Yleistä keskustelua musiikista ›

Ok Computer on omasta mielestänikin aivan upea levy, mutta mitään radiohead kopioita se ei ole tuottanut
 
Muuten hyvä ja asiapitoinen kirjoitus, mutta tuossa väittämässä iskit pahasti harhaan.

Ok. Tuo oli ilmeisesti sulle merkittävä vuosi, koska mä näen tilanteen ihan toisin - nuo eivät ainakaan kaikki ole mulle merkittäviä albumeita yhtyeiden tuotannossa, saati sitten parhaita.
 
1991 ei ole minulle henkilökohtaisesti merkittävä vuosi (ja hei, olin silloin 8-9-vuotias). Lue topic kokonaan niin ymmärrät mitä olen tarkoittanut vuodella 1991 klassikkovuotena. Ei ole kyse siitä, onko nyt Thriller merkittävämpi Jacko-levy kuin Dangerous. Tottakai on! Mutta ei siitä ole tässä topicissa kyse. Kannattaa siis lukea muut kirjoitukset ennen kuin alkaa heittelemään mitä tahansa.

Ok. Tuo oli ilmeisesti sulle merkittävä vuosi, koska mä näen tilanteen ihan toisin - nuo eivät ainakaan kaikki ole mulle merkittäviä albumeita yhtyeiden tuotannossa, saati sitten parhaita.
 
No siteeraan tässä nyt Kiveä, mutta sama Bonhamille ja muutamille muillekin. "Merkittävyys" on tietysti tutkimuksen ja väittelyn aihe, mutta makuasia sen paremmin kuin hyvä/huono -akselilla toimiva juttu se ei ole.
 
Tossakin listassa on monta genrettä luonutta teosta niinkuin nyt vaikka Achtung Baby, Nevermind, Blue Lines, Black Album ja myös merkittävien artistien käännekohtia niinkuin Out of Time ja Dangerous. Että diggas niistä tai oli diggaamatta ja oli artisti tehnyt ennemmin tai myöhemmin parempaa tai huonompaa, niin merkittäviähän ne historiallisesti ovat.
 
Ja onhan esimerkiksi Achtung Baby (samoinkuin myös Black Album) tanakka, terveellinen ja "yleisönpalveluteemat" huomioon ottaen raju irtiotto jo totutuksi tulleesta kaavasta, mikä ainakin U2:lla Joshua Treellä muodostui jo pakkopaidaksi. Taiteilijat tekevät niin. Meni syteen tai saveen.
 
Siihen en ota kantaa, onko toi vuosi sinällään jotenkin erityinen paitsi, että Nummisen "joka kymmenes vuosi" on sikäli tosi, että jonkinmoisessa spiraalissahan maailma on. Filosofiaahan tää Numminenkin muun muassa luki, viitatakseni yhteen toiseen keskusteluun, sano.

No siteeraan tässä nyt Kiveä, mutta sama Bonhamille ja muutamille muillekin. "Merkittävyys" on tietysti tutkimuksen ja väittelyn aihe, mutta makuasia sen paremmin kuin hyvä/huono -akselilla toimiva juttu se ei ole.
 
Tossakin listassa on monta genrettä luonutta teosta niinkuin nyt vaikka Achtung Baby, Nevermind, Blue Lines, Black Album ja myös merkittävien artistien käännekohtia niinkuin Out of Time ja Dangerous. Että diggas niistä tai oli diggaamatta ja oli artisti tehnyt ennemmin tai myöhemmin parempaa tai huonompaa, niin merkittäviähän ne historiallisesti ovat.
 
Sulle plussaa. Loistava kirjoitus... juuri tätä haen takaa, kun puhun vuodesta 1991 klassikkovuotena!

Tulipa vuonna ´91 myös Slintin Spiderland ja Cowsin Cunning Stunts.

Lisäänpä vielä että Come As You Are oli varmaankin ensimmäisiä juttuja mitä opettelin kitaralla, ja veikkaanpa että aika monella muullaki on teen spiritit tai enter sandmanit ollut juuri niitä juttuja joiden kanssa on kitaran soittoa harjoiteltu, nämä on niitä asioita mitkä tekevät noista levyistä ja vuodesta klassikkovuosia. Se vaikutus mikä Nevermindilla ja noilla muilla levyillä oli tuleviin muusikonalkuihin ja loppuihin 90-luvun rockbändeihin oli aivan valtava. Nämä edellämainitut 2000-luvun klassikot ovat toki hyviä levyjä mutta mitään tällaista ne eivät ole saaneet aikaan. Vaikka artistit ja levyt olisivat jonkun mielestä aivan täyttä paskaa, tätä asiaa ei voi kieltää, ja se jättää tämän vuoden musiikin historiaan erityisenä vuotena ja eroaa sen vuoksi aikalailla vaikkapa vuodesta 1990.

Näistä saisi kyllä kivoja vertailuja... tässä vaikka 1973:
 
Queen: I
Lynyrd Skynyrd: Eka
Pink Floyd: Dark side of the moon
Zeppelin: Houses of the holy
Bowie: Aladdin sane
Black Sabbath: Sabbath bloody sabbath
Genessis: Selling England...
Bob Marley: Burnin'
Camel: Camel
Eagles: Desperado
Allman Brothers: Brothers and sisters
King Crimson: Larks tongues...
Thin Lizzy: Vagabonds of the western world
 
Mulle toimii tää lista paremmin "historiallisena" vuotena
 
Gentle Giant - In a Glass House
 
Kyllä.

Ehkä eniten soittajia pilasivat 90-luvun alussa Red Hot Chili Peppers ja Kingston Wall. Yhtäkkiä kaikkien basistien piti släpätä kuin Flea ja kaikkien rumpalien kohkata kuin Kuoppis, vaikkei taitoja ollut sitäkään vähää kuin tyylitajua.
 
Niin, mut jos kitaristit olis osannu kuunnella Fruscianten funkkijuttuja BSSM:ltä niin se olisi pelastanut ihmiskuntaa *_* Noiden soittajien pitää sentään olla kiitollisia, että ei ole yhtä paljon "pilaajia" kuin kitaristien puolella yleensä.
 
Meikän mielestä ihan mielettömän tyylitajusia ne minimalistisemmat kitarasoinnutukset ja riffit siel.

Lisäänpä vielä että Come As You Are oli varmaankin ensimmäisiä juttuja mitä opettelin kitaralla, ja veikkaanpa että aika monella muullaki on teen spiritit tai enter sandmanit ollut juuri niitä juttuja joiden kanssa on kitaran soittoa harjoiteltu, nämä on niitä asioita mitkä tekevät noista levyistä ja vuodesta klassikkovuosia. Se vaikutus mikä Nevermindilla ja noilla muilla levyillä oli tuleviin muusikonalkuihin ja loppuihin 90-luvun rockbändeihin oli aivan valtava. Nämä edellämainitut 2000-luvun klassikot ovat toki hyviä levyjä mutta mitään tällaista ne eivät ole saaneet aikaan.
 
Kirjoitit mielestäni täyttä asiaa. Subjektiivistä on aina musisointi, musiikin kuunteleminen, kritiikki, humanistinen tutkimus ja koskaan ei voi musiikkitieteellisenkään tekstin lukemisessa välttää lukijan subjektiivista tai valikoivaa tulkintaa. Topicin aloittaja kertoo rockkirjallisuudessa korostetun vuoden 1991 merkitystä viimeisenä "asia"vuotena rockin historiassa. Sitä jäin miettimään että millä kriteereillä on päästy juuri nimenomaisen vuoden huomioimiseksi. Tupuna on kieltänyt subjektiivisuutensa asian tulkintaan, mutta kiinnostaisi tietää kirjoittajien subjektien vaikutuksen asian tulkintaan. Kritiikit ja populaarikulttuurin tutkimus "merkittävyystutkimuksena" on jotenkin vaarallisen arveluttavaa subjektiivisuudessan. Koska itse en ole törmännyt kyseiseen kirjallisuuteen, niin heittäisitkö Tupuna parit lähteet: kuka kirjoittanut, milloin ja missä yhteydessä.

- Nirvana: Nevermind
- Metallica (The Black Album)
- Michael Jackson: Dangerous
- R.E.M: Out of time
- Pearl Jam: Ten
- U2: Achtung Baby
- Red Hot Chili Peppers: Blood sugar sex magik
- Guns'n'roses: Use your illusion II
- Lenny Kravitz: Mama said
- Massive Attack: Blue lines
 
Lisäisin listaan Rage Against The Machinen debyytin Rage Against The Machine. Vaikka ilmestyikin 1992.

- Nirvana - Bleach oli paljon parempi levy, Nevermindillä vain Butch Vig sai pakotettua Nirvanan hälläväliä-anarkismin kuuntelukelpoiseen muottiin.
 
Seuraavaksihan julkaistaan nippu näitä Bleach aikaisia ennenjulkaisemattomai Nirvana helmiä? Vai julkaistiinko ne jo?
 
Mulle kuitenkin kolisee kaikki Nirvana. Dave Grohl mielestäni teki Nirvanasta todellisen Nirvanan. Parhaillaan kuuntelen Daven rummutuksia Queen of the stone agessa. On se äijä, joka soittaa suoraan mun sydämmeen.
 
Mutta makuasioita loppupeleissä.

Jos Tupunasta tuntuu, että 1991 oli viimeinen klassikoita synnyttänyt vuosi, niin ei siinä mitään. Antaa tuntua. Mutta kyseessä on ihan selkeä mielipidekysymys.
Kyllä mä löydän tuon saman määrän klassikkolevyiksi luokiteltavia lähes joka vuodelta, '91:stä nykypäivään.
 
Ja oliko tässä kyse pelkästä kaupallisesta menestyksestä?

Se vaikutus mikä Nevermindilla ja noilla muilla levyillä oli tuleviin muusikonalkuihin ja loppuihin 90-luvun rockbändeihin oli aivan valtava. Nämä edellämainitut 2000-luvun klassikot ovat toki hyviä levyjä mutta mitään tällaista ne eivät ole saaneet aikaan.
 
Pari asiaa tähän liittyen:
 
1) Kitaran soitto idoleita jäljitellen oli keksitty jo kymmeniä vuosia aikaisemmin; mitään sinänsä uutta tuossa vaiheessa ei tullut. Vaikka pari uutta aloittelijoiden suosimaa kappaletta mukaan tulikin, Teen Spirit tai Nothing Else Matters eivät kumpikaan mielestäni millään ihmeellisellä tavalla vieneet kitaraa instrumenttina mihinkään uuteen suuntaan - vaikken kyseisten kappaleiden merkitystä aloittaville soittajille toki kiistäkään.
 
2) Vuoden 2000 listalla oli esimerkiksi Eminem. Tämän kaverin vaikutus musakenttään on aivan valtava - just sillä tavalla, että nuoret kuulevat häntä ja innostuvat itsekin musisoimaan.

2) Vuoden 2000 listalla oli esimerkiksi Eminem. Tämän kaverin vaikutus musakenttään on aivan valtava - just sillä tavalla, että nuoret kuulevat häntä ja innostuvat itsekin musisoimaan.
 
Musisoinnin aloittaminen idoleiden kuuntelemisen johdosta oli keksitty jo satoja vuosia aikaisemmin.

Musisoinnin aloittaminen idoleiden kuuntelemisen johdosta oli keksitty jo satoja vuosia aikaisemmin.
 
Joo, tää tuli mullekin mieleen kun olin laittanut tuon kommenttini - onhan niin todellakin tehty jo piiiitkään ennen ensimmäisiä rock-levytyksiä. Näinhän se menee, muodot vaan vaihtuu.
 
Edittiä: Ei muuten oikein sadatkaan vuodet riitä, tuhannet tai kymmenet tuhannet olis ehkä parempi :-)

Kauneus on kuuntelijan korvissa , kuten tässä threadissa on monesti todettu. Itse en osaa sanoa jotain vuotta joka olisi jotenkin toista merkittävämpi. Minun korvissa niitä klassikoita on siällä täällä pitkin populaarimusiikin historiaa.
No yksi vuosi mainitaan:
 
1977
 
Motörhed
It's A Live Ramones
Love You Live Rolling Stones
 
mm.

Mun mielestä kovin tuoreita levyjä ei voida klassikoiksi kutsua. Vasta kun levy on osoittanut, että se kestää ajan hammasta eli uudet sukupolvet löytävät levyn uudestaan ja uudestaan, voidaan puhua klassikosta. Todellisen klassikon voi määritellä vasta n. 20 vuoden kuluttua sen ilmestymisestä. Mikään ei takaa sitä, että esim. Nevermind olisi vuonna 2011 muuta kuin tietyn ikäluokan retrojuttu, aika näyttää.

Mun mielestä kovin tuoreita levyjä ei voida klassikoiksi kutsua. Vasta kun levy on osoittanut, että se kestää ajan hammasta eli uudet sukupolvet löytävät levyn uudestaan ja uudestaan, voidaan puhua klassikosta. Todellisen klassikon voi määritellä vasta n. 20 vuoden kuluttua sen ilmestymisestä. Mikään ei takaa sitä, että esim. Nevermind olisi vuonna 2011 muuta kuin tietyn ikäluokan retrojuttu, aika näyttää.
 
Minusta taas mikä tahansa levy, joka on vaikutusvaltainen eli siis vaikuttaa vahvasti tuleviin soittajapolviin, on klassikko. Tällä periaatteella klassikkoja ovat niin Gunnarit, Metallica, Nirvana, Radiohead kuin valitettavasti myös Pearl Jamkin.

Oli vuosi 1991 klassikkovuosi tai ei niin ainakin mulle se on jäänyt mieleen vuotena jolloin selkeästi havaitsi jotain muutosta musiikkirintamalla (tarkoittaa tätä grunge-meininkiä).
 
Lisäksi flanellipaidat oli kovasti suosittuja :)

Hmm... ehkäpä voisin julistaa vuoden 1973 sittenkin voittajaksi, vaikka 1972 on minulle henkilökohtaisesti vielä parempi. On tuossa niin paljon "historiallisesti _tosi_ merkittäviä" levyjä.
 
Noina vuosina tuli kyllä useita levyjä, joita nykyään pidetään aika laajalti progen merkkiteoksina.
 
Ja listaa voi jatkaa loputtomasti. Äkkiseltään vaikka sellaiset levyt kuin:
 
Mike Oldfieldi: Tubular Bells
ELP: Brain Salad Surgery
Hawkwind: Space Ritual
Wigwam: Being
Return To Forever: Hymn of the Seventh Galaxy on myös melkoinen merkkiteos fuusiossa.
 
Tuohon voisi lisätä vaikka seuraavat:
 
Yes: Fragile, Close To The Edge
Genesis: Foxtrot
Jethro Tull: Thick As A Brick