäleiriksi. Se viimeistään sai minut luopumaan koko uskosta.
 
Jännä juttu, miulla on tullu erilainen käsitys luterilaisista ripareista, kait niitä sit on niin monenlaisia kun on leirin pitäjiäkin. Yleinen käsitykseni on siis se, et jos joku nuori tulis uskoon riparilla niin sitä varmaan kauhisteltas jopa seurakunnan työntekijöidenkin keskuudessa.
 
Siis oletin nyt yksinkertaisena ihmisenä, että olisit luterilaisen rippikoulun käynyt.

ottamaan mun elämän kokonaan hanskaansa, minä en jaksa enää yrittää. Heitin kaiken pois ja luovutin
 
oli pakko ottaa tää esiin. Hiton hyvä pohja uskoontulolle: miksi koittaa ottaa itse omaa elämäänsä handuun tai kohdata maailmaa oman sapluunansa läpi kun olemassa oleva ja ennenkaikkea omaa näkemystään Oikeampi ja Todempi näkemys, ts. ideaalitila.
 
Tätä nimenomaista piirrettä en ole uskovaisissa tajunnut. Lähinnä sitä kai esiintyy uskoontulleilla, uskontoon kasvatetut ovat tapaus erikseen. Ne on vielä parannettavissa.

lisäksi olen käsittänyt, että suurin osa buddhalaisista edustaa semmoista suuntausta, jossa buddhaan suhtaudutaan kuten jumalaan tai jeesukseen. itselläni oli joskus buddhalainen ystävä aasiasta, ja hänen uskonnollisuutensa vaikutti kyllä hyvin samalta käytännössä kuin vaikkapa jonkun kristityn. rukoiltiin buddhaa kuin jeesusta ja kaduttiin pahoja tekoja jne.
 
Kansanomaisessa buddhalaisuudessa tämä on tietysti yleistä, mutta oikeastaan mikään buddhalaisuuden suuntaus ei opillisesti pidä Buddhaa jumalana. Buddha itse totesi useasti ettei hän ollut jumala, ja että valaistuminen oli kaikkien saavutettavissa. Buddhalaisuus on pohjimmiltaan epä-teistinen uskonto.
Mutta kuten todettua, tavallisen kansan keskuudessa buddhalaisuus saa kaikenlaisia muotoja, ja sen voi nähdä myös rikkautena.
 
-Antero-

Kuten ketjussa on jo aiemmin filosofoitu, ihmisen vaistonmukaiset käyttäytymismallit toistuvat maatuska-ilmiömäisesti eri mittasuhteessa kaikkialla yhteisöllisissä rakenteissa. Mieleen muistui eräs Karpolla on asiaa -ohjelman raportti, jossa käsitellään alumiinitölkkien avausklipsujen intohimoista keräämistä siinä uskossa, että niillä saadaan pyörätuoleja hankittua invalideille. Jotkut ihmiset ovat rakentaneet elämänsä perustan tähän uskoon, eivätkä voi kuvitellakaan asian olevan toisin, eikä heille tule mieleenkään tehdä tarkempaa tutkimustyötä ajamiensa asioiden toimintamuodosta: ollaanhan sydämen asialla, jossa järjellä ja tosiasioilla ei ole sijaa. Katsokaapa Fagerströmin närkästyksestä tutisevaa päätä videon lopussa hänen julistaessaan totuutensa: http://www.youtube.com/watch?v=e_CLxGEX3WM