Yleistä keskustelua musiikista ›

Niin. En malta olla muistuttamatta, että kyllä tähän musiikkipuoleenkin soveltuu samat taloustieteen perusteet kuin muihinkin bisneksiin. Eli kysyntä ja tarjonta määräävät aika pitkälti sen, mitä voi keikasta pyytää. Sirdickyj tuossa aiemmin jo totesi näitä hyvinkin kysyntään vaikuttavia tekijöitä (sade, lätkäfinaali, muut keikat, …), mutta kyllähän bändin ”tuote” taitaa edelleen olla se ratkaisevin tekijä. Hyvästä tuotteesta maksetaan toki enemmän.
 
Moni ajattelee tätä asiaa myös huolissaan omasta tulotasostaan. Pelätään tilannetta, että uusi ”yrittäjä” polkee hintoja ja tulevaisuudessa itsekään ei saa enää samaa liksaa keikasta. Toki näin voikin olla, mutta tuon uuden yrittäjän on oltava jollain tasolla parempi kuin tämä vanha parta.
 
Onhan näitä esimerkkejä kaupan ja ravintolamaailman puolella vaikka kuinka paljon. On ihmisiä, jotka tekevät valintansa ainoastaan rahan takia ja valitsevat sitten sen Mäkin tuplajuuston romanttiseksi illallisekseen, halvimman tuopin Kalliosta janoonsa ja miksei myös laadukkaan Harley Bentonin Thomannilta toteuttaakseen ambitioitaan musiikin saralla. Näitä kavereita yhtään väheksymättä on olemassa myös toinen ryhmä, joka vaatii myös muuta kuin halpaa hintaa ja käy esim. syömässä ihan oikean pihvin ja soittaa soolonsa sillä kolmen tonnin Lespalla. Sama toimii mielestäni myös keikoilla. Maksan siis jatkossakin mielihyvin 30 euroa Vain Nosturin keikasta, mutta nihkeäksi vetää jo vitonen paikallisesta rock-legendasta Factoryssa. Toki Factorylla on puolensa, kun itsekin on siellä tullut vedettyä.
 
Edellä mainittua ei ole syytä tulkita elitistiseksi snobbailuksi, jossa vaan paras olisi kyllin hyvää meikäläiselle. Tunnustan, että mulla on Harley Benton kämpillä, mutta samalla myös parin tonnin Lespa. Samoin tsekkaamassa aika ajoin uusia ”kykyjä” ja mielestäni heitä pitää tukea kaikin keinoin, jos ainesta on.
 
Pointti on kuitenkin se, että kaikille on olemassa oma paikkansa. Bentonilla voi toteuttaa joitain juttuja paremmin kuin Lespalla, pieniä/isoja keikkoja käydään katsomassa silloin kun siltä tuntuu ja tätä rataa.

Mutta kuka sen bändin arvon määrittelee?
 
Keikkamyyjä, bändi vai tapahtumajärjestäjä...
 
Mulle on monasti kerrottu, että kyllä tää bändi myy... Tavastiakin täyteen tiistai-iltana. Mutta kun mulla ei oo sitä Tavastiaa. Bändin arvo voi olla mulle aivan toinen.
 
Entäs missä vaiheessa demobändi on päässyt demovaiheen yli? Onko ainoa kriteeri oikea julkaisu?
 
Digiaika on sokeuttanut monet bändit puhumaan "levyistä", joita se on julkaissut... mikä tahansa treeniksellä äänitetty nauha kelpaa.
 
Tylyä on tarjota keikkaliksaksi muutamaa kymppiä, mutta kun monesta bändistä nyt ei vaan enempää ole järkevää tarjota, taloudellisessa mielessä.
 
Harrastus on harrastus, ammatti on ammatti. Tämän ymmärtämisellä pääsee jo aika pitkälle, sekä bändi että keikkajärkkäri. Tosin se harmaa väki siinä välissä onkin se kaikkein vaikein pala...

Tästähän "hyvällä tuurilla" on seurauksena se "olettamus" yrittäjien keskuudessa, että jos joku kerta soittelee"lähes ilmaiseksi" niin ei kellekkään kannata mitään maksaa.

 
Näinhän se menee. Minustakin ois kiva pyytää kunnon liksaa, mutta kun vastauksen tietää: "Tossa mulla on yks jengi joka tulee puolella hinnalla". Ja turha pyytää, jos nimeä ei ole.
 
Siitä lähdetään, että kulut saadaan katettua. Vaikkapa kaksi keikkaa jos mahdollista, toisesta kulut peittoon ja toisesta se kaljapalkka.
 
Keikat ovat kuitenkin pikkubändille tärkeitä, kokemuksen ja näkemyksen suhteen ja saattaapa nimi jäädä jollekin mieleen jos hyvin menee. Sitten kun noita keikkoja on jonkin verran tullut tahkottua ja mahdollisesti EP:n promoaminen tuottaa tulosta, voi ehkä pyytää jo liksaa sen verran että muutaman kympin jää plussan puolelle.

Onhan tää niin yksinkertaista, että keikkailemaan ei opi kuin keikkailemalla. Jollain ilveellä ne ekat keikat on saatava.

Ihan yes on noi pikkupaikat tietysti,jotta saavat nämä kokemattomammat esiintymiskokemusta jos vaikka sitten soittavatkin pienemmällä liksalla.Jostainhan se on aloitettava.Ja mielummin toki elävää musiikkia kuin esim.Karaokea.
 
- - en oikein ymmärrä, että mitä sitten meltosit tuolla ylempänä??
 
- -
 
muusikkojen liitto voisi tietysti ryhtyä harjoittamaan perinteistä ammattiyhdistyspolitiikkaa: alle liiton taksojen ei missään eikä kukaan soita - ja jos ko. hintapolkijaharrastelijoita jossain käy niin laitetaan keikkapaikka koko SAK:n voimin saartoon - keitiö- ja tarjoiluhenkilöstö sekä kaljakuskit jättävät ko. putiikin oman onnensa nojaan kunnes asia on kantapään kautta opittu
 
tuolla tavalla voidaan turvata ammatti(taitoisille)muusikoille asialliset liksat!! - pysykööt harrastajat ja amatöörit kellareissaan harjoittelemassa niin pitkään kunnes osaavat eivätkä tulisi työmarkkinoita sotkemaan.
 
Muutenkin olen sitä mieltä, että jos on päivätöissä niin on epäsolidaarista viedä leipä ammattikseen keikkailevien suusta!! ..- - tana on niin!!

Toihan ei oo edes mitenkään tavatonta toi tommonen kokonaispaketti-ajattelu, että joka illan ei oo pakko olla mikään hirvee rahasampo kun lasketaan kassaa, vaan että tuijotetaan esim. vuoden tai kolmen kokonaistulosta. Tommonen ajattelu vaatii kuitenkin pelisilmää ja pääomaa, jota oikeesti useimmista mestoista puuttuu.
 
se on sitä baarin brändin rakentamista - - kun toiminnan kaikkien osa-alueiden kanssa pidetään mielessä, että millaista paikkaa ja keille pidetään niin homma voi toimia
 
rokkibaariin valikoituu/löytää tiensä rokkiväki - samanlaista porukkaa tietää löytävänsä bändittöminäkin iltoina - kapakoitsijalle tästä muodostuu jatkuva rahavirta
 
lähiöostarin pitsapaikanpitäjä ei voi noin ajatella - paikalla käyvät kaikki, jotka ovat liian laiskoja/kiinnostumattomia muualle lähtemään - jotain imagokohotusta live-musiikilla voi saada - - ja tietysti jos asiakaskunnalla on riittävän suuri yhteinen musiikkitekijä voi fiksumpi kapakanpitäjä onnistua luomaan paikalle ihan oman profiilin ja laajemmaltakin alueelta tulevan asiakaskunnan - yleensä kuitenkin ovat ne jotka tulisivat muutenkin