Yleistä keskustelua musiikista ›

Hanatarashi: Siinä mielessä ei paljoa että vaikka kuuntelenkin paljon yleensä musiikkia ja löydän koko ajan uusia tuttavuuksia, jos en vaikka 15-vuotiaana tykännyt jostain bändistä, en pidä siitä edelleenkään.
 
Esimerkiksi en välittänyt kersana vaikka metallicasta, kingston wallista tai dream theaterista, enkä välitä näistä edelleen.
 
Mulle taas ovat monet vanhat inhokit alkaneet toimia viime aikoina. Esimerkiksi Metallicaa ja metalcorea olen alkanut sietää ja Tapio Rautavaarasta pidän nykyään paljonkin.

HXY: Mulle taas ovat monet vanhat inhokit alkaneet toimia viime aikoina. Esimerkiksi Metallicaa ja metalcorea olen alkanut sietää ja Tapio Rautavaarasta pidän nykyään paljonkin.
 
Mulla oli taas lähinnä se että mulla oli teininä (13-15) hirveästi ennakkoluuloja kaikkea muuta musiikkia kuin punkkia kohtaan. Esimerkiksi joku nirvana oli musta aivan liian kaupallista että olisin suostunut sitä kuuntelemaan 14-vuotiaana, vaikken todellisuudessa ollut yhtyettä koskaan kuullutkaan. Jonkun hendrixin tai black sabbathin kuuntelua en olisi voinut edes kuvitella.
 
Muutaman vuoden päästä söin sanani ja vaikka Hendrix ja sabbath uppoaa ihan kympillä. Nirvana nyt on mulle vieläkin aika yhtä tyhjän kanssa, ennemmin kuuntelee sitä 80-luvun hc:ta ja indietä jota nirvana apinoi.

Ei sinänsä muuttunut, laajentunut vain. Alkoi Beatlesista, jonka myötä 60-luvun muut bändit tulivat tutuiksi. Koska aloin soittaa kitaraa samalla kun musankuuntelu alkoi, niin taitojen karttuessa kiinnostuin 70- ja vähän myös 80-luvun kitararokista. Sittemmin oon tutustunu melko systemaattisesti ja ennakkoluulottomasti kaikenlaiseen musiikkiin, koska mun mielestä jos edes ykis ihminen voi pitää tietynlaisesta musiikista, niin niin voin mäkin. Kuuntelu ja oma musanteko ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Jälkimmäinen painottuu melko pitkälle lauluntekijäperinteeseen, eli kauas en ole siinä suhteessa päässyt siitä, mistä yhdeksän vuotta sitten lähdin liikkeelle.
 
Monesti oon miettinyt, että mitä mahdan kuunnella 15 tai 25 tai 50 vuoden päästä. Paljon musiikkia kuuntelevana joskus tuntuu siltä, että moni "perusjuttu" on aika läpikahlattu (tämä ei tietenkään ole täysin totta) ja uusia kiksejä saadakseen pitää kuunnella yhä kummallisempaa musiikkia. Vähän kuin päihderiippuvaisen tulee saada yhä suurempi annos pysyäkseen tyytyväisenä. Toisaalta, kenties rinnastus ontuu ja kyse onkin vain korvien totuttelemisesta ja liian simppelistä länsimaalaisesta pop-musiikista poiskouluttautumisesta. Viimeisen parin vuoden aikana suurkulutuksen kohteena ovat olleet periaatteessa pop-musiikkia tekevät artistit, kuten Paul Simon ja Tom Waits, jotka kuitenkin ovat joko ammentaneet valtavasti muista musiikkiperinteistä tai tehneet saundien puolella uraauurtavaa työtä. Viime aikoina taas on ollut aika hiljaista suurinnostumisen saralla. Tuskin kuitenkaan joskus kuusikymppisenä kuuntelen pelkästään Shaggsia, koska kaikki muu on liian selkeätä ja tylsää.
 
Hehe täs mun ajatuksii.

HXY: Mulle taas ovat monet vanhat inhokit alkaneet toimia viime aikoina. Esimerkiksi Metallicaa ja metalcorea olen alkanut sietää ja Tapio Rautavaarasta pidän nykyään paljonkin.
 
Tapsahan on kova.

Onko tässä ketjussa jo naljailtu sanonnalle iän kuluessa?

Kampela77: Onko tässä ketjussa jo naljailtu sanonnalle iän kuluessa?
 
Ei koska vanheneminen on vakava asia!

Kampela77: Onko tässä ketjussa jo naljailtu sanonnalle iän kuluessa?
 
Ihan samalla tavalla kuin sanonnalle nuoruuden kertyessä.

Iän karttuessa musiikkimakuni on muuttunut entistä paremmaksi! Eikä se alun alkaenkaan huono ole ollut ikinä.

Kailis: Ihan samalla tavalla kuin sanonnalle nuoruuden kertyessä.
 
Kailis tajusi mitä tarkoitin.

Kampela77: Kailis tajusi mitä tarkoitin.
 
No v...u high fife lutka. Oli aika helppo.

Kailis: No v...u high fife lutka. Oli aika helppo.
 
No mutta kukaan muu ei maininnut asiasta. Teidän kielenkäyttönne on muuten kovin julkeaa. Gnome ladyna koin sen kovin loukkaavaksi.

Kampela77: No mutta kukaan muu ei maininnut asiasta. Teidän kielenkäyttönne on muuten kovin julkeaa. Gnome ladyna koin sen kovin loukkaavaksi.
 
Gnome lady oli isäs ku sua teki.
Voin myös tähän jälkikäteen kertoa etten tarkoita mitään pahaa. Tämä tapa tulla esiin netissä saa ainakin minussa kaikki huonoimmat puoleni esiin. Olen yleensä sovitteleva, tosin pohjalaisen verenperintöni ansiosta tarpeen vaatiessa vittupää, mutta veikkaisin että ihmiset noin ylipäätään ajattelevat minusta hyvää.
Ihailen nykyään Bachia. Täysin eri tavalla kuin Keith Moonia, jota/ketä myös suunnattomasti diggailen. Taidan olla aikuiseksi kasvanut misantrooppi/pikku prinssi (huomaa että kyseinen hahmo ei koskaan vihannut) joka ei oikein osaa päättää rooliaan. Omm ja Sieg Heil. Ei tavata ikinä, ollaan silti ystäviä.

Eipä juuri ole muuttunut. Ennen kuin ostin ekan Cd:ni (Hurriganesin Live in Stockholm) Oli mulla radiosta nauhoitettua shittiä metallicasta madonnaan. Toinen levyni oli CCR-tuplakokoelma ja siihen aikaan kokeilin myös räppiä ja europoppia jotka jäivät sen myötä kun hävitin subbarini. Caliberin 15" se oli ja Simexin vahvistin jos oikein muistan.
Kasvoin MTV:tä katsoessa, joten melko laaja näkemys on, mut paskaahan sieltä suurimmaksi osaksi tuli. Kaikesta huolimatta maku kääntyy vanhempaan settiin.

Noin 18-vuotiaana kuunneltuani King Crimsonin debyyttiä ymmärsin, että proge on tie onneen.

Nuages: Noin 18-vuotiaana kuunneltuani King Crimsonin debyyttiä ymmärsin, että proge on tie onneen.
 
In the court of the Crimson King on niitä levyjä, joita kuunnellessa on todella vaikea uskoa kanteen printattua äänitysvuotta. Se on ollut ihan järjettömästi edellä aikaansa teknisesti, ja miksei sisällöllisestikin.

Lähinnä laajentunut vaan perkeleesti. Vanhoista inhokeistakin on ajan myötä löytänyt kaikenlaisia helmiä ja nykyään ei taida juuri inhokkeja ollakaan. Uusia suosikkejakin löytynyt sieltä entisten inhokkien joukosta, kuten vaikkapa iki-ihana jazzmusiikki. Vaan kylläpä se tukkahevi on edelleen parasta vaikka kuinka yrittäisi konsahomostella :)

Ehdottomasti laajentunut. Kun joskus kymmenvuotiaana aloitin musiikkiharrastuksen, kuuntelin oikeastaan vain heviä/metallia tyyliin Iron Maiden, Metallica ja Judas Priest. Sittemmin musamaku on kehittynyt huomattavasti. Nyt vähän päälle parikymppisenä ei ole oikeastaan genreä jota en joskus kuuntelisi (tai no ehkä 70-luvun disco).

Kuuntelen musiikkia aina vaan vähemmän ja onkin tosi jännä, että mitään uutta mahtavaa ei ole pitkään aikaan löytynyt. Metallimusa väsyttää ja kuuntelen siitä aivan äärimmäisen ohutta viipaletta. Mieluiten laitan jonkun wanhan lempilevyn soimaan tai fiilistelen Mark Laneganin rouheaa ääntä akustisten kitaroiden kera. Toivon että voisin kuulla FNM:n King For A Dayn, Toolin AEniman ja QOTSA:n Songs For The Deadin uudestaan ekaa kertaa. Miksei Nevermindin ja OK Computerin myös. Mutta sinä päivänä kun alan diggailla limaista kasarirokkia minut saa ampua siihen paikkaan.

Musiikkia tulee nykyään kuunneltua varmaan enemmän kuin teininä. Joka päivä pitää vähintään kaksi levyä kuunnella läpi, usein enemmänkin.
 
Ja välillä tuntuu, että kalliiksi tulee, kun musiikkimaku on laajentunut todella paljon teinivuosista. Paljon helpompaa olisi vaan kuunnella suppeasti heviä niin kuin teininä. Toisaalta heviosasto on se, jota ei nykyään sitten oikein jaksa kuunnella ollenkaan. Se tuntuu eniten sellaista genreltä, jossa ei ole tapahtunu sitäkään vähää muuttumista, kun muissa genreissä.
 
Toisaalta olen kiinnostunut kovasti uudesta musiikista, mutta samaan aikaa perkaan kaikkea ns. vanhaa.
 
Viime aikoina on vahvasti soinut kotona blues ja jazz. Paljon tullut klassikoita kuuneltua noiden genrejen osalta ja sitten etsittyä, että mitä mielenkiintoista uutta noissa genreissä tarjollaan. Miles Davis on kolahtanut nyt ensimmäisen kerran kovaa ja olen huomannut sen, että miten monipuolinen muusikko hän oli. Tarjolla on tavaraa niin laidasta laitaan ja aina ihan priimaa tavaraa. Ei voi kuin arvostaa!
 
Tuntuu, että itsellä menee aina kausittain, että mikä milloinkin kovasti innostaa. Yksi levy, joka on nyt kolahtanut kovaa uudestaa on Souldiven Souflaki. Uskomattoman hieno levy.
 
Mut niin, miten musiikkimaku on muuttunut? No kyllähän se rankempi tavara on jäänyt aika vähälle kuuntelulle. Todell harvoin jaksaa enää sellaista kuunnella, pääasiassa lenkillä. Punkkiakin nykyään tulee vähemmän kuunneltua, mutta aina sitä sieltäkin genrestä jostain bändistä innostuu, jota sitten kuuntelee.
 
Kirjasto on todella kovassa käytössä ja sieltä tulee levyjä paljon kotiin raahattua ja fiilisteltyä. Spotifytakin tulee käytettyä, mutta vähemmän kuin aikaisemmin. Lähinnä niitä uusia bändejä tulee sitä kautta sitten aina tsekattua.
 
Ja, vaikka usein sanotaan, että ne tärkeimmät bändit löytyisivät sieltä tietyiltä nuorudeen herkkyysvuosilta niin omalla kohdalla se ei kyllä oikein paikkaa pidä. Kyllähän Metallicaa joskus tulee kuunneltua vieläkin, mutta ei se nyt miltään niin kauhean kovalta pumpula enää sitten tunnukaan.
 
Mut ehkä se yhteenveto on se, että musiikkimaku vaan koko ajan laajenee. Kiinnostuksen kohteet eri genreihin tuntuu menevän vähän kausittain jolloin joku tietty genre on enemmän kuuntelussa.

Tulipa vaan mieleen kun monet kieltävät jyrkästi tuon iskelmän (mukaanlukien minä itse aikaisemmassa postauksessa). Että kyllähän vanha "aito" iskelmä kuitenkin toimii: Rautavaara, Virta, Katri Helena jne. Ja modernimmista yrittäjistä Yonalla on tyylitajua. Iskelmäksi sitä minusta voi kutsua, paljon samoja aitoja elementtejä, täyttä timanttia. Asia erikseen on sitten nää Iskelmäradion ja SuomiPopin teräsniskat mattilat vehviläiset ja kehviläiset, mitä vittua ne edes on. Jonkinlaista vaatehuonesoittajien pseudomusiikkia murrosikätasoisilla lyriikoilla?